G: Paskimmat lapsuusmuistot

[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 00:47"]

Laittakaa teidän sosiaaliluokkanne myös! Olitteko köyhiä, keskituloisia vai rikkaita!

[/quote]

Keskiluokkaisia, kai. Koskaan ei ollut pulaa rahasta, joka vuosi ulkomaanmatka jne. En koskaan muista kuulleeni sanoja "ei oo rahaa", ellei kyse ollut uudesta autosta, asunnosta tms isosta hankinnasta.

-45-

Heräsin yöllä johonkin ääneen ja ennen kuin ehdin käydä äitiä huutelemaa tai etsimään niin kuulin seinän takaa isän äänen "nyt ämmä makaat siinä kunnes opit käyttäytymään". Aamulla oli väsyneet vanhemmat ja keittiön kattolamppu hajonnut.

Toinen oli kun oli jotain kränää ilmeisesti taas ollut. Oltiin laiturin rannan puoleisessa päässä auton kyydissä ja isä alkoi kiihdyttää autolla reunaa kohti. Jarrutti kuitenkin just ennen mutta olin todella hämmentynyt pitkään siitä.

Äiti petti isää. Kerran hänen piti päästä tämän toisen miehen luokse, ja kun minua ei voinut jättää vielä yksin kotiin, odotin autossa. Sitten kun äiti uskalsi kutsua rakastajansa meille niin isä tulikin aikaisemmin töistä kotiin. Olin noin 8-vuotias ja äitini ilmeisesti luuli, että en ymmärrä mitä hän on tekemässä.

Mulla on samat kuin nroilla 13, 15, 16, 17, sekä sillä jonka äiti syyllisti lapsia ja isää kollektiivisesti ja uhkaili lähtemisellä, tosin isä ei useimmiten ollut edes paikalla kuulemassa sitä. Huutaminen, syyllistäminen, määräily, tilittäminen ja mielialanvaihtelut kuluttivat voimani loppuun ja lopulta pilasin itse elämäni 16-vuotiaana yrittäessäni epätoivoisesti päästä muuttamaan pois kotoa vastoin vanhempien tahtoa.

Varhainen muisti: ei saanut "herätä" enne äitiä. Viikonloppuisin makasin tuntikausia hereillä sängyssä  ja odotin, että äiti heräisi. Olin n. 3-vuotias. Ei saanut nousta ennen äitiä.

Usein olin 3 - 4 -vuotiaana pikkuveljen kanssa kaksin kotona. Soitin siloin nroon 000 tai 123456 ja kysyin äitä. Muistan ystävällisen naisäänen, joka toivoi että äiti tulee pian. Todella usein olin pikkuveljen kanssa kaksin myös pihalla ja kaupungilla.

4-vuotiaana kävin päiväkodissa. Ruotsinkielisessä, josta ymmärsin noin 3 sanaa. Päiväkotiin menin itse ja tulin yksin pois. Matka oli kyllä lyhyt.

Minua kiusattiin koulussa ala-asteella. Äiti oli sitä mieltä, että kannella ei saa ja että kiusatussa on aina vikaa itsessäkin. Ja että jos on kuin ei huomaisikaan, kiusaaminen loppuu. Ei loppunut, mutta en enää keronut kotona.

10 - 11 -vuotiaana isompi poika raiskasi minut metsässä. En kertonut kotona, koska kannella ei saa ja ajattelin, että vika on minun. Ja että pitää olla kuin ei huomaisikaan.

10-vuotiaana isä löi minua, kun en nukkunut ajoissa. En saanut unta vanhemmille sopivaan aikaan. Seuraavana päivänä koulussa poskeni oli sinipunainen ja jotkut koulukaverit olivat huolissaan. Selitin heille, että ei tämä mitään.

Minua kiusattiin vuosia koulssa, mutta en kertonun kenellekään. Uskoin kiusaamisen olevan oma vikani ja häpesin sitä.

Opettaja lääppi minua ala-asteella. Salasin senkin.

Viiltelin itseäni vuosikausia. Kukaan ei huomannut.

En viitsi muistella enempää. Saman aatuiset jutut jatkuisivat vain vuosikymmeniä tyyliin masennus, syömishäiriö, itsemurhayritys,  raiskaus, väkivalta, syöpä, työttömyys...

Kukaan ei tiedä kaikkea eikä halua kuulla.

nimim. akat. perheenäiti...

Pahoittelen painovirheitä. On jotenkin kevyt kosketus tänä iltana.

56

[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 00:47"]

Laittakaa teidän sosiaaliluokkanne myös! Olitteko köyhiä, keskituloisia vai rikkaita!

