Vituttaa ehjät perheet

takana 17 vuoden liitto. Minä pidän sitä pitkänä. Eikä ole sitä paitsi aikeissa hajottaa sitä tässä ihan lähiaikoinakaan.

että meidän tuttavapiirissä ovat eronneet ne, jotka on aloittaneet seurustelunsa jo kouluaikoina, alle 20-vuotiaina siis, sitten taas yli 25-vuotiaina kohdanneet parit on yhdessä. Vai eivätkö ole vielä ehtineet erota sitten, olemme nelikymppisiä nykyään.

En kyllä laske vielä "pitkäksi suhteeksi" kun yhdessä ollaan oltu 12 vuotta, ainakaan ei tunnu niin pitkältä. Puhumattakaan että olisi jotain kulisseja pystyssä. =D

Aloimme seurustella kun olin 18v, naimisiin 20v ja nyt olen 35v ja edelleen onnellisesti yhdessä, ilman kulisseja. :)

takana 17 vuoden liitto. Minä pidän sitä pitkänä. Eikä ole sitä paitsi aikeissa hajottaa sitä tässä ihan lähiaikoinakaan.

sekä nämä monien vuosien liittolaiset kuin uusperheelliset. Itse koen että minulla on ollut onnea että olen sattunut löytämään miehen jonka kanssa olemme kasvaneet yhteen ennemminkin kuin erilleen.

Etenkin hyvin nuorina aloitetuissa suhteissa kumpikin osapuoli vielä kasvaa ja muuttuu. Elämän suunnat saattavat lähteä erilleen.



Kannattaa kuitenkin muistaa ettei parisuhde ole se elämän ainoa asia. Meillä ydinperhesuhteet ovat kunnossa mutta jotkut sukulaissuhteet ovat ihan hirveitä. Ongelmia on työelämässä ja terveydessä. Raha-asiat painavat välillä päälle niin että happi loppuu. Hirveä stressi ja ahdistus nytkin päällä.



Ulospäin en sitä aina näytä koska ystäviä tavatessa en halua kaataa kaikkea heidän niskaansa ja toisaalta haluan hetken keskittyä iloisempiin asioihin tai ystävieni kuulumisiin jotta taas jaksan omaa elämääni.



Onni on sisäinen rauha ja eri elämän osa-alueiden summa.

kaikis on ongelmat ja ylä-sekä alamäet.Kaikkee ei voi saada....

kanssa yhdessä. Tai siis sua en varmaan tunne, mutta sitä yhtä eronnutta ystävääni ärsyttääkseni. Mulle tämä nykyajan erobuumi tai mikä onkaan on ihan vieras, koska suurin osa liitoista lähipiirissäni on pitkiä. Ja ei, en ole uskovainen tai mikään muukaan kummallisuus, vaan ihan helsinkiläinen kolmekymppinen työssäkäyvä koululaisten äiti.

missähän kohtaa minä väitän, että itselläni olisi takana pitkä liitto? Olen 32-vuotias ja minulla on takanani toistaiseksi 10 vuotta parisuhdetta mieheni kanssa. Toivon, että vielä monta samanmoista edessä päin. Lähipiirissäni on pääasiassa vain pitkiä liittoja; vanhempamme, tädit, sedät, ystävät jne.

takana 17 vuoden liitto. Minä pidän sitä pitkänä. Eikä ole sitä paitsi aikeissa hajottaa sitä tässä ihan lähiaikoinakaan.

Mikä siinä omassa elämässä mättää, jos kadehtii toisia? Sitä kannattaa miettiä. Itsellä menee nyt hyvin parisuhteessa, mutta on ollut aikoja kun ei ole tuntunut tältä ja silloin iskee tuo kateus. Oikeasti silloin pitäisi kääntyä katsomaan sinne sisään päin perheessä.



