Mielipiteiden nollaaminen
Minussa ainakin herättää ärtymystä se että kun jostain asiasta tuodaan julki negatiiviset tunteet jotka joku on kokenut (vaikka suviseurat) niin sen sijaan että toiset nimimerkit vaivautuisivat miettimään miksi kirjoittaja on kokenut asian niin kirjoittaja leimataan provoksi jonka mielipiteellä ei ole mitään arvoa.
Itse kirjoitin ketjun avauken jossa mietin onko keilteisten tunteiden ilmaiseminen kiellettyä lestadiolisuudessa. Ja mitä tästä seurasi viisi sivua viestejä jossa pohditaan
-olenko toinen kirjoittaja
-mikä on motiiviini
- ei voi olla muuta tarkoitusta kuin yrittää mustamaalata
Viesteistä vähemmistössä pohditaan onko kielteiset tunteet lupa näytää vai ei silloinkin kun ne kohdistuu suoraan vl herätysliikeen tapakultuuriin ja talosteluun.
Tunteet eivät voi olla aitoja kun minä en koe niin? = aihetta ei kannata pohtia vaan sen voi jos viitsii leimata provoksi ja sitäkautta nollataa koko asia.
Tämä ei ainakaan minusta ole aitoa keskustelua. Enkä uskon kautta ymmärrä sitä että tunteet pitäää kieltää silloinkin kun ne ovat aitoja ja myös oikeutettuja vaikka kohdistuvat suoraan siihen mitä vl on totuttu pitämään hyvänä.
Esimerkiksi suviviseurat = inhoan pakkaamista, inhoan sitä kun lasten tappeluita saa kokoajan olla setvimässä sitten yrittää pitää ajatukset kasassa ja saada kaikki tarvittava mukaan, suviseurat menee lasten kanssa WC:n ja vaunun väliä ravatessa tai sitten jollain on kakka ja kun saat yhden pestyä niin seuraava on vaipanvaihtovuorossa..... Mukava tavata ihmisä? enpä tiedä enemmän tapaamien on keskustelua siitä montako on ja minkä ikäinen on nuorin.... Voi mennä monet suviseurat ettei aitoon keskusteluun ole mahdollisuutta vaan voimat menee imetä vaihda vaipat ynnä muuhun.... Ja kun tulet kotia sama tappelu alkaa kukaan ei tee vapaaehtoisesti mitään ja ja .....
Miten nämä asiat kokee on varmaan luenne kysymys. Mutta minulle ei riitä se että tulen suviseuroista tyhjin käsin pettyneenä ja katkerana takaisin todeten että eipä tullut muuta nähtyä kuin vessa lasten pesupaikka litramyynnin jonot ja asuntovaunun edus.... yhtään aitoa kuulumista en ehtnyt vaihtaa... Elämässä on ihan muut asiat tärkeitä kuin se montako jollakin on ja minkä ikäinen nuorimmainen on.....
Nämä ovat minun tunteita onpa ne jonkun mielestä kuinka väriä tahansa. Nollamalla nämä tunteeni nollataan minut myös ihmisenä. Ei minun tunteilla ole arvoa= minulla ei ole arvoa.
Miksi sitten koean toiset asiat kielteisesti.... joidenkin nimimerkkien mielestä se johtuu vaan siitä etten näe asioita uskon valossa. Minusta taas sillä että inhimillisesti katsoen tietyt asiat ylittävät jaksamisen rajat ei ole juuri uskon kanssa tekemistä. Eikä arkea pitäisi ylihengellistää.
Kommentit (49)
ja olla enemmän sulla apuna kotona? Vai onko kaiken oltava viimesen päälle, vai onko hän kenties yrittäjä?
Voisin tulla teille hoitamaan lapsia niin että pääsisit itseksesi jonnekin tai voisin ottaa teidän lapset meille jos haluisit olla kotona rauhassa tai mitä apua nyt tarvisitkaan.
kuin se jaksaa........ Äidin loppuun palaminen ei ole äidin oma ongelma vaan koko perheen. Kun tilanne pitkittyy kroonistuu jaksaminen loppuu kaikilta myös mieheltä..... Ihana tyyli tämä että ositetaan miestä kun se ei myöskään enää tahdo jaksaa.......... - > ja ehkä pakenee töihin joka sekin on parempi kuin purkaa turhautumista kotona......
