Pelottaako verikoe?

Ihan ok. Luovutan myös verta säännöllisesti.

Ei jännitä eikä pelota. Ihan helppo homma ja yleensä nopeasti ohi.

Ei mutta ne verikokeenottajat, jotka vetävät pultit siitä kun osoittaa inhoavansa suonessa kaivelevaa neulaa, pelottavat. Ei tarvitsisi sairaanhoitajan alkaa tiuskimaan jos potilas hieman irvistelee neulalle.

No jos saisi valita niin jättäisin väliin, mut sairaus vaatii säännöllisen seurannan. En nyt mitään unettomia öitä sen takia vietä, mut siinä ku istun tuoliin ni alan hermostuneesti höpöttää, sanon että yököttää ja pyörryttää - niin kuin tekeekin. Kerran olen kupsahtanut ja herännyt myöhemmin sängystä. Joskus aiemmin oli niin karmea kammo et pakenin kotiin ku lääkäri lähetti labraan verinäytteeseen. Kaikkeen tottuu. Yritän aina miettiä et monet ihmiset joutuvat kokemaan pahempiakin lääketieteellisiä toimenpiteitä elämässään.

No jos saisi valita niin jättäisin väliin, mut sairaus vaatii säännöllisen seurannan. En nyt mitään unettomia öitä sen takia vietä, mut siinä ku istun tuoliin ni alan hermostuneesti höpöttää, sanon että yököttää ja pyörryttää - niin kuin tekeekin. Kerran olen kupsahtanut ja herännyt myöhemmin sängystä. Joskus aiemmin oli niin karmea kammo et pakenin kotiin ku lääkäri lähetti labraan verinäytteeseen. Kaikkeen tottuu. Yritän aina miettiä et monet ihmiset joutuvat kokemaan pahempiakin lääketieteellisiä toimenpiteitä elämässään.

ennen en pelänny. Viime kväänä sain kipupiikin takapuoleen ja se akka pisti hermon öäpi. Viikon makasin sängys, ylös ku nousi nii huimas aivan ku teki kipeetä ja sen jälkeen on ollu kamala pelko kaikkia piikkejä kohtaan.

Olen kerran elämässäni pyörtynyt verikokeessa, tosin se oli aikaisin aamulla enkä ollut syönyt ennen koetta. Vierestä minun on myös vaikea katsoa. Korvissa on kihissyt (pyörtymisen esiaste minulla), kun olen katsonut äidistäni (äiti silloin 84-vuotias ja minä olin vastaanotolla mukana) ja kissastani otettua verikoetta. Olen myös pyörtynyt kerran lukiovuosina, kun terveystiedon tunnilta vierailimme veripalvelussa, jonka tiloissa kaksi sairaanhoitajaa oli luovuttamassa verta. Katsoin, kuinka veripussit hiljaa heiluivat lattianrajassa ja sitten olin kuulemma tullut ihan nenälleni lattialle. En siis kestä veren näkemistä ollenkaan!

Viimeksi verikoe meni ihan hyvin. Pidin käsiäni nyrkissä ja keskityin tuijottamaan vastapäisellä seinällä ollutta taulua samalla hengittäen syvään. Ei alkanut heikottaa, vaikka neljä putkea verta otettiinkin.

Minäpä pääsin verikammostani, kun rupesin lukemaan terkkariksi ja otin ekan kerran opiskelukaveriltani verikoetta. Kun itse otin koetta, alkoi korvissa humista ja tuli lievästi epätodellinen ja pahoinvoiva olo. Selvisin kuitenkin tilanteesta ja sen jälkeen ei ole pelottanut veren näkeminen tai edes kanyloinnit. Ja minuunkin on saaneet opiskelukaverit kanyloida ja harjoitella injektion antoa. Ei tunnu enää missään. 

Ei pelota.

Inhoan ja kammoan verikokeita sen vuoksi, että harvoin onnistuvat minulta tuosta vain. Joudutaan ronkkimaan ja pistelemään useasti, ollaan lähettämässä kotiin kun ei tule mitään, mutta en suostu vaan haluan, että olisi samantien ohi. Joskus ei onnistu tuosta kyynärtapeesta lainkaan vaan joudutaan ottamaan joko kämmenestä päältä tai ranteesta ja kerran myös putkitolkulla sormesta kun ei muuten onnistunut (kävi sitä ennen lääkäriltä neuvoa kysymässä). Niin ja verikokeen otto onnistuu vain toisesta kädestä. Usein myös pistäjä vaihtuu kun ensimmäinen ei aikansa ronklattuaan löydä suonta.

Olen perinyt suonet äidiltä ja tiedän, että häneltä on otettu joskus verikoe jalastakin kun ei ole muuten onnistunut.

Minulle on tosiaan sanottu, että verta minun tapauksessani ei kannata mennä luovuttamaan :). No joka tapauksessa tosi epämiellyttävää puuhaa joutua verikokeeseen ja kyllä olen pyörtynyt. Nykyään otetaan makuulla jos mahdollista. Onneksi aina välissä menee muutamia kertoja ihan normaalistikin.

Minulta ei saa ottaa muuten kuin etta olen makuuasennossa paarilla t m s mutta vaikeaa se on silloinkin. Olen miettinyt etta olisiko tuon kestaminen helpompaa jos ottaa mielialalaaketta tai vastaavaa.

