11-vuotiaan neuroottinen käyttäytyminen ov

Haepas apua kouluterveydenhoitajalta, tai suoraan koulupsykologilta jos teidän koululla on oma.

Toki varmaan joku tuki olisi paikallaan, olemme olleet samanlaisia sisarustemme kanssa lapsena, ankara koti ja itsesyytökset jos jotain sattuu. Meni ohi aikanaa, ihan itsellään.

omaan kehitysasteeseen nähden.



ONko sen lapsen oikeasti ihan pako lähteä yksin kotoa aamuisin? Kun ei selvästi ole siihen vielä valmis?



PUhukaan nyt ainakin siitä, että mikään katastrofi, mikä kotona voi sattua - kissan karkaamisesta vesihanaan tai edes tulipaloon - ei ole nin paha, että sille kannattaisi kaikki elämänsä aamut uhrata. Että hän varmasti tekee parhaansa, ja se riittää, teille kaikille, kaikissa tilanteissa. Että hän on ihan ok ja kelpaa ihan virheellisenä ja virheitä tekevänäkin.

Tarkastaa moneen kertaan jo illalla , että laukussa on kaikki tarvittava. Aamulla ahdistuu jos joutuu lähtemään yksin, pelkää että tekee jotain väärin. Olemme koittaneet järjestää, että tyttö ei joutuisi yksin lähtemään , se on meillä aika helppoa kun olen vuorotyössä ja miehellä on liukuva työaika. Tyttö ahdistuu myös kiireestä niin , että alkaa toimia vielä hitaammin.

Toinen tytär , 13v , on sitten ihan päinvastainen. Jättää surutta suoristusraudan päälle huoneeseensa , valot jää aina päälle ja silti myöhästelee koulusta joka viikko.

Miten voikin olla tollainen pyryharakka ja neiti täydelllinen sisaruksina .

apua lapsellesi. Soita vaikka kouluterkalle, hän osaa neuvoa eteenpäin. Jos teillä on tällainen 'sukurasitus' tässä hommassa niin kysehän on varmaankin kopioidusta tavasta. Voisit yrittää itsekin päästä eroon neurooseistasi lapsen rinnalla. Äitisi on varmaan onnistunut siirtämään omansa sulle ja sinä jatkat samaa perinnettä. Yritä saada juttu poikki.

että kun lapsi on katsonut että ovi on lukossa hän vaikka nostaa kiven rappusille oven eteen... elikä kun on tehnyt takistuksen niin lisää siihen konkreettisen merkin että on tehnyt sen? kokeilkaa.



ja sitten tuo myös että vaikka ovi jäisi auki niin siitä ei ole mitään vahinkoa.



Itse kärsin neuroosesta ja mulla on muutamiakin tapoja käsitellä niitä.



Toinen voisi olla jos pojalla on kännykkä niin ottaa kuvan kun on laittanut oven kiinni. Silloin voi katsoa kuvasta että ovi on kiinni...

Mistä pakko-oireisuus johtuu



Psykologiset teoriat ja hoito

Vanhemmat pakko-oireisuuden selitysmallit painottavat henkilön taipumusta käsitellä ristiriitoja ja ahdistusta toisaalta tietyillä lapsenomaisilla tavoilla, toisaalta turvautumalla keinotekoisen älyllistävään ajatteluun. Psykoanalyyttiset mallit näkevät yhtäläisyyttä pakko-oireilla ja 3-4 vuotiaan lapsen ajattelun ja tuntemisen välillä. Tähän perustuvat terapiat näkevät oireet pyrkimyksinä kanavoida ahdistusta kulloisessakin elämäntilanteessa. Pitkät, psykoanalyyttiset terapiat saattavat olla hyödyllisiä etenkin nuoren potilaan kokonaiskehityksen kannalta, mutta niiden teho pakko-oireisuuden vähentämisessä näyttävät heikoilta.



