Noudatatko vapaa kasvatusta vai "tiikeri kasvatusta"?

...vapaan kasvatuksen linjoilla. Lapsilla on paljon sanavaltaa, eikä rangaistuskäytäntöjä juuri ole, ollaan enemmän keskustelulinjalla.



Tosin mitä isommaksi lapset tulevat sitä enemmän menee ihan selkeän aikuisten sanelun puolelle ja kiristystä ja uhkailuakin tulee käytettyä joskus yli 10-vuotiaiden kanssa. Sitä ennen ei oikeastaan koskaan.

vapaa kasvatuksen linjoilla. En jaksa lapsen itkua, joten yritän tehdä kaikkeni, että hän ei itke. Ja jos jotain haluaa, niin hän itkee. Eli toisin sanoen olen välillä hänen palvelija. Tämä on rankaa, mutta haluan, että lastani ei eskarissa kiusata, että hänellä ei ole jotain asiaa yms.



Mieheni taas on enemmän tuo tiikeri kasvattaja ja lapseni ei ikinä hänelle kiukuttele ja tottelee häntä aina. Meillä syntyyki tästä kasvatustavasta riitoja jatkuvasti. Molemmat kokee olevansa hyviä kasvattajia, mutta ei oikein hyväksy toistensa kasvatustapoja.

vapaa kasvatuksen linjoilla. En jaksa lapsen itkua, joten yritän tehdä kaikkeni, että hän ei itke. Ja jos jotain haluaa, niin hän itkee. Eli toisin sanoen olen välillä hänen palvelija. Tämä on rankaa, mutta haluan, että lastani ei eskarissa kiusata, että hänellä ei ole jotain asiaa yms.

Meillä lapset kuten myös eläimet kasvavat siinä arjen sivussa ilman erityistä kasvattamista. Mahdollisimman vapaasti saavat olla ja pakkoja vältetään. Oikein hyvin käyttäytyviä on koko lauma eikä tarvi mistään juuri tapella.

niin vapaa kasvatus. Se on toki rasittavampaa nyt, kun lapset ovat lapsia, mutta uskon, että heistä tulee onnellisempia ja parempia aikuisia sillä tavalla, ja aikuisiahan ne tulee suuren osan elämästään olemaan.

on nähty riittävästi. Itse olen ankarampi, vanhemmat määräävät mitä tehdään etenkin nyt kun lapset ovat uhmaikäisiä molemmat. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa vääntää ja kääntää joka asiasta, myötäillä ja antaa periksi kaikkialla. Jokainen pääsee helpommalla, kun on selkeät rajat, edes suurin piirtein aikataulut ja muutenkin tietty meininki asioissa. Ei mitään "jaa tehdääs näin.. eiku ei sittenkää.. tai no haluutko sinä Miisa-Maija tehdä näin, ai et no ei sitte...". Tietysti lasten mielipiteitä kuunnellaan, mutta aikuinen päättää.

En latista lasta, lapsella saa olla mielipiteitä, lapsi saa ilmaista mielipiteensä, lapsen kanssa neuvotellaan mielipide-eroista. Säännöistä poiketaan ja niitä muokataan. Lapsi saa kokeilla rajojaan turvallisesti. Siitä huolimatta

minä olen äiti, lapsen vanhempi ja aikuinen. Tiedän kokemuspohjalta mitä mistäkin seuraa. En anna lapseni kasvaa yhteiskuntakelvottomaksi, en anna vahingoittaa itseään. En halua, että lapseni joutuu opettelamaan normaaleja elämän pelisääntöjä kantapään kautta ilman tietoa.

vapaa kasvatuksen linjoilla. En jaksa lapsen itkua, joten yritän tehdä kaikkeni, että hän ei itke. Ja jos jotain haluaa, niin hän itkee. Eli toisin sanoen olen välillä hänen palvelija. Tämä on rankaa, mutta haluan, että lastani ei eskarissa kiusata, että hänellä ei ole jotain asiaa yms.

Mieheni taas on enemmän tuo tiikeri kasvattaja ja lapseni ei ikinä hänelle kiukuttele ja tottelee häntä aina. Meillä syntyyki tästä kasvatustavasta riitoja jatkuvasti. Molemmat kokee olevansa hyviä kasvattajia, mutta ei oikein hyväksy toistensa kasvatustapoja.

kun yrität miellyttää lasta parhaasi mukaan ja haluat pitää hänet itkuttomana. Sulle tulee vielä vaikeuksia, menetät kaiken auktoriteetin lapsiisi.