Kyllä nämäkin mun asiat on niin moneen kertaan pyöritelty ja tiedän että joko pitäisi olla miljonääri tai lähteä penäämään oikeusturvaa eu:n ihmisoikeukomisiosta ja mittautaa samalla oma ihmisarvonsa.....
Ksii tiedän ettet asu täällä.................ja sitä paitsi en jaksa rahdata tenvia, mihinkään en jaksa itse lähteä mihinkään, enkä jaksa pestä sitä jälkipyykkiä mikä seuraa siitä kun äitäi on muissa maisemissa vähän aikaa.....
En tiedä kuinka moni tietää ja on omalle kohdalle kokenut sairaan lapsen erokriisin jota voidaan joutu purkamaan lyhyenkin poissa olon jälkeen viikkoja.... Joten voin kertoa että kun jaksaminen on kortilla miettii aika tarkasti mikä on sen arvoista että kannataa pestä siitä seuraava jälkipyykki......
No anteeksi vain että menin mainitsemaan sinun miehestäsi että voisko tehdä vähemmän töitä. Ei se sen kummemmin syyttelyä ollut kunhan yhdenlainen ratkaisuehdotus. Yleensä kaksin jaksaa kumminki paremmin kuin yksin. Enhän edes tiedä sinun elämäntilannetta sen tarkemmin kuin mitä olet täällä kertonut.
Minuakin epäilyttää että pohtia=vionola. Ei siksi etteikö joku muukin vois ajatella asioista samalla tavalla kuin vionola mutta teissä on niin paljon yhteistä ym. sekaannukset muissa ketjuissa. Esim. pohtiaa kyllästyttää myös se että kysytään vaan kuinka monta lasta teillä on ja kuinka vanha nuorin ym. Aika jännä yhteensattuma.
ja minusta nyt on turha miettiä onko pohtia ja vionola sama vai kaksi eri henkilöä, heidän kokemuksensa ja väsymyksensä taitavat kuitenkin olla ihan aitoja.
pohtia:
En tiedä kuinka moni tietää ja on omalle kohdalle kokenut sairaan lapsen erokriisin jota voidaan joutu purkamaan lyhyenkin poissa olon jälkeen viikkoja.... Joten voin kertoa että kun jaksaminen on kortilla miettii aika tarkasti mikä on sen arvoista että kannataa pestä siitä seuraava jälkipyykki......
pohtia:
Nyky-syuomessa asiat ovat huomattavasti huonommin kuin ymmärrät. Lapsiperheille ei ole muuta tarjota kun ei ole.Ikävä kyllä tukea saa siinä vaiheessa kun se on jo myöhäistä.
Ei niillä sossuilla ole mitä jakaa! Enkä jakas oikeuksistani lähteä tappelemaan oikeusteitse.... Laki sanoo yhtä käytäntö on toista....
Mitä se autaa vaikka joku ammati-ihminen myöntää tarpeen palveluja ei ole mitä ottaa... Tämä on totuus!
Tukiverkkoa ei ole! Reliteetitä ovat tässä revi siitä!
Olen saanut itse käydä läpi monta asiaa, että tiedän, että yhteiskunnasta ei löydy apua ennen kuin on täysiin puhkipalanut.
Itse väsyin jossain vaiheessa, kun vielä olin töissä. Sitten kun vielä laskeskelin, että meidän perhetilanteessa minun ei taloudellisestikaan kannata olla töissä, niin se kaikki alkoi näkyä työmotivaatiossa. Ei yksinkertaisesti kannattanut yrittää. Jopa suunnittelin tahallista työttömyyttä, mutta sitten pelkäsin karenssia ja peruin suunnitelmani. Ehkä Jumala kuitenkin kuuli rukoukseni, koska pääsin/jouduin työttömäksi. Vaikka onkin huono omatunto tuilla elämisen takia, niin täytyy sanoa, että tämä viimeinen puoli vuotta on ollut minulle hyvin virkistävä ja oikeaa lepoa. Ensimmäiset puoli vuotta elimme reilusti alle minimitoimeentulon ja silloin ei ollut rahaa mihinkään. Nyt saan keskittyä lapsiin ja kodin hoitamiseen enemmän. Ennen joutui jakautumaan kaikkeen ja ei millään olisi jaksanut.
