Muita pariskuntia, jotka ovat ns yksin eli ei ole pariskuntatuttavia??

Noinhan se pikkukylissä menee, kaikki tuntevat jo toisensa ennestään ja uusia karsastetaan. Itsekkin olen asunut puolitoista vuotta uudella paikkakunnalla ja eipä ole liikaa uusia tuttuja.

Olemma asuneet reilut kaksi vuotta pikkukylässä, ja vau mikä kaveripiiri täältä on löytynyt! Minä olen kotiäitinä ja olen arkipäivän menoissa tutustunut muihin paikallisiin lapsiperheisiin, ja sieltä on nyt muutama noussut läheisemmäksi ystäväksi. Samoin lapset ovat löytäneet toisistaan seuraa.

Näiden naisten miehet ovat ihan mielellään tulleet illanistujaisiin, joten nyt kahden uudenvuoden, vapun ja juhannuksen eri kokoonpanoilla viettäneenä olemme ihan innoissamme tästä porukasta - kaikki! (Porukka nimittäin vain kasvaa joka illanistujaisissa.) Välillä olemme meillä, välillä näissä muissa perheissä (löytyy niin rt- kuin okt-kotiakin), ja toistaiseksi aina lapset mukana, joten meno sen mukaista. Usein meillä nyyttäriperiaate ja jotain omia perinteitäkin on tullut (uudenvuoden raketit tiettyyn aikaan, juhannuksena saunottelut ja laulajaiset, vappuna koko porukan leikkimieliset kisat).

Lisäksi naisporukalla olemme käyneet teatterissa, leffassa ja saunailloissa, mutta pariskuntina/perheinä olleet porukalla lähinnä nämä juhlapyhien aatot. Välillä on mukana ollut perhetuttuja esim. meillä entisestä naapurista ja miehen ex-opiskelukaveri perheineen, ja ovat viihtyneet.

AP:lle ja muille kaltaisille pidän nyt peukkuja, että löytyisi sitä illanistujaisseuraa. Se voi löytyä joko täältä netistä, tai sitten pidät silmät avoinna töissä, kerhoissa, harrastuksissa, jostain se ystäväpariskunta vielä löytyy!

näistä pariskuntailloista ennen ja jälkeen niiden ja tehnyt päätelmäni. Ja olen ollut näkemässä kun sellaisissa illoissa pariskunnat ottaa yhteen kun vaimo suuttuu miehelleen kun se ei jaksa olla innoissaan ja on saanut alkoholin voimalla takasin rehellisesti sanotut sanat, että inhoaa tällaisia tekopirteitä pippaloita.

Ja juhlien jälkeen on minullekin soitettu ja yritetty juorilla, että "eikö nilläkin ole vähän kumman viileät välit ja katsoitko sitä sisustusta ja lapsia".

Siksi en itse suosi tällaisia viikonloppujuhlia kun olen huomannut, millaista se selän takana sitten on

Terveisin yksi ennen sinisimäinen ja luotavainen

Ei mun mies ainakaan vastustele minnekään lähtemistä. Ihan tykkää hänkin seurustella. Taidat olla samanlainen katkera kuin nro 32?

Onnistuisikohan tuttavapariskunnan löytö näin..Tällä iällä (lähes 40v) ei edes ystävien löytyminen ole enää helppoa, saati että neljän ihmisen kemiat kohtaisivat. Ainahan voi toivoa..Meillä alle kouluikäiset lapset ja ihan tavallinen perhe, tuttavapariskunnat ovat vähissä ja erityisesti lasten takia toivottaisiin vilkkaampaa sosiaalisempaa elämää. Perheen kanssa on ihana viettää aikaa mutta välillä kaipaisimme nimenomaan perheenäkin kyläilypaikkaa tai kahvivieraita!

up

Joo-o, tuttua on. Olemme mieheni kanssa jo lähes 40 v ja olleet yhdessä vasta n. 6 v ja lapset 2 kpl on tulleet tänä aikana. En mä nyt niin älyttömästi kaipaa illanistujaisia, mutta edes joskus olisi kiva pyytää joku pariskunta kylään. Sukulaisia meillä on tooooodella vähän, molemmilla yski sisarus ja välit muodolliset eli emme kutsu heitä meille tai he meitä sinne enkä jaksa tässä nyt syitä eritellä. Itselläni on ystäviä todellakin ihan riittämiin, mutta pariskunnittain ei olla tavattu. Ei tule edes mieleen ehdottaa kun ajatuksen tasollakin ihan mahdotonta. Miehen ystävät ovat lähinnä sinkkuja tai muuten vain en edes tunne heidän puolisoitaan.