Kriisien kautta tapahtuu yleensä jonkunlaista kasvamista, joten ensimmäisenä ei kannata juosta karkuun ja erota, ei siitä uusperheestäkään. Joskus tilanteiden ja tunteiden selvittely vaatii vain aikaa. Itse miellän tuon "työn tekemisen" parisuhteessa aika paljon vain odotteluksi että joku negatiivinen tunne menee ohi eikä siihen tartu, ei ala sen perusteella suunnittelemaan eroa tai pettämään tai muutakaan vaan odottaa sitä tunteen väistymistä. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 12 vuotta ja sinä aikana ehtii kyllästyä toisen naamaan monta kertaa, mutta tulee myös niitä uudelleen rakastumisia. Se mikä ehkä ulkopuoliselle näyttäytyy kulissina on meille vain tällainen ohimenevä negatiivisten tunteiden aika. Aina se on mennyt ohi. Tokikaan meillä ei ole alkoholismia, väkivaltaa tai muuta tällaista perustavaa laatua olevaa ongelmaa. Ja tähän kaikkeen tarvitaan aina kaksi, jos toinen luovuttaa, ei siinä toinen paljon mitään voi.



Joka tapauksessa, ei kannata kadehtia muita, vaan miettiä voisiko tänä iltana tehdä jotain kivaa oman perheen kanssa turhan märehtimisen sijaan.

Kun tiedän että monen "ehjän" perheen sisällä on kaikkea muuta kuin ehjää. Ollaan yhdessä kaikista muista syistä kuin siitä että halutaan olla yhdessä ja rakastaa.

kun itsellä on erot ja uusperheet. Ei saisi kai sanoa näin mutta oikeesti, vituttaa noi harvat ystävät joilla on yhä liitot kasassa.

Kun tiedän että monen "ehjän" perheen sisällä on kaikkea muuta kuin ehjää. Ollaan yhdessä kaikista muista syistä kuin siitä että halutaan olla yhdessä ja rakastaa.

kun itsellä on erot ja uusperheet. Ei saisi kai sanoa näin mutta oikeesti, vituttaa noi harvat ystävät joilla on yhä liitot kasassa.

ja mun mielestä maailmassa on aina niin että jollain on jotain parempaa, hienompaa, upeampaa kuin sinulla. Kateus on siksi aivan turhaa.

Mulla on onnellinen avioliitto ja ehjä perhe, mutta haluaisin silti olla todella hyvä laulaja ja pidempisäärinen, mutta miksi jäädä murehtimaan sellaista mitä sinulla ei ole vaan keskittyä siihen mitä sinulla on. Aamen.

omasta kyvyttömyydestä kasvaa ja muuttua.



Puolisoa vaihdetaan ettei tarvitsisi kohdata niitä perimmäisiä kysymyksiä, itsessä olevia ongelmia.



Ja maailma täyttyy ihmisistä jotka haukkuvat exäänsä.



Peili on pelottava, on helpompaa vaihtaa "peiliä".

Monet on yhdessä vaan kun ei uskalla erota, vaikka se olisi kaikille parasta

Samoin uskon että kuliseeja ne pitkät liitot o. ap.

Aiotko erota tulevaisuudessa siis myös nyxästäsi vai pitää kulissia yllä?

Itse miellän tuon "työn tekemisen" parisuhteessa aika paljon vain odotteluksi että joku negatiivinen tunne menee ohi eikä siihen tartu, ei ala sen perusteella suunnittelemaan eroa tai pettämään tai muutakaan vaan odottaa sitä tunteen väistymistä.

Mutta narsisti on reaktiivinen eikä kestä niitä tunteita ja tuntemuksia, vaan olo pitää saada heti pois, heti pitää tuntua ihan toisenlaiselta, niitä omia oloja ei kerta kaikkiaan narsisti kestä ja siedä. Koska narsistin päässä elää ajatus siitä, miten asioiden PITÄISI olla. Ja kas! tekosyy pettämiselle ja erolle onkin jo narsistin päässä valmis.

Kriisien kautta tapahtuu yleensä jonkunlaista kasvamista, joten ensimmäisenä ei kannata juosta karkuun ja erota, ei siitä uusperheestäkään. Joskus tilanteiden ja tunteiden selvittely vaatii vain aikaa. Itse miellän tuon "työn tekemisen" parisuhteessa aika paljon vain odotteluksi että joku negatiivinen tunne menee ohi eikä siihen tartu, ei ala sen perusteella suunnittelemaan eroa tai pettämään tai muutakaan vaan odottaa sitä tunteen väistymistä.