Minusta tuntuu, että elämä helpottuu koko ajan. Esimerkiksi vanhin tyttömme voi jo käydä kaupassa. Lisäksi lapset sotkevat sisällä yhä vähemmän ja toisaalta voivat olla ulkona ilman vanhemman tarkkailua enemmän ja enemmän. Siivoaminen siis helpottuu ja toisaalta aika lasten kanssa olemisesta vapautuu muuhun.
En tiedä vammaisesta lapsesta, sillä ehkä hänen kanssaan joutuu olemaan aina, kun taas liikuntavammainen mies osaa olla omissa oloissaan. Hän ei vain voi auttaa käytännön töissä. Lapsen kanssa taas joutuu olemaan koko ajan, luulisin.
Voimia sinulle!
Katson että se on loukkaava siltä osin kun siinä taas jälleen kerran kaivetaan minun yheyttä toiseen nimimerkkiin.
taidat titää mistä puhun?
Niin näinhän se on että terveen lapsen voi jättää jo siinä 6-7 vuotiaana yksin hetkeksi kotiin, sairaan lapsen paljon myöhemmin ja aikuinen taas ymmärtää ja hyväkyy sen ettei toinen voi olla aina paikalla toisin kuin lapsi.....
lähes jokainen täällä palstalla haluaisi aidosti auttaa sinua ongelmissasi, mielipiteillä, neuvoilla ja jopa konkreettisella avulla. Kuitenkin jokaisen viestin olet tyrmännyt tavalla tai toisella.... On silti mahdotonta ymmärtää ahdistuksesi, tai tuntea pahaolosi... mutta jos kuitenkin miettisit OIKEASTI ulospääsyä ja ratkaisua! Sen tiedän ettei negatiivinen ajattelu vie yhtään eteenpäin. Oletko harkinnut perheneuvolaa tai psykologilla käymistä?? Siitä on apua, sitä on turha väittää. Ja siellä käyminenkin on mahdollista, jokaisessa kunnassa ja kaupungissa.
Jos pääsisit purkamaan kaiken pahanolosi rehellisesti ammatti-ihmiselle alusta alkaen, mistä kaikki on saanut alkun jne. Padot voivat aueta. Ulospääsy löytyy. Mistä masennuksei johtu? Mistä kaikki on alkanut? Sieltä on aloitettava...Näin pääset yli masnnuksesta.
Työntekokin voidaan kokea terapiana. Jos koet kotisi " vankilaksi" . SIllekin asialle on pakko tehdä muutos, jos aiot onnistua selviämään!
Oletteko koskaan miettinyt muuttoa toiselle paikkakunnalle, uutta alkua. Jos verkostoa ei ole siellä missä nyt asutte vaihtakaa asuinkuntaa. Työpaikkakin on mahdollista muuttaa jos todella sitä haluaa! Uudet ystävät, koti, lapsille hoitopaikka, kotiin hoitaja, sairaalle lapselle hankilökohtainen avustaja. Ne ovat mahdollisia. Voi olla, ettei kaikkialla, mutta jossakin päin. Ensin sun hoidettava itsesi kuntoon ja
kannattaa odella mietti uutta alkua! Ottaa riski.
Olen nähnyt kaltaisiasi tapauksia, tiedän mistä puhun....
Tiedätkö miksi olen ehdotukset tuntuvat aika yhden tekeviltä?
Ymmärrän että toiset haluavat aidosti autaa mutta melkolailla kaikki ratkaisuvaihtoehdot on käyty läpi tuloksettominina. Tilanne on se ettei enää jaksa yritäää " turhaan" . Ainoa relistinen vaihtoehto on se että odottaa että lapset kasaa ja sitä kautta tilanne helpottaa. Erityislasten kohdalla ne helpottavat hitaammin kuin terveitten eikä tahdista voi luvat ketään mitään. Parempi vankilasa kuin repiä itseään turhaan!
