Jo eskarilaisesta näkee mitä hänestä tulee myöhemmin

välillä on niin, että vanhemmat ovat sokeita lapsensa vioille; ei kai ole ihan tuulesta temmattuja juttuja, että vanhemmat ovat rehellisen äimistyneitä, kun oma piltti onkin sitkeä koulukiusaaja. Ja lapsilla on taipumus käyttäytyä myös eri tavoin kotona kuin vaikka koulussa tai tarhassa. Oma esikoiseni esim. saa ihan raivareita kotona, ja tutut, joilla on vaikka lapsi ollut samassa eskarissa, eivät edes voi uskoa, kun lapsi on niin esimerkillisesti käyttäytyvä.

ksuurimmasta osasta kuitenkin kasvaa ihan kunnollisia ihmisiä, sinä näet vain mörköjä

Olen opettaja, nyt tosin siirryin muihin tehtäviin hallintopuolelle, mutta olen tehnyt alkuopettajan työtä 22 vuotta. Siinä on jo ehtinyt tulla jonkinlaista näkemystä lapsista ja heidän kehityksestään.



Jo keväällä, kun koulutulokkaat tulevat tutustumaan tulevaan kouluunsa yhdeksi päiväksi, lapset erottuvat omiksi persoonikseen. Ikävä todeta, mutta jo tuon yhden päivän perusteella voi melko varmasti sanoa, kenen kanssa tulee olemaan minkäkinlaisia vaikeuksia. Ns. häirikkölapset tietenkin nousevat välittömästi esiin. Myös oppimisvaikeudet huomaa harjaantuneella silmällä saman tien.



Kollegoiden kanssa jutellessa he ovat kertoneet samaa. Yritän olla ajattelematta tuota ensivaikutelmaa, kun lapsi tulee kouluun, mutta ikävä kyllä se on lähes aina oikea. Toki myös ilahduttavassa mielessä tasapainoisempien oppilaiden kohdalla. Vain pari kertaa näiden vuosien aikana olen joutunut muuttamaan käsitystäni, kun lapsen elämässä on tapahtunut korjaavia asioita, kuten riitaisten vanhempien avioero tai mielenterveysongelmaisen äidin hoitoon pääseminen.



Oikealla ohjauksella asiaa voisi ehkä auttaa. Siksi oppilashuoltoryhmä tekeekin erityisopettajan kanssa arvion melko pian ensimmäisen luokan aikana, että voitaisiin varhaisella puuttumisella toimia niin, että erityislapsi saisi mahdollisimman hyvät eväät elämäänsä.



Kuitenkin kodin panos on ensiarvoisen tärkeä.

hyvin ongelmainen ja lähes yhteiskuntakelvoton. Voihan se vielä tapahtua, mutta väkivaltarikosen sijaan lapsi todennäköisesti tekee mittavan petoksen. Lukiossa on, keskiarvo yli 9. Ystäviä löytyy ja harrastuksia.



Eli vaikka lapsesta näkee aika paljon, ei pidä tarkastella asiaa ihan niin rajoittuneesti kuin eskariopet tekevät.

ksuurimmasta osasta kuitenkin kasvaa ihan kunnollisia ihmisiä, sinä näet vain mörköjä

Jopa niissä tulevissa kauhulapsissa on paljon hyviä puolia. Samoin on paljon lapsia, joiden kanssa tuskin tulee kovin isoja ongelmia jos edes mitään ongelmia. Ja jopa ne ongelmatapauksetkin saattavat kasvaa kohtalaisiksi kansalaisiksi aikuistuttuaan.

Mutta eniten ongelmaa, hankaluuksi, eripuraa, puheita yms. energiaa syö ympäristöstään ne ongelmallisemmat lapset. Koko kylä kauhistelee heidän tekemisiään ja niistä yleensä kuullaan. Lisäksi pistävät helposti pakan sekaisin koulussa ja kaveripiireissä aiheuttavat hajaannusta, varsinkin jos ovat taitavia manipuloijia. Eli nämä lapset saavat eniten vahinkoa aikaiseksi ja vanhemmat ovat aina yhtä ulalla ja ihmettelevät miten lapsesta on voinut tulla sellainen...

jos tuollaista huomaat, on sinun asiasi opettaja ja kasvattajana osaltasi vaikuttaa lapseen niin, että hänestä kasvaa yhteiskuntakelpoinen.

Häirikkö tarvitsee kasvatusta, oppimisvaikeudet tukea, pissis kasvamista yhteisön jäseneksi. Näihin kaikkiin voi ope antaa panoksensa 20-30 viikkotunnin ajan.

millainen lapsi on ja kohtelet häntä sen mukaan.



"Anna koiralle nimi ja se tottelee sitä"



Toki lapsista näkee paljon, mutta niinpä näkee siitäkin mitä aikuiset kirjoittaa... ja vielä oikein "ammattilaiset".

Onko eskariluokista vielä monikaan kasvanut aikuisiksi, aika uusi koko eskarisysteemi :) lyhyt on kokemus vielä mitä ne isoina ja aikuisina tekee.

on surullista, jos lapsesta muodostetaan tietty kuva yhden päivän, tai vaikkapa viikonkin perustella. On lapsia, joita esim. uudet tilanteet jännittää kovasti, voivat vaikuttaa hyvinkin erilaisilta mitä oikea luonne onkaan.



