Huomenna tulee neljä vuotta siitä kun esikoiseni kuoli.

Varmasti. Voinko kysyä, mihin esikoisesi kuoli ja minkä ikäinen hän oli?

Voimia!

Halaus!

Hän oli viikkoa vaille 6kk. Syntyi keskosena ja lyhytkasvuisena. Keuhkot eivät ikinä alkaneet voimistumaan ja toimimaan ilman lisähappea.

ap

Voi, virtuaalihalaus sinulle.

Surullista. Varman juuri juhlapyhien aikaan ikävä vielä korostuu. Voimia!

Olen pahoillani. Elämä tuntuu niin julmalta välillä. Paljon voimia sinulle.

Ainakin voit lohduttautua sillä, ettei hän enää kärsi mistään. Ystäväni lapsi on tällä hetkellä erittäin pahassa kunnossa ja kovissa kivuissa, eikä sellaista soisi kellekään, varsinkaan lapselle. :( Vaan tällaista on ihmisen elo. :(

Olet kuitenkin vahva, muista se. Varmaan vielä tulee päivä, kun huomaat olosi kevyemmäksi.

Varmasti on vaikea saada joulumieltä aikaan. Minulta kuoli kuopus (keskonen hänkin) kolme vuotta sitten ensimmäisenä adventtina ja se kuoleman vuosipäivä on aina ikävä alku joulunajalle. Sitäpaitsi joulun aikaan joutuu aina kuuntelemaan joka paikassa asiasta muistuttavia lauluja, joissa puhutaan syntyneestä vauvasta ym.

Lohduttaako sinua se, että hän on Jumalan luona. Hän ei ole mihinkään kadonnut, vaikka ei ole tässä ajassa. Hänen asiansa ovat nyt parhaalla mahdollisella tavalla.

Kukapa ei kaipaisi lastaan. Sullakin on mahdollisuus viettää ikuisuus hänen kanssaan. Muista rukoilla.

J-P

Voimia!

Tiedän tunteen. Mullekin se vuosipäivä on kaiverrettu jollain tulella joka luuhun ja ytimeen, vaikka olen vuosien varrella tehnyt kaikkeni unohtaakseni... Alkoholisoiduin jne. Mun ainokainen kuoli vuosia sitten tapaturmaisesti hukkumalla lapsenvahdin ollessa hänestä vastuussa. Sen jälkeen multa meni kaikki, mies, avioliitto, työ, mielenterveys. En syytä ketään (enää), vahinko se oli, mutta ikinä en siitä toipunut. Ihailen niitä jotka toipuu pahimmasta - oman lapsen kuolemasta. Minä en ollut niin vahva. Enkä myöskään tarpeeksi rohkea tappamaan itseäni - muuta kuin tätä hidasta itsemurhaa viinaa ja lääkkeitä sekaisin joka päivä. Taas edessä yksi joulu jolloin katselen rakkaan pikkuiseni kuvia itkien ja yksin juoden, aamusta iltaan. Toivoen, että kohta se loppu jo koittaisi "luonnollisesti". Loppuisi tämä suunnaton tuska, ja jos oikein hyvin käy, näkisin vielä rakkaan lapseni "jossain tuonpuoleisessa" (en ole varsinaisesti uskovainen mutta tämä ajatus on ainoa mistä saan tippaakaan lohtua).

Meni avautumiseksi taas. Tiedän (onneksi) että lukemattomat muut selviää lapsen menetyksestä paremmin. Hyvä niin. Hyvää joulua aloittajalle ja kaikille lapsensa menettäneille. Niin sen ei kuulu mennä - kenenkään vanhemman ei kuuluisi kokea lapsensa kuolamaa. Pahempaa painajaista ei ole, ainakaan mulle. Ikuisesti "soi" päässä, hereillä ja unessa, oma loputon huutoni kun tajusin ettei mitään ollut enää tehtävissä silloin ambulanssihenkilökunta lopetti elvytysyritykset ja poliisit tuli pitelemään mua kiinni.

Olen tälle palstalle kirjoittanut ennenkin, en tiedä muistaako kukaan. Ei sen väliä. Hyvää joulua teille kaikille, nauttikaa lapsistanne. Ja toivokaa mulle mahd. pikaista poismenoa tästä maailmasta (Apua olen hakenu joka taholta, ei se auta, anteeksi en jaksa enää vastailla sitä aihetta koskeviin kysymyksiin. Ainoa mikä hetkeksi auttaa on turrustus viina + lääkkeet, ja toivo siitä, että joku yö näkisin unta Minun Rakkaastani, elävänä ja just niin tasan ihanana ja täydellisenä kuin hän oli).

Niin, mun siskonikin on menettänyt lapsen. Eihän siitä ikinä voi selvitä, sinä samana ihmisenä. Se jättää jäljen ja epänormaalia olisikin, jos ei jättäisi. Ajan myötä vaan sen asian kanssa oppii elämään, niin että suru ei ole koko ajan ihan vallitseva olotila.