Hyvä sanoa että täytyy ja pitää löytää ratkaisu? Ehkä täytyy ehkä ei?
Joskus on vain lakatava yrittämätä tai sitä katkeroituu siksi että yrittäminen on turhaa.....
Toivon että kun tämä elinkautine päätyy kykenen vielä normaaliin elämään.
Ilmota vaan kaikki mun viestit, oikeastaan niin onki parempi. Pyydän anteeksi että olen loukannut! Sen ei ollut todellakaan tarkoitus väheksyä sinun väsymystäsi tms. Ja tämä on viimenen jonka aion ikikuunapäivänä kirjoittaa tälle palstalle.
Tässä vielä tuli tuon odessan(vai muistinko oikein) kirjoituksesta mieleen sellanen juttu, että olen töissä kehitysvammaisten hoitokodissa. Siellä oli yks ison perheen lapsi (siis jatkuvassa hoidossa, ollut vauvasta asti) koska äiti ei olis jaksanut kymmenen muun rinnalla häntä hoitaa. Minun mielestä tämmönen mahdollisuus pitäis olla aivan samanlailla teilläkin. Kait se pitäis jonku sosiaalitoimen kautta yrittää saada. Ja minun käsittääkseni kunta maksaa hoidon, eli sitä ei tarvi itse kustantaa. Ja hoitokoti on yksityinen.
Meidän perhe on/olisi saanut kyllä monenlaista apua kriisitilanteessa neuvolan/terveyskeskuksen/sosiaalitoimiston/jopa päiväkodin kautta. Halusin vaan kertoa kun joku puhui paikkakunnan vaihdosta yhtenä mahdollisuutena.
mutta ennen aihetta bambino06 -> olen sanonut että kun lähdette käymään sitä eipäs juupa keskustelua siitä olenko joku muu kuin olen pyydän viesisi poistamista ja teen niin jatkossakin.
Ksii kunnissa on todella eroa ja myös siinä kuka maksaa ja mitä. Sitäkin on mietitty että jos paikkakuntaa vaihtaa niin muutuisiko tilanne parempaan vai huonompaan suuntaa. Ainakaan vielä se ei tunnu kovin realistiselta vaihtoehdolta kaikesta huolimatta.
Päätä on hakattu seinään tarpeeksi eikai ole muuta kuin odottaa että aika parantaa haavat......
Tiesin että tältä tuskin ratkaisua löydy mutta toisaalta haluan tuoda julki toisenlaita todellisuutta josta osalla on vain harmaa aavistus.
Miksi on tuollainen tilanne? Miksi siihen on ajauduttu? Miksi?? Miksi?? Miksi??? Pohtia, etsi vastaus siihen. Kaiva se kaikkien kipeiden tapahtumien alta!!!!!!!!!!! Se on se kulmakivi -mksi-. ALoita siitä. Ihan tosi, etsi ne syyt, siis kaikki ne syyt mika on ajanut sinut tällaiseen masennukseen. Miksi toiset ison perheen äitit jaksavat? Ovatko he tehneet jotain eri tavalla. He eivät välttämättä ole siltikään päässeet helpommalla. Mieti sellaisia asoita, niin elämän uudet terveet perustat alkavat muovautua. Älä vertaa itseäsi muihin. Mieti vain keinoja millaisa muut ovat mahdollisisesti tehneet toisin.
Ei kaikkia keinoja kohdallasi olla kokeiltu, eihän? Jos oltaisiin. ulospääsy olisi löydetty. Psykologi??? Perheneuvola?
Luulen, että ajattelet siellä oman ruutusi äärellä, että mikä tuo on neuvomaan kun ei tiedä asiasta mitään. Asia ei kuitenkaan ole niin!!! Nimenomaan minä tiedän!!!
Paikkakunnan vaihtaminen on mielestäni vaihtoehto, jota kannattaa
alkaa harkitsemaan aikaisitaan siinä vaiheessa, kun elämääsi on alkanut löytyä suunta. Positiivinen suunta!
Se joka ei luovuta, ei koskaan epäonnistu. Pohtia, älä koskaan lakkaa yrittämästä! ÄLÄ KOSKAAN!
