Mitä tavaroita te olette säilyttäneet lapsuudestanne?

Mulla on aika paljon tavaraa. Iso albumi täynnä valokuvia. Joitakin leluja, esim. pehmoleluja ja pari Barbia. Lapsuusaikaiset päiväkirjani, joita on monta! Sitten sellainen laatikko missä on kaikkia mun lapsuudenaikaisia aarteita, esim. koruja, tärkeitä pikkuleluja, yms. Niin ja sitten on myös yksi mapillinen piirustuksia ja askarteluja :D N22

Toiveeni olisi, että voisin varata muistoja varten maltillisen kokoisen laatikon ja säilyttää sen verran kuin mahtuu. Tällä hetkellä muistoja on aivan liikaa...

Ensimmäinem pehmolelu jonka sain naistenklinikalla syntymän jälkeen -87

Kaikkea tavaraahan tuolla vanhempien kotona vielä on.. Omaan kotiini olen tuonut vanhan unileluni. Sain sen 3-vuotiaana. Nykyisin oma 10kk nukahtaa tuota lelua halaten :)

En yhtään mitään.

Mä olen säästänyt valokuvat, pari pehmolelua ja vauvakirjan. Oli siinä kyllä iso homma käydä kaikki tavarat läpi. Mutta en ole sellainen tavaraan takertuja että surutta pystyin heittämään vanhat piirustukset, barbit, kouluissa tehdyt käsityöt ym rojun pois. Vauvakirjaan äitini oli aikoinaan muutamia piirustuksia säästänyt joten mitä sitä turhaan kaikkia töherryksiä tallettaa.

Pari minulle tärkeää nallea jotka on omassa kodissani.
Vanhemmillani on joitain barbeja ja poneja joilla tyttäreni leikkii.
Me ollaan kaikki vähän huonoja säilyttämään tavaroita nurkissa eikä oikein osata kiintyä tavaroihin.
Vanhempanikaan ei enää asu lapsuuden kodissani ja muutossa sanoin että pistää pois vaan, en halua omaan kotiini Turhaan tilaa viemään.
Valokuvia on ja hyvä muisti :)

Ei mitään. Olen tästä pahoillani, ettei äitini mitään säästänyt. Olisi ollut ihanaa mm. pukea omille lapsille lapsuudessa käyttämiäni vaatteita tai lukea kirjoja, leluja, jne. Omilleni aion säästää jotain juttuja, jotka saavat sitten myöhemmin itselleen.

Pienen metallisen lintukuvioisen purkin, jonka sain tuliaiseksi (sisällä oli hassun makuisia linnunmunan muotoisia mantelitäytteisiä karamelleja) mummiltani kun hän oli lomamatkalla Portugalissa. Äitini keksi laittaa siihen pinnejä säilytykseen ja se hoitaa sitä virkaa yhä :)

Rippilahjaksi enoltani saamani korvakorut. Hän oli Finnairin lentäjä (nyt jo kuollut) ja hankkinut (saanut) ne ilmeisesti työnsä kautta ja keksi antaa ne minulle. Varmasti rihkamaa, mutta tunnearvosta on muodostunut iso. Olin poikatyttö, jonka naisellisiin piirteisiin ei tuntunut koskaan kukaan kiinnittävän huomiota, paitsi eno ymmärsi! Ne ovat ainoa muisto minulla häneltä ja olin überonnellinen saadessani ne, ne olivat sellaisessa "hienossa" perssikan värisessä, peilillä varustetussa samettisessa Pierre Cardin -rasiassa yhdessä muutamien muiden korujen kanssa, jotka ovat jo hävinneet, kuten rasiakin. En ollut silloin siis ihan lapsi, mutta en muista silti muita tavaroita noin "kaukaa" kuin nämä kaksi.