Lue keskustelun säännöt.
Ei vieläkään vauvakuumetta, ikää 30 v.
12.02.2015 |
Heippa! Olen kolmekymmentä vuotta ja ollut kerran pitkässä ihanassa avoliitossa, jossa valitettavasti tuli ero. Mies tuntui "elämäni mieheltä", mutta tuona aikana en kuitenkaan kertaakaan tuntenut vauvakuumetta. Ensin ajattelin olevani järkevä,kun olin rahaton opiskelija, eikä olisi ollut varaa lapselle juuri mitään kustantaa. Myöhemmin työelämään siirryttyä rahaa oli enemmän ja olsii ollut sopiva aika lapselle mutta hinkua lapsen hankintaan ei tullut. Päin vastoin, juurikin innostuin kaikesta sellaisesta, mitä on (olettaisin) helpompi tehdä kaksin. Matkoja, ravintolaillallisia, kesäyöpiknikkejä, festareita, yhteistä urheilua. Ei ehkä "aikuismaisimmasta" päästä, mutta asioita, joista nautin.
Eron jälkeen oli shokki kun ikä läheni kolmeakymmentä ja ajattelin, kuinka käy, mikäli haluaisin perheen. Nyt olen kuitenkin löytänyt uuden ihanan miehen, johon olen rakastunut. Toki aina näin rakastuneena luonnostaankin ajattelee, että tämän kanssa voisi perustaa perheen - joskus. Vieläkin siis nautin elämästä ihan aikuisten kesken ihan hirmuisesti. Ikää on nyt yli kolmekymmentä vuotta, ja mikään ei tunnu vieläkään muuttuneen. Minulla on sukulaislapsia ja kummilapsia, ja lapset ovat mukavia, mutta vieläkään minulla ei ole hinkua äitiyteen ja ehkäpä nimenomaan kotona olemiseen lasten kanssa. Varsinkin vauva-aika ja ihan pienten lasten äitiys tuntuu sellaiselta elämältä, joka vain ei ole mikään unelmani. Nautin työelämästäkin ja työkavereiden seurasta, ja varmaan innoissani odottaisin lasten kasvua kouluikään.
Varsinainen kysymykseni onkin, onko jollekin tullut ns. vauvakuume vasta yli kolmekymppisenä, vai onko vain niin, että kaikille ei sitä tule?
Itse vasrmaan järkeilen, että kun talous on kunnossa ja itse tasapainossa, tulisi ehkä olla jokin takaraja, jollin viimeistään voisi koittaa, suodaanko minulle lapsia. Lapsi toki on aina siunaus, en edes pidä itsestään selvyytenä, että minulle sitä suodaan, mutta kiinnostisi vain, onko monella tullut enemmän järki- kuin tunneperäinen suhtautuminen lapsen hankintaan. Vai olenko ainoa ihminen maailmassa, joka todennäköisesti tulee yrittämään lasta ihan vaan, koska aika sille loppuu ja pelkää, että myöhemmin katuisi, jos ei lasta yrittäisi.
Kommentit (43)
Olen itsekin 30v nainen ja ollut yhdessä mieheni kanssa 11 vuotta. Kaikki puitteet on kunnossa, parisuhde, työ, talo, talous jne, mies on valtavan lapsirakas ja haluaa touhuta lasten kanssa.. Mutta minulla vaan ei ole minkäänlaista vauvakuumetta, eikä oikeastaan vähäistäkään vilpitöntä mielenkiintoa asiaan. En tiedä mikä on vialla.. Olen yrittänyt kannustaa itseäni lasten hankintaan, että kyllä omat varmasti on ihan kivoja mutta laihoin tuloksin. Toivon että se aito halu tulisi jostain, muutoin varmaan päädyn 2-3 vuoden päästä yhteen lapseen miehen mieliksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen jo 40 ja mulla on 1 lapsi. Ihana tyyppi, rakastan häntä ja meillä on perheessä kaikki hyvin. Mullakaan ei nuorena ollut vauvakuumetta, mutta olen aina ajatellut, että haluan joskus perustaa perheen, jos sellaisen sopivan miehen, johon rakastun, löydän. Kun tapasin nykyisen ihanan mieheni tuli vahva tarve sitoutua ja mennä naimisiin ja halusin ilman muuta lapsen. Toki se oma vauva on ihana jne. mutta ei musta vieläkään vauvat ole mitenkään ylitsepääsemättömän ihania ja söpöjä. Ei mulle tule jonkun toisen vauvan nähdessäni sellaista vauvakuumetta ja haikeutta vauva-aikaan, kuten joillekin tulee. En kokenut synnytystä jonain ihmeellisen ihanana tapahtumana. Melkeinpä enemmän tykkään puuhastella vähän isomman lapsen kanssa, jutella ja harrastaa. Mulle ei tullut myöskään mitään erityistä tarvetta tehdä toinen lapsi. Jos sellainen suunnittelemattomasti saisi alkunsa, niin olisin iloinen ja lapsi olisi tervetullut, mutta en erityisesti kaipaa juuri vauvaa tai toista lasta ylipäänsä.
