Pitäiskö kaikkien olla jotain sohvaperunoita vai miksi kiire ärsyttää?

Jos on koko ajan kiire, ei varmasti pysty keskittymään mihinkään kunnolla. Kiireisyys ja aikaansaavuus eivät ole synonyymeja!

Se on voi voi. Mitä hittoa sua liikuttaa se onko touhottamisesi äryttävää vai ei. Elä miten tykkäät äläkä kerjää kehuja.

Eihän kukaan ole kehuja keräämässä. Vain kateelliset luulee, että touhuaja kerjää kehuja, itte kun eivät viitsisi mitään.

Kiire on minusta merkki huonsta ajanhallinnasta. Kun tietää, mikä on tärkeää ja mikä ei, voi keskittyä oleelliseen ja pysähtyä välillä myös nauttimaan siitä, ettei tee mitään.

Omalta osaltani voin ainakin sanoa, että olen yli tehokkaan äidin tytär. Kärsin koko nuoruuteni kun yritin pyrkiä samaan tahtiin kun äitini, koska hän on ollut ainoa naisen esimerkkini, ainoa nainen ketä olen läheltä pienestä pitäen seurannut, ja siksi jäänyt käsitys, että sellaisia naisten kuuluu olla.

Vaan minäpä en ollut. Väsyin aivan kamalasti kun kokeilin kymmenen vuotta samaa koulu/työ tahtia kun mitä äitini on käytännössä koko elämänsä elänyt. Eikä hänkään huomannut minussa loppuun palamisen merkkejä, koska se tahti on hänelle luontainen, enkä usko että ennen minua hän on edes tullut ajatelleeksi, että hänen jaksamisensa ja kova tahtinsa on poikkeuksellista, ei sellasta moni jaksa.

Olen ylipäänsä aivan äitini vastakohta; unen tarpeeni on melkein kaksinkertainen verrattuna hänen, olen paljon herkempi ahdistumaan mm kiireisessä kaupunki ympäristössä (autojen äänet tms aiheuttaa valtavaa stressiä. Tunnen miten kortisolit pompsahtaa ylös kun joudun ruuhka-aikaan kaupungin keskustaan) ja lisäksi fyysinen kestävyytenikään ei ole samaa luokkaa äitini kanssa. Hän on suorastaan yhteiskunnan suoritus kone jos näin voi sanoa, kun taas minulla nivelet hajoaa helposti ja olen hyvin siro ja herkkä rakenteinen muutenkin.

No lopputulos johti siihen, että taas yhden äitini esimerkillä suoritus täyteisen päivän jälkeen olin palaamassa autolla työmatkalta ja nukahdin rattiin. Hengissä selvittiin, enkä onneksi tappanut ketään. Sen jälkeen vedin tiukan linjan, että nyt loppui tämä touhu.

Minun ei tarvitse määritellä itseäni ulkoisten muuttujien mukaan. Muut saa touhuta aivan niin paljon kun itse haluavat mutta minä teen sen verran mihin minä pystyn. Ja se, että vaikken pysty samaan rumbaan kun äitini, ei tee minusta huonompaa ihmistä. Se minun piti iskostaa päähäni.

Otin alkuun puolen vuoden sairasloman tuon rattiin nukahtamisen jälkeen, jonka aikana sain vääntää kättä äitini, siskoni, sekä muutamien muiden ystävien kanssa, siitä etten ole vielä työkykyinen, että kärsin loppuun palamisesta. Nyt olen pikku hiljaa palannut työelämään takaisin, mutta huomattavasti vähemmällä työmäärällä kun entisessä elämässäni. Elämän laatuni on parantunut huomattavasti kun tein sovinnon itseni kanssa, että minun ei tarvitse jaksaa tehdä enempää kuin mitä jaksan tehdä.

Nro 4 tuossa kirjoitti, että kateelliset luulee.. blaa blaa, mutta minun kohdallani ongelmaksi muodostui se, että nämä kiireessä tahdissa elävät eivät käsittäneet minua, sain vaikka minkälaista sättimistä osakseni. Ja moralisointia, vihjailua että olen laiska, tai että minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni. Ja tuota en käsittänyt koskaan. Enhän minäkään ole ikinä sättinyt aktiivisia ihmisiä, koska käsitän, että olemme jokainen erilaisia, ja jos sinulla on enemmän paukkuja kun minulla, niin tottakai ne kannattaa suunnata tekemiseen, töihin, harrastuksiin tms

Eli jokaisen täytyy antaa olla omanlainen.

Elä omaa elämää vertailematta itseäsi muihin, äläkä tuomitse toisia, koska et voi kokea heidän subjektiivisia tuntemuksia.

