Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

en ymmärrä miehen käytöstä!

Vierailija
05.09.2014 |

Tapailin joitakin kuukausia yhtä miestä, meillä on ollut koko ajan tosi mukavaa yhdessä ja sängyssä sujuu hommat todella mainiosti. Läheisyyttä oli ja puhuttiin myös haaveista ja tulevaisuuden suunnitelmista aina sitä myöten, että millaisen parisuhteen ja perheen kumpikin haluaisi.

Yhden tapahtumaketjun myötä sitten kuulin, että hän tapailee edelleen muitakin naisia. Ei oltu sovittu mitään mistään, joten en varsinaisesti suuttunut. Kuitenkin tuli vähän paha mieli, jonka vuoksi päätin tiedustella mitä hän meidän suhteeltamme oikein haluaa.
Hänen edellinen suhteensa oli ollut hyvin raskas ja hallitseva jonka vuoksi hän totesi haluavansa jatkaa "vapaata" elämäntyyliään, eikä siksi halunnut luvata minulle ettei tapailisi ketään muita. Tässä vaiheessa alkoi omat hälytyskellot soida ja päätin pistää välit poikki ennen kuin minuun sattuu.

Ei mennyt kauaakaan, kun löysin itseni hänen luotaan yöpymästä. Sovimme, ettei tällainen toiminta tarkoita yhtään mitään vakavampaa ja ettei tästä puhuta mitään esim. yhteisille kavereille, jotka aiemmin tiesi meidän tapailleen. Eräänlainen fuckbuddy/hugbuddy-järjestely siis.
Itse olen tämän sopimuksen myötä alkanut kohdella miestä jonkin verran kylmemmin ja etäisemmin kuin ennen. Välttelen puhumasta hänelle kovin syvällisiä asioita tai kertomasta juurikaan arkisesta elämästäni.

Miehen käytös taas muuttui toiseen suuntaan! Hän on alkanut söpöillä enemmän kuin ennen ja eräänä iltana jopa totesi seuraavaa: "ethän sä näköjään musta muuta kuin seksiä haluakaan". Menin niin lukkoon etten edes ymmärtänyt kysyä mitä hän tuolla lauseella tarkoitti. Lisäksi hän on ollut poikkeuksellisen kiinnostunut siitä, mitä puuhaan ja kenen kanssa.

Mistä ihmeestä on kyse ja mitä kummaa tuo mies oikein minusta haluaa?? Olen aivan ymmälläni.

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
05.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seksiä, oman egon kohotusta. Miehet haluaa naisen kokonaan, vaikka ei haluaisi sitoutua aidosti. Sinuna jättäisin tuollaisen vapaamatkustajan pois ja etsisin miehen, joka omistautuu sulle kokonaan. Nyt tuossa tilanteessa mies yrittää olla kylmä-lämmin saadakseen seksiä plus jotain muutakin, muuttamatta muita etujaan (eli sitä, että tapaili myös muita ja on vapaa jos löytyy suakin parempi).

Vierailija
2/12 |
05.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin unohtui ehkä se täsmentää, että fuckbuddy-järjestely oli oma ehdotukseni, sillä seksimme on hyvää ja hyvää seksiä on sinkkuna mielestäni muuten vaikeaa löytää. Tavallaan siis omasta tahdostani hyväksikäytän miestä seksi- ja unikaverina.

-ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/12 |
05.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, mies tosiaan haluaa pitää sinut vain itsellään ja lisäksi tavata vapaasti muita naisia.

Mutta mitä sinä haluat? Siitähän tässä on kyse. Jos haluat sitoutuneen suhteen, olet väärän tyypin kanssa. 

Vierailija
4/12 |
05.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 19:42"]

Niin unohtui ehkä se täsmentää, että fuckbuddy-järjestely oli oma ehdotukseni, sillä seksimme on hyvää ja hyvää seksiä on sinkkuna mielestäni muuten vaikeaa löytää. Tavallaan siis omasta tahdostani hyväksikäytän miestä seksi- ja unikaverina.

-ap

[/quote]

Tietenkin käytös muuttui, koska mies näki että olet valmis jättämään leikin sikseen ja valmis kevyempään ratkaisuun noin helposti.

Usko nyt pois vaan, jos joku mies ON sun kanssa tosissaan, mikään ei estä sitä jättämästä kaikkia muita hoitoja ja olemasta vain sinun kanssasi.

Tällä hetkellä kuulostaa vaan leikkimiseltä. Tietysti jos sun pääsi kestää ton menon, jatka pois vaan. Mutta jos mies sut haluaa, niin se lähtee sun perään jos kerrot mitä tunnet ja lopetat pelkän fwb-kuvion.

