Mielipiteiden nollaaminen
Minussa ainakin herättää ärtymystä se että kun jostain asiasta tuodaan julki negatiiviset tunteet jotka joku on kokenut (vaikka suviseurat) niin sen sijaan että toiset nimimerkit vaivautuisivat miettimään miksi kirjoittaja on kokenut asian niin kirjoittaja leimataan provoksi jonka mielipiteellä ei ole mitään arvoa.
Itse kirjoitin ketjun avauken jossa mietin onko keilteisten tunteiden ilmaiseminen kiellettyä lestadiolisuudessa. Ja mitä tästä seurasi viisi sivua viestejä jossa pohditaan
-olenko toinen kirjoittaja
-mikä on motiiviini
- ei voi olla muuta tarkoitusta kuin yrittää mustamaalata
Viesteistä vähemmistössä pohditaan onko kielteiset tunteet lupa näytää vai ei silloinkin kun ne kohdistuu suoraan vl herätysliikeen tapakultuuriin ja talosteluun.
Tunteet eivät voi olla aitoja kun minä en koe niin? = aihetta ei kannata pohtia vaan sen voi jos viitsii leimata provoksi ja sitäkautta nollataa koko asia.
Tämä ei ainakaan minusta ole aitoa keskustelua. Enkä uskon kautta ymmärrä sitä että tunteet pitäää kieltää silloinkin kun ne ovat aitoja ja myös oikeutettuja vaikka kohdistuvat suoraan siihen mitä vl on totuttu pitämään hyvänä.
Esimerkiksi suviviseurat = inhoan pakkaamista, inhoan sitä kun lasten tappeluita saa kokoajan olla setvimässä sitten yrittää pitää ajatukset kasassa ja saada kaikki tarvittava mukaan, suviseurat menee lasten kanssa WC:n ja vaunun väliä ravatessa tai sitten jollain on kakka ja kun saat yhden pestyä niin seuraava on vaipanvaihtovuorossa..... Mukava tavata ihmisä? enpä tiedä enemmän tapaamien on keskustelua siitä montako on ja minkä ikäinen on nuorin.... Voi mennä monet suviseurat ettei aitoon keskusteluun ole mahdollisuutta vaan voimat menee imetä vaihda vaipat ynnä muuhun.... Ja kun tulet kotia sama tappelu alkaa kukaan ei tee vapaaehtoisesti mitään ja ja .....
Miten nämä asiat kokee on varmaan luenne kysymys. Mutta minulle ei riitä se että tulen suviseuroista tyhjin käsin pettyneenä ja katkerana takaisin todeten että eipä tullut muuta nähtyä kuin vessa lasten pesupaikka litramyynnin jonot ja asuntovaunun edus.... yhtään aitoa kuulumista en ehtnyt vaihtaa... Elämässä on ihan muut asiat tärkeitä kuin se montako jollakin on ja minkä ikäinen nuorimmainen on.....
Nämä ovat minun tunteita onpa ne jonkun mielestä kuinka väriä tahansa. Nollamalla nämä tunteeni nollataan minut myös ihmisenä. Ei minun tunteilla ole arvoa= minulla ei ole arvoa.
Miksi sitten koean toiset asiat kielteisesti.... joidenkin nimimerkkien mielestä se johtuu vaan siitä etten näe asioita uskon valossa. Minusta taas sillä että inhimillisesti katsoen tietyt asiat ylittävät jaksamisen rajat ei ole juuri uskon kanssa tekemistä. Eikä arkea pitäisi ylihengellistää.
Kommentit (49)
hienoa että täällä seurataan pilkuntarkasti tekstit, meillä on 10 lasta nuorin on senverran tuore tapaus että olen vielä monesti sanonut monelle että meillä on 9 lasta .
Anteeksi että kiinnitin huomiota lapsilukumäärään.
Uskon että olet aito.
minussa taas herättää ärtymystä se että omat tunteet yleistetään. Jos joku asia tuntuu itsestä rankalta, asiasta puhutaan siihen malliin että " kaikki tuntevat näin mutta kukaan muu ei uskalla sanoa sitä ääneen vaan väkisin näyttävät iloista ja onnellista naamaa" . Eli aivan samoin, jos sinusta tuntuu että kielteisiä tunteita ei saa sanoa vaan heti joku epäilee provoksi yms, niin minusta tuntuu siltä että jos sanon olevani onnellinen ja tyytyväinen, joku sanoo että minut on aivopesty, en saa ajatella omilla aivoillani ja varmasti valehtelen. Sillä eihän KUKAAN lestadiolaisäiti voi olla osaansa tyytyväinen!
Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. Jospa sovittaisiin että kukaan ei yleistäisi omia tunteitaan vaan kirjoituksissaan toisi mahdollisimman selvästi esille sen että nämä ovat vain ja ainoastaan MINUN omia henkilökohtaisia mielipiteitäni ja tuntemuksiani?!
Sillä eihän KUKAAN lestadiolaisäiti voi olla osaansa tyytyväinen! ....
Voi olla mutta se edellyttää sitä että ymprillä on riittävä tukiverkko joka pitää äidistä huolta. Tekee äidin eteen pyyteettömästi työtä ilman että odotetaan vastapalvelusta missään muodossa.
Siinä vaiheessa kun elämä on yksipuolisesti vain toisten ehdoilla elämistä toiseten tarpeitten tyydyttämistä ilman että kukaan kysyy naisen halua tehdä näin voi elämä muuttua melko näköalattomaski.
Muistatko kuunnella lähimmäistäsi aidosti jos hän sanoo ettei jakasa? Vai meneekö se siihen että kuitataan asia tyyliin - kaikillahan sitä joskus on rankempaa kuin aina.....
Itse en voi sanoa jaksavani hyvin mm siksi että teen sitten niin tai näin yrittäminen on täysin turhaa. Mikään elämässä ei muutu vaikka kuinka yrittäisit. Kaikki yritykset muutaa asioitten suuntaa kaatuu siihen ettei mikään muutu. Enkä voi nähdä tätä nykyistä tilannetta hyväki enkä voi nähdä että siinä toteutuisi ihmsarvo minun kohdallani.
Vaihtoehtoja ei ole. Mitään toivoa ei paremmasta tulevaisuudesta ei ole. Vaikea toisten ymmärtää että niin täällä kuin IRL muutos toisten ihmisten elämässä on sitä että ihminen katkeroituu ja lopettaa muutoksen hakemisen -> ihminen kuolee sisältä päin..... lakkaa elämästä.... hyväksyy sen ettei ihmisellä ole oikeutta omaan elämään vaan joku toinen päätää sen mitä elämässä teet tai jätät tekemättä.
Pohtia, luin viestisi nro 7 ja kuten otsikossa sanoin, tipuin täysin kärryiltä. Tämä menee nyt ohi aloituksesi aiheen, mutta kuitenkin...
Olet siis sitä mieltä että vl-äidin ympärillä on oltava vahva tukiverkko ja hänen on saatava paljon pyyteetöntä apua, ja vasta sen jälkeen hän voi olla onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen? Ja että sinun kokemuksesi tällä hetkellä on se, että et saa ollenkaan ITSE päättää elämästäsi vaan joku muu taho / ihminen säätelee sinun elämääsi ja päätöksiäsi? Kertaan tätä siksi että varmasti ymmärsin oikein viestisi.
Jos oikeasti koet niin että et itse hallitse elämääsi, vaan joku muu määrää mitä sinun on tehtävä ja sinä täysin vastoin tahtoasi toimit näiden " ohjeiden" mukaan, se on tavattoman surullista. Onko siis niin, että sinä itse et haluaisi toimia niin kuin tämä vanhoillislestadiolainen usko opettaa (esim.lapsiasia)? Jos koet asiat niin, miksi et eroa vanhoillislestadiolaisuudesta? Toivottavasti et nyt loukkaannu, mutta minussa tämä herätti tällaisen kysymyksen viestisi luettuasi.
Miksi joku/kaikki eivät eroa vl lestadiolisuudesta => ainoa oikea usko joka vie taivaaseen?
Kun lapsia tulee siihen tahtiin että elämän realiteetit muuttuvat sellaisiksi että koti muutuu vankilaksi ja elämä on lasten tarpeitten täyttämistä aamusta iltaan, mies raapii elantoa sen minkä jaksaa kasvavalle perheelle ja tukiverkkoa ei ole. Ja jos lasten joukoon mahtuu yksi tai useampi vammaine tai muuta erityistä tukea tarvitsevia lapsia....