Toivotan sulle paljon voimia.

Voimia, kuten olet huomannutkin, elämä kantaa KUITENKIN.

[quote author="Vierailija" time="08.12.2013 klo 17:27"]

Lohduttaako sinua se, että hän on Jumalan luona. Hän ei ole mihinkään kadonnut, vaikka ei ole tässä ajassa. Hänen asiansa ovat nyt parhaalla mahdollisella tavalla.

Kukapa ei kaipaisi lastaan. Sullakin on mahdollisuus viettää ikuisuus hänen kanssaan. Muista rukoilla.

J-P

[/quote]

Haista sinä helvetin paska!

[quote author="Vierailija" time="08.12.2013 klo 17:27"]

Lohduttaako sinua se, että hän on Jumalan luona. Hän ei ole mihinkään kadonnut, vaikka ei ole tässä ajassa. Hänen asiansa ovat nyt parhaalla mahdollisella tavalla.

Kukapa ei kaipaisi lastaan. Sullakin on mahdollisuus viettää ikuisuus hänen kanssaan. Muista rukoilla.

J-P

[/quote]

Ei ole kovin järkevää tulla jeesustelemaan tällaiseen ketjuun. Häpeäisit.

Kirj. no. 13.

On yksi, joka auttaa varmasti, Jeesus Kristus. Älä ohita häntä, jos kaiken muun olet jo koettanut. Muista rukoilla.

J-P

[quote author="Vierailija" time="08.12.2013 klo 17:31"]

Tiedän tunteen. Mullekin se vuosipäivä on kaiverrettu jollain tulella joka luuhun ja ytimeen, vaikka olen vuosien varrella tehnyt kaikkeni unohtaakseni... Alkoholisoiduin jne. Mun ainokainen kuoli vuosia sitten tapaturmaisesti hukkumalla lapsenvahdin ollessa hänestä vastuussa. Sen jälkeen multa meni kaikki, mies, avioliitto, työ, mielenterveys. En syytä ketään (enää), vahinko se oli, mutta ikinä en siitä toipunut. Ihailen niitä jotka toipuu pahimmasta - oman lapsen kuolemasta. Minä en ollut niin vahva. Enkä myöskään tarpeeksi rohkea tappamaan itseäni - muuta kuin tätä hidasta itsemurhaa viinaa ja lääkkeitä sekaisin joka päivä. Taas edessä yksi joulu jolloin katselen rakkaan pikkuiseni kuvia itkien ja yksin juoden, aamusta iltaan. Toivoen, että kohta se loppu jo koittaisi "luonnollisesti". Loppuisi tämä suunnaton tuska, ja jos oikein hyvin käy, näkisin vielä rakkaan lapseni "jossain tuonpuoleisessa" (en ole varsinaisesti uskovainen mutta tämä ajatus on ainoa mistä saan tippaakaan lohtua).

Meni avautumiseksi taas. Tiedän (onneksi) että lukemattomat muut selviää lapsen menetyksestä paremmin. Hyvä niin. Hyvää joulua aloittajalle ja kaikille lapsensa menettäneille. Niin sen ei kuulu mennä - kenenkään vanhemman ei kuuluisi kokea lapsensa kuolamaa. Pahempaa painajaista ei ole, ainakaan mulle. Ikuisesti "soi" päässä, hereillä ja unessa, oma loputon huutoni kun tajusin ettei mitään ollut enää tehtävissä silloin ambulanssihenkilökunta lopetti elvytysyritykset ja poliisit tuli pitelemään mua kiinni.

Olen tälle palstalle kirjoittanut ennenkin, en tiedä muistaako kukaan. Ei sen väliä. Hyvää joulua teille kaikille, nauttikaa lapsistanne. Ja toivokaa mulle mahd. pikaista poismenoa tästä maailmasta (Apua olen hakenu joka taholta, ei se auta, anteeksi en jaksa enää vastailla sitä aihetta koskeviin kysymyksiin. Ainoa mikä hetkeksi auttaa on turrustus viina + lääkkeet, ja toivo siitä, että joku yö näkisin unta Minun Rakkaastani, elävänä ja just niin tasan ihanana ja täydellisenä kuin hän oli).

[/quote]

Minä muistan. Jo aiemmin kohtalosi kosketti enemmän kuin mikään muu pitkään aikaan. En osaa sulle sanoa mitään. Mutta olet ajatuksissani kuitenkin <3

Voimia ap ja muut lapsensa menettäneet! Itselle tuli kanssa surullinen joulu, huomenna jättämään jäähyväiset isälle, R.I.P.!

Oletko ap saanut lapsia esikoisesi kuoleman jälkeen.

No 13: minäkin  muistan Sinut. Kohtalosi on koskettava. Oletko koskaan ajatellut, että maailmassa voisi olla lapsia, jotka kaipaavat Sinua. Lähde Intiaan tai Afrikaan ja mene työskentelemään orpokodissa. Ehkä siitä tulisi pelastus Sinulle.