Ei ole mitään vauvakuumetta, ja itseni tuntien ei sellaista tulekaan. Ja ihan hyvä, jos ei tule, koska en halua lasta, ja sterilisaatiokin on jo tehtynä. Kun lasten hankintaa miettii järjellä, ymmärtää kyllä nopeasti, ettei se ole mikään edellytys hyvälle elämälle. Itse asiassa uskon elämäni olevan paljon parempaa näin lapsettomana. Ikää 33, parisuhteessa kymmenen vuotta.
Missään tapauksessa ei kannata hankkia lasta, koska pelkää katuvansa sitä myöhemmin. Lapsen hankinta on valtava elämänmuutos ja suunnaton, elämän mittainen vastuu. Siihen liittyy myös niin paljon ikäviä puolia, että niiden kestäminen kysyy kyllä jonkinlaista kutsumusta.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 14:00"]
Toivon että se aito halu tulisi jostain, muutoin varmaan päädyn 2-3 vuoden päästä yhteen lapseen miehen mieliksi
[/quote]
Kannatta lukea tämä juttu, ennen kuin tekee huonoa päätöksiä: http://www.dailymail.co.uk/femail/article-2303588/The-mother-says-having-children-biggest-regret-life.html -5
Ei oo todellakaan pakko hankkia lasta. Toki voi olla että siinä 35 v joutuu jo todella vakavasti miettimään, onko nyt ihan varma. Oo kiitollinen että pidät elämästäsi niin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei mullakaan ollut vauvakuumetta vielä 30 v. 31 v olinkin sitten jo kahden vauvan äiti. kuumetta kesti 10 v ja viisi lasta saimme.
Ikää nyt 40 vuotta ja sama parisuhde 20 vuotta. Ei vieläkään vauvakuumetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnittelut!! Sinappikoneita kyllä riittää, riittää ja riittää.....
Ikää tänä vuonna 34v ja ihan samat mietteet kuin aloittajalla... Takana myös minulla pitkä parisuhde, jossa lapsia ei oikeastaan ajateltukaan.
Olen nyt jonkun aikaa nyt seurustellut erittäin lapsirakkaan miehen kanssa, ja rakastan tuota miestä älyttömästi, mutta vauvakuumetta ei vain kuulu ei näy. Olen miettinyt juuri näitä tässäkin ketjussa esille nousseita asioita; kadunko jos en tee lasta? Suhde ainakin tulisi päättymään, jos en halua koskaan yrittääkään lasta. Tuon miehen kanssa haluaisin olla ehkä lopun ikäni, ja jos voisin kuvitella jonkun kanssa lapsen tekeväni (saavani!) niin hänen. Hän on ensimmäinen, joka on saanut edes ajattelemaan lapsiasiaa vakavammin. Mutta kun oikeastaan en siis lasta halua, vieläkään ei tunnu siltä...
Asiaa ei helpota se, etten ole tottunut lapsiin, enkä oikein osaa olla pienten lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
44 v. eikä vieläkään vauvakuumetta. Ystäväpiirissäni on sekä pienten lasten vanhempia että vapaaehtoisesti lapsettomia. Kaikki olemme erilaisia ja kaikki mahdumme tänne olemaan. Huoli pois!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 14:08"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 14:00"]
Toivon että se aito halu tulisi jostain, muutoin varmaan päädyn 2-3 vuoden päästä yhteen lapseen miehen mieliksi
[/quote]
Kannatta lukea tämä juttu, ennen kuin tekee huonoa päätöksiä: http://www.dailymail.co.uk/femail/article-2303588/The-mother-says-having-children-biggest-regret-life.html -5
[/quote]
kyllä noita kirjoituksia välillä tulee vastaan ja voin keksiä itsellekin syitä miksi mahdollisesti katuisin lapsen hankintaa, ennemminkin kaipaisin tietoa siitä miksi EN katuisi lapsia. En oikein käsitä mitä niistä lapsista saa? En tarkoita ärsyttää ketään ja olen varmaan aidosti tyhmä, mutta en vaan ymmärrä. Enkä ymmärrä sitä miksei kukaan voi siitä kertoa. Olen yrittänyt kysyä mieheltä mitä iloa hän kokisi lapsista saavansa, samoin kun olen koittanut lukea asiasta keskusteluja, mutta kukaan ei osaa vastata ja se menee aina mä-vaan-haluun-ja-sä-et-vaan-tajuu syyttelyksi. Useimmiten sanotaan että tiedät kyllä kun on omia lapsia, mutta enhän nyt mitenkään voi ottaa sitä riskiä ja katsoa että onko kivaa vai ei kun sitten ei enää peräännytä, täytyyhän siinä hyviä odotuksia olla jo valmiiksi. Olen huomannut että suhtaudun lastenhankintaan jo lähtökohtaisesti enemmän negatiivisesti kuin positiivisesti, ehkä siksi kun nro 11 tavoin en ole tottunut lapsiin (ei vain ole sattunut tuttavilla olemaan). Ymmärrän hyvin sen vastuun, vaivan ja murheen, lisäksi tulisi olla valmis antamaan "kaikkensa" uudelle perhe-elämälle. Tuntuu liian suurelta taakalta eikä minulla ole positiivisia asioita tasapainottamassa pohdintaa. Olen vastuuntuntoinen ja realisti, täytyisi olla vielä ruusunpunaiset lasit silmillä, ehkä se helpottaisi.
