Tehtiin viime to. inseminaatio ja sitten alkoi....
vaivat.
Koko viikonlopun kirvelti alapäätä - myös pissaaminen tuntui ikävältä, tuli sellainen kova kirveltävä tunne. Eilen tuo kirvelyvaiva lieventyi ja tänään se on jo melko minimissään.
Luulisin, että tämä on virtsatietulehdus (lievänä), mutta en tiedä sitten voiko tämä mennä itsestään ohitse? Kun ei enää ole tuota vaivaa, kuin hyvin hyvin lievänä.
En vain voi käsittää miksi tämän kertainen inseminaatio tällaista vaivaa aiheutti? Toki toimenpidekin kyllä kesti taas tällä kertaa jonkin aikaa, jokainen lekurihan tekee sen omalla tavallaan.
Miehen mielestä vain tuon toimenpiteen takia paikat ovat ärtyneet ja että siksi on tätä kirvelyä.
Välillä olen tosissani miettinyt sitäkin, että olivatko ne insrumentit täysin puhtaat, ettei niistä vain olisi mitään pöpöä tullut.