Parisuhteessa on kyse aika pitkälle omien ja toisen tunteiden hallinnasta, käsittelystä ja hyväksymisestä.

Tai aktiivisia keskusteluja suhteen tilasta. Näin siis meillä, olen yksi noista ekoista vastaajista joka sanoi että alamäkeäkin on menty paljon. Ei tässä ole kyse siitä, että olisimme puolisoina jotenkin "vääriä" toisillemme, vaan omasta kasvustamme ym. (olemme molemmat parikymppisiä, seurustelu alkoi jo peruskoulussa)

kun itsellä on erot ja uusperheet. Ei saisi kai sanoa näin mutta oikeesti, vituttaa noi harvat ystävät joilla on yhä liitot kasassa.

Minäkin olen eronnut 14v liitosta, ollut 3 lapsen yh ja nyt todella onnellisesti uudella liitossa jo 16 vuotta. En todellakaan haikaile niitä entisiä aikoja eikä ole mitään syytä kadehtia ystäväperheitä jotka on olleet kasassa alusta saakka. Ei heillä ole mitään sen enempää kuin meilläkään, päinvastoin kun ovat nuorena menneet naimisiin eivät enää jaksa panostaa parisuhteeseen kuten me aikuisena toisemme valinnet.

vaikka se olisi kaikille parasta

lapsille parasta. Monet vaan eroavat, kun aikuisista ei enää tunnu kivalta 24/7...

Eroaminen on pakenemista. Ne jotka tosissaan jotain uskaltavat, pysyvät liitoissaan vaikeuksista huolimatta.

Minusta ei olisi ikinä siihen. Jos tässä joskus ero tulee niin yhden asian olen jo nyt luvannut itselleni - uusperhekuvioon en IKINÄ lähde.

Minä ja mieheni olemme olleet yhdessä 23 vuotta, joista 20 vuotta naimisissa. Jos tästä jostain kumman syystä loppu tulisi, en ikinä lähtisi eronneen miehen matkaan. Minun kärsivällisyydelläni (kärsimättömyydelläni) varustettu ihminen ei kestäisi sitä ihmissuhdeviidakkoa ja aikataulukompromisseja ja kymmenien ihmisten mielipiteiden ja pahastumisten välttämisen huomioon ottamista, joka sitten väistämättä seuraisi. En todellakaan olisi valmis luopumaan itsemääräämisoikeudestani, sellaista miestä ei kyllä eteeni tulisi!

lapsille parasta. Monet vaan eroavat, kun aikuisista ei enää tunnu kivalta 24/7...

Eroaminen on pakenemista. Ne jotka tosissaan jotain uskaltavat, pysyvät liitoissaan vaikeuksista huolimatta.

Lapset selviävät eroista kyllä.

t: ohis

Monet on yhdessä vaan kun ei uskalla erota, vaikka se olisi kaikille parasta

Samoin uskon että kuliseeja ne pitkät liitot o.

ap.

Meillä yhteiselämää takana kohta 20 vuotta ja edelleen meillä on voimakkaita rakastumisen vaiheita, eli lähetellään tekstareita ja pussaillaan...

Välillä on toki kausia kun toisen naama ärsyttää, ja kaikki mitä sanoo tai tekee on väärin...

Mutta juuri sellaista on pitkä liitto.

Jos tästä oltaisiin aina lähdetty kun on kyllästyttänyt tai tuntunut siltä että "rakkaus on loppunut", niin oltaisiin erottu jo monta kertaa.

Nuo ovat kuitenkin ohimeneviä vaiheita, ja juuri se pitäisi avioliittoon mennessä sisäistää. Jos toinen alkaa kyllästyttää ja jopa inhottaa, se on ohimenevää. Sitä usein seuraa suuren rakastumisen vaihe, ja se on aina yhtä ihanaa.

En siis sanoisi liittoani kulissiksi, vaikka välillä mennäänkin hampaat irvessä.