G: Paskimmat lapsuusmuistot

Miinusteleeko ihmiset joitain viestejä sympatakseen kirjoittajaa vai miksi? Jotenkin outoa.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 00:51"]

[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 00:47"]

Laittakaa teidän sosiaaliluokkanne myös! Olitteko köyhiä, keskituloisia vai rikkaita!

[/quote]

Keskiluokkaisia, kai. Koskaan ei ollut pulaa rahasta, joka vuosi ulkomaanmatka jne. En koskaan muista kuulleeni sanoja "ei oo rahaa", ellei kyse ollut uudesta autosta, asunnosta tms isosta hankinnasta.

-45-

[/quote]

Mulla taas huonoimmat lapsuusmuistot liittyy siihen, ettei juuri koskaan ollut rahaa mihinkään ylimääräiseen. Isäkin aina suureen ääneen teki numeroa, miten joku on kallista ja ei oo rahaa. Tämä vaikutti minunkin suhtautumiseen rahaan vielä pitkälle aikuisikään, olin ns. tarpeettoman pihi monessakin asiassa ja sain kuulla siitä kavereiltani.

Onpa teillä joillain ollut kurja lapsuus. Mun ainoat ikävät muistot on, kun äiti ja isä kerran tappeli (äiti huusi, koska joutui tekemään 90% kotitöistä ja tottahan se  on edelleen...). Sitten se meni ovet paukkuen ulos ottamaan aurinkoa. Ainoa kerta lapsuudessa, kun muistan vanhempien riidelleen. Toinen on se, että juoksin pikkareissa ulkona joskus 5-vuotiaana ja äiti oli vihainen, ettei sen ikäinen saa enää nakuilla naapurustossa. Että kovin on pieniä nämä lapsuuden "ikävät"  muistot. Oikeastaan ikävät muistot vanhempien kanssa alkaa vasta parikymppisenä, kun äitillä oli paljon vaikeuksia ja alkoi omalla ahdistuksellaan hallita muakin, joka asuin kaukana kotoa. Se kesti aikansa, pikkusiskoni (lukiossa tuolloin) kärsi varmaan paljon enemmän. Se meni sitten ohi ja on ihan normaali taas ollut jo 15 vuotta.

Mä aloin oireilla isäni narsismia ja kodin turvatonta ilmapiiriä joskus 8-vuotiaana repimällä ihoani, ja jotkut pahimmat muistot liittyy siihen tai lähinnä siitä kiinnijäämiseen. Yleensä myöhään illalla yölampun valossa revin varpaideni ja jalkapohjieni ihoa verille asti. Seuraavina päivinä en sitten pystynytkään kävelemään normaalisti ja jos joskus suihkussa/saunassa nämä paljastuivat vanhemmilleni, niin sain kauheat huudot niistä. Kärsin vieläkin ahdistuneisuushäiriöstä, pakko-oireista häiriöstä ja tästä dermatillomaniasta

Vaikka mitä tarinoita löytyy yhden täysjuopon(kuoli alkoholiin) ja puolijuopon lapsena näitä on kertynyt. Yksi on tälläinen: olimme juuri saaneet television, kun täysi juoppo isäni kävi varastamassa sen ja myi saadakseen viinaa. Lisäksi kävi tyhjentämässä säästöpossuni. 

Joskus kun olin alle 10v meillä oli uuden vuoden juhlat. Jotta vieraille saatiin yksi makkari käyttöön, oli mun sänky kannettu äidin ja isäpuolen makuuhuoneeseen. Heräsin yöllä huutoon ja kiroiluun ja kolinaan. Sitten äiti ja isäpuoli tulivat nukkumaan, äiti itki, isäpuoli käsi huoraa pitämään turpansa kiinni. Vähän ajan päästä enon vaimo tuli kyselemään onko kaikki ok ja tarviiko äiti lääkäriä. Isäpuoli käski tämänkin huoran häipyä tai tulee turpaan. Enokin tuli kiukkuisena paikalle vaimoaan hakemaan, käski tämän lähteä ja olla sekaantumatta muiden asioihin. Itse makasain koko episodin (kesto varmaan useampi tunti) ajan sängyssä hievahtamatta ja mietin pitäisikö yrittää livahtaa eteiseen puhelimen ääreen ja soittaa poliisit. En uskaltanut mistä soimaan itseäni vieläkin.

