rokotuksista asiaa
meillä häämöttää eka piikki lähitulevaisuudessa. anoppi oli nähny telkasta ohjelman, jossa kerrottiin, että ns. kolmoisrokotteen jälkeen joillekin lapsille oli tullu autistisia piirteitä. ja nyt se pelkää. onkohan kukaan muu nähnyt kyseistä ohjelmaa? mitä siinä kerrottin? en ollut ennen ajatellut asiaa juurikaan, mutta nyt kiinnostaa. millaisia sivuvaikutuksia rokotteista voi tulla? kuinka vaarattomia ne oikeasti ovat?
myöskin kiinnostaa kokemukset ja suunnitelmat myöhäistetystä tai osittaisesta rokotusohjelmasta. onko kokemuksia tai tietoa kellään? aattelin, että tällä palstalla vois olla. laitoin saman kysymyksen myös vauvat-palstalle.
kiitäen, Tiina ja Aapo 2,5kk :)
Kommentit (9)
Mutta aina silloin tällöin se pulpahtaa pinnalle. :) Näyttäisi olevan joidenkin rokotusvastaisten hellimä ajatus, vaikka luotettavia tutkimustuloksia ei olekaan. Usein syvemmät autismin muodot alkavat näkyä lapsessa selkeästi samoihin aikoihin kuin tuo rokote annetaan, joten siinä yksi syy.
Jos pelkää rokotteen aiheuttavan autismia, kannattaa ottaa selvää autismista! Minulla on lapsi, jolla epäillään autismin lievää muotoa (aspergerin oireyhtymää), ja voin todeta, ettei se autismi aina mikään kauhea mörkö ole: autismin syvempi muoto lapsella kylläkin olisi rankka paikka minulle, mutta silti. Autismi on neurologinen poikkeavuus ja joidenkin mielestä erilainen tapa hahmottaa maailmaa. Toisille se on vamma, toisille ei: kaikki autistiset piirteet eivät suinkaan ole vain negatiivisia. Meidänkin lapsella on uskomattoman loistava muisti ja muutamia erityislahjakkuuksia, joita ympäristö ja me vanhemmat aina vaan jaksamme hämmästellä (en viitsi kirjoittaa niitä tähän, koska sitten jo tutut tunnistavat...). Toki aistiyliherkkyydet vaikeuttavat elämää, se on selvää.
Autismihan usein on myös perinnöllistä, joten senkin takia suhtaudun skeptisesti tuohon väitettyyn rokotusyhteyteen. Melläkin on nyt löytynyt syy anopin erikoiselle käytökselle... Eikä tämä ole vitsi. Muutamat piirteet lapsessa näkyivät jo ennen rokotuksia, joten senkään takia en osaa pitää rokotuksia syypäinä.
Loppukommenttina voisin lainata autistista naista, joka kommentoi seuraavanlaisesti: jos autismi johtuisikin rokotteista, hän mieluummin valitsisi autismin kuin nuo taudit, koska nuo sairaudet ovat pahempia. No hän taitaa muutenkin olla sellainen tapaus, jolle autismi on eräänlainben alakulttuuri. :) Kannattaa perehtyä autismiin (muutenkin kuin noiden dokumenttien kautta), niin johan voivat ajatukset muuttua. Nykyisin melkein huvittuneena hymähtelisin rokotus-autismiväitteille, ellen tietäisi niiden aiheuttavan monille pelkoa ja ahdistusta...
niin Bebesissä on rokotusinfoja, käy katsomassa niiden sivuilta www.bebes.fi ja etsi infot. Sieltä saat tietoa rokotuksista. Itse olen osoittain rokottanut lapseni, MPR:ää emme anna ikinä, se on meidän päätös ja meidän vastuu. Lukenut rokotuksista neljä kirjaa ja seurannut aihetta pari vuotta ja jos lisää lapsia saisin, en rokottaisi ollenkaan.
En jaksa edes perustella mutta sen sanon, että kaikkien pitäisi lukea näistä aiheista ja tehdä omat päätöksensä, eikä niitä pitäisi joutua perustelemaan tai puolustelemaan kenellekkään.
Esikoinen on saanut muut rokotteet paitsi tätä. Kakkosen kohdalla kävin juttelemassa yksityisellä rokotuskriittisellä lääkärillä rokotuksista ja ollaan tehty niin että sai viitosrokotteen n.4kk ikäisenä, toisen kerran yli 1-vuotiaana ja kolmannen kerran sitten joskus...Eli ihan rauhalliseen tahtiin. Muita rokotteita emme ole ajatelleet antaa toistaiseksi.
Rokotusinfon sivuilta joskus luin että kehitteillä on uusi kehittyneempi MPR, mutta koskahan mahtaa tulla markkinoille. Rokotusinfon sivuilta voi käydä lueskelemassa rokottamisesta, tosin on aika kriittinen sivusto. Toisaalta lääketehtaiden sivustot ovat taas yltiöpositiivisia rokottamisen puolesta puhujia. Olen siinä välimaastossa itse. Uskon että rokottaminen ainakin tiettyjä tauteja vastaan on hyvä juttu, tosin kaikkia rokotteita ei tarvitse tuikata ekojen vuosien aikana vaan myöhemminkin ehtii.
Eli teille olisi rokotusohjelman mukaan tulossa viitosrokote. Entisen rokotusohjelman mukaan 3-kuiset saivat kolmosrokotteen. Tämä MPR mistä on puhuttu annetaan nykyäänkin kai 1,5-vuotiaille vasta joten siitä ei tarvitse sinun vielä tehdä päätöstä.
Aasa, voitko vinkata meillekin? Ei varmaan täällä julkisesti, mutta jos sähköpostiin ip66147@uta.fi saisi? Kiitos.
Thimerol on rokotteissa useinmiten käytetty säilytysaine. Se sisältää elohopeaa. Googlaamalla ' thimerosol autism' saat lisää tietoa.
Tietääkseni vauvan rokotteissa ei enään käytetä säilytysaineita. Aikuisten rokotteissa niitä on.
Voit vaatia rokotteen ilman sitä.
Tässä on aika hyvä linkki tiomersaalista.
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/tiomersaali.html
Anoppisi tarkoitti varmaan MPR-rokotetta. Tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia ja Kansanterveyslaitoksen mukaan autismivaaraa ei ole.
Joka tapauksessa, meillä on siirretty eteenpäin kyseisen rokotteen antamista. Sehän on sikotauti-tuhkarokko-vihurirokko -rokoite ja noita tauteja ei ole esiintynyt Suomessa jotain ollenkaan 2000-luvulla ja jotain noista pari tapausta, ulkomaan tuliaisina. Mitään epidemioita ei siis enää ole ollut - kiitos tietysti rokotusten.
Emme ole matkustelleet ulkomailla lähiaikoina, joten pidin minimaalisena riskiä, että lapsemme saisi tartunnan. Nyt hän on jo yli 3-vuotias ja saa tässä vähän ajan päästä rokotuksen kun seuraavan kerran käymme neuvolassa.