G: miten olet kertonut lapsillesi masennuksestasi/mt-ongelmasta?
Toivoisin asiallisia vastauksia, miten kertoisin lapsilleni mieheni masennuksesta. Hän on sairastanut jo pidemmän aikaa ja on apaattinen, passiivinen, ärtyy helpommin, ei ole kuitenkaan väkivaltainen. Välillä on parempiakin päiviä ja jotenkin tätä arkea vaan kitkutellaan. Nyt on tullut tilanne, että voisi lähteä osastolle, mutta ei haluaisi lähteä, osaksi sen takia, että miettii, miten kertoa poissaolostaan alakouluikäisille lapsilleen.
Kommentit (11)
järkevä selitys isän oireille. Masennushan ei ole varsinainen mielisairaus, vaan oikeastaan ihan normaali reaktio elämän paineisiin ja traumoihin. Voisiko lapsille sanoa, että isä on nyt niin väsynyt, että hän menee vähäksi aikaa sairaalaan lepäämään ja keräämään voimia. Jotenkin niin, että lasten ei tarvitse miettiä, johtuuko isän ärtyisyys heistä. Itse masentuneena tiedän miten raskas taakka on se, että tuntuu ettei pysty olemaan sellainen vanhempi kuin haluaisi ja miettii kantavatko lapsetkin jotain taakkaa siitä.
Kiitos vastauksesta kolmonen! Kovasti toivon voimia sinulle ja perheellesi! Oletteko saaneet tukea ja apua sukulaisilta tai ystäviltä?
Muiden kokemuksia vanhemman masennuksesta kertomisesta lapsille?
Lapsi saattaa alkaa pelätä, ettei vanhemmat enää pysty huolehtimaan heistä. Jos nyt kotona kuitenkin sujuu niin miksi mennä osastolle?
Mielialalääkkeet ja keskusteluapu ei ole tehonneet kunnolla, vointi vain menee alaspäin. Osastolla voitaisiin seurata tiiviimmin lääkityksen vaihtoja. Älkää nyt alkako pelotella, että osastolle meno olisi huono juttu! :( Tänä päivänä se ei ole ihan itsestäänselvyys, että osastohoitoon pääsee, vaikka haluaisikin.
Ja kiitos vielä kaikille tähän asti vastanneille, että ei ole lähdetty loanheittolinjalle tyyliin "mitäs teit lapsia potentiaalisen mt-ongelmaisen kanssa."
Mutta kannattaahan se käydä katsomassa, josko auttaisi.
Mutta, jos masennukseen on joku syy vaikkapa huono parisuhde tms. niin ei mikään auta ennenkuin ongelma poistetaan.
Lapset ovat tekemisissä ko. ihmisten kanssa ja päätin kertoa aika aikaisin asiasta sen oikeillä nimillä. Selitin, että on olemassa tuhansia erilaisia sairauksia, niin fyysisiä kuin psyykkisiä. Kerroin, että joillakin ihmisillä, ei toimi tietyn hormonin (serotiinin) tuottaminen normaalista vaan sitä syntyy olennaisesti vähemmän kuin muilla tms. Tällöin he saattavat masentua (selitin mitä se tarkoittaa) ilman mitään suurta surua tai murhetta. Kerroin, miten he saattavat käyttäytyä jne. Kerroin myös, miten sitä voidaan hoitaa (lääkkeet, sairaalahoito, jossa lääkettä testataan, miten sopii jne.) Vertasin masennusta mihin muuhun tahansa sairauteen (mm. diabetes: elimistö ei tuota riittävästi insuliinia).
Ovat nyt 5. ja 6.-luokkalaisia ja minusta on ihana huomata, kuinka he suhtautuvat masennnukseen kuin mihin tahansa sairauteen.
Tsemppiä!
En odotakaan, että osastohoidossa saisi kummemmin keskusteluapua, lääkevaihtoehtoja siellä voisi paremmin käydä läpi, kun on jotain hoitajien seurantaa vuorokauden ympäri. On totta, että jos masennukselle olisi jokin selkeä perussyy, niin siihen vaikuttamalla tila saattaisi parantua.
En kiistä, etteikö mieheni masennus millään lailla vaikuttaisi suhteeseemme, mutta toistaiseksi olen kyllä jaksanut häntä ymmärtää.
Muita masentuneita äitejä/isiä paikalla? miten lapset ovat ottaneet asian? Oletteko peitelleet/kaunistelleet tilannetta?
Kympille erityiskiitos hyvistä vinkeistä! Vertaus diabetekseen oli hyvä oivallus. Hienoa, että on olemassa ihmisiä, jotka jaksaa selittää asian noin fiksusti lapsille. Omat lapsesi osaavat varmasti tulevaisuudessa suhtautua hyvin, jos vaikka joku heidän kavereistaan oireilee psyykkisesti.
Kiva, että vinkit kelpasivat :) Kirjastosta löytynee myös lapsille tarkoitettuja kirjoja asioista. Ei kannata tehdä asiasta peikkoa, elämmehän jo hieman eri aikaa kuin muutama vuosikymmen sitten.
Itse asiassa toinen lapsistamme kysyi tässä hiljattain, että voiko myös lapsi masentua. Sanoin, että voi mutta yleensä se on harvinaisempaa, sillä serotiinin taso laskee useimmiten vasta aikuisena tai aikuisuuden kynnyksellä, jos on laskeakseen. Hieman tässä asiassa sanoin valkoisen valheen, sillä onhan niitä masentuneita lapsiakin ilman mitään sen kummempaa traumaa. Mutta en halunnut, että alkaa murehtia turhaan...herkkis kuin on :)
Koita saada myös miehesi ymmärtämään, että kyse on oikeasta sairaudesta eikä esim. heikkoudesta. Eikös serotiinin taso voida nykyään ihan mitata, jolloin sen alhaisuus kertoo ihan olemassaolevasta puutteesta?
Onneksi miehelläsi on ymmärtävä ja tukea antava vaimo :)
Emme varmasti ole av:n ainoa perhe, jossa vanhemmalla masennusta.