Toisaalla lihavat kertoivat epäterveellisistä ruokatottumuksistaan
Englanninkielisellä keskustelupalstalla todennäköisesti ulkomaalaiset nykyiset ja entiset lihavat tunnustivat mitä kaikkea ovat pahimmillaan tehneet. Toiset kertoivat harrastaneensa "pre-meal" -konseptia, eli ennen kavereiden kanssa ulkona syömistä oli syötävä joku toinen ateria, jotta kavereiden kanssa ei olisi niin noloa syödä paljon. Toiset taas kertoivat tilanneensa esimerkiksi pikaruokapaikoista aina kaksi juomaa, jotta vaikuttaisi että he vievät puolet ruoasta kaverilleen/puolisolleen.
Uskaltaako kukaan suomalainen tunnustaa tehneensä jotakin samaa?
Kommentit (4)
olen myös tilannut joskus esim. kebabin kotiin kun mies on lähteny johonkin iltamenoihin muutamaksi tunniksi. Tätä ennen siis syöty yhdessä tavallinen päiväruoka. Sitten olen mättänyt rauhassa sen kebabin naamaani ja ollut kuin ei mitään kun mies on tullut kotiin ja taas on syöty iltapalaa yhdessä.
Englanninkielisellä keskustelupalstalla todennäköisesti ulkomaalaiset nykyiset ja entiset lihavat tunnustivat mitä kaikkea ovat pahimmillaan tehneet. Toiset kertoivat harrastaneensa "pre-meal" -konseptia, eli ennen kavereiden kanssa ulkona syömistä oli syötävä joku toinen ateria, jotta kavereiden kanssa ei olisi niin noloa syödä paljon. Toiset taas kertoivat tilanneensa esimerkiksi pikaruokapaikoista aina kaksi juomaa, jotta vaikuttaisi että he vievät puolet ruoasta kaverilleen/puolisolleen.
Uskaltaako kukaan suomalainen tunnustaa tehneensä jotakin samaa?
BED-potilaana voisin kertoa tarinan jos toisenkin... Mutta siis joo, ahmimispäivinä sitä pystyi syömään ihan mitä vaan ja kuinka paljon vaan. Välillä sitä vaan makasi sitten taju kankaalla jossian vessan lattialla ja mietti että mikähän mahti maailmassa saa ihmisen tuolla tavalla käyttäytymään...
Pahimmillaan BMI 37,2. Ihan olen syönyt julkisesti kaiken tarvittaessa. Ravintolassa normaali annos on riittänyt ja maha ollut täynnä.
jos ruokahalu on sitä luokkaa, että pitää syödä ateria ennen ateriaa ja vielä pystyy kuitenkin syömään..