Jos opettaja muodostaa päässään tietyn kuvan lapsesta, voi olla, ettei opettaja osaa nähdä lapsen oikeaa luonnetta, vaan näkee lapsen tietynlaisena ja ottaa itseensä jokaisen sanomisen tai tekemisen. Liian jyrkkästi ja äkkiä ei pitäisi koskaan opettajan mennä toisia arvioimaan ja arvostelemaan, kuten ei kenenkään muunkaan, missään tilanteessa.



Ja loppujen lopuksi, jokainen meistä on oma luonteensa, jos kaksi hyvin erilaista ihmistä muodostaa toisistaan heti alusta pitäen väärän kuva, siinä voidaan mennä metsään kovaa, ja käsityksiään voi olla vaikea muuttaa, jos on kovin kapeakatseinen, tai tyyliltään tuollainen "näen jo päivässä millainen ihminen tuosta lapsesta kasvaa".



Mutta ikävä tosi asiahan on, että iän kaiken opettajilla on ollut omat suosikkinsa, ja koska jokaisen tavoitteet on erit, voi opettajat herkästi nähdä lapsen joka ei ole mikään mestari koulussa, jo alunpitäen huonona ihmisenä. Ei eskari ikäisestä voi vielä oikeasti tietää, millainen aikuinen hänestä kasvaa. Toki lapsen luonne on olemassa jo syntymästä asti, mutta kasvu jatkuu läpi elämän jossain muodossa..

arvostakaa silti niitä lapsia samoin. Opettajan oikea asenne ratkaisee myös paljon, mitä lapsesta vielä tulee. Jos uskot lapseen ja näet käyttäytymisen taakse, voit saada vaikka "kamalan" tarkkislapsen innostumaan ja oppimaan.



Nimim. kokemusta on

En ole kasvatusalan ammattilainen, mutta omassa lähipiirissäni ihmiskohtalot ovat olleet vähän monimutkaisempia. Elämäntilanteet ja roolit muuttuvat, ja tämä jatkuu hautaan saakka.



Olen nähnyt arvostetun asiantuntijan muuttuvan työttömäksi varkaaksi, toisen menestyvän lakimiehen mielenterveysongelmaiseksi syrjäytyneeksi sekä ikuisen kyseenalaistajan ja kapinallisen ongelmanuoren kolmen lapsen äidiksi, työyhteisönsä rakentajaksi. Tässä ihan muutama esimerkki.

sen verran kuitenkin, että oma veljeni oli lapsena todella levoton, koulussa ihan surkea ja teininä varsinainen ongelma. Se seurusteli jossain vaiheessa pari vuotta fiksun tytön (tai siis normaalin, ei samanlaisen ongelmanuoren mitä veli itse oli) kanssa ja korotti sinä aikana iltakoulussa peruskoulun päästötodistuksen keskiarvon jostain vitosesta yli kasiin, mutta kun seurustelu loppui, alkoi vanha meno taas. Jossain vaiheessa, intin jälkeen, veli kuitenkin alkoi taas seurustella ja rauhottoi. Opiskeli, meni töihin, perustei perheen (ei tämän saman tytön kanssa kuitenkaan) ja on nykyään hyvässä työpaikassa ja ihan loistava isä. Sen omat lapset on teini-iästäkin selvinneet ilman ongelmia.



Eli vaikka lapsena ja vielä nuorenakin näyttäisi menevän tosi huonosti, ei se silti tarkoita, että koko elämä menisi ihan varmasti pilalle. Veli ryhdistäytyi parikymppisenä, eikä siitä tosiaan uskoisi, miten vaikea se aiemmin oli (mukava ja sosiaalinen ihminen veli on aina ollut, ei mikään tappelija tms, ja vaikka se ryyppäisi aika paljon, se ei onneksi alkoholisoitunut; jos niin olisi käynyt, niin se olisi ollut menoa)

Minä uskon ihmisiin ja siihen, että ihmiset voivat muuttua.

Kannattaisi ottaa selvaa eraan helsinkilaisen ortopedin lapsuudesta ja nuoruudesta. Kaverista ei pitanyt tulla mitaan, oli lapsena huligaani ja nuorena taysi rosvo. Tsemppas kun joutui lusimaan, nuorisovankilakierteen aikana sai jengin uskomaan itteensa ja kavi peruskoulun loppuun ja kirjoitti ylioppilaaksi vankilassa. Paasi laakikseen ja loppu on historiaa. Tana paivana tuo mies on alansa huippuja. Tuolla se kesaisin paristelee kaivarin katuja ferrarillaan kun myi yhden klinikkansa ja jai varmaan jotain muutakin kuin polya taskuun;)

että en voi olla ap:n kanssa ainakaan täysin samaa mieltä. Toki jotakin osviittaa saattaa olla, mutta kuitenkin elämähän ei etene lineaarisesti. Ope minäkin

pärjäs hyvin koulussa, suoritti korkeakoulututkinnnon ja pääsi hyvään työhön. Sitten puukotti vaimonsa rakastajan ja istuu nyt elinkautista.