Onko niin, että jotkut vanhemmat tuhlaavat kaikki lapsilisät?
Siis niin, ettei lapselle jää säästöön mitään millä esim.voisi kustantaa opiskeluja? Kuulostaa hurjalta. Lapsen tilille voisi säästää vähänkin. 20e/kk olis jo 18 vuodessa aika paljon.
Kommentit (132)
Mitä järkeä on säästää lapsilisät ja antaa vapaat kädet käyttää ne miten haluaa ja toivoa parasta. Eikö kannattaisi asettaa rahojenkäytölle joku ehto, vaikkapa ulkomailla opiskeluun tms.
kun eipä sitä edes huomaa kun se tulee. Mutta säästämme lapsille omat asunnot kaikille, niin eipä siinä lapsilisien säästäminen tuntua missään.
Ja joka tapauksessa lapsilisä on todellakin tarkoitettu lapsen kuluihin, eikä lapselle itselleen säästettäväksi. No voihan se lapsi sitten yliopsitolla juoda ja juhlia kunnolla vuoden pari kun on rahaa säästössä.
opintojen kustantamiseen menee lapsilisät. Vielä puolen vuoden ajan.
minua varten. Olenkin siitä vähän katkera. Nyt opintojeni päättyessä on 10 000 velkaa. Mieluusti olisin potin velottanut säästöistä.
Aikuistumiseen kuuluu se, että vastaa itse omista kuluistaan. Miksi siis sinun ei täysi-ikäisenä olisi pitänyt vastata omasta elämisestäsi? Oletko koskaan ajatellut asiaa siltä kannata, että olet saanut vanhemmiltasi myös vapauden elää elämääsi ilman heidän talutusnuoraansa? Sillä kyllähän tosiasia on, että mitään ilmaista ei ole. Jos vanhemmat maksavat/säästävät/tukevat aikuista lastaan, on hän aina enemmän talutusnuorassa, kuin se joka oikeasti vastaa itse omistaan.
Ei ole häpeä vaan hienoa että ne rahat käytetään koska niitä ei ole tarkoitettu säästämiseen, mutta ei se ole kiellettyäkään.
kannata säästää. Mun ystävä laittoi kummilapsen tilille joka kk 10 mk, eli n 20 euroa vuodessa.
Täytti muutama vuosi sitten 18 ja sai rahat itselle. Pari iltaa baarissa ja rahat olivat menneet.
Rahaa ei ikinä kannata pantata tilillä.
Meillä on 3 lasta, jokaisen synnyttyä ollaan ostettu asunto, joka on laitettu vuokralle.
Saavat kummankin puolen sukulaisilta aina synttärinä ja jouluna rahaa, tehdään extralyhennys aina niillä. Muuten lainaa lyhennetään vain vuokra - vastike + lapsilisän verran.
Uskoisin että parikymppisenä arvostaa velatonta asuntoa Helsingin kantakaupungissa jonkin verran. Ainakin luulen niin.
se päivä kun koko lapsilisä järjestelmä poistuu on tulossa. Lapsilisä on lapsen elatukseen tarkoitettu eikä säästettäväksi. Meillä koko raha käytetään vaikka koko summan voisi säästää.
Lapsesi kiittävät varmaankin sua sitten kun he aloittaat opinnot ja hattu kourassa joutuvat menemään lainaluukulle, jotta saisivat ostettua eilisen ranskiksen Siwasta.
Lapsia ehdään se määrä kuin heitä pystytään elättämään ja opinnot kustantamaan. Eilen oli eeri meinkini. Tänään on tämä!
Siis niin, ettei lapselle jää säästöön mitään millä esim.voisi kustantaa opiskeluja? Kuulostaa hurjalta. Lapsen tilille voisi säästää vähänkin. 20e/kk olis jo 18 vuodessa aika paljon.
