G: Paskimmat lapsuusmuistot

Aika monet näistä jutuista on viinanhuuruisia tilityksiä alkoholistiperheiden lapsilta.

Voi jos tänä jouluna päätettäisiin että ei avata korkkia ollenkaan vaan annetaan lasten nauttia raittiista joulusta.

Eipä tarvitse kauaa muistella... Heräsin keskellä yötä äidin juopotteluun ja riehumiseen, itkin ja murehdin, kuinka jaksan aamulla kouluun, kun en voi nukkua. Tätä tapahtui lukemattomia kertoja seitsemän ja 16 ikävuoden välillä.

Hhhhmmm..

Ensimmäinen lapsuusmuisto, olin 3,5v. Jouluna setäni vaimo soittaa meille, että eivät voi tulla, kun ukko on taas perseet olalla. Isäni sitten halusi kuitenkin hakea heidät meille (ja setäni jäi sammuneena kotiin) (asuttiin parin kilsan päässä ja setäni perheineen vietti joka toisen joulun meillä ja joka toisen vaimon vanhemmilla). Tuli lta ja pukkia odoteltiin. 

Setä olikin sitten herännyt ja tuli meille, kännissä kun käki koputti ovelle ja rupesi uhkailemaan tätini miestä ja isääni; missä vitussa muija ja mukulat on ja mitä te ootte vittu tehneet niille jne. Lopulta isäni heitti ukon pihalle ja sanoi, että meille ei ole mitään asiaa kännissä, näkemiin!

Lukemattomat vanhempieni riidat ja äidin itkut. Monta kertaa kuuntelin esim. yläkerran rapuissa riitoja. Se uhkailu, että mä jätän sut tms. Joka kerta pienenä piti aamulla tarkistaa, että onhan kumpikin tallella.

Vanhempien kulissi avioliitto.

Koulukiusaus helvetti, joka alkoi tarhassa ja jatkui koko peruskoulun. 

Mummin syrjintä, mä olin hänen silmissään alinta kastia ja jopa lapsenlapsenlapset menivät mun edelle (äitini puolen serkut ovat mua 30v, 25v, 22v ja 13v vanhempia). 

Mummini laukoi monta kertaa, että ei noin läskiä tyttöä (olin pikkulapsena hoikka, aloin lihomaan joskus 9 vuotiaana, mutta mummin mielestä olin sitten läski..) tai ei noin ruma tyttö ketään saa.

"Pahin" oli se kerta, kun jouluna jäin kokonaan ilman lahjaa. Mummilla oli tapana antaa lapsille, lapsenlapsille ja lapsenlapsille joulurahaa. Itse sain aina 50 markkaa, kun siskot sai 200 markkaa. 

Mutta yhtenä jouluna sain sitten kokonaan ilman, istuin koko joulupäivän keittiössä ja odotin, koska mummi kutsuu mut luokseen. No.. Istuin turhaan. Sitä hetkeä ei tullut. Olin todella pahalla mielellä ja myrtsinä koko illan ja kotona sitten tokaisin itkuisena, että mummi unohti mut kokonaan. Äitini sitten soitti veljelleen seuraavana aamuna, että mul olis pikkasen äitille asiaa.. Mummi oli "unohtanut" mut. Sain mä sitten muistaakseni sen rahat (40 markkaa), mutta harmitti niin vietävästi. No seuraavana kesänä tuo mummeli sitten kupsahtikin.

Voih auheeta. Ihan vilpittömästi, missä kaikessa lapset ovatakaan joutineet elämään. Osanottoni!!!!!!!

Mä oon ollu katkera vanhemmilleni mm. mun puolijulkisesta nolaamisesta, saavutusten vähättelystä, tunnekylmyydestä, etäisyyden pitämisestä jne. Mutta voi herramunjee miten LOISTAVIA kasvattajia he olivatkaan näihin verrattuna! 

26. jatkaa vielä.

Jäin siis ilman lahjaa viimeisenä jouluna.

Mulla ei ole hirmusti hyviä lapsuusmuistoja (ylläri, ylläri..). 

Lapsena tuli myös usein sellainen fiilis, että siskoni (9v ja 13v mua vanhempia) ovat paaaaljon parhaimpia, kun mä. Kyllä mäkin olen musikaalisesti ja taiteellisesti lahjakas, mutta otinen siskoni, joka on samanlainen oli paljon parempi. Hän pääsi soittotunneille ja kuoroon jne. jne. Ja tauluja ym. taideteoksia ihasteltiin ym. Hänen esityksissään käytiin urakalla ym.

