Lue keskustelun säännöt.
Ei vieläkään vauvakuumetta, ikää 30 v.
12.02.2015 |
Heippa! Olen kolmekymmentä vuotta ja ollut kerran pitkässä ihanassa avoliitossa, jossa valitettavasti tuli ero. Mies tuntui "elämäni mieheltä", mutta tuona aikana en kuitenkaan kertaakaan tuntenut vauvakuumetta. Ensin ajattelin olevani järkevä,kun olin rahaton opiskelija, eikä olisi ollut varaa lapselle juuri mitään kustantaa. Myöhemmin työelämään siirryttyä rahaa oli enemmän ja olsii ollut sopiva aika lapselle mutta hinkua lapsen hankintaan ei tullut. Päin vastoin, juurikin innostuin kaikesta sellaisesta, mitä on (olettaisin) helpompi tehdä kaksin. Matkoja, ravintolaillallisia, kesäyöpiknikkejä, festareita, yhteistä urheilua. Ei ehkä "aikuismaisimmasta" päästä, mutta asioita, joista nautin.
Eron jälkeen oli shokki kun ikä läheni kolmeakymmentä ja ajattelin, kuinka käy, mikäli haluaisin perheen. Nyt olen kuitenkin löytänyt uuden ihanan miehen, johon olen rakastunut. Toki aina näin rakastuneena luonnostaankin ajattelee, että tämän kanssa voisi perustaa perheen - joskus. Vieläkin siis nautin elämästä ihan aikuisten kesken ihan hirmuisesti. Ikää on nyt yli kolmekymmentä vuotta, ja mikään ei tunnu vieläkään muuttuneen. Minulla on sukulaislapsia ja kummilapsia, ja lapset ovat mukavia, mutta vieläkään minulla ei ole hinkua äitiyteen ja ehkäpä nimenomaan kotona olemiseen lasten kanssa. Varsinkin vauva-aika ja ihan pienten lasten äitiys tuntuu sellaiselta elämältä, joka vain ei ole mikään unelmani. Nautin työelämästäkin ja työkavereiden seurasta, ja varmaan innoissani odottaisin lasten kasvua kouluikään.
Varsinainen kysymykseni onkin, onko jollekin tullut ns. vauvakuume vasta yli kolmekymppisenä, vai onko vain niin, että kaikille ei sitä tule?
Itse vasrmaan järkeilen, että kun talous on kunnossa ja itse tasapainossa, tulisi ehkä olla jokin takaraja, jollin viimeistään voisi koittaa, suodaanko minulle lapsia. Lapsi toki on aina siunaus, en edes pidä itsestään selvyytenä, että minulle sitä suodaan, mutta kiinnostisi vain, onko monella tullut enemmän järki- kuin tunneperäinen suhtautuminen lapsen hankintaan. Vai olenko ainoa ihminen maailmassa, joka todennäköisesti tulee yrittämään lasta ihan vaan, koska aika sille loppuu ja pelkää, että myöhemmin katuisi, jos ei lasta yrittäisi.
Kommentit (43)
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 14:08"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 14:00"]
Toivon että se aito halu tulisi jostain, muutoin varmaan päädyn 2-3 vuoden päästä yhteen lapseen miehen mieliksi
[/quote]
Kannatta lukea tämä juttu, ennen kuin tekee huonoa päätöksiä: http://www.dailymail.co.uk/femail/article-2303588/The-mother-says-having-children-biggest-regret-life.html -5
[/quote]
Kyllähän tosta laatulehdestä löytyy myös noita juttuja tästä toisestakin näkökulmasta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:12"]
Korostan että haluan päästä eroon negatiivisesta suhtautumisestani mutten tiedä miten
-13
[/quote]
Sama minulla... Ei ole kysymys siitä, että vihaisin lapsia, en vaan ole koskaan tosiaan tottunut olemaan lasten kanssa, kun lähipiirissä ei ole ollut pieniä lapsia. Ystävän 5v pojan kanssa tulen toimeen, hän pitää minusta, mutta en oikeastaan ymmärrä miksi, kun en osaa olla mitenkään erityisen avoimesti hänen kanssaan.
