Mikä vika siinä Tositarinan perheessä muka oli??
En nähnyt kuin vähän lopusta. Ihan tavalliselta köyhältä perheeltä vaikutti. Oliko ne vanhemmat jotenkin vajaita??
Kommentit (20)
kaikilla lapsilla ongelmia, mm. kehitysviiveitä ja neurologista häikkää, epäilen, että myös miehellä oli mt-ongelmien lisäksi muutakin.
Perhe tuntui itse tyytyväiseltä eloonsa, itse katselin pitkään sisustus- ja pukeutumistyylejä, mutta meitähän on moniin juniin.
muka pystyi tarjoamaan perheen lapsille toisenlaisen elämisen mallin kuin mitä lähtökohtien perusteella olisi odottanut.
Ìhan samanlaista yhdessäoloa ja kivien veteen heittelyä se perheen äiti kyllä pystyi lapsilleen tarjoamaan ilman sitä ylimielistä perhetyöntekijääkin.
Jos osaatte! Kaikki me olemme ihmisiä, erilaisia. Kyllä huomaa mistä ne koulukiusaajat saavat mallia:(
Mutta ensimmäisenä tuli mieleen, että elämänhallinta taitaa olla noilla vanhemmilla hukassa. Joka paikka täynnä romua ja epäjärjestystä.
Jos oman huushollin kunnossapito on liian vaikea niin ei ihme, että ovat syrjäytymisvaarassa. Tuollaisille ihmisille pitäisi opettaa elämänhallintaa...
vapaalla pinnalla. Mutta lapselleni laitan ruokaa ja puhtaat vaatteet vaihdan joka päivä. Ehkä mun elämänhallinta on vain suuntautunut kodin ulkopuolella.
Käyn töissä eikä mua enää kiinnosta kotona laittaa rikkaa ristiin järjestyksen eteen. Sen verran teen että kone voi tiskata astiat ja pestä pyykit.
Ja luulenpa että lapseni on onnellisempi sekaisessa kodissa kuin sellaisessa jossa matonhapsutkin on vedetty viivasuoraan
ja lapset vaikuttivat onnelisista---
miehen tulisi mennä ehdottomasti töihin, edes tuettuun työhön
perhetyöntekijä tms oli ihan hukassa, kun oli päivän perheessä lapsen vahtina- kuopus meinasi juosta järveen...,
ja meidän lapset ovat terveitä ja älykkäitä
kunta voisi maksaa tv-casessa nähtyä osaava(mman) kotipalvelun
ja
siivousavun
ja
antaa asumistukea
ja
miehelle työpaikka
VOIMIA!!!
kuin joillain muilla. Jotenkin, kaikesta huolimatta, siinä perheessä oli rakkautta ja se kantaa kyllä pitkälle. Äiti lauloikin niin kauniisti kitaran säestyksellä ja isi teki pienelle pojalleen mailan puusta, vaikka olisi voinut vain hätistellä pojan pois jaloista. Ja lapsi oli vilpittömän onnellinen mailastaan, nekin pienet onnen hteket kantaa pitkälle.
äiti porhaltaa 10m miehensä edellä ja mies lähinnä nojailee kärryihin.
Eikä se mies mitään töitä voisi tehdä, mutta joku tukipaikka voisi olla paikallaan.
Tällaisia perheitä on varmaan hyvinvointisuomessa pilvin pimein. Tyytyväisiltähän nuo vaikutti ja tukitoimenpiteitä oli kuitenkin perheellä. Tiskit nyt oli pöydillä ja vaatemyttyjä siellä täällä, mutta ei se kliininenkään koti sitä hyvää elämänlaatua takaa.
Isällä oli ADHD ja masennus. Ei pysyty keskittymään mihinkään. Ei kykene sen vuoksi olemaan töissä vaan oli sairaseläkkeellä.
Lapsillakin oli ADHD ainakin kahdella ja toisella lisäksi kehitysvammaisuus, jota äiti ei uskonut.
Minusta vaikuttivat kuitenkin ihan normaalilta perheeltä. Ainakin lapsilla oli tilaa ulkona temeltää. Äiti huolehti tosi hyvin pojista ja nämä olivat tottelevaisia. Isäkin selvästi kovasti piti pojistaan.
Katsoin osittain. Mies ei kestänyt katsoa, on itse eläkeläinen. Mietin, että kenen nurkat kestää kameranvalon. Äidillä hyvin lääkitys kohdalla, oli jokseenkin valoisa eikä katkera. Paljon yhdessäolohan perheellä oli ja muuta kuin maalllista mammonaa.
Roinan määrästä mietin, että entäs kun tulee talvi. Mihin saavat talvivaatteet. Isomman ja paremman asunnon saisivat varmaan vuokralta, mutta haluavat oman. Onpahan miehellä tilaa rassailla autojaan.
Ei siinä mitään, onnellinen lapsuus pojilla.
Tai ei siinä mielessä tavallinen, jos se tarkoittaa kiiltävää kotia ja harrastuksia lapsille harrastusten perään, sitä, että vanhemmat (ainakaan isä) tuskin näkevät lapsiaan...
Tässä perheessä oli lapsille ruokaa ja yhdessäoloa, aitoa välittämistä. Läksyistä huolehdittiin, ulkoiliin, pelattiin ja laulettiin.
Tuottajien asenne häiritsi; kodin tavararöykkiöitä kuvattiin vaikka perhehän siivosi ohjelmassa. Ehkä jos joitain asioita voi mainita (jotka ei loppupelissä merkitse mitään); siivoojan käynti, remonttia kotiin, äidille tukevat rintaliivit ja makeover, pojille ja miehelle uusia vaatteita. Mutta ne tärkeimmät asiat olivat kunnossa. Tukiperheetkin olivat apuna (äidille), onneksi.
mutta tiedän perheen, missä isällä ADHD ja äidillä myös jotain ongelmia. Lapsia elossa kai 5. 1 on hukkunut kun sattui vahingossa tipahtamaan laiturilta tuosta noin vain. Pari erityislasta ja muilla ADHD.
Aika kallis perhe kunnalle kun kenestäkään ei ole veronmaksajiksi vaan vievät aikamoisen kapasiteetin sosiaalipuolen rahoista.
Ja siihen vielä työttömien vanhempien kotoutustuet, mahdolliset terapiat kidutusten traumoista toipuville, yms
- eräät ihan huomattaviakin summia vuosittain - ja ovat hyödyllisiä yhteisunnan jäseniä.
TÄtä ohjelmaa en katsonut, joten siitä en sano mitään, mutta sen voin kertoa,e ttä tiedän vain yhden normaalikodin, jossa ei ikinä ole vaatekasoja eikä puhtaaanpyykin kasoja eikä tavararöykkiöitä missään. Sen yhden ryökkiöttömän kodin äiti on OCD-neurootikko ja lapset kärsivät erilaisista ahdistuksista...
ja lapsetkin monella tapaa viallisia. Lukaisin ylen sivuilta. No, sitä saa mitä tilaa. Jos tekee lapsia mt-ongelmaisen kanssa.