Meillä on kyllä vapaata, sisällä saa juosta, lautasta ei ole pakko syödä tyhjäksi, sohvalla saa hyppiä. Mutta kaikkea on pakko maistaa, pöydässä istutaan tasan niin kauan (ei ole pakko syödä, jos maistamisen jäleen on pahaa, tapahtuu harvoin), se lautanen lähtee, jos useista kielloista huolimatta sikaillaan (3v). Kielletyt asiat ovat kiellettyjä ja jäähypenkki kutsuu tottelematonta.

on nähty riittävästi. Itse olen ankarampi, vanhemmat määräävät mitä tehdään etenkin nyt kun lapset ovat uhmaikäisiä molemmat. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa vääntää ja kääntää joka asiasta, myötäillä ja antaa periksi kaikkialla. Jokainen pääsee helpommalla, kun on selkeät rajat, edes suurin piirtein aikataulut ja muutenkin tietty meininki asioissa. Ei mitään "jaa tehdääs näin.. eiku ei sittenkää.. tai no haluutko sinä Miisa-Maija tehdä näin, ai et no ei sitte...". Tietysti lasten mielipiteitä kuunnellaan, mutta aikuinen päättää.

mutta jos ei ole muita vaihtoehtoja kuin vapaa kasvatus tai se, että lapsen on aina ja kaikessa toteltava vanhempien mielivaltaisia sääntöjä, ja niitä sääntöjä on paljon ja ne on hyvin ankaria, eikä lapsen mielipidettä kysytä tai ainakaan oteta ikinä huomioon (tällaiseksi käsitän tiikerikasvatuksen, jos se kerran on täysin vapaan kasvatuksen vastakohta), niin silloin valisen vapaan kasvatuksen.

Totta kai paras on näiden välimuoto, kasvatus jossa lasta kuunnellaan, mutta aikuinen päättää, lapsen mielipiteen mahdollisuuksien mukaan huomioon ottaen. Ja rajat on oltava, ne on tärkeitä mös perusturvallisuuden vuoksi.

t. yksi ylemempänä vapaan kasvatuksen puolesta puhunut

niin olen enemmän tiikeri kasvattaja. Meillä on säännöt ja niitä noudatetaan. Meillä mennään lasten ehdoilla, vanhempien johdolla. Myös rangaistuksia ja uhkauksia. Meillä myös uhkaukset toteutetaan. Ei kysytä lapsilta, että lähetäänkö nyt ulos, vaan me lähetään ulos. Tai ruoka-aikana syödään, eikä aleta lykkimään tunti tolkulla ruoka-aikaa eteenpäin ja syödä niitä välipaloja koko aikaa. Mutta annan kyllä lapseni valita välillä itse omat vaatteet ja hän saa toivoa, mitä ruokaa syötäisiin viikonloppuna. Jos ollaan kylässä illalla ja tyttöä alkaa suunnattomasti väsyttää, niin silloin lähdemme kotiin, vaikka kuinka haluttaisi jutella.



Meillä tuo tyttö on sen verran tullut minuun (temperamenttinen), että hän kyllä alkais todella nopsaa hyppiä silmille, jos emme pitä miehen kanssa sille kuria. Itse olisin myös varmaan jo suljetulla osastolla.

En halua, että lapseni joutuu opettelamaan normaaleja elämän pelisääntöjä kantapään kautta ilman tietoa.

Kun minä nimenomaan ajattelen, että antamalla lapsen kokeilla asioita itsenäisesti toimin noin. Ja sinä, rajoittamalla lasta päättämällä hänen puolestaan ja keksimällä keinotekoisia seurauksia (rangaistukset) itse asiassa saat juuri aikaan sen, että hän ei tiedä mitä asioista OIKEASTI seuraa.

Ihan vilpittömästi siis kysyn tässä esimerkkiä.

että olen enemmän sellainen Tiikeri-kasvattaja.



Olen sitä mieltä, että lapsella kuuluu olla rajoja ja rakkautta. Rajat luovat pienelle lapselle turvallisuuden ja tuttuuden tunnetta. Ei tarvitse miettiä, miten kuuluu käyttäytyä.

Aikuinen sanelee säännöt. Lapsen mielipide saattaa vaikuttaa, mutta vain, jos aikuinen katsoo, että se on lapsen edun mukaista.



En voi käsittää näitä, jotka antavat lapselleen periksi kaiken, kun vähän alkaa alahuuli vipattaa. Näistä lapsista tulee sitten niitä, joilla on tulevaisuudessa niitä mt-ongelmia. Ja ajatelkaa, kun lapsi, joka on saanut aina kaiken periksi ja kaiken, minkä haluaa kokee joskus sen ensimmäisen takaiskun. Joku asia ei mene niinkun hänen mielestään pitäisi ja hänelle sanotaan vastaan. Lapsi ei ole tällöin tottunut siihen, eikä hän osaa käsitellä asiaa. Tunne on uusi, pelottava, eikä kukaan kerro, että se on normaalia, koska kaikki olettavat hänen tietävän sen jo. Siinä sitä sitten ollaan ja ihmetellään.



