Kun raskaus ei tunnu miltään...(toinen raskaus)
Mikäköhän minua oikein vaivaa? Esikoista tehtiin vaivalla, lopulta lapsettomuushoidoilla hänet saimme. Nyt esikoinen on vuoden ja odotan toista lastamme, joka sai alkunsa yllätys-luomuna, positiivisena uutisena ja toivottuna kuitenkin. Nyt raskaus on edennyt jo rv 16 saakka ja liikkeitäkin olen jo tuntenut välillä. Silti tämä toinen raskaus ei ole saanut minussa esiin tunteita, kuten ensimmäisessä raskaudessani koin eli odottamisen iloa ja riemua. Olen jotenkin apaattinen tämän raskauden suhteen, välillä unohdan olevani edes raskaana.
Esikoinen on nyt esiuhmakaudessa ja hoidan häntä yksin kotona päivisin. Välillä päivät ovat yhtä kiukuttelua ja " tappelua" tämän esikoisen kanssa. Omaa aikaa ja harrastuksia minulla ei juurikaan ole ja ystäviäkin tapaan harvoin. Mikäköhän on syynä siihen etten osaa oikein iloita tästä toisesta raskaudesta? Olenkohan jotenkin masentunut? Väsymyksestä tämä ei voi johtua, koska saan nukkua kunnon yöunet (esikoinen nukkuu läpi yön heräämättä yleensä). Onko muilla vastaavaa kokemusta toisesta raskaudesta?
Kommentit (7)
Voi olla kyse masennuksestakin, eli jos näyttää, ettei ala helpottamaan, kannattaa puhua asiasta neuvolassa tai kertoa asiasta jollekin muulle alan ammattilaiselle. Kuulostaa myös siltä, että olet aika yksinäinen ja yksin lapsen kanssa. Kenties ilta-pari viikossa ilman lasta voisi tehdä sinulle terää. Kävisit tapaamassa kavereitasi kun miehesi katsoo lasta. Tai menet ihan vain kaupungille katselemaan omia juttujasi ihan rauhassa. Ehkäpä vähän niitä pieniä vauvanvaatteitakin.. :)
Toinen syy voi olla yksinkertaisesti se, että tulit yllättäen raskaaksi (päinvastoin kuin ekalla kerralla), jolloin et ole vielä oikein edes sisäistänyt että olet raskaana. Meillä on vähän sama tilanne, esikoista teimme ½ vuotta, toista lasta reilun vuoden (josta ½ vuotta hormonihoitoja) ja tämä kolmas raskaus alkoi kun puhuimme että kauankohan nyt kestää, koitetaan nyt onneamme... Jäin siis heti raskaaksi ja meni hetki ihan tietoa " sulatellessa" , vaikka olikin tietoinen valinta ja vauva hyvin toivottu. Eli ehkä sinullakin on vielä tuo " shokkivaihe" menossa asian tiimoilta.
Kolmanneksi sinulla on noin pieni esikoinen ja vielä vaikeassa iässä (uhmakas), joten senkin takia voi olla, että alitajuisesti vähän " pelkäät" raskautta ja toista lasta, tai siis omaa jaksamistasi. Tämä varmasti helpottanee ajan kanssa, ja mä olen ajatellut, että edellinen lapsi ehtii kasvamaan 9kk ajan kunnes vauva syntyy, ja se on pitkä aika se, siis kehityksessä.
Raskaus varmasti konkretisoituu viimeistään kun masu alkaa selvästi näkyä. Toivottavasti pian pääset nauttimaan siitä, että vietät ihanaa aikaa elämässäsi ja että sinua on siunattu vielä yhdellä lapsella. Mutta ota tosiaan puheeksi neuvolassa jos näyttää ettei mielesi yhtään parane. Pääset ainakin puhumaan jonkun kanssa ja selvittämään mistä alakulo johtuu. Kenties se johtuu vain siitä, että olet yksinkertaisesti niin poikki esikoisen uhmakkaan käytöksen kanssa. Kokeile siis ottaa vähän etäisyyttä kotoa, se tekee varmasti hyvää!
Parhainta jatkoa sinulle!
Mikaela ja tytöt 2/04 & 2/06 ja Helmi LA 2/08
Raskauden ei tarvitse tuntua miltään. Minulla raskaus ei herättänyt mitään ajatuksia, ainakaan positiivia, ennen viimeistä kolmannesta. Eli relaa ja anna itsesi olla tuntematta mitään tai anna itsesi tuntea negatiivisia tunteita. Kyllä äitiys saa olla välillä kurjaakin!
Toisekseen tiedän monia toista odottavia, jotka yhtäkkiä masentuvat siitä, että toinen on tulossa - ahdistaa se, että on yhden työntäyteisen touhuajan sijasta kaksi tuhisijaa, voi sitä vaipanvaihtoa ja huutoa ja valvomista... Tiedän myös, että he ovat päässeet tästä vaiheesta pois (yleensä loppuraskaudessa), eli anna itsellesi aikaa tottua ajatukseen.
