G: Paskimmat lapsuusmuistot

Tunnen äidin, joka ulospäin kertoilee, että hänen omien lastensa äitipuoli on lasten mielestä kiva. Todellisuudessa, hän jankuttaa lapsille näin: "Se on varmaan susta paljon tärkeempi ku mä. Sä välität siitä enemmän ku musta, sä et välitä musta yhtään."

Sama äiti myös syyttää kaikista OMISTA tekemisistään tai tekemättä jättämisistään (siis lapsia kohtaan olevista asioista) isää, vaikka itse on siis se, joka näin oikeasti toimii.

Olen sivustakatsoja kaveri äidille, joka näitä siis vuodattaa, mutta tunnen myös isän ja kaverin kautta tämän äitipuolen, joka oikeasti on kuulemma todella tasapainoinen ja reilu ihminen. Ja tämä kaverini siis haukkuu häntä aina vain, sekä exäänsä (lastensa isää), vaikka itse hän on se, jolla omassa elämässä menee huonosti. Esimerkiksi lapsensa valvovat ja ovat paljon leikeissään yksin ja kuitenkin kaverini sitten jäkättää exälleen siitä miksi lapset ovat muka hänen luonaan noin, vaikka oikeasti isällään tekevät paljon mukavia asioita uusperheenä ja kaikki on ookoo. Lapset ovat siis isällään aina viikon myös.

Olen monesti miettinyt, että miten nää lapset kokee oman lapsuutensa äitin luona kun äiti on niin katkera ja kateellinen. Millaiset muistot tuollaisesta kieroudesta sitten jää, kun kummiskin lapset ja me kaveritkin nähdään asioiden oikea laita sivusta, mutta äiti ei vaan myönnä totuutta...että hänen itsensä pitäisi satsata enemmän lapsiinsa ja antaa heidän myös onnellisia isänsä sekä äitipuolensa perheen kanssa...

Teininä varmaan purkautuu?

31 olet selvästi käynyt terapiassa ja hyvä niin. Olet selvinnyt hämmästyttävän hyvin 

Aika paha valinta...isä oli kännissä ulkomailla, kun olimme kahdestaan reissussa. Kyllä kuusivuotiasta ahdisti, kun hän yritti viedä meitä väärään hotelliin ja riiteli taksikuskin kanssa maksusta. Toisaalta äitini jätti minut rahattomana, ennen kännykkäaikaa yksin vieraaseen kaupunkiin lähtien itse kotiin.

tiedänpä ainakin mitä EN tule ikinä omilleni tekemään.

äiti oli saanut päähänsä, että isä käyttää minua hyväkseen ja kysyi, käynkö yöllä iskän kanssa barbeilla leikkimässä. samaan hengenvetoon sanoi myös, että olisin alkanut piereksiä enemmän kuin ennen.

7-vuotiaanakin ymmärsin, mistä voisi olla kysymys ja siitä lähtien nukuin tiukasti peittoon kääriytyneenä "toukaksi" (että heräisin, jos isä yrittäisi peiton alle) ja halusin joulun jälkeenkin säilyttää jouluvalot huoneessani, jotta näkisin, jos se isä tosiaan tulisi.

tästä syystä kivasti sitten kiihotun sukulaisten välisestä seksuaalisesta toiminnasta, kiitosta vaan äiti kun paskoit mun aivot.

Alkoholisti isän lapsena näitä riittäisi. Koko lapsuus oli ihan perseestä ja totta tosiaan on jättänyt arvet.

Muistan kun kerran äiti tuli kotiin itkien että hänet oli raiskattu matkalla kotiin (olin joku 7v) ja isä vaan sanoi että no mitä hän sille voi.

Muistan myös kaikki ne kerrat kun isä kännissä itse raiskasi äidin.

Muistan ne kerrat kun isä pieksi veljeäni.

Muistan kaikki ne juopottelut kotonamme.

Muistan kun sisko soittaa itkien ettei isä anna ruokarahaa.

Muistan aivan liikaa, voi kun voisikin unohtaa.

