nuoret alkoholistit
Onko heitä..? On meitä.
Sinä alle 30-vuotias, oletko huomannut juomisen olevan ongelma? Oletko yrittänyt tehdä/tehnyt asialle jotain? Saatko/saitko apua jostain ryhmästä, läheisiltä tai klinikalta?
Itse olen nyt ollut reilun kuukauden kuivilla ja aloitin tänään blogin, jossa tulen käsittelemään matkaani oikeaan ja kestävään raittiuteen. Röyhkeästi sitä tässä mainostan:
http://carrottop.blogit.fi/
Ja te nuorten alkoholistien läheiset: Miten olette selvinneet läheisen alkoholiongelmasta?
Kommentit (15)
eikö voi jossain aa-kerhossa noista puhua?
Katsonut ja kärsinyt vanhempiensa juomisesta. Ei ole ollut ketään, joka olisi välittänyt. Kaikki sirpaleina ja koko lapsuus pelkkää pelkoa ja häpeää täynnä. Ihana alkoholi vei pelkoa pois ja teki olon ihanan välinpitämättömäksi. Äiti joi kodin ja koko elämäni. Isä joi koko lapsuuteni ja muutti pois jatkaakseen rakasta juomistaan rauhassa. Kukaan ei voi ymmärtää sellaista, jos ei ole itse kokenut.
Eikö moni alko-ongelmainen saa juuri tuota kautta rahaa viinaan.
Tunnistan itsessäni alko ongelman ja häpeän sitä. Tässä juuri ellävä osoitus siitä kun meille tuli vieraita ja juotiin pari lasia viiniä. Itse en osannut sitä lopettaa vaan jäin kukkumaan ja juomaan lisää ja selaileen nettii... Ihana aamu tulossa kun pieni herää + vieraat... Pitäis mennä nukkuun...
Kannattaako tuota julkisesti myöntää? Hävettäähän se hirveästi, kun sukulainen, nuori vielä on alkoholisti. Itse aiheutettua, ei oo vanhempaskaan vissiin jaksanu perään kattoa.
Eikö moni alko-ongelmainen saa juuri tuota kautta rahaa viinaan.
Enpä ollut huomannut noita mainoksia. Hetken sivuja selattuani osasin sitten myös poistaa ne. Olivat siis valmiita sivuston siihen työntämiä mainoksia. Eli ei, en ehkä välttämättä noita firmoja mainosta...
Tunnistan itsessäni alko ongelman ja häpeän sitä. Tässä juuri ellävä osoitus siitä kun meille tuli vieraita ja juotiin pari lasia viiniä. Itse en osannut sitä lopettaa vaan jäin kukkumaan ja juomaan lisää ja selaileen nettii... Ihana aamu tulossa kun pieni herää + vieraat... Pitäis mennä nukkuun...
Tuttu tunne. Mäkin olin aina kaveriporukasta se, joka jäi viimeisenä yksin juomaan... Tsemppiä!
jo alle kolmekymppisenä, onnistui raitistumaan, nyt ollut jo reilusti yli kymmenen vuotta raittiina. Olihan se raskasta aikaa, kun hän vielä joi ja aloitteli raittiutta (ei se ihan kerrasta onnistunut), mutta nyt on tosiaan yli kymmenen vuotta putkeen ollut raittiina. Sitä ennenkin oli raittiina muutaman vuoden, jonka aikana oli pari repsahdusta, pisin niistä kesti melkein vuoden, lyhyin pari päivää.
Mutta nykyään ei tuota alkoholismia edes tule ajateltua, kun mies ei juo ja oma juominenkin on vuosien kuluessa melkein loppunut, osittain sen vuoksi kun olen huomannut, että elämä ilman alkoholia onkin tosi kivaa ja mukavaa (ja osin varmaan johtuu ihan iästä, ei yli neljäkymppisenä enää muutenkaan jaksa).
Niin ja hyvin sujuu elämä, mies menestyy työssään ja harrastuksessaan, on hyvä isä ja aviopuoliso. Onneksi jaksoin katsoa sen raitistumisen ajan, ja onneksi mies onnistui raitistumaan, eihän se aina niin helppoa ole.
jo alle kolmekymppisenä, onnistui raitistumaan, nyt ollut jo reilusti yli kymmenen vuotta raittiina. Olihan se raskasta aikaa, kun hän vielä joi ja aloitteli raittiutta (ei se ihan kerrasta onnistunut), mutta nyt on tosiaan yli kymmenen vuotta putkeen ollut raittiina. Sitä ennenkin oli raittiina muutaman vuoden, jonka aikana oli pari repsahdusta, pisin niistä kesti melkein vuoden, lyhyin pari päivää.