Kolmanneksi, jos koet olevasi elämänhaluton ja apea, niin etsi itsellesi ammattiapua. Masennus on sairaus muiden joukossa, jos siitä olisi kyse. Pidä huolta ITSESTÄSI, muuten et jaksa.
Mulla kolmas odotus meneillään, ja ei todellakaan tunnu samanlaiselta kuin esikoisen (silloin olin yh jo raskausaikana) tai tokan (eka odotus " perheenä" ) aikana.
Sinänsä olin osannut odotella että tämä tulee tuntumaan tältä, eli en ole yllättynyt näistä aika " laimeista" fiilareista. Ilman muuta olen todella onnellinen raskaudesta ja vauvasta, eikä mulla mitään negatiivisiä tuntemuksia ole. Puuttuu vaan se " hurmio" jonka on ennen kokenut. Toisaalta nautin siitä, että voin kokea raskauden myös näin: esikoista odotellessa oli tietty huoli siitä miten tulen selviämään yksin, tokaa odotellessa meidän uus-perhekuvio etsi muotojaan. Eli nyt tämä kolas raskaus onkin oikeastaan normaalein mahdollinen! Mun kroppa tietää mitä tapahtuu, mun mieli tietää mitä tapahtuu, meidän perhe (vajaa 2-vuotiasta lukuunottamatta) tietää mitä tapahtuu. meidän ei tarvitse hötkyillä, ei stressata, ei suunnitella. Olen siis kääntänyt " laimeuden" fiilikset positiiviseksi.
Kuten muutkin on neuvonut, jos epäilet olevasi masentunut, hae apua. Mutta älä pode huonoa omaatuntoa siitä, että tämä ei olekkaan yhtä maatamullistavaa kuin ensimmäinen odotus!
Kysymys voi olla hyvin masennuksesta tai tilanteeseen " kyllästymisestä" tai vain sitten eräänlaisestä kriisistä jne. jne. vaihtoehtoja on monia.
Itse ymmärrän tunteitasi hyvin.Meillä esikoista odoteltiin vajaa vuosi ja sai alkunsa hormonihoidoilla, toista tehtiin vuosi lapsettomuushoidoilla ja nyt kuinka ollakaan huomasin olevani täysin luomusti raskaana.Minulle tämä on ollut jonkin asteinen shokki josta toivun vieläkin (rv 14 menossa) Se ei tarkoita sitä etten haluaisi tätä tulokasta yhtä paljon kuin edellisiäkin.Jotenkin olen vain vieläkin ymmälläni että tämä on ollut mahdollista.Minulle lapsettomuus on ollut niin iso osa identiteettiä että nyt näkökulmaa pitääkin muokata uudelleen.Muutenkin olen jotenkin niin asennoitunut siihen ettei meillä lapsia tule luomusti ja tuleekin tällainen joka " sotkee suunnitelmamme" .Aikaisemmissa raskauksissa olen aina niin pitkään odottanut sitä plussaa ja ajankohta ja elämäntilanne on ollut aina " valmiina vauvalle" .Nyt meille tahtoo uusi tulokas oli elämäntilanne mikä hyvänsä;)En edes jaksa innostua äitiysvaatteista tai imetysjutuista tällä kertaa (ainakaan toistaiseksi)
Tarkoitan tällä sepustuksella siis sitä, että minulla etenkin tässä yllätysraskaudessa tunteet ovat vaihdelleen tosi rajusti ja välillä olen halunnut peruuttaa koko jutun ja välillä silittelen onnellisena vatsaani.Sopeutumisvaihe on siis vieläkin menossa.
Olin myös jotenkin niin totaalisen kyllästynyt kotiäitiyteen (meilläkin siis uhmaikäinen ja esiuhmaikäinen) että mietin hetkittäin olenko jopa masentunut.Minulla tilanteeseen on auttanut se, että lapset ovat hetken ennen äitiyslomaani hoidossa ja minä olen pätkän töissä.Ei ehkä järkevää mutta itse tunnen tarvitsevani tämän henkireiän jotta jaksan taas olla kotiäiti.
Ensimmäiseksi neuvoksi antaisin kyllä että yritä löytää mahdollisuuksia päästä " ihmisten ilmoille" ja sitten miettiä voiko arkeanne mitenkään muuttaa/mitä itse haluaisit muuttaa/mistä haaveilet.Haaveet kuitenkin kantavat yllättävän pitkälle:)
Joka tapauksessa tsemppiä ja salli itsellesi kaikki tunteet;)
Sain paljon hyviä neuvoja teiltä! Kaipa se niin on, että tavallaan käyn läpi vielä jonkinasteista " shokkivaihetta" enkä ole oikein vielä osannut sisäistää koko raskautta, koska toista lasta " tehtiin" urakalla ja tämä toinen tulikin ylltyksenä, vieläpä kun minulla ei pitänyt olla edes mahdollista tulla raskaaksi luomusti. Kyllä tämän asian sulattelemisessa varmasti jokin aika menee.