Äitipuoleni inhottava, epämiellyttävä, perverssi ja mielivaltainen isä. Hänestä on useampikin inhottava, mutta tässä kaiken huipentuma.

Miehellä oli aina tapana vaan pelmahtaa paikalle faijalleni, mitään etukäteen ilmoittamatta tms. Kerran rippikouluiässä olin juuri ollut suihkussa enkä ollut kuullut oven käyvän. Rauhassa kuivailin itseäni kun kuvittelin olevani yksin, koska faija oli aikaisemmin lähtenyt keskustaan äitipuoleni kanssa. Tämä ukko sitten yllättää minut kuivaushuoneesta tarttumalla toisesta pakarasta kiinni. Taisin kirkaista säikähdyksestä, mutta hän nauraa että ei mitään hätää turha häntä ujostella onhan sitä nuorta lihaa ennenkin nähty.

En ole koskaan puhunut tapahtuneesta kellekään, kai jotenkin häpeä vaijensi. Mieskin on onneksi jo kuolleena mädäntynyt.

Isän juominen. Ei ikinä hakannut tai ollut aggressiivinen, mutta humalaista vanhempaa ei lapsen pitäisi nähdä. Kerran lähijunassa kaitsin leppäkertuista lorujalurittelevaa isääni kotiin, olin 11 ja olimme tulossa frööbelinpalikoiden keikalta.

Toisen kerran lomamatkalla, jolle kahdestaan menimme äidin ja siskon äädessä kotiin, isä lähti juhlimaan illalla ja jätti minut yksin nukkumaan. Aamulla ihmettelin tokkuraisen ja haisevan isän kaulassa olevaa mustelmaa: silloin selitti jotain naisesta joka hyökkäsi hänen kimppuun japuraisi häntä. Kyllä se 8vuotiaalle meni täydestä, mutta myöhemmin toki ymmärsin mikä se mustelma oikeasti oli.

Jokainen kerta kun äiti on itkenyt.

Ja se yksi ainoa kerta kun äiti on minulle raivostunut ja heitti lelukameran seinään niin että se meni säpäleiksi

Juuri tämä sama. Mun on vaikea olla esim työpaikan palavereissa tms hetkissä, missä voi tulla erimielisyyttä, koska alan pelkäämään että kohta joku suuttuu ja huutaa. Jäädyn niissä aina enkä saa sanaa suustani.

Tää haittaa mua todella. Yritän aina "haistella" millä tuulella ympärillä olevat ihmiset ovat, ja sitten koitan keventää tunnelmaa jos se on kireä. Ärsyttää itseäni oma käytökseni!

[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 17:14"]

Äidin odottamattomat raivo- ja huutokohtaukset, joita oli joskus todella vaikea ennakoida. Uskon, että ne raivokohtaukset on osittain syynä siihen, että olen vieläkin todella arka ja varovainen ja pelkään tekeväni väärin ja saavani moitteita, jos jotakin yritän tehdä. 

[/quote]

Tää on satutti mua lapsena. Eli vanhemmat erosivat kun olin 5v ja isä perusti uuden perheen ja sai uuden lapsen,pojan. Kun alkoi taas pitämään meihin ensimmäisen avioliiton lapsiin niin jatkuvasti teki ohareita. Lupaili asioita. Joskus odotettiin ulkovaatteet päällä vaikka kuinka kauan isää eteisessä eikä sitten ikinä tullutkaan. Monesti tunsin että tytöt ei ole yhtä hyviä, tärkeitä tai rakkaita. Äitini oli katkera erosta ja tilitti kuinka isä ei maksa elatusapuakaan.

Kerran vappuna isä oli tullut hakemaan meitä vappukulkueita katsomaan. Matkustettiin raitiovaunulla ja mukana oli isän vaimo ja velipuoli rattaissa. Tuli lipuntarkastaja ja me saatiin sakot koska isän mukaan mä olin niin tyhmä etten ollut ymmärtänyt pitää kiinni rattaista. Isä kertoi tämän asian myös omille vanhemmilleen ja vaari viellä haukkui minua kuinka tyhmä olen. Olin silloin siis joku eka tai tokaluokkalainen.

