Lue keskustelun säännöt.
Kun äiti on väsynyt...
11.12.2008 |
Minulla on 3- ja 5-vuotiaat muksut. Ihaniakin osaavat olla, mutta välillä niin raivostuttavia! Olen ihan viimeisilläni raskaana; selkää särkee ja nukun tosi huonosti. Mieheni työskentelee alalla, jossa nyt ihan kamala joulukiire, ja tekee pitkää päivää ja stressi näkyy välillä kotonakin. Ja minä olen tosi pitkiä päiviä näiden kanssa kotona... Ruokailut, pukemiset, hampaiden pesu, nukkumaan meno aiheuttavat meillä konflikteja jatkuvasti. Lisäksi lapset tappelevat keskenään monta kertaa päivässä. Ja tuntuu että he yrittävät tahallaan tehdä kaikkea kiellettyä silloin kun minä en näe, esim. pomppivat sängyllä tai piirtävät seiniin.
Minusta tuntuu, että oma sietokykyni on nyt niin minimissään väsymisen ja kipujen vuoksi... Ja aivan kuin lapset peilaisivat minun kireää olotilaani ja kiukuttelisivat entistä enemmän! Varmasti joulun tulokin stressaa heitä sekä tietysti vauvan syntymäkin. Ymmärrän kyllä ihan täysin, mutta kun aina ei vaan jaksa tuota jatkuvaa huutoa ja kiukkuamista... Olen välillä yrittänyt minimoida huutoa "olemalla askeleen edellä" eli ennakoimaan, mutta silloin tuntuu että lasten vaatimukset vain lisääntyvät. Ja tällöin myös itseltä jää syömättä, käymättä pesulla, harjaamatta hiukset jne. Meillä on säännöllinen päivärytmi (ulkoilu-, nukkuma- ja ruokailuajat), josta ollaan pidetty jo pitkään kiinni. Ainoa keino, jolla saan lapset asettumaan on telkkari tai tietokonepelit, mutta haluan kuitenkin rajoittaa tv:n katselua ja pelaamista, sillä jos puoli päivää menee paikallaan istuessa, niin ilta on pelkkää kaaosta!
Lapset käyvät kerran viikossa seurakunnan päiväkerhossa, mutta sekin aika menee yleensä siivoamiseen ja muihin kotihommiin. Omat vanhempani asuvat kaukana, ja äidilleni olen valitellut väsymystäni, niin hän ohittaa sen ihan sujuvasti. Anoppi asuu naapurissa ja hänellä olisi aikaa silloin tällöin katsoakin lapsia, mutta hänellä on aina "jotain" menoja, etten enää viitsi pyytää kuin viimeisessä hädässä, koska se tuntuu olevan niin hankalaa... Pienellä paikkakunnallamme on tasan yksi MLL:n lastenhoitaja, jonka tyylistä käsitellä lapsia en tykkää (lässyttää kuin vauvalle 5-vuotiaallekin). Neuvolasta yritin saada neuvoja lasten kurissa pitämiseen, mutta neuvot olivat aika ympäripyöreitä päivänselvyyksiä, joita joka paikassa viljellään... Miehelleni olen sanonut, että väsyttää, mutta hän sanoo että niin häntä itseäänkin väsyttää tai sitten ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena!
Tällä hetkellä tunnen olevani tosi huono äiti, ja kolmas syntyy ihan kohta... Mä oikeasti tarvin jostain nyt apua, ettei joku päivä napsahda ja mä oikeasti alan noita rakkaita lapsiani kurittamaan! Kukaan ei vain näytä kuuntelevan tai ymmärtävän, että en tahdo jaksaa.
Kommentit (23)
että voisivatko auttaa. Sanoisit suoraan tilanteen ja pyytäisit apua vaikka vauvan syntymään saakka. Joku aikaraja, ettei tarvitse loppuelämäksi luvata...