Toivosin että osaisin olla lasten kanssa, ja oikeastaan toivoisin sitä vauvakuumetta, edes miehen takia... Toivon, että olen vain hitaasti lämpeävä tälle ajatukselle omasta lapsesta.
-11
Mä tapasin elämäni miehen vasta 30-vuotiaana. 33-vuotiaana aloitettiin lapsen yritys järkisyistä. Ekan raskauden aikana tuli vauvakuume. Muistan edelleen sen hetken, kun kävelin marketin lastevaateosaston ohi ja purskahdin itkuun.
Nyt olen 38, lapsia kaksi. Edelleen purskahdan itkuun joka kerta, kun saan pikkuvauvan syliini. Joskus kaipasin vauvakuumetta, nyt mietin että loppuispa tämä joskus.
Te joilla ei ole ollut vauvakuumetta, niin käytättekö/ oletteko käyttäneet hormonaalista ehkäisyä? Vai miten pidätte huolen ettei tule tenavia?
Mulla on ollut tällä viikolla kuumetta parhaimmillaan 38.7celsiusta.
Paranenko jos hankkiudun raskaaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:52"]
Te joilla ei ole ollut vauvakuumetta, niin käytättekö/ oletteko käyttäneet hormonaalista ehkäisyä? Vai miten pidätte huolen ettei tule tenavia?
[/quote]
Meillä on viime vuodet käytössä keskeytetty yhdyntä ja satunnaisesti kondomi. En halua missään nimessä hormoneja kroppaani sotkemaan mielenterveyttäni. Keskeytettyyn yhdyntään ollaan päädytty, koska vauva ei sinällään olisi katastrofi. Jos olisin vela, minut olisi steriloitu.
T:19
Mielenkiintoinen ketju ja kerrankin asiallista keskustelua. Olen nyt 35 ja odotan ensimmäistä lastani. Minkäänlaista vauvakuumetta en ole ikinä kokenut, toisin kuin mieheni, joka kanssa olemme olleet yhdessä kohta 10v. Päinvastoin olen pelännyt aina lasten saamista ja synnytystä aivan hysteerisesti, en myöskään erityisesti pidä lapsista eikä minulla ole ollut sitä "tarvetta" saada lapsia. Realiteetti on, että en tiedä kuinka suhteemme olisi kestänyt, jos olisin kieltäytynyt lapsen hankinnasta. Mies ei ole minua siihen painostanut varsinaisesti, mutta tehnyt kuitekin selväksi, että haluaa lapsia joskus. Meillä on todella hyvä suhde, joten päätin ottaa härkää sarvista ja suostuin lapseen. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että mikäli lasten saaminen ei miehelle olisi niin tärkeää, niin olisin varmasti jättänyt lapset väliin ja elänyt tyytyväisenä mieheni kanssa kahdestaan. Vieläkään en ajattele että meistä tulee "lapsiperhe", inhottaa koko käsite. Nyt raskausaikana olen huomannut herkistymistä ja muutenkin tuudittautunut siihen että oma lapsi on eri asia kuin muiden lapset. Ja sitä mieltä olen oikeastikin. Tunnen jo kiintymystä vauvaan kun ajattelen, että sitä ei olisi olemassa ilman minua ja miestäni ja se luottaa siihen, että me hoidamme häntä. Muiden lapsia kohtaan en kyllä osaa tuntea oikein mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on neljä lasta ja en kyllä tiedä, mikä on vauvakuume. Ei minulle ole koskaan mitään itkuja tullut vauvanvaatteita hypistellessä, eikä tyhjän sylin oloa tms
Mutta tavattuani miehen, koin, että hänen kanssaan voisi olla hyvä perustaa perhe. Kun vauva on syntynyt ja nostettu vatsalle, on vauvaa kohtaan tullut rakkaus. Olen rakastanut sitä uutta ihmistä. Mutta en ole koskaan ollut yleisesti ottaen mikään vauvafani ja en saa mitään kicsekjä toisten vauvoista. Enkä kyllä nyt edes niin kauhean paljon edes pidä toisten lapsista :)
Mutta omiani en pois antaisi.