Joskus 12 tai 13 vuotiaana isä vitsaili mulle seksistisen vitsin jotenkin pervolla tavalla kännipäissään. Vieläkin tulee paha mieli. Mä leikin kaulaketjulla ja isä sanoi ihmekös sun posket punottaa kun koko ajan itseäsi hipelöit.

Vanhempani eivät riidelleet usein. Sen takia ehkä jäänyt niin mieleeni kun isä vei riidan päätteeksi vanhempieni tuplapeiton ja meni sohvalle nukkumaan. Itse nukuin samassa huoneessa ja otin oman pienen peitoni ja peittelin itkevän äitini. (Siihen päättyy muistikuvani)

Jossain täällä aihe vapaalla oli keskustelua koska aika saada rintaliivit. Minä sain omani vasta 7.luokkalaisena vaikka olin jo silloin rintava. Sitä ennen jouduin käyttämään siskoni tosi kulahtaneita toppeja ja mua hävetti kauheasti.

Äitini myös uskotteli että jos  meikkaa niin ripsistä irtoaa kaikki väri, jos ajelee karvoja ne kasvaa pitemmäksi ym. Äitini on itse kovin miesmäisen pukeutunut ja en saanut ikinä lapsena mitään tyttöjuttuja. Ei siis mitään koruja, hiuspinnejä tms. Aina siskon vanhat vaatteet, eikä ikinä itse valittuja kaupasta tai kirppikseltä. Kun sain ekan poikakaverin äitini huusi mulle että sä olet huora. Olin silloin 17v enkä edes ollut seksisuhteessa.

Mun lapsuus on ollut mielestäni ihan perusonnellista. Ei alkoholia, ei väkivaltaa. Viime aikoina olen alkanut miettiä, et oliko sittenkään niin onnellista..

-jouduin nukkumaan aina vanhempieni kanssa samassa huoneessa (muutin pois 18 -vuotiaana). Koskaan en kuullut seksiääniä tms, mutta olihan tämä omalla tavallaan erikoista. En voinut koskaan kutsua ketään kaveria yökylään tai muuten edes kylään. Ala-asteelta lähtien häpesin ihan hirveästi asiaa, koska se oli yksinkertaisesti noloa. Tämän takia en edes haaveillut poikaystävistä, yökyläilyistä tms.. Jotkut kaverit tulivat käymään ja kiusoittelivat asiasta. En ymmärrä, miksi ihmeessä mun vanhemmat eivät ostaneet isompaa asuntoa? Olisivat joutuneet varmasti ottamaan lainaa, mutta kerroin avoimesti pienestä pitäen ahdistuneeni tästä asiasta. Ei ollut kuulemma tarvetta muuttaa. Varmaan tämän yksityisyyden puutteen takia itsenäistyminen oli hankalaa (silti oli pakko päästä pois), ja sairastuinkin kotoa muutettua anoreksiaan..

- Mua kiusattiin ala- ja yläasteella. Musta keksittiin erilaisia lauluja, joita kiusaajat lauloivat porukalla. Se oli todella nolaavaa, koska tekivät sitä kaikkien nähden.. Edelleen pelkään todella paljon julkisella paikalla nolaamista ja naurunalaiseksi joutumista.

- Äitini oli aika ilkeä isääni kohtaan, ja ainoana lapsena opin tietysti tämän mallin. Ajattelin, että on ok ilkeillä, koska äitikin tekee niin. Kerran ala-asteella isäni sitten sanoi, ettei tiedä kauanko kestää tätä tilannetta enää. Uhkasi lähteä. Äitini ei ollut tuolloin kuulemassa sitä, vaan isä tavallaan avautui mulle asiasta.