Vierailija
5/12 |
05.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei mulla ole mitään pakkoa sitoutua tuohon mieheen. Mielestäni on ihan okei ja helpompaa keskittyä seuran etsimiseen toisaalta, kun samaan aikaan saan perustarpeeni tyydytettyä tämän miehen kanssa.

Ihmettelen lähinnä, miksi mies yrittää lähentyä kanssani ja on todella kiinnostunut elämästäni, jos kerran ei halua sitoutua? Eikö ehdottamani fwb-järjestely pitäisi olla sitoutumiskammoiselle miehelle unelmien täyttymys?

-ap

Vierailija
6/12 |
05.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koska miehelle on kiihottavaa nähdä, kun nainen on häneen emotionaalisesti koukussa. Nyt kun on vaarana, ettet olisi, sinut pitää saada pyydystettyä "takaisin".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
05.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 19:50"]

Ei mulla ole mitään pakkoa sitoutua tuohon mieheen. Mielestäni on ihan okei ja helpompaa keskittyä seuran etsimiseen toisaalta, kun samaan aikaan saan perustarpeeni tyydytettyä tämän miehen kanssa.

Ihmettelen lähinnä, miksi mies yrittää lähentyä kanssani ja on todella kiinnostunut elämästäni, jos kerran ei halua sitoutua? Eikö ehdottamani fwb-järjestely pitäisi olla sitoutumiskammoiselle miehelle unelmien täyttymys?

-ap

[/quote]

Koska miehet on luonnostaan seksuaalisesti mustasukkaisia jos ovat tiettyyn naiseen itse sidoksissa (eli teidän fwb-järjestely) ja mikään ei estä sitä, että tuossa järjestelyssä voi olla kohtelias ja pitää naisesta (ja tästä syystä kiinnostunut elämästäsi) - muttei parisuhdemielessä.

Mielestäni tulkitset liikaa ja olet selkeästi vaan vieläkin ihastunut.

Vierailija
8/12 |
05.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies haluaa että olet siitä riippuvainen ja ihastunut siihen. Itse hän haluaa kuitenkin jatkaa kuten ennenkin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
05.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmettelen lähinnä, miksi mies yrittää lähentyä kanssani ja on todella kiinnostunut elämästäni, jos kerran ei halua sitoutua? Eikö ehdottamani fwb-järjestely pitäisi olla sitoutumiskammoiselle miehelle unelmien täyttymys?

-ap

Mitä vastasi kun kysyit? Ja mitä vastasi, kun kerroit että sinun on nyt helpompi hakea seuraa muualta, kun perustarpeet tulevat hänen kanssaan tyytydetyiksi?

Vierailija
10/12 |
05.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin tapaili miestä, joka sitten sanoi että haluaa olla sinkku. En kuulemma kiinnosta häntä tarpeeksi. Kun hän kertoi tämän päätin, etten enää harrastan mitään seksiä tai mitään muuta hänen kanssaan. Ajattelin, että hän varmaan kyllästyy... Mutta ei, mies pitää yhteyttä minuun edelleen. Jakaa minun kanssani kaikenlaista ja teki jopa ruokaa minulle. Olin lähistöllä kun hän viestitteli ja heitin lonkalta että on nälkä, mikä oikeesti olikin. Sitten teki vaan tosi hyvää ruokaa. Joten en ymmärrä... Kiinnostaa, vai ei kiinnosta...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/12 |
05.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäisikö olla sitten ihan kyselemättä mitään sun päivien kulusta, ikään kuin ei kiinnostaisi paskaakaan? Sitäkö sinä odotat? Eikö se nyt kuitenkin ole aika luonnollista, että ihminen kyselee kuulumisia?

Minusta tuntuu hyvin vahvasti, että aloittaja ei ole perillä omista haluistaan yhtään ja sysää kaiken paskansa sen panokaverin syyksi. Sun pitää nyt vaan hyväksyä se järjestely joka sinulle sopii yhtä hyvin kuin tuolle miehellekin, kortit on pöydällä molemmilla avoimesti, niin ainakin kerroit sen olevan, joten nussi ja nauti äläkä tuhlaa energiaasi turhaan miettimiseen joka ei tunnu olevan sun vahvimpia osa-alueitasi!

Vierailija
12/12 |
05.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna olla koko äijä, tuhlaat nuoruuttasi nyt. Älä mieti suhdettanne enää yhtään, vaan pistä reilusti poikki ja lähde etsimään avointa, rehellistä ja pitkäikäistä suhdetta. Huomaat kyllä muutaman vuoden päästä kuinka hukkaan aikasi meni tässä nykyisessä säädössäsi, usko pois vaan!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kolme yksi