Vielä vähän pienempänä tulin aamupalapöytään. Sekä äidin että isäpuolen naama oli revitty naarmuille, pöydässä oli iso lommo ja kahvinkeitin rikkinäisenä roskiksessa. Asiasta ei koskaan puhuttu.

Jo lukiolaisena, vuosia isäpuolen ja äidin eron jälkeen, tuli joku hitonmoinen yhteenotto äidin kanssa, en muista mistä. Äiti kävi päälle, mutta minä pistin täysillä kampoihin. Siinä sitten painittiin ja revittiin  hiuksista. Olin vahvempi tai ainakin raivokkaampi ja 10cm pitempi, äidin oli pakko luovuttaa. Oli kiire kouluun, pyyhin silmät nopeasti, harjasin hiukset ja suoristin vaatteet ja lähdin ovesta ulos ja yritin käyttäytyä neutraalisti vaikka revittyyn päänahkaan sattui hurjasti ja eri puolilla kroppaa oli ruhjeita.

Kun äiti huusi että sinä saatanan kakara olet niin hankala, että minun takiani hänellä ja isäpuolella menee huonosti, että minä pilaan kaiken.

Oli syntymäpäiväni, 22.12, me lapset kurkimme rappusista ja itkemme, ja näemme kun isä kuristaa äitiä, äitin kurkusta, ja äiti huutaa ja itkee ja rukoilee polvillaan. Huutaa, että rukoilee hyvää Jumalaa, että isä kuolisi, ja hän pääsisi eroon isästä. Vanhemmat ovat riidelleet koko joulunalusajan, ja sitten tekevät väkisin sovun jouluaattona. Joulutunnelma on tipotiessään.

Toinen kerta on se, kun isä suuttuu minulle mitättöimästä asiasta, ja käskee minun menemään sänkyyni nukkumaan vaikka on päivä. Menen kiltisti nukkumaan peitonalle, ja pyysin anteeksi, mutta isä on niin vihainen, että rangaistus ei vielä riitä, vaan alkaa lyömään minua, onneksi peitto pehmentää iskun voimaa. Itken ja olen peloissani siellä peiton alla pimeässä. Kuulen, kun äiti yrittää saada isää rauhoittumaan, mutta isä vain jatkaa huutamistaan ja lyömistään, kunnes huomaa, että olen aivan shokissa ja paniikissa siellä. Meinaan saada hyperventilaatiokohtauksen.

[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 15:51"]

Jo lukiolaisena, vuosia isäpuolen ja äidin eron jälkeen, tuli joku hitonmoinen yhteenotto äidin kanssa, en muista mistä. Äiti kävi päälle, mutta minä pistin täysillä kampoihin. Siinä sitten painittiin ja revittiin  hiuksista. Olin vahvempi tai ainakin raivokkaampi ja 10cm pitempi, äidin oli pakko luovuttaa. Oli kiire kouluun, pyyhin silmät nopeasti, harjasin hiukset ja suoristin vaatteet ja lähdin ovesta ulos ja yritin käyttäytyä neutraalisti vaikka revittyyn päänahkaan sattui hurjasti ja eri puolilla kroppaa oli ruhjeita.

[/quote]

tuon yhden nämä lapsiaan lyövät vanhemmat aina unohtavat, että se lapsi kasvaa koko ajan ja muistaa kaiken. isoisäni hakkasi isääni ja tätiäni koko heidän lapsuutensa ajan. 17-vuotiaana isäni muutti omilleen ja meni töihin, vuotta myöhemmin kun pärjäsi hyvin omillaan meni hakemaan tätiäni asumaan luokseen. isoisä yritti pistää "kusihousun" kuriin vanhaan tapaan, mutta pieni riepoteltava poika olikin nyt ruumiillisessa työssä karaistunut aikuinen mies joka pieksi ukolta seitsemän sortin paskat housuun ja jätti eteisen lattialle. tädin piti nostaa matkalaukku hänen ylitseen päästäkseen ovesta ulos. isoisän hautajaisten jälkeen isä sitten parin lasillisen jälkeen kertoili minulle näitä lapsuusmuisteloitaan. itse en koskaan joutunut isoisää tapamaan, ja hyvä niin.