Laskimoverinäyte pelottaa aina, sormenpäästä saa ottaa milloin vaan. En pysty katsomaan neuloja ja verta pyörtymättä - niinpä olen monesti makuulla tai jos istun, katson aivan toiseen suuntaan ja höpötän tyhmiä, kunnes tunnen neulan pistäneen. Joudun käymään verikokeessa 2-4 kertaa vuodessa (kilpirauhasarvot) ja välillä siitä tuli jo rutiinia, nyt olen taas alkanut pelkäämään ja lykkään kokeeseen menoa viikosta toiseen.

Viime vuosina kohdallani on sattunut todella taitavia verikokeen ottajia, ovat saaneet heti ensimmäisellä pistolla kokeen otettua. En pelkää kipua, koska eihän verikoe satu hyttysen pistoa enempää, mutta pelkään pyörtyväni. Yleensä sanon, että pelottaa ja saan ymmärtäväisen kohtelun. Kerran verikokeen ottaja alkoi huutamaan, ettei hän suostu ottamaan verikoetta, jos joutuu sitten keräämään

pyörtyneitä lattialta - vaadin toisen näytteen ottajan.

Todellisuudessa olen pyörtynyt verikokeessa kerran, silloin yritin olla rohkea ja katsoin neuloja ja verta. Vuosia sitten oli vaihe, jolloin suonia jouduttiin kaivelemaan ja se oli inhottavaa, mutta minäkin halusin, että verikoe saadaan otettua, vaikka kaivaisivat puoli tuntia ja molemmista käsistä. Mutta kyllä, odotustilassa ennen verikoetta tulee aina heikko olo, vaikka sitä ennen en yleensä myönnä pelkääväni.

En mä pelkää, mutta kerran vähän huolestutti kun kohdalle sattui paniikissa oleva näytteenottaja, lieneekö ensimmäisiä kertoja asialla kun kätensä vapisi ja jankutti tosi neuroottisesti että ei hätää ei hätää varmaankin itseään rauhoitellakseen. Tuloksena oli neulalla pahasti koukittu kyynärtaive (eihän se suoneen osunut ennen kuin kymmenennellä kuopaisulla) ja kauttaaltaan kyynärpäästä alaspäin verinen käsivarsi, vaatteetkin kärsivät siinä rytäkässä.

Olen kuitenkin elämäni aikana joutunut käymään niin paljon verikokeissa (välillä kerran pari viikossa kuukausien ajan putkeen) ja kaikki muut kerrat sujuneet hyvin, että uskaltaisin väittää tuollaisia koheltajia olevan yksi miljoonasta näytteenottajasta Suomessa.

Eli ei pelota.

Ei pelota.

Vertakin luovutan aina kun voin, viimesinä yrityskertoina en oo päässy luovuttaa ku hemoglobiini on ollu liian alhanen. Ja nyt on taas se 4kk odotus ennenku pääsee kokeilee ku otin uuden lävistyksen tässä...

Verenluovutuksessa kyllä jännitän mutta lähinnä jiännittää se sormenpäästä veren otto hemoglobiinin mittaamiseksi. EN pelkää piikkiä vaan jännään sitä kelpaanko luovuttamaan ja kädet aina tärisee herkästi sen takia kun jännittää... jotenkin jos se on alhanen ja ei kelpaa luovuttamaan tuntuu et hukkaa niiden aikaa :(

Mutta itse piikit ei pelota ja verenluovutuksen jälkeen oloni on lähinnä josain määrin euforinen.

Ei pelota, päinvastoin. Tykkään olla piikitettävänä, minusta on mielenkiintoista seurata lääketieteellisiä toimenpiteitä.

[quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 23:35"]

Ei mutta ne verikokeenottajat, jotka vetävät pultit siitä kun osoittaa inhoavansa suonessa kaivelevaa neulaa, pelottavat. Ei tarvitsisi sairaanhoitajan alkaa tiuskimaan jos potilas hieman irvistelee neulalle.

[/quote]

Tuollaiset näytteenottajat ovat asiattomia. Työharjoittelun aikana olen tosin nähnyt itsekin tällaisen näytteenottajan (oli laboratoriohoitaja mutta ehkä itsekin tarkoitit kyseistä ammattiryhmää etkä sairaanhoitajia) ja katsoin silmät suurena että ei noin voi sanoa. Ja että tuollaista ei itsestäni koskaan tule.

VARSINKIN koska itse pelkään järjettömästi näytteenottoa (kun itseltäni otetaan). Ja jos sitä suonta joudutaan kaivelemaan meinaa taju lähteä.

t. näytteenotossa työskentelevä labrahoitaja

Ei kannata jännittää verikoetta. Itsellä oli tänään verikoe pitkästä aikaa ja kyllä tuli jännitettyä ja stressattua kun ei muista miltä tuntui. Otin sitten emlaa avuksi eikä tuntunut miltään. Kysyinkin hoitajalta että joko se oli siinä? Eli jos hirveesti kammottaa ni ite otin emlaa käyttöön :)

Hoitaja sanoi silti että oikein hyvin löytyi suoni, vaikka emlalla onkin kuulemma suonia piilottava vaikutus :D mutta mun kohdalla kaikki sujui hyvin ja ihan turhaan jännitin, terveisin piikkikammoinen

Pitäisi taas käydä luovuttamassa...

En muista kertaa milloin en olisi joko pyörtynyt tai oksentanut verikokeessa. Ei ikinä enää.