-3
Ei mulla ole koskaan ollut vauvakuumetta, mutta lapsia olen silti saanut ja ne ovat olleet toivottuja. Lasten tekeminen oli yksi mukava asia elämässä, en sitä sen enempää "kuumeillut" ja vatvonut koko ystäväpiirin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ollut vauvakuumetta, mutta järkeilin että jos lapsen haluan, pitää se joskus tehdä. Entä ellei heti tärppääkään jne... Sain esikoiseni 28v. Ja kaksi vuotta myöhemmin saatiin toinen lapsi, silloin oli vauvakuume jo minullakin kun tiesin miten ihanaa on <3 14 vuotta ollaan oltu yhdessä :) Niin että jos lapsen haluat niin mikäpä estää? "hyvää hetkeä" odotellessa ei kannata loputtomiin lykätä...
Korostan että haluan päästä eroon negatiivisesta suhtautumisestani mutten tiedä miten
-13
Nro 14 ja 15, sain teksteistänne sen käsityksen että olette kuitenkin halunneet lapsia. Siinä tapauksessa että ette halunneet tai empisitte, niin miten päädyitte ratkaisuun?
Mulle ei ole tullut vauvakuumetta koskaan, olen 39-vuotias. Lapsen kuitenkin tein, poika on nyt 3kk. Halusin lapsen ihan suvun jatkamisen takia. Mulla ei ole koskaan ollut oloa, että "syli olisi tyhjä", niinkuin monet vauvakuumetta kuvailevat. En ole koskaan halunnut pieniä vauvoja syliini, enkä ole ymmärtänyt niiden viehätystä. Ilmeisesti hormonien ansiosta haluan pitää sylissä omaa poikaani :)
Synnytys meni mulla aika huonosti ja en saanut lasta heti viereen vaan lapsi meni teholle ja minä heräämöön noin puoleksi päiväksi ja siitä synnytyshuoneeseen seurantaan vuorokaudeksi. Monet kuvailevat tällaista tilannetta kauheaksi ja suurin piirtein konttaavat lapsen luo. Mulla ei tällaista tunnetta tullut eli joku piuha multa puuttuu kyllä. Kiintymystä lasta kohtaan aloin tuntemaan ehkä kuukausi synnytyksestä.
Jos en olisi parisuhteessa niin varmaan harmittelisin, että en tule saamaan lasta, mutta en usko, että esim. hankkisin lasta omin päin. Mulla vaan sattui mahtumaan lapsi elämään ja onnistuin tulemaan vielä vanhempana raskaaksi. Ei lasta ole pakko haluta!
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:05"]
Mulla ei ollut vauvakuumetta, mutta järkeilin että jos lapsen haluan, pitää se joskus tehdä. Entä ellei heti tärppääkään jne... Sain esikoiseni 28v. Ja kaksi vuotta myöhemmin saatiin toinen lapsi, silloin oli vauvakuume jo minullakin kun tiesin miten ihanaa on <3 14 vuotta ollaan oltu yhdessä :) Niin että jos lapsen haluat niin mikäpä estää? "hyvää hetkeä" odotellessa ei kannata loputtomiin lykätä...
[/quote]
Et tainnut ihan ymmärtää ongelmaa? Entä jos lasta ei erityisesti halua, muttei kuitenkaan erityisesti ole haluamattakaan? Mä olen 35-vuotias ja ehtinyt olla 10 vuotta hyvässä suhteessa. Minulla ei ole ollut minkäänlaista vauvakuumetta vielä. Olen kyllä ymmärtänyt, että päätös asian suhteen pitäisi tehdä piakkoin. Mutta lähtökohtaisesti tuntuu typerältä tehdä lapsia ihan vain siksi että niin "kuuluu" tehdä tai kun "kaikki muutkin" tai siltä varalta että joskus saattaisi katua. Mulla on lähipiirissä ihminen, joka sanoo suoraan katuvansa elämässään eniten lapsen tekemistä. Ja hänellä on lapsensa kanssa erittäinä läheinen ja rakastava suhde.
Mulla ei ole ollut ikinä vauvakuumetta, lapsia on silti kolme.
Ei ne vauvat kauaa vauvoja ole niistä tulee lapsia ja nuoria ja mukavia kanssa-ihmisiä.
7vuotta avoliittoa takana. Ikää jo 33..eikä todellakaan ole vauvakuumetta. Olen jo virallisesti ainut ystäväpiirissä jolla ei ole lasta tai avioliitossa. Asuntolainaa senkin edestä.
Älä ota turhaa stressiä. Kaikki me ollaan erillaisia. Eikä mielestäni sun pidä alkaa väkisin perhettä perustamaan 'kun yhteisknnassa niin kuuluu tehdä ja tiettyyn ikään menness' höpö höpö :D
mun sisko sai lapsen, ensimmäisen lapsen 37 vuotiaana! Nauti elämästäsi ja elä!