Itse harrastin tanssia, ainoastaan äitini kävi esityksissä ja sekin johtui siitä, että hän aloitti saman harrastuksen.. Mutta isäni taisi peräti kerran käydä katsomassa. Kuoroon olisin halunnut (mutta olin liian ujo..) ja jotain soitintakin olisi kiva ollut soittaa (esim. viulua), mutta..

äiti jätti minut kahden väkivaltaisen juopon kanssa kun pakeni itse paikalta. Tässä vasta jäävuoron huippu.

Niitä on niin paljon, että voisi sanoa koko lapsuuden olleen yhtä pahaa unta. Onneksi se on jo lusittu! Mut  kyllä oli hyviäkin hetkiä.

Paskimmasta päästä: enoni ja serkkuni käyttivät mua seksuaalisesti hyväksi useaan otteeseen, vielä parin vuosikymmenen jälkeen tulee oksennuksen maku suuhun.

Ja kerran mut lähetettiin tikkari (lahjus) kädessä katsomaan, et vieläkö Eki-setä hengittää  - porukka oli hakannut sen perusteellisesti, mut kukaan ei uskaltanut mennä katsomaan, et miten se voi, se oli nimittäin ihka oikea sosiopaatti - ja niin mä sit menin katsomaan sitä veristä möykkyä. Kyllä hengitti.

Ja sit jotain lohdullisempaa: selvisin kaikesta tuosta mieleltäni suht järkevänä, mulla on sekä amk- että yliopistotutkinto, olen asiantuntijatehtävissä, ei päihdeongelmia, ei seksuaalisia perversioita. Lapsia en ole hankkinut, enkä hanki, enkä ole koskaan halunnut parisuhteeseen, olen ehkä tarkempi reviiristäni ja yksityisyydestäni kuin ns. normaalit ihmiset.

En siis pidä itseäni normaalina, olen toipuja, pirruuttaan sinnittelijä tai selviytyjä, ihan kuinka vain. Olen nyt onnellinen, minulla on oma tupa, oma lupa, harrastuksia, muutama hyvä ystävä ja oma nörttikultakin löytyy (eli täysin vastakkainen miestyyppi kuin ne, joihin lapsuudessa törmäsin, en jäänyt onneksi toistamaan lapsuuden traumojani niin kuin osa pedofiilin uhreista valitettavasti jää eli leimaantuvat hyväksikäyttäjäänsä, kun eivät halua samaistua uhriin, koska uhri on heidän mielestään heikko ja pedofiili vahva).

Vanhemmillani oli hyvin erikoinen suhde. Erosivat, kun olin alle kouluikäinen, mutta en oikeastaan muista, milloin isä muutti pois kotoa. Kesät olimme ainakin vielä paljon tämän jälkeenkin yhdessä mökillä. Eivät siis osanneet päästää irti toisistaan. Niinpä sitten kun äitini tapaili joskus muita miehiä, isäni oli hyvin mustasukkainen. Olin varmaan teini-ikäinen jo, kun muistan miten isäni soitti kerrostalomme ovisummeria keskellä yötä varmaan tuntikaupalla ja jos äiti päästi hänet sisään, niin sitten riideltiin. Fyysistä väkivaltaa ei onneksi ollut, mutta vähän erikoisen parisuhteen mallin tuosta sain... Vasta äitini kuoltua pari vuotta sitten löysin kirjeitä, jotka hieman valaisivat minulle asiaa. Hän ilmeisesti rakasti isääni, mutta ei koskaan antanut anteeksi hänen syrjähyppyään.

Alkoholistiperhe minullakin.. Tai oikeastaan suku.

Hyvin varhainen muisto: Olin mummolassa kylässä, ja leikin makuuhuoneessa.

Taisi olla ilta, mummo ja pappa päissään.

Muistan, että pappa tuli vihaisena minua kohti, alasti, ja sitten muisti pimenee.

Myöhemmin olin piirtänyt kuvan alastomasta papastani, ja äitini näki sen. Oli kauhuissaan tietysti, muttei koskenut asiaan sen enempää. Olen melko varma, että pappani raiskasi minut tuolloin, olisinko ollut viisi. Muistini todennäköisesti blokkaa kokonaan pois tämän muistoni.

Toinen muisto on mökiltä, jossa joskus kävimme. Olimme siellä äitini, isäpuoleni, ja heidän kahden miespuolisen kaverinsa kanssa. Ne pojat taisi olla parikymppisiä, nuorempia kuitenkin kuin vanhempani.