Käytät saamasi ajan hyväksi lepäämällä ja etsimällä pitkäkestoisempaa apua. Ja miehelle toteaisin, että kun hän nyt tekee pitkää päivää niin varmasti tilipussikin on vähän muhkeampi, joten siitä voidaan sitten maksaa ylimääräistä apua.
Kysy suoraan myös neuvolasta apua esim. perhetyöntekijää.
Suosittelisin myös, että laittaisit lapset vaikka osa-aikaiseen hoitoon vauvan synnyttyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tutulta!
Itsekin olisin ulkopuolisen avun kannalla. Eli siivooja kehiin jos mahdollista, ei maksa maltaita. Entäs olisiko lähipiirissä joku nuori, joka haluaisi ansaita taskurahaa lapsia katsomalla? Voisi viedä lapset vaikka leikkipuistoon, jotta saat sen ajan rentoutua?
Ja todellakin rentoutua, siivoamaan ei sinä aikana saa alkaa! :) Ja sitten voit tinkiä myös siisteydestä, eli likaista tietystikään ei tarvitse olla, mutta epäjärjestystä kannattaa opetella sietämään, eikä puunata paikkoja koko ajan.
Ruokaa ei aina tarvitse laittaa itse alusta saakka, kaupat ovat pullollaan helpotuksia, eli niitä sitten pöytään kun ei kokkaus maistu.
Tsemppiä, kyllä se elämä siitä kirkastuu kun vaan pääset vähän lepäilemään!
Oma äitini asuu melkein 300km:n päässä ja on vielä työelämässä (vuorotöissä), joten häneltä on vähän vaikea apua saada. Anoppi on eläkkeellä oleva terveydenhoitaja ja "ymmärtää", mutta silti aina pitää olla joku syy, miksi lapset tulisivat heille muutamaksi tunniksi... Jos sanon, että haluan levätä, niin "kyllä häntäkin väsytti kun lapset olivat pieniä" ja "kyllä hänenkin lapsensa olivat vilkkaita" tai "sellaista se lapsiperheen arki on, kyllä se muutaman vuoden päästä helpottaa"...
Kun nyt jouluun päästäis, niin sitten olis miehelläni pidemmät vapaat ja joulun jälkeen hänellä ei yleensä ole enää niin kiirettä töissä. Ja kun tämä vauva syntyy, niin kivut helpottuu, ja mieheni pitää isyysvapaat ja talvilomat yhteen putkeen! Tammikuun alusta lapset aloittavat uuden kerhon, joten sitten on vähän enemmän aikaa hengähtää.
Asumme pienellä paikkakunnalla. Olen kysynyt hoitoapua 4H-yhdistykseltä ja seurakunnalta, mutta kummassakaan ei ole sellaista palvelua. Mitään ohjattua leikkikenttätoimintaa täällä ei ole. Tuttava perheilläkään ei ole ketään koululaista/opiskelijaa, joka voisi silloin tällöin pientä korvausta vastaan lapsia katsoa.
Siivoojaa en raski palkata, mutta olen oppinut sietämään epäsiisteyttä, kuitenkin pakko on imuroida ja sotkut siivota, ettei nyt ihan liassa tarvi asua. Ja pyykkiä on pakko pestä joka päivä tai pyykkivuori leviää käsiin! Teen useimmiten isompia satseja kerralla ruokaa pakkaseen (laatikkoruokia, keittoja yms. helppoja), jotta on helppo vain sulattaa ja lämmittää.
Itse olin palanut loppuun kun kolmatta odotin ja vanhemmat lapset olivat 2 ja 3-vuotiaat. Samalla rakennettiin taloa ja kärsin kilpirauhasen vajaatoiminnasta josta en silloin tiennyt, kuitenkin tuo sairaus lisäsi sitä väsymystä vielä entisestään. Pyysin apua sekä anopilta että omalta äidiltäni. Sanoin että väsyttää niin paljon että tarvitsisin joskus levätä. Ei onnistunut. Jos minulla olisi ollut jokin lääkärinkäynti tms niin se olisi ehkä onnistunut mutta tuo että vain halusin levätä ja ladata akkuja aiheutti sen että molemmat suoraan sanoivat että ei onnistu ja vetosivat kiireeseen yms.