Vanhemmat, jotka toimivat lapsen pillin mukaan tekevät karhunpalveluksen itselleen ja lapsilleen. Se on sillä hetkellä helppoa, mutta helppoa se ei tule missään nimessä olemaan tulevaisuudessa.

Lapselle kannattaa opettaa nämä asiat heti pienestä pitäen, niin isompana tietää sitten jo nämä asiat. Jos annat itkulle periksi lapsi oppii siihen. Ja varmasti saat varautua siihen, että lapsi tulee aina sinulle huutamaan ja kiukuttelemaan, koska tietää saavansa sillä tahtonsa läpi.



Jokainen lapsi kiukuttelee ja on hankala. Se on vain opittava ottamaan vastaan. Kiukku ja paha mieli ei riko lasta. Se kasvattaa ja opettaa, valmentaa tulevaan ja aikuisuuteen.

käsittävät nämä termit jotenkin ihan eri tavalla.



Minä esim. yhdistän tiikerikasvattaja - termin siihen tiikeriäiti - kirjaan, ja vapaa kasvatus on ilman muuta parempi vaihtoehto kuin se. Toiset taas ymmärtää vapaan kasvatuksen siten, ettei lapsilla ole mitään rajoja ja että vanhemmat pomppivat lapse pillin mukaan joka asiassa, mikä tietenkään ei ole lapselle hyvä. Minä käsitän vapaan kasvatuksen vanhan autoritäärisen kasvatuksen vastakohdaksi, ja se taas on minusta sellaista, joka perustuu rangaistuksiin, jos ei tehdä niin kuin vanhemmat käskee.



Tämän vuoksi täällä on näin erilaisia vastauksia, ja minusta silti näyttää, että kaikki oikeastaan tahtovat samaa - lapsia kuunnellaan ja niille annettaan tiettyjä vapauksia, mutta turvalliset rajat pidetään ja lopullinen sananvalta on aikuisilla.

että olen enemmän sellainen Tiikeri-kasvattaja.

Olen sitä mieltä, että lapsella kuuluu olla rajoja ja rakkautta. Rajat luovat pienelle lapselle turvallisuuden ja tuttuuden tunnetta. Ei tarvitse miettiä, miten kuuluu käyttäytyä.

Aikuinen sanelee säännöt. Lapsen mielipide saattaa vaikuttaa, mutta vain, jos aikuinen katsoo, että se on lapsen edun mukaista.

En voi käsittää näitä, jotka antavat lapselleen periksi kaiken, kun vähän alkaa alahuuli vipattaa. Näistä lapsista tulee sitten niitä, joilla on tulevaisuudessa niitä mt-ongelmia. Ja ajatelkaa, kun lapsi, joka on saanut aina kaiken periksi ja kaiken, minkä haluaa kokee joskus sen ensimmäisen takaiskun. Joku asia ei mene niinkun hänen mielestään pitäisi ja hänelle sanotaan vastaan. Lapsi ei ole tällöin tottunut siihen, eikä hän osaa käsitellä asiaa. Tunne on uusi, pelottava, eikä kukaan kerro, että se on normaalia, koska kaikki olettavat hänen tietävän sen jo. Siinä sitä sitten ollaan ja ihmetellään.

Vanhemmat, jotka toimivat lapsen pillin mukaan tekevät karhunpalveluksen itselleen ja lapsilleen. Se on sillä hetkellä helppoa, mutta helppoa se ei tule missään nimessä olemaan tulevaisuudessa.

Lapselle kannattaa opettaa nämä asiat heti pienestä pitäen, niin isompana tietää sitten jo nämä asiat. Jos annat itkulle periksi lapsi oppii siihen. Ja varmasti saat varautua siihen, että lapsi tulee aina sinulle huutamaan ja kiukuttelemaan, koska tietää saavansa sillä tahtonsa läpi.

Jokainen lapsi kiukuttelee ja on hankala. Se on vain opittava ottamaan vastaan. Kiukku ja paha mieli ei riko lasta. Se kasvattaa ja opettaa, valmentaa tulevaan ja aikuisuuteen.

Sain esimmäisen lapsen hyvin nuorena. En halunnut luopua lapsesta, vaikka koin, että en ollut valmis äidiksi. Joten arvata saattaa, miten siinä kävi. Juuri niin, että annoin kaiken periksi lapselle. Jos olin päättänyt, että tänään lähdemme kauppaan ja laps ei halunnutkaan lähteä kauppaan, niin emme sitten lähteneetkään. En jaksanut kuunnella hänen kiukuttelua, en jaksanut alkaa väittämään vastaan, en halunnut, että lapsi kokee pettymyksiä. Luulin, että tämä oli helpoin tie. Vaikeudet alkoivat tytöllä eskarissa. Sielä hän ei saanutkaan päättää. Hän ei saanutkaan sielä sitä herkku ruokaa ja joutui syömää pahoja ruokia. Tuli tappeluita, itkuja, kieltäytymistä menemästä eskariin. Koulussa meni jo helpommin. Aluksi hankaluuksia teetti se, että sieltä ei voinut jäädä pois. Eskarista nimittäin sai jäädä pois, jos ei huvittanut mennä.