- Olin todella hankala ja hirveä lapsi. Ainakin siltä se tuntui.. Vedin raivareita ihan mistä sattuu, ja opin tosiaan tohon isän syyttämiseen.  Olen varustettu todella isolla temperamentilla, enkä nuorempana osannut hallita sitä yhtään. Isäni sitten kerran totesi (olin ehkä 13v), että toivottavasti en ole yhtä mulkku kavereitani kohtaan, miten kukaan kestää mua jne. Syytin asiasta itseäni ihan hirveästi, ja koin olevani todella paha ihminen. Isäni oli todella pahasti äitini tossun alla.. Peilasin itseäni äitiini, joten käyttäydyin toki samalla tavalla. En kuitenkaan silloin varhaisteininä asiaa tajunnut, ja koin olevani jotenkin viallinen yksilö.

- Kerran ala-asteella löin äitiäni. Tämä on varmaan hirvein muisto ikinä. En ole koskaan sen jälkeen lyönyt ketään. Yksinkertaisesti menetin malttini aivan täysin, meillä oli riita jostain. Huudettiin, paiskottiin ovia ja ties mitä. Lopuksi sitten vedin ltisarin.

- Uhkailtiin todella paljon selkäsaunalla. Koskaan en sitä saanut, mutta pelkäsin oikeasti. Jos aloin kirkumaan jostain naurettavasta asiasta, mua ei ikinä rauhoiteltu. Suutuin entistä enemmän näistä "JOS ET NYT LOPETA NI ISÄ ANTAA SULLE SELKÄÄ PERKELE!!!" -jutuista.

- Vanhempani osasivat olla todella natseja. Jos saan ikinä omia lapsia, en helvetissä käyttäydy samalla tavalla. En saanut koskaan tehdä mitään.. Teininä jos menin kaverille yöksi, piti koko ajan informoida mitä me tehdään. Tällöin oli siis ekat kännykät jo olemassa.. Mun piti lukioaikanakin tulla kotiin joskus 22 aikaan, vaikka oli viikonloppu. Perustelivat sillä, etteivät suostu menemään nukkumaan ennen mun tuloa. Toisaalta ymmärrän tämän, mutta kiltisti kipitin kotiin kun en halunnut heitä valvottaa. Lukiossa halusin kavereideni kanssa mennä päiväseltään lintsille. Olin 17. Lähdin väkisin, koska lupaa en saanut. Piti mennä junalla Helsinkiin, koska en asunut pk-seudulla. Olin kuitenkin useasti käynyt Helsingissä, eli vieras paikka se ei ollut. Tämä vain esimerkkinä..

- En siis usein päässyt yhtään mihinkään. Ekan kerran olin yökylässä 13 -vuotiaana, kun aiemmin ei päästetty. Hyvä jos sain kaverin kanssa mennä kaupungille.. Tämä taas rajoitti sosiaalisia suhteitani.

-Wanhojen tanssien aikaan meille oli suunniteltu jatkot. Äitini alkoi mököttää, eikä puhunut mulle mitään. Sanoin meneväni, vaikka mikä olisi. Kerranhan sitä vaan wanhat tanssitaan. Tuntui todella pahalta, kun kukaan ei katsonutkaan muhun, ei sanonut moikka, ei yhtään mitään. Kohdeltiin joskus VIIKKOJA ennen tapahtumaa (olin "lämmitellyt" heitä ajatuksesta etukäteen, kysynyt lupaa jne) kun jotain saastaa, jolle ei tarvitse puhua asiasta. Tällaisia tapahtumia oli muutama muukin. Ihan sairasta.  Sanotaan nyt vielä, että olin todella järkevä teini. Urheilua harrastava tyttö, joka menestyi koulussa. Silti sain koko ajan jatkuvaa kyyläystä niskaani, vaikka mitään aihetta epäilyyn päihteiden käytöstä tms ei ollut.

- Kaverini kuoli erittäin traagisissa olosuhteissa. Ei siitä sen enempää. Ei oltu mitään parhaita kavereita, mutta se oli sellainen "lapsuuden leikkikaveri", joka kuoli yläasteella.

Anteeksi jos tuli sekava teksti, olen hieman humalassa..