Onko liian henkilökohtaista kysyä milloin olet masentunut? Kuukausia vuosia sitten? Ja tonen, oletko uskovainen?
Tiedän syyt miksi tilanteeseen on ajauduttu. Tiedän miksi moni ison perheen äiti jaksaa paremmin. Kyllä on kokeiltu sekä ammattiapua että perheneuvolaa. Tiedän masennuksen ja loppuun palamisen syyt. Kaikeen ei voi vaikuttaa - elämä ei anna aina vaihtoehtoja vaan reunaehdot joiden mukaan on elettävä.
Onko sinusta raukkamasita lopettaa muutoksen hakeminen elämässä kun ei enää jaksa yritää eikä ole valmis nielemään karvasta pettymystä? Jossain vaiheessa tulee vastaan se piste jolloin itsesuojeluvaisto kehoittaa luovuttamaan, suosiolla......
Voin miettiä miksi joku toinen on tehnyt niin tai näin minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa. Ja se on fakta joka ei muutu. Ehkä odottaminen palkitaan ehkä ei..... aika näyttää?
bambino06:
No anteeksi vain että menin mainitsemaan sinun miehestäsi että voisko tehdä vähemmän töitä. Ei se sen kummemmin syyttelyä ollut kunhan yhdenlainen ratkaisuehdotus. Yleensä kaksin jaksaa kumminki paremmin kuin yksin. Enhän edes tiedä sinun elämäntilannetta sen tarkemmin kuin mitä olet täällä kertonut.
Minuakin epäilyttää että pohtia=vionola. Ei siksi etteikö joku muukin vois ajatella asioista samalla tavalla kuin vionola mutta teissä on niin paljon yhteistä ym. sekaannukset muissa ketjuissa. Esim. pohtiaa kyllästyttää myös se että kysytään vaan kuinka monta lasta teillä on ja kuinka vanha nuorin ym. Aika jännä yhteensattuma.
Voi bambino 06 hyvä, ellet ala yhtenäistää minun ja pohtian kirjoituksia otan ylläpitoon yhteyttä. minusta on hienoa että sain huomata että en ole asioitteni kanssa yksin ja en olekaan tulossa hulluksi sillä kirjoittamissani jutuissa on todella pohjaa. ja pohtialle että kirjoitan sinulle jossakin vaiheessa kun ehdin sillä ihmettelen todella että on ihminen olemassa joka ajattelee samalla tavalla ja on samanlaisia murheita. En ole ehtinyt lukea viestejä mutta sainko käsityksen että teillä on vammainen lapsi joka rasittaa perheen voimavaroja , oliko näin? sillä meillä on myös ja voisimme alkaa yhdessä peräämään oikeuksia . kirjooittelen kun ehdin.
odessa annat ymmärtää että kaikki muut ison perheen äidit jaksaa ja on osannut arganisoida asiansa hyvin. siihen vaikuttaa moni seikka josta et tunnu valitettavasti tietämään yhtikäs mitään. Vaikka olen itse ollut täällä sanoissani hyökkäävä oikeassa elämässä olen tosi hiljainen en sano koskaan mitään ihmisten ilmoilla. Rauhan yhdistyksellä olen kulkenut 20 vuotta en koskaan ole sinne kelvannut ainut jolloin minut on muistettu on työvuorojen aikaan ja ainakin silloin jos en ole ollut paikalla. En ole kelvannut seurapiireihin en tosin ole pyrkinyt (niitä riittää) Tällä hetkellä nään ympärilläni ylimasentuneita ison perheen äitejä suurin osa marisee että mitenköhän jaksaisi. Siis emme ole ainuat. Ja minulle ei ole kukaan vastannut miksi lestadiolaiset kääntää selän kun jollakin on vaikeaa. Koimme tämän itse 8 vuotta sitten kun perheeseemme syntyi tosi sairas vammainen lapsi. Kylällä kuulimme uskovaisten sanovan että kyllä jumala nyt niitä rankaisee kun elävät niin jumalattomasti. Tämä on ihmetyttänyt suuresti miten voidaan sanoa niin. kukaan uskovaisista ei meillä käynyt eikä ole käynyt sen jälkeenkään. Eli käytännössä kaikki käänsi selän.Niin suku kuin muutkin ainoastaan uskottomat kyläläiset ja uskottomat sukulaiset kysyvät vointia ja käyvat kylässä. esim uskovainen naapuri ikkunat vastakkain asutaan ei ole astunut tupaamme senjälkeen mutta kylällä tietää toisille sanoa jaka ikisen tarapeutin ja jumpparin käynnin. Eli kertokaas miksi käyttäydytte näin miksi on helpompi olla ystävä vain niille joista voisi ehkä itse hyötyä jotenkin mutta se pyyteetön tukeminen ja lähellä olo ja toisesta aidosti välittäminen on taakse jäänytta aikaa . Voitte väittää toista mutta totuus on eri.
