Ihmettelen mitä teidän hirveän synnytyksen läpikäyneiden MIEHET siellä salissa teki?!
Vaimo saa mennä lähes tajuttomaksi kivuista ja mies sen kuin seisoo ja ihmettelee eikä saa suutaan auki?
Kommentit (15)
ei tehty.. Pahemmalta tuntui, kun n 15 min aiemmin kätilö sanoo, että minä käyttäydyn kuin viisivuotias. Se oli ilkeällä äänensävyllä sanottu. Mutta kun vauva oli jumissa synnytyskanavassa, niin toki se sattui niin paljon, että itkin ja olin melkoisen sekaisin.
Vaimo kysyi "onko se jo melkein kokonaan ulkona?". Minä katsoin ja sanoin ettei läheskään, hyvä kun näkyy edes kolikon kokoinen pläntti päästä. Vaimo huusi että ei enää pysty ja mä otin kädestä kiinni, puristin lujaa ja sanoin mahdollisimman rauhallisesti että "tottakai sä jaksat, tottakai sä pystyt" ja kyllähän se pystyi.
Loppua kohti se ei kyllä enää tunnistanut minua tai ketään muuta. Katse oli kuin tankkiauton yliajamalla peuralla ja minä pidin kädestä kiinni ja yritin kannustaa. Minulle järkyttävintä oli katsella vaimoa ja kuinka se muistutti enemmän eläintä kuin ihmistä. Hyvin tsemppasi ja kunnioitan suuresti häntä ja kaikkia muita saman läpikäyneitä. Miehen rooli nyt on varmaan vaikeimmillaankin aika marginaalinen, joten sitä nyt ei välttämättä kannata edes tuoda samaan keskusteluun kuin naisen kärsimys.
Teittekö valituksen? Tuollaiset hätäsektiotkin on kuitenkin aika tavallisia synnytyssairaaloissa, joten tuon kommentin laukaisseen olisi kyllä pitänyt osata olla kommentoimatta noin ilkeästi.
Mies varmaan ajatteli, että tilanne selviää (niinkuin ilmeisesti selvisi) kun tehdään sektio.
mulla meni synnytys ponnistusvaiheessa noin puolen tunnin kohdalla meno katastrofaaliseksi. Mitä ihmettä se mies olisi voinut tehdä kuin olla vierellä? Hätäsektioon päättyi tämä synnytys, ja kun mies yritti lohduttaa mua joka olin shokissa sanomalla, että ei mitään hätää, niin miehelleni sanottiin, että kyllä tässä nyt kuule on hätä. :P
siinä tapahtui kaikki niin nopeasti, että ei varmaan kukaan ehdi miettiä, mitä sanoo. Mieheni ei muuta osannut sanoakaan, jäi vain synnytyssaliin seisomaan, kun minut vietiin pois.
suurin piirtein noin se meni meilläkin. sanat voi ottaa ilkeesti, mutta äänensävy oli toista.
Serkun mies piti kädestä kiinni kunnes vaimo joutui hätäsektioon. Sitten kuulemma stressaili sielä leikkaussalin ulkopuolella (ei suostunut poistumaan, mutta käyttäytyi niin rauhallisesti, että anettiin olla siinä).
se niihin kipuihin, jos mies seisois suu auki?
Kyllä mun mies ainakin yritti pysytellä ammattilaisten tieltä poissa.
ihmettelen mitä sen miehen olisi pitänyt sanoa??
Vaimo saa mennä lähes tajuttomaksi kivuista ja mies sen kuin seisoo ja ihmettelee eikä saa suutaan auki?
Antaa vaimolle epiduraalipuudutus? Soittaa elvytyskelloa? Huutaa kilpaa vaimon kanssa?
Yleensä kai sairaalassa kuitenkin kätilöt ja lääkärit hoitaa synnyttäjän kipuja.
mulla meni synnytys ponnistusvaiheessa noin puolen tunnin kohdalla meno katastrofaaliseksi. Mitä ihmettä se mies olisi voinut tehdä kuin olla vierellä? Hätäsektioon päättyi tämä synnytys, ja kun mies yritti lohduttaa mua joka olin shokissa sanomalla, että ei mitään hätää, niin miehelleni sanottiin, että kyllä tässä nyt kuule on hätä. :P
Mulle riitti kun oli henkisenä tukena, ja sain rusentaa sen kättä.
Kyllä ne on lekurit ja kätilöt jotka määrää mitä kipulääkkeitä sulle annetaan, ei taida kauheesti auttaa vaikka mies niitä vaimolleen vaatisi.
Ei se, että mieskin pyytää puudutteita tai ultraamista vauvan tarjonnan selventämiseksi, auta sen enempää kuin äidinkään pyytely.
kantoi mulle sekunnin välein kylmän rätin päähän, joka helpotti,muttei se saanut oloa paremmaksi tai kipuja pois, helpotti vain hetken etten tosissani pyörtyisi.
mieheni on ihana, paras synnytystuki!
Mies varmaan ajatteli, että tilanne selviää (niinkuin ilmeisesti selvisi) kun tehdään sektio.
mulla meni synnytys ponnistusvaiheessa noin puolen tunnin kohdalla meno katastrofaaliseksi. Mitä ihmettä se mies olisi voinut tehdä kuin olla vierellä? Hätäsektioon päättyi tämä synnytys, ja kun mies yritti lohduttaa mua joka olin shokissa sanomalla, että ei mitään hätää, niin miehelleni sanottiin, että kyllä tässä nyt kuule on hätä. :P
Mies varmaan ajatteli, että tilanne selviää (niinkuin ilmeisesti selvisi) kun tehdään sektio.
mulla meni synnytys ponnistusvaiheessa noin puolen tunnin kohdalla meno katastrofaaliseksi. Mitä ihmettä se mies olisi voinut tehdä kuin olla vierellä? Hätäsektioon päättyi tämä synnytys, ja kun mies yritti lohduttaa mua joka olin shokissa sanomalla, että ei mitään hätää, niin miehelleni sanottiin, että kyllä tässä nyt kuule on hätä. :P
siinä tapahtui kaikki niin nopeasti, että ei varmaan kukaan ehdi miettiä, mitä sanoo. Mieheni ei muuta osannut sanoakaan, jäi vain synnytyssaliin seisomaan, kun minut vietiin pois.
Tuollaiset hätäsektiotkin on kuitenkin aika tavallisia synnytyssairaaloissa, joten tuon kommentin laukaisseen olisi kyllä pitänyt osata olla kommentoimatta noin ilkeästi.