Niin missä on muualla se elämän hallinta kuin sen Luojan kädessä joka on hyväksi nähnyt siunata lapsia lapse perään? Eihän meidän vl sovi omaa jaksamistamme tässä lapsi asiassa ajatella? Eihän lapset ole onnen este?
Niinkuin jo sanoin tässä loppuu niin usko, ihmisarvo, jaksaminen kuin elämän halukin eikä ihan syyttä.
Miksi kaikkien pitäisi erota vanhoillislestadiolaisuudesta? Minunkiko, joka en halua erota??! Muistapas sekin, että kaikille ei yksinkertaisesti tule lapsia siihen tahtiin että vauva per 9kk.
Miten sinä annat kotisi muuttua sinulle vankilaksi? Minulle koti ei todellakaan ole vankila, vaan se on K-O-T-I!
Kyllä, mies raapii elantoa, mutta ei sen minkä jaksaa. Tottakai hän käy töissä. Mitä jos ei kävisi? Sinä narisisit täällä, että eletään sossun tuilla eikä töihin viitsitä mennä.
Kyllä sekin, että lasten tarpeet täytetään aamusta iltaan. Mutta, minä en tee sitä yksin. Vaan, minulla on mies, juuri se sama mies, jonka kanssa nämä yhteiset lapset olemme alulle saattaneetkin. Ja hän on minun kanssani täyttämässä lastemme tarpeita. En ole koskaan kuvitellut, että sain nämä lapset jotenkin yksin aikaan, joten olenko yksin vastuussa heistä? En. Minun paras tukiverkkoni ympärillä on ystävät, joiden kanssa saan puhua kaikenmaailman asiat mistä milloinkin haluan puhua. Se puhuminen antaa minulle paljon, paljon enemmän voimia, kuin se, että joku tulisi meille ja laittaisi tiskit. Henkinen voima ja usko kantaa paljon pidemmälle kuin konkreettinen apu. Selviämme konkreettisista asioista ihan omin nokkinemme.
Omaan jaksamiseen vaikuttaa moni asia. Onnellinen parisuhde, ystävät, usko, terve itsetunto, terve itsekkyys jne... Jos esim parisuhde mättää, niin kyllä siinä vaiheessa mättääkin koko elämä.
En ole varma pysyinkö minäkään kärryillä mitä sinä aiemmassa viestissä tarkoitit...
pohtia:
Miksi joku/kaikki eivät eroa vl lestadiolisuudesta => ainoa oikea usko joka vie taivaaseen?Kun lapsia tulee siihen tahtiin että elämän realiteetit muuttuvat sellaisiksi että koti muutuu vankilaksi ja elämä on lasten tarpeitten täyttämistä aamusta iltaan, mies raapii elantoa sen minkä jaksaa kasvavalle perheelle ja tukiverkkoa ei ole. Ja jos lasten joukoon mahtuu yksi tai useampi vammaine tai muuta erityistä tukea tarvitsevia lapsia....
Niin missä on muualla se elämän hallinta kuin sen Luojan kädessä joka on hyväksi nähnyt siunata lapsia lapse perään? Eihän meidän vl sovi omaa jaksamistamme tässä lapsi asiassa ajatella? Eihän lapset ole onnen este?
Niinkuin jo sanoin tässä loppuu niin usko, ihmisarvo, jaksaminen kuin elämän halukin eikä ihan syyttä.
Sinä kuulostat kyllä todella uupuneelta ja masentuneelta. Etkö saa mistään apua? Jos tukiverkkoa ei ole niin saatko kunnan/terveyskeskuksen kautta mitään käytännön apua? Entä ry:n diakoniatoimikunta, voisiko se auttaa? Missäpäin asut? Minä haluaisin auttaa jos suinkin voin.
Et kai ihan tosissasi kirjoittanut tuota ettei KUKAAN lestadiolaisnainen voi olla tyytyväinen osaansa?
Kuulostat todella uupuneelta, Pohtia. Voitko ottaa asian esille vaikka neuvolassa ja sitä kautta saada apua? Tiedän paikkakuntia joissa sitä kautta saa kodinhoitajan kotiin. Sinun pitäisi oikeasti saada jotain konkreettista apua tuossa vaiheessa.