Mutta mieti myös sitä, että ei kaikkien oikeasti tarvitse niitä lapsia tehdä. Jotkut tekee, jotkut ei. Jotkut kokee kai ikuista vauvakuumetta, kun tehdään vauvaa vauvan jälkeen ja isompia työnnetään pois sitä mukaa, kun ne kasvaa. Hyvin tämä elämä menee niilläkin, jotka ovat päättäneet jäädä lapsettomiksi. Eihän tässä ole kuin yksi elämä, mikä kestää n. 80 vuotta ja sitten se oli siinä. Jokaisen pitää yrittää elää se silla tavalla, mikä tuntuu oikealta.
Hyvä keskustelu tosiaan :D vertaistukea ja asiallisia kommentteja!
Miten et ei-vauvakuumeilijat olette päätyneet hankkimaan lapsia? Pari mainitsi että lapset tehtiin järkisyistä, mitä nämä syyt ovat esimerkiksi? olen kiinnostunut näistä näkökulmista! Joku mainitsikin jo suvun jatkumisen ja että haluaa seurata lasten kasvamista (tätä kohtaa miehenikin on sivunnut kun olen kysynyt)
En koe että minun olisi pakko tehdä lapsia, eikä missään nimessä siksi kun muutkin, mutta tiedän että tekisin miehestäni maailman onnellisimman sillä. Suhteemme jatkuisi kyllä hyvänä vaikkei lapsia tulisi eikä mieheni elämä olisi kokonaan pilalla, kuten myöskään minun elämäni ei olisi kokonaan pilalla jos lapsia sittenkin tulisi.
-13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelline kommentoija lisää että ehkäisyyn käytössä yasmin-pillerit, on sopinut mulle
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 14:08"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 14:00"]
Toivon että se aito halu tulisi jostain, muutoin varmaan päädyn 2-3 vuoden päästä yhteen lapseen miehen mieliksi
[/quote]
Kannatta lukea tämä juttu, ennen kuin tekee huonoa päätöksiä: http://www.dailymail.co.uk/femail/article-2303588/The-mother-says-having-children-biggest-regret-life.html -5
[/quote]
Kyllähän tosta laatulehdestä löytyy myös noita juttuja tästä toisestakin näkökulmasta...
[/quote]
Tuossa minun linkkaamassani jutussa oli kyseessä nainen, joka ei varsinaisesti halunnut koskaan lapsia, mutta hankki niitä silti. Se on aivan eri asia haluta lapsia ja estyä hankkimasta niitä.
Todennäköisesti rehellinen, huolella harkittu valinta ei johda katumiseen, mutta jos pitää katua, minusta on parempi katua lapsettomaksi jäämistä kuin sitä, että hankki lapsia. -5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 16:41"]
En koe että minun olisi pakko tehdä lapsia, eikä missään nimessä siksi kun muutkin, mutta tiedän että tekisin miehestäni maailman onnellisimman sillä. [/quote]
Tätä oletusta kannattaa tarkastella kriittisesti. Monet niistä isistä, jotka päätyvät vetäytymään pois perhe-elämästä joko henkisesti tai fyysisesti, ovat alunperin suhtautuneet vanhemmuuteen myötämielisesti. Mutta niin kuin meille lapsettomille usein sanotaan: ei voi tietää etukäteen, miten uuteen tilanteeseen reagoi. Vaikea vauva-aika, lapsen vamma tai sairaus, stressin lisääntyminen, väsymys ja muut vastaavat seikat murskaavat kyllä nopeasti ruusunpunaiset kuvitelmat. -5
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 18:19"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 16:41"]
En koe että minun olisi pakko tehdä lapsia, eikä missään nimessä siksi kun muutkin, mutta tiedän että tekisin miehestäni maailman onnellisimman sillä. [/quote]
Tätä oletusta kannattaa tarkastella kriittisesti. Monet niistä isistä, jotka päätyvät vetäytymään pois perhe-elämästä joko henkisesti tai fyysisesti, ovat alunperin suhtautuneet vanhemmuuteen myötämielisesti. Mutta niin kuin meille lapsettomille usein sanotaan: ei voi tietää etukäteen, miten uuteen tilanteeseen reagoi. Vaikea vauva-aika, lapsen vamma tai sairaus, stressin lisääntyminen, väsymys ja muut vastaavat seikat murskaavat kyllä nopeasti ruusunpunaiset kuvitelmat. -5
[/quote]
Tämäkin on jotenkin outoa minulle, että ihmisillä on niitä ruusunpunaisia kuvitelmia vauvoista ja lapsiperheen elämästä. Sitten hämmästellään, kun kukaan ei kertonut, ettei ehdi nukkua tai harrastaa tai edes käydä vessassa. Ja että kroppa hajosi synnytksessä. Sitten sitä erotaan ennen kuin lapset täyttävät 2 vuotta. Eräällä tuttavalla oli koko elämän ollut haavena iso perhe. Niinpä hän vähän päälle kolmekymppisenä kaivoi tieten tahtoen netistä miehen, jolla oli samanlainen haave. Yhden lapsen lopulta tekivät. Raskaus- ja pikkulapsiajan rankkuus tuli kuulemma yllätyksenä.