Pohtia on masentunut, niin masentunut että ei jaksa enää yrittää ollenkaan, täysin elämän halunsa menettänyt ihminen. Pohtian puolesta voimme laittaa kädet ristiin ja rukoilla voimia ja ulospääsyä mahdottomasta elämän tilanteesta!
Vionola tulee tänne palstalle kirjoittamaan aina silloin kun haluaa haukkua ja arvostella. Vionola ei tosiaan kuulosta masentuneelta, ainoastaan katkeralta ja pahansuovalta ihmiseltä. Miksi hän muuten _koko ajan_ vain ja ainoastaan löytää uutta ja uutta haukuttavaa siitä miten hänen perhettään on kohdeltä? Nyt tuli ilmi että hänellä on vammainen lapsi. Ja kuinkas kävikään? Vionola sanoo että kaikki käänsivät heille selän sen jälkeen kun vammainen lapsi heille syntyi. Kuulostaa -taas kerran- todella uskomattomalta. Vaikka kuinka monessa uskovaisessa perheessä on vammainen lapsi (mm.mieheni veli on todella pahasti vammainen, serkkuni on vammainen...) Keneltäkään muulta en ole kuullut vastaavaa, siis että muut uskovaiset olisivat SEN TAKIA hyljänneet!!! Vionola, väitä sinä mitä ikinä haluat väittää, minä sen sijaan sanon että uskovaisten tapana ei ole hyljätä perheitä joihin syntyy vammainen lapsi. Ja että ikinä aiemmin en ole vastaavasta kuullut.
Missähän päin Suomea sinä Vionola asut? Siellä päin uskovaisten tavat kuulostavat olevan todella outoja ja eriskummallisia. TÄYSIN toisenlaisia kuin muualla.
Ylättynyt siitä, että tällaista on tapahtunut uskovaisten keskuudessa. Hyljätään? haukutaan? SUpistaan ja sipistään? Ei olla huomaavinaan? EIhän tämä ole todellakaan uskovaisten tapakulttuuria! tai jos on siellä missä vionola asutkin, niin sinun pitäis tietää ettei se uskoon liity mitenkään! Olethan sinä ennen ollut itse uskovainen!
Myöskin minä olen päätellyt ettet kärsi vionola masennuksesta. Olet täällä nollaamassa muiden mielipiteitä siinä samalla kun syytät kaikesta lestaadiolaisia ja lestaadiolaisuutta! EHkä asia on kuitenkin niin ettei kaikilla muilla ole asiat niin huonosti kuin annat ymmärtää vaan itselläsi on jotain ongelmia. Sellaiset ihmiset, jotka ovat katkeria ovat tehneet itse elämässä jonkin sortin virheitä. Syyttävät niistä sitten muita ihmisiä. Jos sinua on kohdeltu huonosti, onko vika vain ja ainoastaan muissa??
Nyky-syuomessa asiat ovat huomattavasti huonommin kuin ymmärrät. Lapsiperheille ei ole muuta tarjota kun ei ole.
Ikävä kyllä tukea saa siinä vaiheessa kun se on jo myöhäistä.
Ei niillä sossuilla ole mitä jakaa! Enkä jakas oikeuksistani lähteä tappelemaan oikeusteitse.... Laki sanoo yhtä käytäntö on toista....
Mitä se autaa vaikka joku ammati-ihminen myöntää tarpeen palveluja ei ole mitä ottaa... Tämä on totuus!
Tukiverkkoa ei ole! Reliteetitä ovat tässä revi siitä!