Olen ollut naimisissa kerran aikaisemmin ja ei ihan heti tule mieleen lähetä tapaamaan sen ajan ystäväpariskuntia uuden miehen kanssa.



Viihdyn kyllä kotona perheeni kanssa enemmän kuin hyvin eli en kaipaa mitään yltiösosiaalista joka juhlapyhän yhdessä viettämistä, mutta edes joskus. Yksi tuttavapariskunta meillä oli, mutta sitten hekin erosivat. Nyt tapaamme siis vain toista osapuolta ko. pariskunnasta.



Lisäksi olen todella huono kutsumaan ketään meille. Pelkään, että kukaan ei tule ja se tuntuisi minusta pahalta. Toisaalta, eipä meitäkään kukaan ole pahemmin pyydellyt mihinkään. Tiedän, vuoroin vieraissa, mutta kun ei sitä ensimmäistäkään kutsua tule. Naapurissamme asuu kiva perhe, mutta heille tulee aina vappuna ja uutena vuotena ja muina juhlina heidän siskojansa tai veljiänsä perheineen, joten pyydäpä sitten heitä...

Kun joku tuossa sanoi, että:



"Olisikos tässä syy teidän jokaisen ongelmaan jollakin tasolla?!?



... joten hyvä seuramies kun oikeaa seuraa vain löytyisi!



Meillä on kummallakin siis muutama oma kaveri, mutta heidän puolisonsa ovat niin eri aaltopituudelta, ettei pariskuntavierailut ole mielekkäitä meille kummallekkaan."



On tuo eri aaltopituudella oleminen kyllä mielestäni ongelma: Jos toinen elää täysin eri maailmassa kuin itse, on aika vaikea loppupeleissä pitää keskustelua yllä esim. säästä tmv. Varsinkin, jos toinen ei seuraa esim. uutisia, niin ei voi puhua edes ympäröivän maailman tapahtumista... Ja myönnän, ollaan varmaan vähän kranttuja, halutaan viihtyä vierailuilla, eikä mitään pakkopullaista puhetta asioista, jotka ei kiinnosta yhtään... juuri kuten ne formulat tai lätkämatsit.



Meille kävi kerran niin, että saatiin muuttoapua miehen vanhempien ystäviltä. Kutsuttiin sitten tämä vanhempi pariskunta iltateelle. Herranjestas mikä ilta siitä kehkeytyi! Pariskunta osoittautui kiihkouskovaiseksi, eikä mistään voinut puhua mitään, kun jumalaa ja jumalan suuttumusta alkoi tulemaan. Ja itse ei kuuluta kirkkoon - pidettiin tämä sitten omana tietonamme...

up

Eli meillä on tuttuina useitakin toisia pariskuntia. Itseasiassa olemme mieheni kanssa hyvinkin arkoja ja hiljaisia, mutta kutsumme mielellämme vieraita kylään, laitamme ruokaa ja järjestämme juhlia. Jos nyt tarkkoja ollaan, niin taidamme yleensä olla se "antava" osapuoli näissä ystävyyssuhteissa, mutta se ei ole koskaan haitannut meitä.

Mulla ei ole muuta kuin kaksi broidia - toinen eronnut ja toisella kaksi tytärtä.

Mieheni on täysin yksinäinen, vaikka hänellä on monta omaa lasta. Onneksi hänellä on puolibrodi, joka ikävä kyllä on vielä naimaton ja siis ilman tyttöystävää ja lapsia.