Lopulta "paloin loppuun" ehkä sellaisessa lievässä muodossa, mutta kuitenkin. Kun mies tuli töistä kotiin olin pakannut itselleni laukun valmiiksi ja annoin lapset hänelle ja lähdin hotelliin yöksi ilmoittamatta minne menin. Kännykän sammutin.
Suurin osa tuosta ajasta meni siihen että vaan itkin. Itkin uupumistani ja ihmettelin että miten ihmeessä tästä mitään tulee? Seuraavaksi päiväksi oli kuitenkin sovittu tapaaminen pankissa liittyen juuri siihen rakentamisurakkaan ja soitin miehelleni ja sovin että nähdään siellä. Käytiin siellä ja sen jälkeen käytiin ulkona syömässä ja mies ihmetteli kovasti että mikä minulla on hätänä. Suurin osan tuosta syömisestäkin en pystynyt syömään koska vaan itkin.... Sovittiin että hän lähtee edestä ja päästää anopin kotiin (joka kyllä silloin tuli hoitamaan lapsia??) ja tulen sitten perässä ja haen koirat ja lähden mökille. Mökillä sitten juttelin puolitutun mökkinaapurin kanssa koko elämästä - hän toimi minulle psykiatrina silloin ja sen jälkeen helpotti.
Parin päivän päästä mieheni tuli ja mentiin yhdessä risteilylle ja sen jälkeen oli paluu arkeen.
En ollut palautunut ollenkaan niin paljon kun olisin halunnut mutta ehkä tuosta tapauksesta oli jotakin apua. Ainakin se herätti sekä miehen että oman äitini ja anoppini huomaamaan että olen "oikeasti" väsynyt enkä narise turhasta! Siellä he olivat kotonamme kilvan tarjonnut lastenhoitoapua! Missä se apu oli silloin ennen tuota "romahdusta" kun sillä avulla olisi voinut tuon koko jututun estää?? Mies oli kauan aikaa varpaillaan ja reagoi heti jos näytin väsyneeltä =) Ei ollut sitäkään tehnyt aiemmin joten jotain hyötyähän tuosta oli.
Nyt lapseni ovat jo 4, 6 ja 8 ja elämä hymyilee. Sain kilpirauhasvaivoihin lääkkeen joka poisti väsymyksen totaalisesti, nyt olen vain "normaalisti" väsynyt joskus eikä kuten se zombie mitä silloin oli. Lapset nukkuvat öisin hyvin ja minä käyn töissä ja saan siellä sitä aikuiskontaktia mitä silloin kotonaolovuosina niin kaipasin. Liikunnankin sain takaisin elämääni puolisen vuotta sitten ja käyn nyt salilla useamman kerran viikossa ja sekin parantaa tuota jaksamista =)
En varmaan osaa sen enempää auttaa mutta halusin vain kertoa tarinani koska se vaikuttaa niin samanlaiselta kuin sinun. Toivon sinulle voimia lapsiesi kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli itselläni on pojat 1v3kk ikäerolla ja vielä miehen poika asuu meillä.
Mulla vanhemmat asuvat lapissa ja miehen äiti on lastenhoitaja ja asuu lähellä, mutta ei hän jaksa enää meidän lapsia hoitaa vapaa-ajalla.
Meillä on valjastettu tuttavaperheen tyttö joskus lapsenlikaksi, samoin naapurin perhe on katsonut lapsia välillä ja me sitten vuorostamme heidän lapsia. Lasten kummit ovat olleet apuna tarpeen tullen ja mun omat kaverit myös. Suuri kiits heille!
Äiti on lennätetty muutamaan otteeseen tänne etelään kun on ollut tärkeää menoa ja hän nyt tulee muutenkin meille monta kertaa vuoden aikana kylästelemään ja ajaa meidät miehen kanssa sitten vaikka leffaan tai ulos syömään, kun on kerrankin mahdollisuus.