En osaa enää kommentoida noita Pohtian mielipiteitä muulla tavoin. Koita jaksaa, Pohtia, ja mieti mikä sinulle on tärkeää ja tärkeintä elämässä. Itse uskon niin lapsellisesti että kun/jos usko on elämässä tärkeintä, sitä jaksaa ottaa myös lapset vastaan ja kaiken muun mitä usko tuo tullessaan. Ja jos usko ei ole tärkeää, alkaa kaikki tuntua tosi vaikeelta ja väsyttävältä. Tässä nyt vain jotain näin äkkiä heitettynä...
Jaksamista, Pohtia!!
lestadiolainen ystäväni on hoitanut kohta 10vuotta vammaista sairasta lastaan ja muuta lapsi joukoa kotona. Tämän 10 vuoden aikana ei yksikään uskovainen sisar tai veli ole poikennut tähän kotiin heitä katsomaan.koskaan kukaan ei ole tarjonnut apuaan. Yritin itse kerran kun oli äitien liikunta päivä niin saaha tämän äidin mukaan soitin toista kymmeneen paikkaan että olisin saanut heille tuuraajan kotiin eli hoitamaan lapsia. Eli ainakin täällä tukijoukot on tuntematon käsite sanotaan vaan että ei se kummiskaan pääse. Eli aito toisesta välittäminen puuttuu. Saman olen kokenut itse minulla oli kolmen päivän ikäinen uusi vauva ja köpöttelin tuohon postilaatikolle uskv. naapuri tuli samaan aikaan laatikolle(perheen äiti naapurista) hän ei onnitellut ei kysynyt mitään. Mutta kun oli päässyt kylälle oli sanonut että on vissiin saanut kun oli kapeampi ja oli tiennyt just. millon lähin sairaalaan ja koska tulin siis se siitä toisesta välittämisestä.Sinulle pohtia pää pystyyn et ole täällä yksin. Mielestäni todella terveitä ja järkeviä ajatuksia .Itse kerroin tunteistani tuttavalle ja hän sanoi että esim. suviseuroissa on puolet väkimäärästä uskottomia ihmisiä. Siellä tallustellaan ja käydään mutta oikeasti ei olla uskomassa.
Jos hän oli ystäväsi, kait hänellä oli silloin edes yksi tukija ja auttaja?
Totta, suviseuroissa on puolet epäuskoisia... Niin monet kulkevat vailla sydämen uskoa. Sehän tulee suoraan Raamatusta, muistatko tarinan neitsyeistä? Puolet " uskovaisista" on mätiä kaloja.
Olin todellakin ja olen hänen ystävänsä ja auttajansa vieläkin.Mutta en ole uskovainen ja ihmetyttää että ystäväni uskonsisaret hylkäsivät hänet. Niinkuin yleensä aina sellaisen jolla menee huonommin ja köyhemmin. Ei voi paistatella millään. käännetään enempi selkä kuin autetaan. Mutta sinne eliitti porukkaan on tunkua josko vain saisi nimensä ja naamansa johonkin toimeen tuntuu että uskoa kalastellaan teoilla ja ikäänkuin kerätään pisteitä.Itse olen ollut ja olen edelleenkin se joka kerää kaikki toisten huolet ja murheet itselleni tunnen kaikki , kiusallanokin nostan tuppisuille kättä niin kauan kuin oma käteni nousee en voi jaotella ihmisiä. paitsi nousukkaat saavat sappeni kiehumaan.Tietysti voisi sanoa ja joku sanookin että helppo se on kun on itsellä kaikkea . Mutta köyhäkin voi auttaa jos on oikea mieli.
Olihan tällä ystävälläsi sitten ainakin yksi " hyvä" auttaja.
" Sinä näät rikan toisen silmässä mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi."
Katsoppas itekkin peiliin... minuun ei tehoa mitkään raamatun lauseet olen kuullut niitä elämäni aikana piisalle. ummistan korvani niille höpinöille täysin... tiedän isolla kokemuksella ja näkemyksellä autiopaikalla missä mennään... aukaiseppas itekin silmäsi ja sitten vasta suu... ei pahalla mutta mieti
Pitää paikkansa että olen polttanut itseni pohjaan, eikä ulospääsyä tunnu löytyvän. Niin tai näin aina väärinpäin. Ei elämä ole elämisen arvoista.