No, iltasella äitini ja isäpuoleni lähtivät hakemaan jotain kaupasta, ja minä kymmenvuotias jäin kahden niiden poikien kanssa. Muistan, että ne pakottivat minut johonkin, mutta muisti pyyhkii loput pois. Pitäisi kai mennä hypnoterapiaan tai johonkin selvittämään puuttuvat palat.

Myöhemmin tuli tietysti perheväkivaltaa; Isäpuoli hakkasi äitiä, kuristi minua, heitti lampulla päähän. Äiti lähti verissään teholle, naapurin täti haki minut, joka olin sukkasillaan ja yöpuvussa, heille nukkumaan. Katsoin ikkunasta kun auto vei äidin, enkä tiennyt tuleeko koskaan takaisin.

Kerran löysin äidin meidän parvekkeelle pystytetystä teltasta tajuttomana. Vieressä olevaan ristikkolehteen oli kirjoitettu "Elämäni on helvettiä".

Soitin papalle, ja sanoin että äiti ei herää.. Ja taas pätkäisee muisti.

Äiti elää edelleen, ja asuu yhdessä isäpuoleni kanssa. Isäpuoleni, joka joutui oikeuteen minun kerrottuani kuraattorille väkivallasta.. Isäpuoleni, jonka puolesta äiti valehteli oikeudessa, ja sanoi minun keksineen kaiken.

En tule koskaan antamaan anteeksi kummallekaan.

Nyt olen mielenterveysongelmainen sekakäyttäjä. Kiitos teille, äiti ja "isä"!

[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 22:59"]

Alkoholistiperhe minullakin.. Tai oikeastaan suku.

Hyvin varhainen muisto: Olin mummolassa kylässä, ja leikin makuuhuoneessa.

Taisi olla ilta, mummo ja pappa päissään.

Muistan, että pappa tuli vihaisena minua kohti, alasti, ja sitten muisti pimenee.

Myöhemmin olin piirtänyt kuvan alastomasta papastani, ja äitini näki sen. Oli kauhuissaan tietysti, muttei koskenut asiaan sen enempää. Olen melko varma, että pappani raiskasi minut tuolloin, olisinko ollut viisi. Muistini todennäköisesti blokkaa kokonaan pois tämän muistoni.

Toinen muisto on mökiltä, jossa joskus kävimme. Olimme siellä äitini, isäpuoleni, ja heidän kahden miespuolisen kaverinsa kanssa. Ne pojat taisi olla parikymppisiä, nuorempia kuitenkin kuin vanhempani.

No, iltasella äitini ja isäpuoleni lähtivät hakemaan jotain kaupasta, ja minä kymmenvuotias jäin kahden niiden poikien kanssa. Muistan, että ne pakottivat minut johonkin, mutta muisti pyyhkii loput pois. Pitäisi kai mennä hypnoterapiaan tai johonkin selvittämään puuttuvat palat.

Myöhemmin tuli tietysti perheväkivaltaa; Isäpuoli hakkasi äitiä, kuristi minua, heitti lampulla päähän. Äiti lähti verissään teholle, naapurin täti haki minut, joka olin sukkasillaan ja yöpuvussa, heille nukkumaan. Katsoin ikkunasta kun auto vei äidin, enkä tiennyt tuleeko koskaan takaisin.

Kerran löysin äidin meidän parvekkeelle pystytetystä teltasta tajuttomana. Vieressä olevaan ristikkolehteen oli kirjoitettu "Elämäni on helvettiä".

Soitin papalle, ja sanoin että äiti ei herää.. Ja taas pätkäisee muisti.

Äiti elää edelleen, ja asuu yhdessä isäpuoleni kanssa. Isäpuoleni, joka joutui oikeuteen minun kerrottuani kuraattorille väkivallasta.. Isäpuoleni, jonka puolesta äiti valehteli oikeudessa, ja sanoi minun keksineen kaiken.

En tule koskaan antamaan anteeksi kummallekaan.

Nyt olen mielenterveysongelmainen sekakäyttäjä. Kiitos teille, äiti ja "isä"!

[/quote]

Huh, hurja lapsuus sulla. Tsemppiä!

Itsellä myös lapsuus täynnä vanhempien riitelyä ja perheväkivaltaa. Äiti otti minut monesti kilvekseen pahimmissa yhteenotoissa.