[/quote]

Keskituloisia mutta kallis asunto ja isän juominen verotti paljon eli käytännössä elettiin köyhyydessä. Onneksi isä ei sentään ollut väkivaltainen tms. kännissä vaan mitä leppoisin tapaus. Kävi töissä jne. Äitini se sekopää oli vaikka ei olisi ottanut tippaakaan alkoholia ja sen tulin huomaamaan vielä teini-iässäkin. Onneksi pääsin sitten muuttamaan isäni luokse ja äitini kanssa en ole tänä päivänäkään väleissä.

"kaukosäädintyttö"

Halaus 56:lle <3.

Ja tuloluokasta: keskituloinen perhe, hyvät ammatit vanhemmilla.

Kuitenkin lapsilla aina köyhää, vanhemmilla varaa kaikenlaiseen. Turvaton lapsuus. Olen tajunnut tämän kaiken vasta aikuisena. Äidillä oli varaa turkkiin ja timantteihin, mutta luokkasormus minulle oli liian kallis. En saanut myöskään uusia vaatteita tarpeeksi usein (kasvoin). Ostin niitä muilta saamillani lahjarahoilla. Joskus minulla oli esim. yhdet housut, jotka olin ostanut itse. Käytin niitä ja kun ne olivat pesussa viikonloppuna, olin yöpaidassa. Siis noin vuoden, kaksi joka päivä samat housut jalassa. itse ostamani iässä 13 - 14! Äiti matkusti ulkomailla turkissa ja timanteissa.

Mulla on teidän kokemuksiin verrattuna suht mitätön, mutta jatkuvana oli todella todella tuskallista.. Siis koulukiusaus 7-15 ikävuosien välillä.

Muistan edelleen elävästi kun alotin ekaluokan ja mentiin koulun jälkeen viereiseen puistoon hoitoon.. Vanhempani oli hieman tavallista varakkaampia, ja mun luokkalaisten vanheammat oli näköjään tehnyt lapsilleen selväksi, kuka se luokan porvari oli. Koska olin ruma ja epälahjakas lapsi, oli mua helppo pyörittää, ja yks päivä se meni siihen, että luokan tytöt vaati mua antamaan rahani, ettei ne olis lyöny mua matkalla puistoon (menin siis sen yksin, muut porukassa). Annoin rahat. Tätä jatku hyvin kauan, en muista nyt enää tarkkaan kuinka kauan, mutta yks päivä multa puuttu rahaa (ei ollu koskaan isoja summia, ihan pari markkaa, olin kuitenkin pieni lapsi). Matkalla puistoon sitten en antanutkaan niitä "suojelusrahoja", niin mut vietiin porukalla metsikköön, alettiin töniä, nipistellä ja haukkua. Ne hoki koko ajan, että tappaa mut, ja olin ihan varma että nyt loppu tuli.. Yritin epätoivoisesti tarjota pokemonkortteja rahan sijasta, mutta aikansa ne mua pelotteli, varasti koulurepun, heitti yhdessä ojaan ja lähti pois. Kävelin kotiin mutasena ja likaa suussa, ja pelkäsin kuollakseni mitä äiti sanoo.

Mua rääkättiin sitten systemaatisesti koko loppuaika. Fyysiset jäi todella vähäiseksi, mutta se totaalinen ignooraaminen ja porukan ulkopuolelle jättäminen sai ihan hajalle.

Kiitos 59,

56

61:

Ei ollenkaan mitätöntä.

Lapset voivat olla todella julmia. Aikuiset myös.

Koitan olla itse toisenlainen ja kasvattaa lapsenikin muuhun.

t. 56

[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 00:47"]

Laittakaa teidän sosiaaliluokkanne myös! Olitteko köyhiä, keskituloisia vai rikkaita!

[/quote]Vanhempani olivat ensin parhaassa uranosteessaan olevia, ns. hyvän sukutaustan omaavia nuoria akateemisia eli vähintään keskistä keskiluokkaa, joista myöhemmin talovelan maksettuaan, perinnöt saatuaan ja omistuksiaan lisättyään tuli hyvätuloista ylempää keskiluokkaa tai av-termein jopa "yläluokkaa", jotka tunsivat oikeat ihmiset ja liikkuivat oikeissa piireissä. Niin uskomattomalta kuin se teidän luokkateoreetikoiden korvaan kuulostaa, kulissien takana piili kuitenkin kahden runsaasti läheisriippuvais/narsistin piirteitä omaavan aikuisen sairas perhedynamiikka ja jatkuva sotatila; riitelyä, riitelyä, riitelyä, "eroamista", syyttelyä, riitelyä. Ilmapiiriä leimasi henkinen epävakaus ja ennustamattomuus, lasten kasvatus perustui pieksämiseen, huutoon, nöyryytykseen ja suoranaiseen kiusaamiseen, ei varsinaista alkoholismia mutta toisinaan joivat itsensä sammumispisteeseen asti.

