Lue keskustelun säännöt.
Yhden lapsen äitinä
04.05.2015 |
On aika kiva olla. Kauhulla tänään katsoin, kun naapuri yritti pitää kolmea lastaan kurissa(yksi erityinen, yksi muuten vaan vilkas ja yksin juuri liikkumaan lähtenyt utelias vauva). Oma lapsikin ,1v10kk, on hyperaktiivinen, mutta onneksi ei tarvii juosta kuin yhden perässä. Kaksikin oman lapseni kaltaista lasta olisi kaaos. Joten summa summarum, ihanaa ettei ole edes mitään tarvetta/halua/intoa tehdä toista. Varmasti, jos olisi kauhea vauvakuume, onnistuisin vakuuttamaan itseni hyperaktiivisen lapsen + toisen lapsen yhtälön toimivuudesta. Nautin tästä yhdestä ja toivon, että äly ottaisi pikkuhiljaa kiinni motorisia taitoja eikä toisen kiipeily kouluikäisten kiipeilytelineeseen tai potkupyöräily aiheuttaisi jokapäiväisiä sydämen tykytyksiä. Mites te muut? Mitä ajatuksia omasta lapsiluvusta? Liikaa, liian vähän vai sopivasti? :)
Kommentit (4)
Itse olen neljän lapsen äiti. Tässä vuosien saatossa olen tullut siihen tulokseen että neljä on liikaa, vaikka lapsilla onkin kaikilla 3-5v ikäerot. Jos uudelleen saisin päättää, lopettaisin kahteen. Ei useammalle riitä heidän ansaitsemaansa huomiota ja tukea. Mun oli esimerkiksi pakko päästää toisiksi nuorin asumaan isänsä luokse, sillä mulla ei yksinkertaisesti riitä aikaa hänelle. Lapsi voi nykyään paljon paremmin, arvosanat ovat nousseet ja "käytöshäiriökin" parantui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yhden lapsen (yh-)äiti, juuri täytti keväällä vuoden. Riittää minulle vallan mainiosti!
Itse asiassa samoja mietin tänään, kun juoksin tuon juuri kävelemään oppineen perässä ulkona, milloin hän halusi alamäkeen, milloin puskaan ja milloin minnekin.
En siis tarkoita, etteikö useamman kanssa pärjäisi, varmasti pärjää mutta nostan hattua heille, joilla useampi taapero- tai leikki-ikäinen!
Ymmärrän ap:n pointin, mutta olen tosi onnellinen kolmesta pienin ikärajoin syntyneestä lapsestani. Tietysti elämämme on ajoittain täyttä kaaosta, mutta on se myös ihanaa kaaosta. Kolmen kanssa ei voi kauhistella sydän tykyttäen, vaan on pakko rajata suurimmat pelot ja sitten antaa vaan mennä. Kun ei ehdi aina alle, lapsetkin ovat oppineet varomaan. Lapset ovat todellakin opettaneet minulle rentoa asennetta lähes kaikkea kohtaan (mikä on ollut myös varsin tarpeellista kaltaiselleni tiukkapipolle).
Yksi tai monta, joka vaihtoehdossa on taatusti puolensa :D.
Meillä 1 poika ja olen ihan tyytyväinen.
T.mies