Kun luen näitä, niin mulla nousee hirveä viha noita väkivaltaisia vanhempia kohtaan.

HYI KARMEE mitä kotiväkivaltajuttuja monilla on! En ole voinut kuvitella, että mitään noin hirveetä voi kukaan kestää. Kiva kun aloittaja mainitsi, että ei mitään "koko suku kuoli silmieni edessä" -juttuja. Nämähän on paljon pahempia!

Mutta mitenköhän on; kuinka monet näistä pahaa perheväkivaltaa joko nähneinä tai osin itse kokeneinakin ovat itse samassa tilanteessa sukupolvien jatkumossa. Onko tällaista nähneillä lapsilla herkemmin mahdollisuus joutua aikuisenakin väkivaltaiseen suhteeseen, esim. he eivät lähde väkivaltaisesta perheestä pois, koska osin kuvittelevat sen olevan "normaalia" että puoliso lyö? Tai muuten vain lyöttäytyvät helpommin lyövän miehen kanssa yhteen?

No se että pienempänä vanhemmilla meni hermo muhun ihan kaikesta ja sit lähin ulos vaelteleen enkä ees tienny mihin olin menossa ja meinasin jäädä rekan alle.

Muutenkin se että kun vanhemmat alko mulle rähjään jostain nii aina menin ulos enkä tullu kun vasta pitkän ajan jälkeen takas. Kesällä se oli helpompaa kun pystyi vaan jäädä johkin eikä tarvinnu murehtii et kohta tulee pimee ja kylmempää. Nyt kun en enää pahemmin lähde nii siinäpähän avautui väkivallan mahdollisuus mitä varsinkin äiti on hyvin käyttänyt.

Kuule kutonen, työnnä nuo propagandaspämmilinkit vaikka omaan anukseesi. Kiitos.

Se, että piti päivittäin olla lapsenvahtina kuusi vuotta nuoremmalle pikkusiskolle. Ja se, että kun me kolme lasta olimme keskenämme, riitelimme isosiskon kanssa, kumman vuoro milloinkin on ottaa vastuu siitä pienimmästä.

Hylkäämiskokemukset, luottamuspula, salailut, epätasa-arvo, jäkevyyden hyväksikäyttö.

Koko lapsuus on täyttä paskaa,mitä sitä erittelemään kun kaikki päivät olivat samaa helvetissä elämistä.

Perhepäivähoitajan tyttö oli saanut leikkeihinsä joitakin vanhoja vaatteita, joita sitten hoitopäivän aikana käytettiin porukalla leikeissä. 

Sain kimmokkeen ja kotona kysyin isältä, olisiko jotain vanhoja vaatteita leikkiin. Isä kaivoi flanelipaidan kaapistaan ja sanoi: "Tämä on sitten ihan uusi. Tätä ei saa mitenkään liata tai turmella" 

Yritin kysyä, että eikö olis jotakin vanhaa vaatetta, joka voitas ottaa leikkeihin? Isä vaan selitti siitä flanelipaidastaan: "Tämä on hyvä paita, mihinkä te tätä tarviitte? Ei saa sitten leikellä tai mitään!" Ei millään tuntunut tajuavan, että olisin halunnut leikkeihin sellaisia VANHOJA vaatteita, joita isä ei edes käytä, joten luovutin. 

Tää ei ole tietenkään mikään pahimmasta päästä muistoista, mutta tänään jostakin kumman syystä tuli mieleen ja vieläkin rupesi harmittamaan, kun isä ei millään ymmärtänyt pyyntöäni. Jäi rooliasuleikit leikkimättä. 