Toinen asia on tuo oman ajan puute, josta olenkin nyt keskustellut enemmän mieheni kanssa. Yritän löytää nyt enemmän aikaa itselleni ja tavata ystäviäni, mies kyllä pärjää esikoisen kanssa. Tämä on myös varmasti suuri syy alakuloisuuteeni, kun koko ajan tuntuu että elämäni on pelkää lapsenhoitoa ja kitinöiden kuulemista.
Toisaalta varmasti myös tuleva pelottaa minua, eli miten jaksaa kahden pienen kanssa kun jo yhdenkin kanssa välillä hermot kiristyy. Mutta sitten kun ajattelee että pärjääväthän ne muutkin äidit ja kaksostenkin äidit, jotenka miksi en minä pärjäisi?! Onneksi minulla on myös ymmärtäväinen ja auttavainen mies, toinen juttu on se että miten saan laskettua " kynnyksen" sitä apua pyytää, luonteeltani kun olen sellainen " kyllä mä pärjään itse" -tyyppiä...Mutta jos oloni tästä ei ala muuttua, niin tosiaan täytyy ottaa seuraavalla kerralla neuvolassa puheeksi.
Ja niin kuin AJL kirjoitti, eihän sen raskauden tosiaan välttämättä tarvitse tuntua miltään, itse vain olin odottanut että se olisi yhtä ihmeellistä kuin ensimmäisessä odotuksessa, mutta nytpä kaikki taitaakin mennä jo " rutiinina" . Ja joku olikin aloittanut aiheesta sivuten jutun samasta aiheesta, otsikolla: " Muita toista odottavia, joilla aika vain hujahtaa eteenpäin?" http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?appid=102&m=11305169&p=1&tm… Juuri tältä minustakin tuntuu.
Kiitos vielä kaikille vastanneille!! :)
...että on myös mahdollista laittaa esikoinen vaikkapa osa-aikaisesti päiväkotiin, vaikka olisikin vauvan kanssa kotona. Tästä on varmasti paljon erilaisia mielipiteitä.. mutta jos toisen lapsen synnyttyä tulisi tilanne, että ei jaksaisi millään hoitaa molempia kotona (vaikkapa koliikkia, synnytyksen jälkeistä masennusta jne.) niin kyllä mielestäni on parempi vaihtoehto laittaa esikoinen päiväkotiin kuin olla yliväsynyt äiti molemmille. Tämä voi olla ajatuksissa " takaporttina" , ettei pelko omasta jaksamisesta kasvaisi liian suureksi.
En ole ammattilainen, mutta tunteiden heilahtelu raskauden aikana on normaalia. Ymmärsin kuitenkin, että alavireesi on jatkunut jo jonkin aikaa. Suosittelen sinulle, että puhut neuvola terveydenhoitajan kanssa tunteistasi. On toki raskasta yksi uhma ikäisen kanssa, mutta oma paha olosi heijastuu myös lapseen ja saattaa lisätä näin uhmaa (aikuinen ei jaksa olla aina aikuinen ja kiukuttelee lapsen kanssa)
Itse olin kotona esikoisen kanssa reilun vuoden. Kaipasin kovasti loppuajasta aikuista seuraa, ja tunsin itseni vain koneeksi. Vointini koheni kun aloitin koulun ja esikoinen meni hoitoon. Sain omaa aikaa ja omia juttuja + aikuista seuraa. Suosittelen, että käyt lapsesi kanssa äiti-lapsi-kahvilassa/kerhossa ja tutustut muihin äiteihin. Silloin sinulla on vertaistuen mahdollisuus ja tilaisuus puhu muustakin kuin yleensä lapsen kanssa.
Jos koet, että olet masentunut. Pyydä päästä perheneuvolaan tai mielenterveystoimistoon. Ko. paikkoihin voi myös soittaa itse ja varata aikaa. Ei tarvitse olla isoja ongelmia ko. paikkoihin. MUTTA jos et hoida omaa psyykettäsi lapsesi alkavat oireilla. Mm. synnytyksen jälkeinen masennus on vauvalle hyvin raskauttava ja kauaskantoinen varhaisenvuorovaikutuksen puutteen vuoksi, johon masentunut äiti ei kykene. Eli masennuksen pahetessa ongelmat kasvavat.
Mutta ensin puhumaan miehesi kanssa ja sopimaan, että sinäkin pääset tuulettumaan. Sitten terveydenhoitajalle ja jos mikään ei muutu ota yhteyttä mainittuihin tahoihin.
psyk.sairaanhoitajaopiskelija Germit