Sun ap kannattaa käydä kelan sivuilla lukemassa mihin se raha on tarkoitettu. Taitaa lukea selvällä suomella, lapsen elatukseen ja huoltoon. Mun lapsi tarvitsee sitä elatusta ja huoltoa nyt just ja heti, ei sitten täysi-ikäisenä.
mutta ei niitä rahoja todellakaan missään tilillä ole makuutettu. Lapsilla on nyt rahastoja, osakkeita ja yhteinen sijoitusasunto.
Meistä lapsille säästäminen on todella tärkeää. Etenkin alkuun se oli hieman hankalaa (olimme alle parikymppisiä vanhempia esikoisen syntyessä), kun vielä opiskelimme, mutta kun lapsilisä meni aina suoraan säästöihin, ei sitä enää ottanut huomioonkaan omassa budjetissa. Meille säästetyt rahat auttoivat meidät oman elämämme alkuun, joten haluamme tarjota omille lapsillemme samaa, vaikka se tiukkaa välillä tekikin.
En todellakaan usko, etteikö ihan jokaisella olosi varaa sen 20e/kk lapselleen säästää. Aivan taatusti on, se on vaan valintakysymys. Monet mutsit pistää röökiin ja siideriin enemmän kuussa rahaa ja silti valittavat olevansa köyhiä. Ei uppoo!
ap
Missä Utopiassa sinä elät?
Kyllä, Suomessa on paljonkin perheitä, jotka joutuvat taatusti viimeiselläkin kaksikymppisellä ostamaan jotain välttämätöntä ennen seuraavaa tili-, päiväraha- tai lapsilisäpäivää.
Eikä ole varaa myöskään virvokkeisiin (edes lapselle) ei alkoon eikä tupakkaan ja välttämättömistäkin menoista joutuu tinkimään.
Kuinka helppoa sinun elämäsi ollut, jos et pysty sitä uskomaan? Miksi sinä sitten itse otit velkaa?
Eräät meistä mieluummin kuluttavat ensin olemassaolevat rahat ennen kuin ottavat velkaa.
Jos säästät 18 vuotta 20 euroa kuussa, kasassa on 4320. Minä annan opiskelijoille 100 euroa kuussa, kirjat, matkaliput ja puhelinlaskut maksan, myös vakuutukset ja muita juttuja. Ei siinä 4000 euroa riitä vaikkapa lukioon + 3-4 vuoden jatkokoulutukseen.
Lapsia ehdään se määrä kuin heitä pystytään elättämään ja opinnot kustantamaan. Eilen oli eeri meinkini. Tänään on tämä!
Väärin! Tänään pärjäävät parhaiten ne, joille sossu kustantaa kaiken. Toiseksi parhaiten ne, joiden vanhemmat kykenevät kustantamaan kaiken.
Heikoimmassa asemassa ovat omillaan toimeentulevat keskituloiset. He eivät ole oikeutettuja mihinkään ylimääräisiin tukiin, mutta lapsilisiin sentään.
nehän on elämistä varten! Kyllä ne meillä on mennyt lasten ruokaan, vaatteisiin ja harrastuksiin viimeiset 31 vuotta.
Tällä inflaatiolla ei ole mitään järkeä jemmata muutamaa sataa kymmeniksi vuosiksi. Nyt 20 e saaedes jotain järkevää, parin kymmenen vuoden päästä nallekarkkeja.
Jos säästätte lapselle niin sijoittakaa niin että rahat pysyvät mukana rahanarvon laskussa..
en mä niitä rahoja TUHLAA. Ne menee elämiseen! Kuulostaako hurjalta?!
Rahat tulee mun tilille, olen tällä hetkellä kotihoidonvapaalla, eli tulot aika minimaaliset. Mies sen sijaan on töissä, ja tienaa keskivertomiehen tavoin, ja hän laittaa esikoisemmme rahastoon joka kk 40€. Kuopukselle ei olla vielä rahastoa avattu. Minä laitan pienistä tuloistani molempien lasten tileille joka kk 10€.