Uudet kognitiiviset psykologian selitysmallit painottavat lapsuudessa ja nuoruudessa kehittyvää vääristynyttä ajattelutapaa, johon liittyy mielikuvia täydellisestä hyveellisyydestä ja riskien välttämisestä: siisteys, puhtaus, sairauksien välttäminen, säästäväisyys, riskien poistaminen tai konfliktien ja kielteisten tunteiden välttäminen menevät kohtuuttomuuksiin ja näissä epäonnistuminen tuottaa syyllisyyttä tai suhteetonta pelkoa. Hoidossa pyritään mm. tiedottamaan omia ajatusmalleja, vähitellen vapautumaan aiheettomasta syyllisyydestä ja kehittämään uusia toimintamalleja.



Käyttäytymispsykologiset selitykset ovat lähinnä kiinnostuneita opittujen tapojen muuttamisesta tässä ja nyt. Pelottavia ahdistavia tilanteita ei vältellä vaan käydään niitä kohti ja tahallaan altistutaan ahdistaville ärsykkeille ilman pakomahdollisuutta. Ensin ahdistuneisuus lisääntyy rajusti, mutta vähitellen heikkenee ja sammuu. Usein asiassa edetään vähitellen, mutta menetelmät vaatii potilaalta voimakasta motivaatiota. Pakkotoimintojen suhteen on esitetty hyviä ja pitkäaikaisia hoitotuloksia, eikä potilas näyttäisi saava tilalle muita oireita tai ongelmia.



Neurobiologiset teoriat ja niihin perustuvat hoidot

Psykiatrisessa kirjallisuudessa pidetään ainakin vaikeaa pakko-oireisuutta neurobiologisena, aivojen etuosan toiminnan häiriöön perustuvana sairautena. Monenlaiset havainnot mm. aivoleikkaukset, neurologisten sairauksien, aivojen kuvantamismenetelmien (PET-kuvat), perinnöllisyystutkimusten, hermovälittäjäaine-tutkimusten ja lääkehoitokokeilujen yhteydessä viittaavat selvään aivotoiminnan häiriöön.



Aivojen etuosien tiettyjä tumakkeita on verrattu auton vaihdelaatikkoon: tilanteen mukaan täytyy huomion keskipisteeseen tulla vuorotellen tietty toiminta, havainto tai ajatus. On esitetty, että pakko-oireisessa häiriössä “vaihteisto” menee jumiin ja ajatustoiminnan joustavuus kärsii. Aivotoiminnan kuvantamisessa juuri näissä osissa nähdään häiriöitä ja tietyillä aivoleikkauksilla tai näihin tumakkeisiin vaikuttavilla lääkkeillä oireet lievittyvät. Tyvitumakkeiden yhteyttä ja ajattelun joustavuutta säätelemässä näyttää olevan serotoniini-välittäjäaine. Muita seretoniinitoiminnan puutokseen yhdistettyjä häiriöitä ovat mm. syvä masennus, paniikkihäiriö, tietyt alkoholismin ja syömishäiriöiden muodot, impulsiivinen väkivaltaisuus ja migreeni. Näitä esiintyykin runsaasti samoilla henkilöillä ja samoissa suvuissa kuin pakko-oireista häiriötä.



Suurimmat lääkehoidon saavutukset on saatu nimenomaan serotoniinitoimintaa tukevilla lääkkeillä. Tietty lääkitys auttaa n. 50-60 %:n potilasta, mutta jos lääkitystä haetaan määrätietoisesti (suuri annos ja pitkä hoitoaika), useimmat potilaat saavat apua.