AINA OLLAAN YKSIN JA VAIN KAKSISTAAN.

meillä erityisesti mies olisi kovasti innokas löytämään tämmöisiä kysläilytuttuja. minustakin illat, joissa syödään yhdessä ja vaikka pelataan jotain lautapeliä ovat tosi kivoja.

Muutettiin n 6 kk sitten töitten perässä pienelle paikkaukunnalle Lounasi-Suomessa/Satakunnassa. Työkaverit ovat minulla monesta eri suunnasta eivätkä paikkakuntalaisia, mukavia kyllä. Mies on yksityisyrittäjä, joten tuttavat tulevat lähinnä asiakkaista eivätkä valttämättä kyläilytuttaviksi sovi...



Olemme lämmittäneet lapsuudenystäväni ja hänen miehensä kanssa välit niin, että tapaamme lautapeli-illan merkeissä n kerran kuussa. Tosi kiva ja odotettu ilta! Semmoisia ystäviä olisi ihan kiva saada paikallisiakin, kun nyt ajomatka on n 100 km...

Olisi todella mukava tutustua. Asumme Lahdessa. Meitä ei haittaa vaikka olisitte kauempaa. Eikä meitä haittaa sekään, jos olette kaksikielinen perhe. Kirjoitelkaa osoitteeseen keltavahvero@suomi24.fi

Nämä tarinat ovat kuin meidän perheen kirjoittamia. Jos olette edes kohtuullisen läjeltä Lahtea olis mukava tavata tai muutenkin.

No onhan meitä sitten jonkin verran..voi jepulis sentään. Tosiaan olen miettinyt että miten voisi esittää kutsuja sitten hieman tuntemattomille... nyt oli sellainen tilaisuus että lapsemme päiväkotikaveri oli tulossa meille ja pyysin hänen molemmat vanhemmat meille. Kahviteltiin ja juteltiin siinä, siis ihan vieraita olemme sillain. Mun mielestä he ovat mukava pariskunta ja mietin että toivottavasti me annettiin nyt sellainen ok-kuva meistä.



Viinan kera on helpompi tutustuakin, juttu luistaa. Mutta meillä on miehen kanssa sillain ettemme ota jos lapset ovat kotona. Ovat kuitenkin pieniä. Emme voi aina heitä hoitoonkaan laittaa, onhan se hyvä että hekin näkevät meillä aikuisia ystäviä.



Nyt yksi ystäväni joka on lapseton, ilmoitti juuri että haluaa nähdä MINUT mutta ei välttämättä lapsiani..siis että menemmekö tuohon pihalle pakkaseen juttelemaan? Kuitenkin lapset ovat osa elämääni ja totta kait on kiva nähdä joskus ihan ystävien kesken, kun silloin voi puhua hieman enemmän.



Pitäisikö alkaa ihan rohkeesti sit kysellä hieman tuntemattomia ihmisiä kylään? Pitää jotkut kalkkisbileet sitten??



t. ap täältä Turun likke

Olen aina inhonnut niitä.

Kävin ennen miehen kans pariskuntailloissa ja ne oli kärsimystä niiden lautapelien takia. En vain jaksa pelailla niitä ja ei tippaakaan kiinnosta.



Miehen mieliksi roikuin miehen pariskuntatuttujen tykönä pelaamassa alkuvuosina. Sitten tein stopin. Kulkekoot yksin. Minua ei kiinnosta.



Nykyään mies käy joskus yksin, minä en jaksa lähteä matkaan: Mieluummin vietän kotona illan lasten kans kuin pelaan jotain lautapeliä. Yök.

Minä 36, mies 38, poika 11, ja tyttö 8 kk.

Ystäväperheitä kaivataan!!!!!!

Kirjoittakaa muru-07@hotmail.com niin tutustutaan paremmin!!!

Voisiko Lahden lähistöllä asuvat ajatella jotain yhteistä kokoontumista? Jotain mahdollisimman epämuodollista, että olisi matala kynnys tulla?



Me miehen kanssa 37 ja 38, poika 7 vuotta.