Meillä äiti ja isä ottivat viikonloppuisin viinaa, ja tappelivat usein. Aina sai pelätä että kumpi tappaa toisen. Kerran tanssireissulla oltuaan oli taas tapeltu, ja isä jäi ulos lukkojen taakse ilman avaimia äidin tullessa sisään. Isä kivitti kerrostaloasuntomme ensimmäisen kerroksen ikkunan rikki, jolloin me lapset päästimme isän sisään. No, isä sitten survaisi sormen äidin silmään, josta äiti taas syytti meitä lapsia kun olimme päästäneet sisään...

Yääh, minuakin alkoi melkein itkettää, kun luin tuosta kaukosäätimen osasia lattialta keräilevästä pikkulapsesta =(.

Mun katkera kokemus on se, kun kärsin korvatulehdusta lapsena ja äiti vei minut korvalääkäriin. Pelkäsin ja huusin ja valitin, kun lääkäri yritti katsoa korvaani ja puhkaista tärykalvoa. Lääkäri ei saanut tehtyä mitään, kun rimpuilin niin kovasti, että minulle piti antaa rauhoittava suppo. Jouduin naapurihuoneeseen toimenpidesängylle perse paljaana ja sitten suppo perseeseen. Hoitajat kävelivät huoneessa ees-taas ja aukoivat ovia, joista yksi osoitti odotushuoneeseen. Kaikki siellä odottavat ihmiset näkivät minut perse paljaana siinä sängyllä ja kaikki ohi kävelevät hoitajat myös. Olin niin nöyryytetty ja häväisty, että itkin vaan. Enkä tiedä auttoiko se rauhoittava mitään. Korvani puhkaistiin ja lääkäri sanoi, että nyt sieltä pitäisi tulla sitä mätää tai märkää tms. Tuli vaan verta ja että huusin edelleen kuin syötävä kun katselin miten veri luikerteli pitkin läpinäkyvää letkua.

Arvaatte varmaan, että en enää ikinä mene korvalääkärille. En, vaikka kuulo menisi.

No, tässäpä yksi:

Olinkohan 6-7v kun isä, taas, kerran riehui eräs pakkasyö humalapäissään joten äiti nappasi minua kädestä kiinni ja juostiin pihavarastoon pakoon. Siellä oli aika kylmä kun ei ollut lämmitystä ja keskitalven yö joten pakkanen paukkui sin

 -25 asteessa. Sittenjuostiinkin keltaiseen kuplavolkkariimme pakoon, sitä en muista saiko isäpappa meidät kiinni.

Laitetaan nyt toinen samaan syssyyn:

Olin alle 9v silloinkin, menin isän väliin kun hutki äitiä ja kaatoikin sitten minutkin menemään, kumahdin sellaista puista käsin tehtyä ja koristeltua arkkua päin ja iskin takaraivoni sen yhteen teräksellä vahvistettuUn kulmaan. Muistan kuinka äiti raahasi nminut pää verta valuvana suihkun alle, lääkäriä en muista mentiinkö sinne, tuskin koska eihän sukulaisetkaan uskoneet isästäni mitään pahaa, mutta verta valui valtoimenaan ja vieläkin kalju muutaman cm "viiva" takaraivossa siitä muistona.

Aloin kehittyä fyysisesti varhain. Kavereitten tirskunta ja vihjailevat kommentit saivat oloni niin noloksi, että olisin voinut kadota maan alle. Vanhempani yrittivät naama peruslukemilla vakuutella minulle "ihan luonnollistahan tuo (kehitys) on", mutta toisaalta suosivat härskejä vitsejä ja nauraa käkättivät niille kuin mitkäkin, niin että viesti joka välittyi minulle oli kyllä se, että kyseessä on asia, josta tuleekin tehdä pilaa. Äitini ei ymmärtänyt, kun harasin rintaliivien ostoa vastaan (kellään kaverilla ei vielä ollut ja halusin ehdottomasti kätkeä rintavarustukseni enkä tuoda sitä esille). Hän yritti pelotella riippurinnoilla (ihan kuin sillä olisi 10-vuotiaaseen jotain vaikutusta ollut) ja lauloi piruuttaan Peppi Pitkätossun sävelellä "... tässäpä XX (minun nimeni) Pitkätissi..." (Nyt tuo voi kuulostaa hauskalta, mutta silloin muistaakseni aloin itkeä.)