Eli kyllä on lasten kanssa tullut lääkärireissut ja pankkiasiat hoidettua. Otan päikkärit aina kun siihen on mahdollisuus, se auttaa kummasti. Lapset ovat nyt jo hoidossa ja itse työelämässä, joten helpompaa on huomattavasti. Paskamainen tilannehan se on, kun on ihan puhki ja apua ei saa mistään.
että miten se päivähoito on niin kauhea peikko, että pitää vetää ittensä ja läheisensä piippuun ennemmin kuin vie lapset hoitoon.
APnkin lapset ovat jo noin isoja. Varsinkin 5-vuotiaalle tekisi varmasti hyvää opetella joukkoon sopeutumista ja päivärytmiä, kun se eskari kuitenkin on ajankohtainen ensi syksynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kokemusta on kun rv 39+4 menossa :-), 3 lasta, joista tosin 2 jo vähän onneksi isompia.... mutta se nuorin 2v. kuulostaa just sulta kun sun lapset :-).
Ymmärrettävää että miehelläsikin on rankkaa, mutta kokeile vielä, jos tosi tiukasti (rauhallisesti mutta jämäkästi ja vakavasti) sanot, että olet oikeasti todella väsynyt, ja tarvitset lepoa ennenkuin pimahdat.
jos hän esim. vk-loppuna pystyisi antamaan sulle muutaman tunnin / puolipäivää edes omaa aikaa, jolloin voisit vaikka vain nukkua, tai levätä tai tehdä mitä haluat. (Ehkä ei niitä kotitöitä kuitenkaan...)
Ja jos voisitte esim. sopia jonkun tietyn ajan, jolloin vaikka siivoatte yhdessä Esim. aina su-aamupäivisin siivous: toinen imuroi ja toinen järjestelee+pyyhkii pölyt tms. vastaavaa -> näin tähän ei menisi kauhean kauan aikaa ja tulisi yhdessä tehtyä rytäkällä. Tai joku vastaava idea. Eli saisit jonkun homman vähän jaettua.
Toivottavasti miehesi sen verran tulisi vastaan.
Minä olen ollut välillä töissä ja lapset olivat silloin hoidossa. Nyt kun jäin kotiin itrisanottiin hoitopaikka. Ei se mikään peikko ole, mutta se on vaan niin kallista, kun multa nyt tippu tulot äitiysloman vuoksi! Ja oikeasti kyse ei ole kuin nyt tästä hetkestä, kun saisi jotenkin päivät sujumaan jouluun ja vauvan syntymään asti.
Mieheni on tosi ihana isä, joka hoitaa paljon lapsia, käy heidän kanssaan mm. uimassa ja ulkoilee. Nyt vaan hänellä on pari viikkoa kiire, että saan levätä enemmän kun hänen työt helpottaa ja on jouluvapaat! Ja vauvan syntymän jälkeen ei tarvi kärsiä tätä julmettua selkäkipua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä on kaksi alle 5- vuotiasta, ikäeroa vuosi ja löysään niitten kanssa, varsinkin nää viimeset raskauskuukaudet.
Meilläkin on ollu rutiinit esikoisen syntymästä mutta kuten tiedät, niitä muutellaan kun lapset kasvaa ja tilanteet vaihtelee!
Jos sulla ei nyt anopit auta, niin anna olla. Turhaan sitten sitä ajattelet. Ota joku teini apuun. Tai ystäväsi, kummisi, lapsen kummi?
Ja vähän voisit antaa ihmisille vapauksia toimia kuten toimii: jos joku lässyttäää niin mitä sitten??? Kunhan saat olla hetken omissa oloissa.
Me ei olla moneen päivään pesty pyykkiä! Eikä elämä siihen kaadu. Joka päivä ei kaikkia vaatteita tartte vaihtaa, varsinkaan jos säläätte kotona. Ja siivotkaa pääasiassa viikonloppuna yhdessä tai mies siivoaa enempi kuin sinä vaikka olis kiire töissä. Parisuhde on kompromisseja ja myönnytyksiä.
