Lue keskustelun säännöt.
Mulla taitaa sitten olla se 40:n kriisi...
15.09.2014 |
Joo, sitä sen täytyy olla. Olen epäillyt masennusta, mutta olen sairastanut masennusta aikoinaan, eikä se tältä tuntunut. Se oli tosi rankkaa ja lamauttavaa. Tää on jotain muuta, joten oisko tää sit se ikäkriisi sitten?
Ei oikein huvita mikään eikä tiedä mitä elämällään enää tekisin. Ei vaan innosta eikä kiinnosta. Miehet ei kiinnosta. En edes halua parisuhdetta. Mietin, että olen joskus ollut hulluna rakastunutkin, nyt en edes voisi kuvitella sellaisia tunteita, olen vain kroonisesti tylsistynyt. Kaikki on koettu, mikään ei tunntu miltään. Tuntuu, ettei elämässä ole enää mitään mieltä. Voisin hyvin lopettaa elämisen, muttei itsarikaan kiinnosta, koska ei ole mitään suurempi suruja tai tuskaa.
Uudet harrastukset, matkustelu... kai nekin jotain auttaa, mut kuinka paljon? Tuntuu, et nyt vaan odotetaan eläkeikää ja kuolemaa. Kaikki nuoruudenmahdollisuudet ja ovet on jo sulkeutuneet. Nuorena vielä olis toivoa, että tekee sitä ja sitä ja saa sitä sun tätä, enää ei noin ajattele. Ne jutut pitäs olla jo, jos on ollakseen. Nyt ei ole sit yhtään mitään paitsi päivästä toiseen kuljetaan etiäpäin pläääääääääh.
Kommentit (8)
Joo, neljänkympin kriisiä tyypillisimmillään.
Itsellänikin oli jokunen vuosi sitten, mutta siitä se seestyi ajallaan. Nykyisin olen hyvin tyytyväinen pienessä arjessa, enkä enää kaipaa oikeastan mitään, en miestä enkä urakehitystä enkä matkoja enkä harrastuksia. Nautin valtavasti arjen pienistä asioista ja pelkästä elämisen tunteesta. Olen onnellisempi kuin koskaan nuorempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä otin ja ihastuin itseäni paljon nuorempaan mieheen :) Heräsin ja nyt elämä on taas kivaa, vaikka tuosta suhteesta ei tietenkään mitään tullutkaan! Tee jotain pöhköä, silloin tuntee ainakin elävänsä.
[quote author="Vierailija" time="15.09.2014 klo 12:22"]
Joo, neljänkympin kriisiä tyypillisimmillään.
Itsellänikin oli jokunen vuosi sitten, mutta siitä se seestyi ajallaan. Nykyisin olen hyvin tyytyväinen pienessä arjessa, enkä enää kaipaa oikeastan mitään, en miestä enkä urakehitystä enkä matkoja enkä harrastuksia. Nautin valtavasti arjen pienistä asioista ja pelkästä elämisen tunteesta. Olen onnellisempi kuin koskaan nuorempana.
[/quote]
No hyvä tietää! Mä haluan just saada selvyyden, että tämä varmasti on normaali kriiseilyä eikä elämän loppu...
Mulla tais kriisi olla 30-vuotiaana kun vaihdoin saman ikäisen mieheni 42-vuotiaaseen. Ei paljon kriisiä tuu itselle kun oon puolisooni verrattuna niin nuori kuitenkin. T.40v. :)
Mulla on ollut tuollainen olo 30 vuotiaasta asti.
T: 35v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kriisi on ihan hullu...mutta nauttinut olen:)
En oikein usko mihinkään ikäkriiseihin tai sitten minulle ei ole sellaisia tullut kuin hyvin pikaisesti. En ole ollut ikinä masennuksiin taipuvainen ihminen ja onneksi ystävänikin ovat samanlaisia. Työni on mukavaa, perhe-elämä on ihan mukavaa, ystäviä on - kaikki on siis kunnossa.
Mikä on "SE 40:n kriisi"? T. Kohta 40 vuotta täyttävä.