Lapsia ehdään se määrä kuin heitä pystytään elättämään ja opinnot kustantamaan. Eilen oli eeri meinkini. Tänään on tämä!
Väärin! Tänään pärjäävät parhaiten ne, joille sossu kustantaa kaiken. Toiseksi parhaiten ne, joiden vanhemmat kykenevät kustantamaan kaiken.
Heikoimmassa asemassa ovat omillaan toimeentulevat keskituloiset. He eivät ole oikeutettuja mihinkään ylimääräisiin tukiin, mutta lapsilisiin sentään.
Onneksi on reippaat lapset jotka ovat työllistyneet jo opiskeluaikana ja selvinneet omista kuluistaan. Me vanhemmat maksamme vielä asuntolainaa eläkeikään saakka, toki yritämme sponssata minkä voimme. Yleensä käyvät kerran viikossa meillä syömässä ja tyhjentävät pakastimen
Lapsilisät menee meillä ihan lasten kuluihin, vaippoihin, vaatteisiin jne. Eli ei niitä mihinkään tuhlata, hassu ajatuskin..!
Ne on tarkoitettu lasten menoihin, mutta ap ei taida edes lapsisiä tarvita jos ne jää säästöön. Pärjäisimme mekin varmaan ilmanlkin, mutta kun olen kahden lapsen kanssa kotihoidontuellla, niin kyllä ne tarpeeseen tulevat!
Itse en voi yhtään laittaa säästöön tällä hetkellä, kun maksan asuntolainaa silloin kun pystyn ja arjen kuluja.
se päivä kun koko lapsilisä järjestelmä poistuu on tulossa. Lapsilisä on lapsen elatukseen tarkoitettu eikä säästettäväksi. Meillä koko raha käytetään vaikka koko summan voisi säästää.
Lapsesi kiittävät varmaankin sua sitten kun he aloittaat opinnot ja hattu kourassa joutuvat menemään lainaluukulle, jotta saisivat ostettua eilisen ranskiksen Siwasta.
Lapsia ehdään se määrä kuin heitä pystytään elättämään ja opinnot kustantamaan. Eilen oli eeri meinkini. Tänään on tämä!
Mun 3. lapsi joka nyt opiskelee parhaillaan tekee ihan omaksi ilokseen 2 työtä kun sitä tarjolla on. Valmistuu silti tänäkeväänä eli 3 vuodessa. Syö hyvin, matkustelee, ostelee mitä haluaa ja nauttii elämästä. Ja osaa arvostaa kaikkea saamaansa enemmän kun se on itse ansaittu eikä papalta saatu!
Ei ole vielä hattu kourassa nähty missään....:)
Se on tarkoitettu avuksi lapsen elatukseen. Kukin päättäköön omalta kohdaltaan miten tekee, jos ei ole varaa säästää niin mikä pakko se on. On sitä ihmiset kautta aikojen joutuneet kustantamaan opintonsa ja elatuksensa aikuisena ihan itse.
Juuri siksi monet ei vaurastukkaan. Oteta opintovelkaa, asutaan vuokralla, jätetään opiskeluja väliin rahan takia jne. Jokaisen polven pitäisi olla edellistä rikkaampi.
Tossa onkin ero köyhillä ja muilla. Köyhät eivät viitsi tukea lapsiaan. Näin hekään eivät käy korkeakouluja/yliopistoja ja maksavat turhia kuluja, vuokrassa, opintolainassa, asuntovelassa jne. Siihenkö vielä lisätään että ei haluta antaa perintöä vaan tuhlataan kaikki niin jokainen joutuu aloittamaan alusta
Millä logiikalla raha, joka käytetään lapseen NYT eikä vasta 20 vuoden päästä ei mene lapseen. Lapsella on myös nykyisyys, tulevaisuudesta et tiedä mitään.