Kun äitini jätti isäni uuden miehen takia yhtäkkiä. Olin 8v. Äiti pakkasi kamat ja lähti. Isäni itki valtoimenaan eteisen lattialla kasvot käsiin haudaten. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin isäni itkevän. Itken edelleen tuota näkyä mielessäni :( isäni on minulle sankari ja elämäni tärkein ihminen. Muisto isän täydellisestä romahtamisesta saa minut kyyneliin.

[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 22:05"]

äiti jätti minut kahden väkivaltaisen juopon kanssa kun pakeni itse paikalta. Tässä vasta jäävuoron huippu.

[/quote]

Mulla myös näin. Sitä (ja muutamaa muutakin asiaa) en voi ikinä antaa äidilleni anteeksi.

Poliisikoira meinasi purra hengiltä meidän kissan. Poliisi kysyi kumpi viedään x vai äiti. Halusin vastata että äiti, mutta en uskaltanut. Olin joku 7tai 8v vanha kun tää tapahtui.

Myöhemmin minun jo ollessa teini-ikäinen äitini oli otettu vastentahtoisesti hoitoon (alkoholismi ja lastensuojelu) ja minun taaperosisareni oli hänen mukanaan siellä hoitopaikassa. Sieltä henkilökunta kysyi äitini kuullen että onko äiti valmis sieltä hoidosta ja uskonko että hoitaa pikkusisartani. En uskaltanut kertoa että äiti oli salakuljettanut sinne hoitopaikkaankin viinaa eikä hänellä mitään aietta raitistua. Parin kuukauden kuluttua sisar otettiin lopullisesti huostaan. Meidän yhteinen tie loppui siihen koska sisarilla ei tunnu olevan oikeuksia samoin kuin vanhemmilla.

En ole lukenut muita vastauksia, mutta vastaan, että kyllä se äitikin osaa olla sellainen, joka on hirveä ja pilaa lasten elämän.

Äiti morkkasi minua monin sanoin, sanoi esim. painostani, eli painoi minun ikäiseni vähemmän kuin minä silloin (14v)...joskus kun tulin suihkusta, puhui jostain karvoista jotain ja siten sanoi, ettei olisi koskaan lihonut, jos minua ei olisi synnyttänyt:(

Onhan näitä.

Lapsena meidän oli pakko syödä aina ruokaa mitä oli tarjolla. Kerran oksensin lautaselle kun itkuisena yritin syödä. Isäni huusi naama punaisena, että on syötävä. Jouduin sitten syömään omaa oksennustani.

Kerran äitini potkaisi minua kun kävelin ohitse, se satutti syvästi koska meillä ei ollut mitään riitaa eikä mitään syytä olisi pitänyt olla tuolle teolle. Koin, että jostakin syystä äitini vihaa minua.

Kun olin teini oli isäni voittaut ulkomaanmatkan ja halusi äitini mukaansa. äiti oli jostakin suuttunut isälle eikä halunnut lähteä mukaan, mutta hän patisteli isää ottamaan minut mukaansa. Olin hetken iloa täynnä, saisin olla isän seurassa ja hänen huomiotaan mitä ei oikeastaa koskaan tapahtunut. Isäni kuitenkin kieltäytyi kiukkuisesti. Voi se kipu ja suru ja nöyryytys kun en kelvannut isäni seuraksi, nähtävästi isänikin inhosi minua.

Myöhemmin aikuisena olen kuitekin tajunnut mitä siinä tapahtui, äitini yritti kisuata isää kieltäytymällä itse matkasta, mutta yritti lähettää minut mukaan vahtimaan jotta isä ei menisi vieraisiin naisiin.

Koko lapsuuden ilmapiira hallitsi siis ikuinen pelaislu äitin ja isäni välillä ja silti he olivat toisissaan kiinni läheisriippuvaisesti.

Päätin etten ikinä halua tuollaista suhdetta jossa riidellään ja riidellään ja pyöritään yhtä ja samaa kuviota vuosia.

Laittakaa teidän sosiaaliluokkanne myös! Olitteko köyhiä, keskituloisia vai rikkaita!