Olen muuttanut suomenkielisen mieheni perässä uudelle paikkakunnalle, ja mieheni on ujohko. Hänellä ei ole ollut kovin suurta piiriä. Omat opiskelu ja koulukaverini jäivät sinne mistä muutin.



Vaikka nyt joku suuttuu, niin täytyy kyllä sanoa, että omilla ruotisnkielisillä vanhemmillani oli teitynalinen "seurapiiri" joihin kuuluvat ystäväpariskunnat aina kutsuttiin vappulounaalle, uutta vuotta viettämään, pyörietä vuosia jne. Aikalailla se sama pieni piti yli 30 v. yhteyttä, ja vaikka aina välillä oli jotain erimielisyyksia, mölyt pidetään juhlissa mahassa, ja kukaan ei todellakaan ota liikaa alkoholia (koska se on ihan anteeksiantamaton moka) jolloin tunnelma oli aina hyvä. Kaikkien pariskuntien kaikki puolisot ei aina ole niitä kirkkaimpia seuramiehiä ja vitsikkäimpiä, mutta kohteliaisuuteen kuuluu, että kaikki kutsutaan mukaan, kaikkien kanssa yritetään jutella, ja kaikki yrittävät tehdä juhlista onnistuneet.



Tällaista samanlaista henkeä en ole löytänyt mieheni suomenkielisistä piireistä, ehkä olemme sitten väärissä piireissä. Mutta siis tuota, että yhteisen kanssakäymisen vuoksi kutsuttaisi kaikki mukaan, ja yritettäisi saada kaikki viihtymään- sitä olen kaivannut. Jos me kustumme joitain, ihmiset saattavat aika epäkohteliaasti sanoa, että eivät sitten halua sitä tai tätä, tai eivät halua tulla kun (vanhemmat) lapsensa eivät sitten viihdy meillä .......



Suomalaiset epäilemättä pitävät tuollaista rehellisenä, minä pidän sitä hitusen epäkohteliaana. Itse pidän velvollisuutenani mennä, jos joku kutsuu. Jos lapseni eivät viihdy jollain, se on minun ongelmani, enkä sanoisi sitä kutsujalle.



Mutta siis tuota, mistä löytäisi sopivan ja samanhenkisen pariskunnan olen minäkin miettinyt, enkä ole keksinyt. Mieheni on kyllä niin hiljainen, että on kuin kivirekeä vetäisi joskus seurueessa.

Teksti olisi voinut olla omaani. Mulla itselläni on ihan kiva määrä naispuolisia ystäviä ja kavereita, mutta jostain syystä he eivät ole miehensä kanssa kiinnostuneita viettämään aikaa minun ja mieheni kanssa, vaan näemme aina vaan näiden kavereiden kanssa ilman miehiä. Ja aina vappuna, uutena vuotena yms. he viettävät aikaa sellaisten kaveripariskuntien kanssa, joita me emme tunne. Miehelläni kaverit puolisoineen eivät myöskään ole ilmeisesti kiinnostuneita viettämään mitään "pariskunta-aikaa" kanssamme, koska eivät ole koskaan ehdotuksiin tarttuneet.



Mistä päin ap olet ja minkä ikäisiä lapsia teillä on?

mutta ei me siitä niin kärsitäkään.



Just uutena vuotena juteltiin, että kuinka mukavaa on olla vain perheen kesken, että kuin ei tullut mieleenkään pyytää jotain kylään (en kyllä tiedä kuka olisi pyydettykään).



Mökillä meillä käy enemmän vieraita kuin kotona.

Mies puhuu englantia ja se verottaa kavereita vielä enemmän. Viihdytään kyllä hyvin perheenkin kesken, mutta olis kiva saada samanhenkisiä kavereitakin. Niin ja itseasiassa mulla ei ole kauheesti ystäviä. Kaikki ystävät jäi kun muutin paikkakunnalta toiselle, melko kauas. Joskus kyllä tuntuu melko yksinäiseltä vaikka olen aina kuvitellut, että mä olen sellainen ihminen joka löytää ystäviä helposti. Onko vain niin, että nyt lapsen kanssa menee niin aika, että uusien ystävien saaminen ja pitäminen on vaikeaa?