t: sillä kuka olen, en koe olevan mitään merkitystä

Tajusin juuri, että huonot muistoni koskevat lähinnä omia tekemisiä ja niistä aiheutunutta katumusta ja häpeää. Suurin osa näistä on typeriä kakaramaisia tekoja, jotka tein noin 10-vuotiaana. Lapsuudessani tapahtui surullisiakin asioita, mutta jostain syystä omat virheet tuntuvat aina pahimmilta ja muistuvat mieleen helpoimmin.

Kerran riidan aikana sanoin isälleni, että toivoisin hänen kuolevan. Se sitten hiljeni hetkeksi ja kysyi, että oikeastiko, ja vastasin "joo," kun sen ikäisenä ajattelin että eihän ketään oikeasti sanat voi satuttaa. Ei se tietenkään mihinkään ole vieläkään kuollut, ja pyysin riidan jälkeen anteeksi, ja tiesihän isä etten oikeasti tarkoittanut sitä, mutta kaduttaa vielä nykyäänkin niin vietävästi.

Suutuin kauppakeskuksen parkkihallissa äidilleni ja heitin sitä jäätelötötteröllä. Olin ollut koko kauppareissun ajan inhottava kakara, kiukutellut koko ajan ja sitten vaatinut jäätelöä matkalla autolle. Äitini sitten osti kalliin jäätelön kaikesta huolimatta, mutta suutuin taas jostain ja viskasin sen äitiäni päin. Takkiin jäi tahra ja jäätelö putosi maahan. Äiti ei edes suuttunut, moitti vain vähän ja alkoi putsata takkiaan luovuttaneen oloisena. Jokin siinä reaktiossa kouraisi sydäntä, mutten kyennyt pyytämään anteeksi. Tulee nytkin paha mieli, kun muistelen tätä. En tiedä, miten jäätelön heittäminen voi surettaa niin paljon.

Olin ehkä 6-7 vuotias.. heräsin siihen kun äiti ja isä huusi. kauhea kolina ja meteli.. nousin sängystä ja halusin mennä pissalle.. mut äiti odotti siellä vessassa.. se oli kyykistyny sinne lavuaarin ja pöntön väliin ja joka paikka lainehti verta.. ja näin siellä lavuaarissa hampaita ja yritin varovasti kysyy että "äiti?"..ja ku se käänty ja sen naama.. se oli ihan murjottu.. hampaita ei ollu ylärivissä ollenkaan ja se itki ja sano että sun tarvii nyt mennä kylpyhuoneeseen ja pissata lattiakaivoon ku tää vessa on vähän nyt sotkunen.. :'(... enkä millään pystyny mennä sinne kylppäriin.. sitte myöhemmin yöllä äiti herätti meet ja juostiin taksiin ja mentiin mummille yöks.. mut tultiin sitten kuitenki kotiin en muista seuraavana päivänä vai myöhemmin.. ja iskä itki saunassa.. yritin sille tarjota mun karkkeja mut se sano et "syö vaan ite"...:( ja näitä nyt on sattunu.. kaikenlaista.. esim meidän piti mennä hesburgeriin koko perhe..ja käännyttiinki risteyksessä ennempään ja meet vietiin lastenkotiin ja jätettiin sinne.. kapinoin kaikkia hoitotätejä vastaan ja kiipesin seinää ja vaatekaappia pitkin kaapin päälle missä oli katon välissä pieni raja.. siellä pidin nälkälakkoa niinkauan kunnes ne maanitteli mut jotenki alas.. mut kaikenlisäks seinässä oli naula jota en huomannu ja alas kivutessa löin ranteeni just siihen ja naula meni kädestä läpi.. :/ nää muistot on jääny hirvittämään mieltä.. äiti oli alkkis ja varasti aina isän rahat ja läksi baariin.. mut isä sitte raivos ja läimi sitä.. ku sano että se tarkotuksella oikee ärsytti ja odotti sitä.. en sitte tie onko totta..yks kerta isä nosti äitin parvekkeen laidan yli ja se huus ku syötävä.. oltiin 3 kerroksessa sillon.. ja mä tietysti itkin ja huusin et jos tiputat sen ni mä hyppään perässä..näit on niin paljon et turha kertoo kaikkea..:) kuitenkin lapsuus aika sekavaa aikaa..onneks nyt on oma rauha..eikä tarvi pelätä..mut lapsuus on siis mun paskin lapsuusmuisto..