Niin, ehkä mulla puolestani on liiankin realistinen kuva lapsiperheen arjesta? :) Mutta uskon silti, että lapsista voi olla uskomatonta iloa.
t: 19
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 14:54"]
kyllä noita kirjoituksia välillä tulee vastaan ja voin keksiä itsellekin syitä miksi mahdollisesti katuisin lapsen hankintaa, ennemminkin kaipaisin tietoa siitä miksi EN katuisi lapsia. En oikein käsitä mitä niistä lapsista saa? En tarkoita ärsyttää ketään ja olen varmaan aidosti tyhmä, mutta en vaan ymmärrä. Enkä ymmärrä sitä miksei kukaan voi siitä kertoa. Olen yrittänyt kysyä mieheltä mitä iloa hän kokisi lapsista saavansa, samoin kun olen koittanut lukea asiasta keskusteluja, mutta kukaan ei osaa vastata ja se menee aina mä-vaan-haluun-ja-sä-et-vaan-tajuu syyttelyksi. Useimmiten sanotaan että tiedät kyllä kun on omia lapsia, mutta enhän nyt mitenkään voi ottaa sitä riskiä ja katsoa että onko kivaa vai ei kun sitten ei enää peräännytä, täytyyhän siinä hyviä odotuksia olla jo valmiiksi. Olen huomannut että suhtaudun lastenhankintaan jo lähtökohtaisesti enemmän negatiivisesti kuin positiivisesti, ehkä siksi kun nro 11 tavoin en ole tottunut lapsiin (ei vain ole sattunut tuttavilla olemaan). Ymmärrän hyvin sen vastuun, vaivan ja murheen, lisäksi tulisi olla valmis antamaan "kaikkensa" uudelle perhe-elämälle. Tuntuu liian suurelta taakalta eikä minulla ole positiivisia asioita tasapainottamassa pohdintaa. Olen vastuuntuntoinen ja realisti, täytyisi olla vielä ruusunpunaiset lasit silmillä, ehkä se helpottaisi.
-3
[/quote]
Kuulostaa hyvin tutulta. Ajattelen itse aivan samoin.
Kokeilepa vaihtaa lasten hankinnan tilalle jokin muu vaativa, työläs, sitoutumista ja uhrauksia vaativa elämäntapavalinta, joita ihmiset tekevät. Useimmat ihmiset, jotka muuttavat omavaraistalouteen keskelle metsää, sulkeutuvat luostariin palvomaan jumalaa, harrastavat vuorikiipeilyä, liittyvät Muukalaislegioonaan, kasvattavat ajokoiria tai pitävät maatatilaa pitävät omaa juttuaan palkitsevana ja merkityksellisenä. Jos he eivät pitäisi, elämäntapaan liittyvät hankaluudet tekisivät elämästä todella kurjaa. Mutta tämä ei tarkoita, että kaikkien pitäisi tehdä näitä asioita, jos ne eivät kiinnosta.