Pahoittelut jos teksti on sekavaa, juuri heränneenä tässä kirjoittelen! :-D

Jos joku "ärsyyntyy" kiireestäsi, kyse voi olla yksinkertaisesti pahasta mielestä ja surusta. "Ärsyyntyjä" haluaisi kenties viettää aikaa kanssasi, rauhassa ja kiirettä, mutta sinulta ei löydy aikaa hänelle.

Joo ongelmia syntyy siinä vaiheessa kun aletaan olemaan suvaitsemattomia toisia kohtaan, eli aktiivinen ihminen sättii sohvaperunaksi ihmistä ketä ei kestä samaa rumbaa tai rauhallisempi ihminen kritisoi aktiivisen elämäntyyliä.

Kukin tyylillään arvon naiset ;)

Meillä ollaan aikaansaavia ja tehdään paljon. Kiirettä en yleensä silti koe. Minulla on täysin päinvastainen tilanne kuin tuolla yhdellä kirjoittajalla: äitini valittelee koko ajan, miten kauhea "kiire" minulla mukamas on, ja "hirveä säpinä" aina. Ihan tavallista lapsiperheen arkea mielestäni eletään töineen ja harrastuksineen. Ennen syyllistyin äidin sanomisista, enää en jaksa. Hän pitää rauhallisemmasta tahdista, yksi kävelylenkki riittää päivän ohjelmaksi ja sen jälkeen nukutaan kaksi tuntia. En ole koskaan valittanut kuitenkaan äidille, ettei hän saisi olla tuollainen.

[quote author="Vierailija" time="22.09.2013 klo 10:37"]

Kiire on minusta merkki huonsta ajanhallinnasta. Kun tietää, mikä on tärkeää ja mikä ei, voi keskittyä oleelliseen ja pysähtyä välillä myös nauttimaan siitä, ettei tee mitään.

[/quote]

Kiire voi olla ihan osa elämäntilannetta. Itse opiskelen viereisellä paikkakunnalla(tunnin välimatka), haen kerran viikossa bensaa rajalta ja siihenkin menee tunteja. Harrastan kuntosalia ja lenkkeilyä vähintään joka toinen päivä ja loppuajan yritän jakaa parhaani mukaan perheelle, kotitehtäville, nukkumiselle ja muuhun.

Minustakin kiire kertoo siitä, ettei homma ole hallinnassa.

Toimelias ihminen saa paljon aikaa ilman nk. kiirettä. Kiireiset ihmiset ovat "ärsyttäviä", ja se johtuu siitä, että koko ajan on kiire johonkin ja monta rautaa tulessa samaan aikaan.

Tarkoitan sitä, että jos vaikka haluaa nähdä ystävää niin sille on varattava aikaa. Moni kiireinen ihminen tulee paikalle ja sitten on kamala kiire johonkin, ja/tai samalla hoidetaan sitten paria muutakin asiaa (otetaan koko ajan puheluita vastaan ja tehdään esim. ruokaa siinä samalla) jollon tuntuu että on lähinnä ns. ylimääräinen riesa kun koko ajan "jotain tulee" siihen väliin ja sitten taas saa hetken aikaa "mihinkäs me jäätiin".

Lisäksi on taitolaji vain olla, minusta ihminen joka ei osaa vain olla pakenee jotakin siihen tekemiseen. On todella rentouttavaa joskus vain mennä hiljaisessa kodissa esim. sohvalle pötkölleen mietiskelemään omia juttuja.

Toki on luonne-eroja, joku kaipaa enemmän sitä rauhoittumista mitä toinen, mutta mielestäni jokaisen pitää joskus kirjaimellisesti vain olla ja "meditoida" ihan rauhassa ja kiireettä. Ihmettelen niitä jotka eivät koskaan voi 5minuutia istua paikoillaan ilman että saavat "sätkyn".

Minusta on olennaista, että muuttaako kiire ihmistä. Monet ihmiset ovat kiireisenä (eli siis stressaantuneena) kärsimättömiä, impulsiivisia ja herkästi ärtyviä. Huonoa seuraa siis. Meillä on kavereita, jotka on tavallaan jääneet kiinni sellaiseen tiettyyn adrenaliinitasoon, ja heille on ihan ylivoimaista käydä esimerkiksi kevyttä ja rauhallista kahvipöytäkeskustelua. He eivät saa siitä mitään, vaan lähtevät jossain vaiheessa hakemaan särmää ja väittelyä, haukkumaan poliitikkoja/työttömiä tai ketä milloinkin. Se on itsekästä ja huonoa käytöstä enkä jaksa katsella sitä. Sitten, kun nämä ihmiset saavat asiansa aina hetkellisesti vähän paremmalle tolalle, he ovat ihan hauskaakin seuraa.