Olin about 3v. kun aamut olivat yhtä tappelua äidin kanssa. Kiukuttelin pukiessani vaatteita, koska mielestäni ne tuntuivat niin käsittämättömän ahdistavilta ja kiristäviltä. Kerran äiti löi lujaa, muistan kuinka kertoi kaikille minun kaatuneen ulkona. Yhtenä aamuna heitti seinään, jonka jälkeen piteli jotain rättiä otsallani. Muistan kuinka hämmennyin ja lohdutuin, kun luulin, että äiti välitti siitä, että minua sattui. Vuosia myöhemmin tajusin, että hän koitti vain estää kuhmun syntymisen.

Muutama vuosi myöhemmin: äiti oli ulkona tupakilla, otin itse muroja kaapista ja vahingossa koko muropaketti kaatui lattialle. Pelkäsin kuollakseni äidin reaktiota, joten menin pihalle itkien selittämään tilanteen ja kädet ristissä rukoilin anteeksi antoa. Tämä on jäänyt mieleen, koska se paniikki noinkin pienestä asiasta oli silloin valtava.

8-vuotiaana valvoin yksin kotona arkenakin aamuyöhön kooten palapelejä, kun odotin äitiä baarista.

Riitelin autossa sisaren kanssa, äidillä meni hermot ja raahasi hiuksista kummatkin tienposkeen. Itkettiin ja rukoiltiin, ettei jättäisi meitä. Ajoi hetken matkaa, pysähtyi ja komensi kyytiin.

Tälläinen vielä.

Olin lapena joskus 4-6 vuotiaana alkanut itkeä jostakin asiasta ja isäni suuttui itkustani niin paljon, että uhkasi katkaista pääni kirveellä. Hän alkoi raahata minua hiuksista ja käsistä kohti komeroa jossa kirves on.

En koskaan käsittänyt miksi hän suuttui niin paljon. Perheessämme ei juotu alkoholia.

50

Aika pieni juttu tämä omani on, kun vertaa näihin jo edellä kerrottuihin. Tämä asia vaan vaivaa minua edelleen. Molemmat biologiset vaarini kuolivat jo aikoja sitten alkoholismin seurauksena, enkä tavannut heitä kun muutamat kerran ihan pienenä. Mummini uusi mies on ollut minulle ja siskolleni vaarina aina. Vanhempani aina hehkuttavat miten hyvä mies tämä vaari on kun niistä oikeista ei ollut mihinkään.

Kun aloin kehittyä ja rintani alkoivat kasvaa, tämä vaari jatkuvasti hipelöi ja kosketteli rintojani. Ei se koskettelu koskaan mennyt tämän pidemälle, mutta ällöttää silti, kun koko suku kehuu aina miten hyvä tyyppi vaari on ja itse en ole kymmeneen vuoteen halunnut mennä tapaamaan häntä. Oli todella ahdistavaa olla hänen lähellään kun aina joutui pitämään kädet rintojen suojana ja silti hän aina onnistui koskemaan.

Vasta vähän aikaa sitten kysyin siskoltani onko hän kokenut saman ja vastaus oli myöntävä. Vanhemmillemme emme ole kertoneet asiasta. Miten tuollaisen asian edes vuosien jälkeen voisi ottaa esille? Ja kun tapaamiset ovat niin harvassa nykyään niin helpomalla pääsee kun antaa vaan asian olla.

Vanhempani ei koskaan tehnyt mitään, mutta isosiskoni hakkasi ja nälvi jatkuvasti. Kerran hän jahtasi keittiöveitsen kanssa ja uhkasi tappaa minut ollessamme yksin kotona. Perheen ulkopuolisille hän esitti miellyttävää ja reipasta, eivätkä kaverit ymmärtäneet, miksi inhosin "ihanaa" siskoani. Vanhemmat tiesivät asiasta jonkin verran, mutta eivät halunneet tehdä/pystyneet tekemään mitään. 

Nykyään siskoni on "järkiintynyt" niin, että hän ei enää käy fyysisesti käsiksi, mutta haukkuminen ja mustamaalaus ovat jatkuneet.

Kaksi koulumenestykseen liittyvää juttua. 

Yläasteella sain stipendin ja menin innoissani kotiin aivan varmana, että kerrankin äiti olisi tyytyväinen. Keskiarvoni oli 9,6 ja stipendi kovan työn takana luokassa, joka oli täynnä akateemisia lahjakkuuksia. Äitini ei noteerannut stipendiäni mitenkään. Sitten kun pikkuveli tuli kotiin, äiti hehkutti aivan poskettomasti sitä, kun tämä oli saanut englannista seiskan. 