Jos en olisi ikinä tutustunut nykyiseen mieheen ja saanut hänen kanssa toista ja kolmatta lastani, niin olisin ollut ihan hukassa nyt tämän esimurkun kanssa. Mieheni opetti minulle, että miten lapsia kasvatetaan. Nyt meillä on rajat, myös esikoiselleni.

Vieläkin esikoiesta näen sen, että miten kasvatin häntä ennen. Vieläkin hänestä meinaa tulla perheen pää. Vieläkin hänellä on koulussa ongelmaa. Vieläkin hän pompottaa kavereitansa... Tätä luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.

Mitä olen oppinut. Vapaakasvatus tuhoo niin lasta kuin kasvattajaa. Lapselleni on hirveän raskasta opetella kokemaan pettymyksen tunteita. Hirveän raskasta on se, että hänen mukaan ei enään mennäkkään. Välillä hän tulee minun luo oikein itkemään, kun ei tehtykkään silleen, miten hän olisi halunnut. Minun ja tyttären välit on kärsynyt ihan hirveästi entisestä kasvatustyylistä. Ennen kanssa käyminen oli pelkää huutoa ja tappelua. Välillä ihan pelkäsin omaa lastani. Nyt on jo helpompaa. Elämä kouluttanut tyttöä ja tulee kouluttamaan. Itse yritän nyt korjata asiaa ja laittamalla rajoja hänelle ja pitämällä niistä kiinni.

Kadun sitä, miten yritin mennä nuorena siitä, mistä aita on matalin. Se on tehnyt elämäni paljon hankalammaksi näin jälkikäteen katsottuna.

Ei ainakaan meidän "vapaa kasvatus" ole mitenkään helppo vaihtoehto. Siihen sisältyy paljon kärsivällistä uudelleen ja uudelleen tekemistä, vieressä seisomista, vahtimista, luovien ratkaisujen etsimistä, selittämistä ja selittämistä vielä kerran. Tuntuu että "helpompi" ratkaisu olisi sanoa että "näin se asia on koska minä sanon ja pulinat pois tai..." (jos se toimisi, en oikein usko että toimii).

...jossa raivataan aktiivisesti esteitä lapsen tieltä jotta hän ei koe pettymyksiä, tai "tehköön miten tahtoo" -kasvatus (välinpitämätön tai avuton) ei ole sama asia kuin vapaa kasvatus, jonka määrittävin tekijä lienee pyrkimys jatkuvaan ajatustenvaihtoon lapsen kanssa (ihan vastasyntyneestä asti) ja rangaistusten puuttuminen, koska lapsi nähdään tasa-arvoisena kanssakulkijana, joskin paljon kokemattomampana ja erityistä suojelua ja apua tarvitsevana.

enemmän vapaan kasvatuksen linjoilla. Kuuntelen

lasta paljon ja ei-tärkeissä asioissa lapsi saa päättää.



Mutta: Minä pidän itselläni viimeisen päätösvallan. Kun minä sanon ei, niin se on ei. Ja lapset sen tietävät.



Esim: en ärähdä kovin helposti, jos lapsi ravaa ruokapöydästä edes takaisin. Mutta sitten kun ärähdän, niin kyllä se lapsi sitten tietää, että pitää totella.

Ap luuli, että vapaakasvatus ja curling-kasvatus on samaa asiaa. Mutta siis tarkoitan tuolla vapaakasvatuksella tuota curlingkasvatusta. Jotain minäkin opin.

...jossa raivataan aktiivisesti esteitä lapsen tieltä jotta hän ei koe pettymyksiä, tai "tehköön miten tahtoo" -kasvatus (välinpitämätön tai avuton) ei ole sama asia kuin vapaa kasvatus, jonka määrittävin tekijä lienee pyrkimys jatkuvaan ajatustenvaihtoon lapsen kanssa (ihan vastasyntyneestä asti) ja rangaistusten puuttuminen, koska lapsi nähdään tasa-arvoisena kanssakulkijana, joskin paljon kokemattomampana ja erityistä suojelua ja apua tarvitsevana.

-ap

ps. tätä ketjua lukiessa olen huomannut, että en vissiin ole ainut hirveä ilkimys vanhempi, joka pitää lapsille tiukat rajat.