Ikää mulla taisi olla jotain 8v, kun äitini nappasi minut yömyöhään sängystä yöpuku päällä mukaansa auton takapenkille. Sitten ajettiin paikallisen baarin eteen, koska äiti halusi hakea isän sieltä pois kännäämästä. Minä olin mukana syystä, että "jos sillä vaikka omatunto kolkuttaisi, kun sutkin jouduin ottamaan mukaan".

Paskimpien joukossa myös isän uhkaus lyödä vyöllä, tukistamiset ja vanhempien riidat. Opin nukkumaan peitto vedettynä korville (ettei riitely häiritsisi). Nukun niin edelleen aikuisenakin.

Vanhempien teatraaliset perheriidat. Esim. se kerta, kun lapset on komennettu ulos leikkimään, ja vanhemmat rähjäävät keskenään kotona ikkuna auki niin, että koko taloyhtiön sisäpiha raikaa.

Toisen vanhemman selkeä persoonallisuushäiriö, ja siihen liittyvä pelottava ja hävettävä käytös.

Riitelin äidin kanssa jostain mitä en muista, olin aika pieni, äiti meni peiton alle. Itkin ja pyysin anteeksi, peiton alta ei kuulunut mitään. Ne kun äiti makasi siellä peitto pään yli vedettynä on jääneet mieleen erityisen ahdistavina.

Vanhempien riidat. Vaikka välillä (useimmiten) kaukosäätimet ja hedelmäkulhot lentelivät, eivät ne tuntuneet niin pahoilta kuin äidin "lähteminen". Monen riidan päätteeksi mätkäisi pari satasen seteliä pöytään ja raivosi, ettei kestä meitä (lapsia ja isää) ja lähtee eikä koskaan tule takaisin. Oma tovinsa siinä meni ja äiti tuli aina takaisin. Heitti isän pihalle vaatteiden lentäessä perässä ja ilmoittaen, ettei takaisin ole tulemista. Isä oli aina muutaman päivän jossakin ja palasi takaisin kun oletti että äiti oli rauhoittunut. Jatkettiin elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Aina sitä silti oli ns. kusi sukassa kun vanhemmat alkoivat riidellä. Koskaan ei tiennyt, kuka lähtee ja tuleeko lähtijä takaisin.

Eräs riita on jäänyt mieleen. Äiti siis lähti ovet paukkuen menemään ja huutaen, ettei kestä meitä lapsia jne. Heitti lähtiessään kaukosäätimen päin seinää niin että nappulat vain lentelivät joka puolelle. Muistan, että ryntäsin alakertaan itkien ja yritin etsiä kaikkia nappuloita kootakseni kaukosäätimen ja hokien ja että "äiti tulee takaisin jos minä olen hyvä tyttö". Isä vain otti syliinsä lohduttavasti.

Alkoi itkettää kun kirjoitin tuosta kaukosäädinepidodista. Se on varmasti yksi kipeimpiä muistojani.

[quote author="Vierailija" time="30.11.2013 klo 01:03"]

Alkoi itkettää kun kirjoitin tuosta kaukosäädinepidodista. Se on varmasti yksi kipeimpiä muistojani.

[/quote]

Voi! Todella koskettavasti kuvaat sitä, miten riidat ja pelko satuttavat lasta ja usein saattavat riipaista vielä aikuisenakin - itsellänikin on vastaavanlaisesta kokemusta. Usein mietin, että kuinka syvä onkaan se rakkauden, turvallisuuden ja hyväksynnän kaipuu, joka koskee varmasti ihan jokaista ihmistä. Ja erityisesti me, jotka olemme lapsena kokeneet turvattomuutta ja ehkä ehdollista rakkautta, saatamme kaivata "lääkettä haavoihin" nyt aikuisena. Positiivista siinä on kuitenkin, että haavojemme takia osaamme ehkä erityisesti kaivata sitä kaikkea, joka voisi parantaa ja eheyttää - ja toki tämä on pelkästään hyvä asia silloin, kun parantaviksi koetut asiat ovat juuri esim. rakkaus ja turvallisuus. Tässä mielestäni koskettavassa videossa kuvaillaan yhdenlaista tapaa kokea sellaista rakkautta ja myös turvallisuutta, joka varmasti koskettaa sitä pientä tyttöä tai poikaa meissä aikuisissa: http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4