Oma mies varsinkin näin kolmatta odottaessa on enempi oma-alotteisempikin siivoamaan kuin aikasemmin.
* Hyvä kikka saada toisen apua on kysyä laittaako tiskit vai imuroiko. Tai ehdota että jos laittaa pyykkikoneen niin keität kahvia.
Jos mies loukkaantuu kun puhutte väsymyksestä niin sitten kannattaa sanansa miettiä niin ettei toinen loukkaannu! Väsyneenä sitä töksäyttää kaikkea väärin. Tai menkää yhdessä jutteleen neuvolaan että te ette voi edes puhua. Saako neuvolastasi apua? Meillä on semmonen palvelu joka tulee hoitamaan lapsia, sillä aikaa saat siivota tai nukkua. Kannattaa kysyä.
Ja lopeta päivittäiset siivoamiset!
Ruokaa teette vaikka yhdessä, lapset vaikka mukaan ja niin iso määrä ettei tartte pariin päivään tehdä ruokaakaan.
Keitä vaikka perunaa iso kattila, kastiketta toinen kattila. Siitä tulee tälle päivälle soosi ja perunaa. Huomiselle lihaperunalaatikko ja ylihuomiselle kastike spaghettia varten.
Opettele uuniruokia joissa kaikki heitetään vuokaan ja kypsyy uunissa.
Kehitä ohjelmaa lapsille: tehkää postikortteja, askarrelkaa ikkunoihin koristeita; vaikka joulukortteja (sinä piirrät viivat ja lapset leikkaa ne irti, lapset kiinnittää ne ikkunaan).
Pelatkaa lautapelejä, tee lapsille temppurataa..
Mieti lapsille tekemistä! Ei se haittaa tee jos joku päivä menee tietokoneella tai katsellessa pelkkiä videoita sillon tällön.
Ulkoilun voi mies hoitaa tullessaan kotiin; voit vaikka antaa kauppalapun ja mies menee lapsien kanssa ostoksille ja sinä nostat jalat sohvalle. Eli tässä kohtaa mieti rutiineja uusiksi?
Jos sulla on kavereita joilla lapsia niin kysy ottaako muutamaksi tunniksi lapsia leikkimään?
Tai jaksatko viedä lapsia jonnekin tälläseen hoploppiin -vaikka vähän kauemmas, ota joku ystävä mukaan!
Mieheni on lauantainakin töissä, mutta aikoi kysyä äidiltään, jos vaikka lapset voisivat olla appivanhempieni luona lauantain hoidossa. Minä lähtisin huomenna sitten ystäväni luo viikonlopuksi "hoitoon" ja vähän lepäämään...
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kommentoi :)
Eli mä olen samoilla linjoilla tuon kanssa, joka toteaa, että mitä jos antaisit vaan olla. Pistät videon pyörimään muksuille, otat suklaarasian kainaloon ja meet lasten viereen köllimään:
Meillä myös pötkötellään välilä koko perhe meidän vanhempien sängyissä, lueskellaan ja piirretään.
Ne pyykit ei karkaa mihinkään sieltä kaapista. meillä on viisihenkinen perhe ja mä pyykkään lähinnä viikonloppuisin.
Meillä myös siivoillaan yhdessä toisinaan, lapset siivoavat oman huoneen rojut ja keräävät kämpästä lelut omiin laatikoihin.
Siis yritän pitää kaikki langat käsissä, vaikka raskauden vuoksi ja tämän hetkisen perhetilanteen (miehen työjutut) vuoksi jaksaminen on rajallista. Siis koitan siivota, pyykätä, laittaa ruokaa sen lisäksi että ollaan lasten kans yhdessä tehty joulukortteja ja -koristeita, pelattu ja leikitty sekä ulkoiltu. Ihan totta on, että pitäis osata välillä vaan olla...
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täällä kommentoimassa.