Kuinka usein sinä harkitset Muukalaislegioonan liittymistä? Koetko paineita lähteä maailmaympäripurjehdukselle? Maailma on täynnä asioita, jotka ovat jonkun mielestä parasta ikinä ja muiden mielestä jotakin maanpäällisen helvetin ja yhdentekevän ajanhukan väliltä. Vanhemmuus ei ole tästä mikään poikkeus muuten kuin siten, että se on suhteellisen suosittu ja sosiaalisesti tuettu elämäntapavalinta. Mutta jos ei tunne kutsumusta vanhemmaksi, ei sitä voi kyllä suositella kenellekään sen enempää kuin vuorikiipeilyäkään. -5
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 18:26"]
Tämäkin on jotenkin outoa minulle, että ihmisillä on niitä ruusunpunaisia kuvitelmia vauvoista ja lapsiperheen elämästä. Sitten hämmästellään, kun kukaan ei kertonut, ettei ehdi nukkua tai harrastaa tai edes käydä vessassa.
[/quote]
Onhan se outoa. Se on suoranainen sokea piste monen muuten aika skarpin oloisen ihmisen ajattelussa. Vanhemmuuden arvokkuus ja luonnollisuus on kulttuurissamme niin syvässä, että vastakkaiset viestit on helppo blokata.
Minä hankin koiran monen vuoden odotuksen jälkeen, ja tiesin kyllä, että koiran omistamisesta tekee kannattavan ainoastaan se, että koiran kouluttaminen, ylläpito ja seura on itsessään palkitsevaa. Kissoista en välitä yhtään, joten elämä kissan kanssa olisi todella ikävää, vaikka se muuten olisikin kätevämpi lemmikki minulle. -5
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 15:16"]
Nro 14 ja 15, sain teksteistänne sen käsityksen että olette kuitenkin halunneet lapsia. Siinä tapauksessa että ette halunneet tai empisitte, niin miten päädyitte ratkaisuun?
[/quote]Lapsenteko vain tuli ajankohtaiseksi ja miehelläni oli kyllä vauvakuume. Mieheni toive oli kolme lasta ja yhdessä päätimme sitten yrittää. En ole koskaan lapsista liiemmälti pitänyt ja vieraat lapset ovat yhä vieläkin minulle aika kauhistus, olivatpa he sitten vauvoja tai koululaisia.. Omat lapset ovat kyllä ihan rakkaita ja heti syntymästä asti olen heistä pitänyt ja huolehtinut. En ollut kuitenkaan mikään mahani silittelijä ja mahalle jutteleva raskaana ollessani, en ekalle vauvalle, enkä kahdelle seuraavallekaan. :-) t. 14
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 14:12"]Ikää nyt 40 vuotta ja sama parisuhde 20 vuotta. Ei vieläkään vauvakuumetta.
[/quote]Toivottavasti et enää lisäänny, jookosta
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 18:40"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 14:12"]Ikää nyt 40 vuotta ja sama parisuhde 20 vuotta. Ei vieläkään vauvakuumetta. [/quote]Toivottavasti et enää lisäänny, jookosta
[/quote]
Häh?
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 18:45"][quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 18:40"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 14:12"]Ikää nyt 40 vuotta ja sama parisuhde 20 vuotta. Ei vieläkään vauvakuumetta. [/quote]Toivottavasti et enää lisäänny, jookosta
[/quote]
Häh?
[/quote]Saahan se maho edes yrittää
Vauvakuume? Ei minulla sellaista ole koskaan ollut vaikka on 2 lasta. Olen niin tasainen luonne muutenkin että rakastumiset, vauvakuumeet sun muut tunnehuumat on mulle vieraita. Järjellä sitä on niin pariutuminen kuin lasten hankkiminenkin mietitty, eikä kuumeita odoteltu.
Minä vaan ajattelin että loppujen lopuksi lasten kasvamisen seuraaminen on asia jonka haluan elämässäni kokea, joten 32 vuoden iässä päätettiin että lasta yritetään, vaikka miehen kanssa oli alustavasti yhteen mennessä juteltu ettei lapsia hankittaisi. Ja jos mies olisi sanonut ettei halua, olisin voinut hyvin jäädä lapsettomaksikin, kun tosiaan ei ollut mitään kauheaa hinkua lastentekoon. Mutta ei ole kyllä minua eikä miestä kaduttanut koskaan että päätettiinkin lapsiperheellisiksi ryhtyä.