Lapsi joka sai itse lapsen?

Kaikki huomio kiinnittyi järkyttävään kirjoitusasuun ja lukemattomiin kirjoitusvirheisiin. Huh. Tuskin olet 19, kuulostat lähinnä 14-vuotiaalta.



t. 20-vuotias

että olen just 30-vuotias vanhus, vanhin lapseni tosin on jo 11-vuotias.



Olen melko perseestä oleva äiti, huudan ja kimitän, olen stressaantunut töistäni mutta yritän korvatan tämän kaiken paskan materialistisella hemmottelulla lapsilleni.

olen 37 vuotias vanhus. Lapseni ovat 18, 16, 13, 8 ja 1 vuotta. Olin siis 18 kun sain ensimmäiseni. Ja luulin tietävni silloin kaiken :D

Ikä on osoittanut, että väärässä olin ;)

Äidiksi minusta oli jo tuolloin, mutta elämänkokemus on tuonut kyllä viisautta mukanaan :)

Minäpäs sain lapsen kun olin alle 18v. Ja olen nyt se 33v "vanhus". :D

Olen ollut itseni ja monen muunkin mielestä todella hyvä äiti. Lapsikatras on kasvanu iän myötä. Mies on pysynyt samana. Ihan tiedoksi sulle ap, et ole enää lapsi!!!! Ihan varmasti olet hyvä äiti lapsellesi. Ja ennen kuin huomaatkaan, olet 30v vanhus :) katsot taaksepäin ja nauraa ajatuksillesi vanhuudesta :D Minä kun olin ihan varma etten enää tee 30v ikäloppuna lapsia! Mutta eipä tunnu ikä olevan loppu vielä. Me 30vuotiaat emme ole parempia äitejä. Ei millään lailla! Sen voin sanoa puhtaalla sydämellä. Kun minäkin olen ollut se nuori äiti joka on pärjännyt oikein hyvin ja olen aina hoitanut lapseni kotona. Kyllä, tällä vanhuksella odottaa vielä koulun penkki. Mutta no, ei tuo ikä vielä paina. Nokka kohti tuulia vaan! Ja tiedätkö, vaikka mulla on lapsia 9 niin vieläkään en sano että tietäisi kaikesta kaiken! Et sinäkään tiedä. Eikä kukaan muukaan.

Olettepa te nyt julmia. Eikös kirjoittaja kertonut oppivansa joka päivä uutta ja kyllä täällä monet muut kirjoittaa paljon huonommin ja epäselvemmin. Mun mielestä lapsen saa hankkia juuri sen ikäisenä kun haluaa. Kyllä ne 30v äidit baareissa käy samanlailla kun 19v

iässä missä hyvänsä, mutta kyllä tuosta iltatähdestä on aivan erityisen kiitollinen : )



-esikoinen kakskymppisenä ja kuopus nelikolmosena

Oma äitini sai ensimmäisen lapsensa 16 vuotiaana. Ikinä ei ole myöntänyt että olisi tehnyt virheen, ja tietysti rakastaa meitä kaikkia.



Nyt kun olen itse saanut vasta kolmekymppisenä omat lapseni, äitini taitaa kadehtia elämäntilannettani, monesti hän on sanonut huomaavansa kuinka olen oikean ikäisenä lapset saanut, kun ei ole kiirettä höösäillä muuta kuin viihtyä kotona, talous on kunnossa ja kuitenkin kärsivällisyyttä riittää olla lasten kanssa.





Toki olisn itse voinut tehdäkin jo aiemmin lapsia, oikeaa miestä vain piti odotella :).



Toisaalta eräs hyvä ystäväni sai esikoisensa 14- v, ja on erittäin hyvä ja rakastava äiti lapsilleen, eli olen kyllä smaa mieltä siinä, ettei oikeaa ikää toetenkään ole!



Toivottavasti olet onnellinen lapsistasi vielä 10 ja 30 vuoden kuluttua:)

kun kaiken tietää paremmin kuin muut ja "ikärasismi" kismittää niin hitosti.



Kyllä säkin ap vielä tajuat kun tuosta vanhenet. ;)



Kyllä sä varmasti iän puolesta olet ihan yhtä kypsä äidiksi kuin kuka tahasa muu.



Maailman nuorin äiti oli lapsen saadessaan muuten 5-vuotias. Että siinä ihan oikeasti lapsi joka sai lapsen. Ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta vauvaansa kohtaan ym.

sain ensimmäisen lapseni 18-vuotiaana ja viimeisen 40-vuotiaana. Lapsia kolme.



Mielestäni äitiys ei ole kilpailu paremmuudesta toisten äitien kanssa.



Jokaisen äitiys on omanlaisensa samoin kuin olosuhteet joissa kukin tahollaan elää.

Haluaisin kysyä aloittajalta minkälaisilla mittareilla äitiyttä mittaat? Onko se ainoastaan äidin tunne ja kokemus vai ulkopuolisten näkemykset?



Huomioidaanko siinä lapsen onnellisuus ja pärjääminen elämässä? Miten pitkän aikavälin tarkastelua hyvän äitiyden mittaamiseen tarvitaan? Vuosia vai vuosikymmeniä?

19v on parempi äiti kuin minä, joka tulin 32v äidiksi, niin tässä nokitteluja takaisin.



Jokainen meistä oppii uusia asioita lähes päivittäin olimme sitten nuoria tai vanhoja. Saattaa olla kuitenkin tilanteita, joissa ei uutta informaatiota jaksa ottaa vastaan: kärsit migreenistä, synnytyksestä on 2kk ja vieläkään et voi istua ja yrität hyssytellä koliikkivauvaa ja taapero vaatii myös omaa huomiotasi mahataudissa. Meillä vanhemmilla on elämän tuomaa kokemusta. Olemme saaneet mahdollisesti seurata jo ystäviemme/sukulaistemme lastenkasvatusta aikuisella iällä ja päätelleet siitä, että mikä mahdollisesti toimii ja mikä ei.



Äidin ei pitäisi uskoa, että on parempi ja hellempi äiti kuin moni muu. Sillä ei ole merkitystä. Merkitystä on sillä, että on omalle lapselleen kyllin hyvä äiti. Näin ei äitiydestä tule kilpailua. Koska jos yrität olla esim hellempi kuin muut, ja huomaatkin ettet kykene joissakin tilanteissa siihen, niin helposti syyllistät itseäsi ja siinä tilanteessa ei näe lapsen henkisiä tarpeita.



Vanhempana äitinä en keskity omaan äitiyteeni,pyrin olematta vertailematta sitä toisten kanssa. Äitiys muodostuu suhteessa lapseen. Hellä äiti voi olla sille lapselle, joka tarvitsee hellyyttä, joku toinen lapsi taas rakastaa enemmän jo vauvana lattialla olemista, liikkumista jne. Yritäpä siinä sitten päteä hellyden antamisella kun lapsi kaipaa enemmänkin leikittäjää tai valmentajaa!



Keskimäärin ihmisen persoona muodostuu kohtalaisen pysyväksi 25-28 -vuotiaaksi saakka. Senkin jälkeen se muuntuu, mutta paljon hitaammin. Myöhäinen nuoruus on tärkeää aikaa oman identiteetin ym kehityksen takia. Jos tällöin on äiti, niin saako lapsi pysyvää kuvaa äidistään? tai onko äidillä tarpeeksi aikaa kehittyä siksi persoonaksi, joka hänestä voisi tulla? Me vanhemmat äidit olemme niin hyvässä kuin pahassa mahdollisesti tylsimyksiä, mutta ainakin lapsi tietää, että millainen kapinan kohde siellä on takana.