Meillä anoppi sanoi joskus, kun pojat olivat pieniä ja minä ihan silmät ristissä, että lapset eivät huomaa/muista jos kotona on hieman sotkuista, mutta sen ne huomaa ja vanhempanakin muistaa, jos äiti/isä on aina kiukkuinen/väsynyt.
Eli hellitä nyt ihmeessä ja nauti vaan olostasi!
Meilläkin kolme lasta ja viimeisen odotus on aika rankkaa aikaa.
Itse selvisin siten, että nukuin joka päivä päiväunet! Isommat päivälevolle ja itse sohvalle nukkumaan. Ja kyllä, lapset katsoivat videoita/ DVD: tä joka_päivä, lisäksi ulkoilut olivat aivan minimissään.
Rehellisesti sanottuna menin lähes kaikessa siitä missä aita on matalin.
Kun vauva syntyi, niin sain jonkun kummallisen energiapotkun!
Normali arki palasi heti kun parin viikon kuherruskuukausi ja isyysloma oli vietetty. Ei enää väsynyttä sohvalla makaavaa äitiä, vaan se vanha ja tavallinen energinen touhuileva äiti.
ja mies pitää jouluvapaat, isyyslomat ja talvilomat, niin arki palaa taas uomiinsa. Aiemmissakin raskauksissani loppuviikot on olleet raskaita, mutta nyt on nämä kaks vilkasta naperoa tässä pyörimässä ja tämä jouluaika, niin tuntuu välillä ihan ylivoimaiselta!
-AP
niin eikö lapset voisi normaalia enemmän katsoa telkkaria tai pelata?
Voisit ainakin isomman kanssa yrittää tehdä sopimuksen, jota sitten pienempikin perässä noudattaa. Selität, että nyt isällä on kiire töissä ja sinä olet väsynyt, kun vauva vie kovasti voimia. Ja, että lapset saisivat nyt parin viikon ajan katsoa enemmän telkkaria mutta se edellyttää, että tietyt asiat sujuvat hyvin. Ts. kaikki rutiinit reippaasti ja kiukuttelematta. Palkinnoksi saa sitten aina katsella jonkun pienen ohjelman tai pelata. Miltä kuulostaa? Tällöin saisit ehkä kiukuttelut vähenemään ja hiukan levättyä, kun lapset rauhottuvat telkkarin ääreen. Pitäisi vain muistuttaa, että tämä juttu koskee vain näitä kahta viikkoa ennen joulua ja joulun jälkeen palataan entiseen tapaan.
Voimia ja armollisuutta äitiyteen :)
Toivottavasti ei käy kuin minulle, tulee erityisvaativa vauva.
Mulla oli tosi rankka raskausaika, vaikeammaksi muuttui vauvan myötä.
Eli sun on pakko ap nyt levätä, vauvan tullessa se on vielä nykyistä vaikeampaa!!!
Ja jos yrität toteuttaa ehdottamaani ideaa, niin yritäpä saada se 5-vuotias olemaan sun pikkuapuri eli huolehtimaan (=olemaan hyvänä esimerkkinä) siitä, että pienempi toimii sovitusti.
Jos et halua sitä telkkarinkatselua lisätä, niin voihan tuota soveltaa siihen tarraideaankin. Jokaisesta hyvin menneestä päivästä saa tarran ja sitten, kun on vaikka 10 tarraa täynnä, niin saa aatonaattona jonkun kivan yllärin.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä vahvistan sen, että lapset vaistoavat imurina omat tunnetilasi, joten jos saa itsensä rauhoittumaan, se tilanne on heti helpompi.
Ja sinuna panisin kyllä molemmat päiväkerhoon/puistotädille tms. aamupäiviksi. Ei mitään järkeä yrittää tuossa kunnossa hoitaa kaikkea.
Palkkaa siivooja, osta ruokaa ja hommaa jostakin joku opiskelijatyttö tms. vararenkaaksi. Tai solmi vaihtarisopimus jonkun toisen äidin kanssa niin, että hoidatte lapsianne lomittain.