Mutta nykyään ei tuota alkoholismia edes tule ajateltua, kun mies ei juo ja oma juominenkin on vuosien kuluessa melkein loppunut, osittain sen vuoksi kun olen huomannut, että elämä ilman alkoholia onkin tosi kivaa ja mukavaa (ja osin varmaan johtuu ihan iästä, ei yli neljäkymppisenä enää muutenkaan jaksa).
Niin ja hyvin sujuu elämä, mies menestyy työssään ja harrastuksessaan, on hyvä isä ja aviopuoliso. Onneksi jaksoin katsoa sen raitistumisen ajan, ja onneksi mies onnistui raitistumaan, eihän se aina niin helppoa ole.
Hienoa kuulla, että sulla on läheinen noussut takaisin pinnalle ja päässyt kiinni normaaliin elämään! Nämä selviämistarinat inspiroi. Ihanaa sinulta, että olet jaksanut pysyä miehesi kanssa myös vaikeat ajat.
Kävin lukemassa tuota sun blogia (vaikka siellä vasta kaksi merkintää olikin)
Ootko varma, että haluat leimautua loppuelämäksesi alkoholistiksi noilla teksteillä? Kuka tahansa tuleva työnantaja voi saada nuo lukeakseen. Rohkeaa tekstiä, mutta ootko miettiny ihan loppuun asti?
Tiiätkö tyttöpieni, kun ei ketään kiinnosta. Oot ilmeisesti yksineläjä, etkä tolla ryyppäämiselläsi satuta muita. Jos oisit yksinhuoltajaäiti, niin tämä keskusteluketju ois jo melko pitkä. Mut luuletko, että yksin elävän nuoren aikuisen jutut kiinnostaa?
Hanki elämä!!!
Hyvä, ap!
Kunnioitan tätä blogia ja bloginpitäjää. Erikoista, että todellisista asioista ei saisi blogimetsikössä joidenkin av-mammojen mielestä puhua. Kerrankin joku nuori kertoo muustakin kuin laukuistaan, hiuksistaan ja luomiväreistään, ja heti ollaan lynkkaamassa.
Voimia ap:lle!
40-vuotias alkkis
yleensä se ongelma vähenee, kun rahat loppuu. Eli lopun kuusta joutuu olemaan ilman bisseä.
Ongelmana lähinnä rahan puute. En vissiiin ole vielä niin alkkis että jaksaisin kiljua tehdä. Kyllä tää alkoholismi laiskuttaa mielen, kun ei jaksa edes kiljua tehdä! Pakko vaan odottaa seuraavaa palkkaa ja olla selvinpäin.
14:
Kiitos tosi paljon kommentista, tuntui tosi hyvältä lukea se. Muakin on ihmetyttenyt suuresti tämä suhtautuminen. Uskallanko kärjistää jopa käänteiseen ikärasismiin. 22-vuotias = teini = ei voi ottaa vakavasti...?
Mutta vielä iso kiitos sulle.
15:
Sepä hienoa. Kiljua en ole tehnyt, enkä tee. Nyt on takana 40 selvää päivää, enkä sitä varmasti millään kiljulla pilaa.:D Vaikka mieli tekeekin ihan oikeasti viinaa, niin keitän hyvää teetä, syön hyvää ruokaa, katson hyviä ohjelmia ja vietän aikaa hyvien ihmisten kanssa.
Osasin jotain tällaista joiltakin odottaakin, mutta julkaisin aloituksen silti. Onhan aihe kipeä ja ehkä joistain ihmisistä hyssyteltäväkin, mutta minusta näistä asioista on tärkeää pystyä puhumaan. Omaakin tilannettani olisi varmasti aikoinaan auttanut se, että olisin pystynyt puhumaan enemmän läheisilleni ongelmistani, mutta en uskaltanut juuri siksi, että häpesin. Nyt en enää häpeä (tai no, häpeän vähän, mutta kykenen jo joten kuten seisomaan sanojeni ja päätösteni takana), sillä tiedän, että ongelmiin on saatavilla apua, kun sen osaa ottaa vastaan.