Myös monissa aivojen etuosien tyvitumakkeita vaurioittavissa sairauksissa nähdään pakko-oireita, suuri osa pakko-oireisista potilaista onkin neurologin hoidossa. Esimerkiksi USA:ssa katsotaan, että n. 5 %:lla vaikeammista pakko-oirepotilaista tulisi harkita sähköneulalla tehtävää aivoleikkausta tyvitumakkeiden alueelle. Suomessa hoitomuoto ei juuri ole käytössä.



http://www.introspekt.fi/artikkelit/pakko-oireinen-hairio/

Mulla on ollut ocd-tyyppisiä pakko-oireita nuorena, mutta pääsin niistä itse eroon kauan ennen kuin lapsi tuli siihen ikään, että alkoi kärsiä samoista oireista. Pääsin niistä eroon jo lapsen ollessa vauvavaiheessa. Mutta taipumus tämmöisiin oireisin asuu aivokemiassa ja se taas on osittain perinnöllistä. Taipumuksen laukaisee sitten joku sellainen kohta, jossa oma psyyke ei vielä ole tarpeeksi kehittynyt käsittelemään niitä vastuita tai ongelmia, joita sen eteen tulee. Mulla sen aikanaan laukaisi koulukiusaaminen. Omalla lapsella taas lukivaikeuden mukanaan tuomat muut vaikeudet.

joo,nyt ollaankin tehty että kotona on joku,kun poika lähtee kouluun.



Tilasin hetki sitten ajan perheneuvolasta.Ja omiin neurooseiheni olen hakenut apua jo vuosia sitten ja tilanteeni on aika hyvä.

Jos ja kun tunnistaa häiriön itsehoito saattaa olla hyvinkin tehokasta. Jotkut ovat parantuneet tai saaneet huomattavaa helpotusta tutustumalla Edna Foan suomennettuun kirjaan Kerrasta poikki ja noudattamalla sen itsehoito-ohjelmaa.



Käyttäytymisterapia (BT) ja kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT) ovat pakko-oireiseen häiriöön sopivia hoitomuotoja. Lääkkeet voivat nopeuttaa ja helpottaa hoitoa, mutta asiantuntijoiden mukaan nämä kaksi terapian muotoa ovat selvästi parhaat vaihtoehdot. Lääkkeet eivät yleensä hillitse oireita yhtä hyvin, ja oireet palaavat, jos lääkitys lopetetaan.



BT:ssä tai CBT:ssä käytetään ERP:tä (Exposure Response Prevention - Altistus, vasteen välttäminen) – aluksi esimerkiksi tautikammoinen joutuu koskettamaan jotakin vain miedosti ”saastaista”, kuten pyyhettä, joka on koskettanut toista pyyhettä joka on koskettanut ”likaisessa” paikassa (esimerkiksi koulussa) ollutta kirjaa koskettanutta hammastikun päätä. Sen jälkeen he tajuavat, että he voivat koskettaa jotakin hieman enemmän ”saastaista”.



Pakko-oireiset ovat usein peloissaan siitä että olisivat ”hulluja” tai tulossa hulluksi. He ovat usein erittäin sairaudentuntoisia oireidensa suhteen ja saattavat hävetä oireitaan siinä määrin etteivät kerro niistä kenellekään. Monelle pakko-oireista kärsivälle on helpottavaa saada tietää ettei ole ainoa joka kärsii ja että "tavallisilla" ihmisilläkin on pakko-oireita, joihin he eivät kuitenkaan kiinnitä erityistä huomiota.



Lääkehoitona voi kokeilla SSRI-lääkkeitä. Vaste ei kuitenkaan tule nopeasti ja vaikka hoito olisi tehoavaakin (ehkä alle 50 % tapauksista) niin potilaat mielellään lopettavat lääkityksen, sillä he eivät mielellään käytä lääkkeitä. Jotkut lääkkeet, kuten gabapentiini, on joissain tapauksissa todettu toimiviksi hoidossa. Oireet tahtovat palautua, kun lääkitys lopetetaan.

Olemme ravanneet siellä vuosia saamatta apua. Sinuna etsisin ammattipsykologin, joka on erikoistunut OCD:n hoitoon. Perheneuvolasta on hyvin vähän hyötyä...

olen kahlannut läpi pakko-oireisesta häiriöstä monen monta artikkelia....ymmärrän poikaani täydellisesti.katastrofiajattelua ja siitä tulee sitten se syyllisyyden tunne.ap

Edna Foan suomennettuun kirjaan Kerrasta poikki

:-) t 44 -v