Lukiossa annoin äidille allekirjoitettavaksi todistuksen, jossa näkyi eri aineiden kaikkien kurssien arvosanat. Kaikista muista oli ysejä ja kymppejä, mutta historiasta huonommat numerot. Ainoa kommentti äidiltäni oli: "Eikö sinua historia kiinnosta?"

Jos olisi edes kerran sanonut, että hyvin tehty, mutta mikään ei tuntunut hänelle kelpaavan. 

Kun menetin äitini 6-vuotiaana ja jäin yksin elämään mielisairaan isän kanssa

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 00:18"]

Vanhempani ei koskaan tehnyt mitään, mutta isosiskoni hakkasi ja nälvi jatkuvasti. Kerran hän jahtasi keittiöveitsen kanssa ja uhkasi tappaa minut ollessamme yksin kotona. Perheen ulkopuolisille hän esitti miellyttävää ja reipasta, eivätkä kaverit ymmärtäneet, miksi inhosin "ihanaa" siskoani. Vanhemmat tiesivät asiasta jonkin verran, mutta eivät halunneet tehdä/pystyneet tekemään mitään. 

Nykyään siskoni on "järkiintynyt" niin, että hän ei enää käy fyysisesti käsiksi, mutta haukkuminen ja mustamaalaus ovat jatkuneet.

[/quote]Ettei tässä olisi ollut taustalla klassinen narsistiperheen kuvio eli hemmoteltu lempilapsi (=sinä) ja kaiken pahan edustaja (=siskosi) joka sai toimia vanhempien oksennusämpärinä, ja laittoi sitten kokemuksensa edelleen sinulle jakoon. Ja joiden välille tietoisesti kylvettiin sisarkateutta epäreilulla toiminnalla. Vaikka vanhemmat olivat sua kohtaan yhtä ihania kuin siskosi muiden silmissä, niin mistäpä tiedät mitä heidän kesken tapahtui. Ehkä sisko itsekin on ensin joutunut pakenemaan tappouhkauksia latelevaa, keittiöveitsi kädessä jahtaavaa vanhempaansa?

Minulla on ollut aika tasapainoinen lapsuus, ja elävästi on jäänyt mieleen kun teräshermoinen äiti tai isä loppujen lopuksi hermostui:D me ei pikkuveljen kanssa millään suostuttu mennä nukkumaan illalla vaan leikittiin. Äiti loppujen lopuksi hermostui ja alkoi huutamaan että "nyt sitte leikitään saatana!" Jne. Ja heitteli leluja ja kaatoi kaikki leegot lattialle. Tuijotettiin aika hiljaisina äitiä:D

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 01:20"]

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 00:18"]

Vanhempani ei koskaan tehnyt mitään, mutta isosiskoni hakkasi ja nälvi jatkuvasti. Kerran hän jahtasi keittiöveitsen kanssa ja uhkasi tappaa minut ollessamme yksin kotona. Perheen ulkopuolisille hän esitti miellyttävää ja reipasta, eivätkä kaverit ymmärtäneet, miksi inhosin "ihanaa" siskoani. Vanhemmat tiesivät asiasta jonkin verran, mutta eivät halunneet tehdä/pystyneet tekemään mitään. 

Nykyään siskoni on "järkiintynyt" niin, että hän ei enää käy fyysisesti käsiksi, mutta haukkuminen ja mustamaalaus ovat jatkuneet.

[/quote]Ettei tässä olisi ollut taustalla klassinen narsistiperheen kuvio eli hemmoteltu lempilapsi (=sinä) ja kaiken pahan edustaja (=siskosi) joka sai toimia vanhempien oksennusämpärinä, ja laittoi sitten kokemuksensa edelleen sinulle jakoon. Ja joiden välille tietoisesti kylvettiin sisarkateutta epäreilulla toiminnalla. Vaikka vanhemmat olivat sua kohtaan yhtä ihania kuin siskosi muiden silmissä, niin mistäpä tiedät mitä heidän kesken tapahtui. Ehkä sisko itsekin on ensin joutunut pakenemaan tappouhkauksia latelevaa, keittiöveitsi kädessä jahtaavaa vanhempaansa?

[/quote]

Onpa hienoa, että pystyt tekemään noin pitkälle tehtyjä päätöksiä ja syyllistämään kirjoittajaa.