- ettei apua ole juurikaan saatavilla.....
Kyllä tämä tilanne on tiedossa terveydenhoidossa sosiaalipuolella ym...
Pitää olla alkoholisti tai päihdeongelmainen tai avuton....
Olen seurannut palstan viestejä, jotka ovat olleet todella sekavia. Niistä huokuu katkeruus ja viha, syyttäminen ja uskovaisten mustamaalaaminen. On outoa, ettet itse huomaa, että vika voi myös olla itsessä. Tarkoitan mm.ystävien suhteen. Oletko aina yhtä hyökkäävä ja katkera tavallisessa arjessakin??? ALuksi sain sellaisen käsityksen, että olet uskomassa. Mutta kuitenkin hakoteille uskon kanssa. Nyt paljastitkin, ettet olekaan uskovainen... Mitä sinä kirjoituksillasi haluat tuoda esille todellisuudessa?!!
Pohtia, ottamatta pätkääkään kantaa jaksamattomuuden syihin:
kyllä nyky-Suomessa löytyy apua jaksamattomille vanhemmille. toisissa kunnissa huonosti, toisissa vielä huonommin... mutta apua saa, vaikka ei olisikaan alkoholisti tms.
(Tosin paradoksi on se, että sitä pitäisi jaksaa anoa siinä vaiheessa, kun ei vielä ole ihan naatti, ja kykenee esittämään asiansa jotakuinkin selkeästi ja samalla kuitenkin tuomaan esille sen, että ei oikeasti jaksa. Löytyisikö sieltä kotikunnasta joku suht. täyspäinen sossu, joka suostuisi kuuntelemaan ongelmiasi vähän pidempään? Huostaanottoa ei kannata pelätä, sillä niitä kartetaan vimppaseen asti -- jos ei inhimillisistä, niin ihan taloudellisista syistä. Avohoidon tukitoimet kun tulevat kunnalle huomattavasti halvemmiksi kuin laitoshoito. Apua ei todellakaan tyrkytetä, sitä pitää anoa ja vaatia.)
Lapsiin luulisi satsattavan helpommin kuin vanhuksiin... Olen seurannut pari vuotta vanhan (yli 80-v.) sukulaiseni sitkeää taistelua, jotta hän saisi ihan toisella puolella asuvan dementikko-veljensä kunnallisen hoidon piiriin. Alkuun tuli ei-oota, koska kiltti sukulaisnainen tietysti nöyrästi uskoi sen, mitä viranomaiset sanoivat. Nyt hän on hieman tomeroitunut, ja kas kummaa, velikin saa vihdoin asianmukaista hoitoa. (Kahdeksankymppinen, aivan eri paikkakunnalla asuva sisar ei ehkä ole ihan sopiva omaishoitajaksi.)
Tsemppiä sinulle. Pidän peukkuja, että apua ja myös vertaistukea (vaikka netistä, sopivilta palstoilta) löytyy. Uupumus ja masennus eivät ole leikin asia (ja pottuilu on todella asiatonta!), mutta ihan taatusti pitkänkin tunnelin päässä kajastaa valo. Pidä huolta itsestäsi, hetki ja päivä kerrallaan.
Ensinnäkin tunteet eivät tietenkään voi olla sen enempää vääriä kuin oikeitakaan. Minustakin tuntuu että mielipiteeni ja kokemukseni jotkut tahtovat nollata kun ne ovat erilaisia kuin omat.
En ole kyseenalaistanut kenenkään tunteita ja kokemuksia, olen pahoillani jos olen antanut sellaisen kuvan.
Se, että epäiltiin provoksi johtui vain ja ainoastaan siitä (ainakin omalla kohdallani), että nimimerkin jutuissa oli epäloogisuuksia, lapsilukumäärä vaihtui yhtäkkiä jne. Ja se, että heräsi kysymys, onko kahden nimimerkin takana vain yksi henkilö, taas johtui ihan siitä yksinkertaisesta syystä että toinen nimimerkki ilmoitti kirjoittaneensa sellaista mikä olikin tämän toisen kirjoittama. Onko se mikään ihme? Näillä palstoilla kun provoja on aika paljon. Ei näissä mielestäni ollut kysymys siitä että kirjoititte " vääriä" asioita.
Anteeksi jos olen aiheuttanut pahaa mieltä.