Inhoan salaa äitejä jotka selittävät ettei pää kestäisi kotiäitiyttä,

lapsenhoidosta, esim. niinkuin Briteissä vaikkapa vähintää 1000euroa kuussa/lapsi??

Ja sanotaan että sulla olisi 2 tai 3 lasta.

Kestäisikö sitten pää kotona olemista? Kun yhteiskunta ei maksaisikaan kaikkea sulle, ja päivähoitoon vieminen ei olisikaan ehkä yhtä hauskaa sun kukkarolle.

Luulenpa että osa näistä oikeasti uraansa koukkuun jääneistä ovat myös mukavuudenhaluisia; eli halutaan kuluttaa rahaa merkkivaatteisiin, merkkidesigniin, matkoihin , kampaamoihin jne.,

ja päätös viedä lapsi hoitoon ajoissa on se RAHA, että sitä riittää ITSELLE. No ehkä lapsikin saa siinä sivussa merkkikuteet, mutta lähinnä kyseessä on äidin mukavuudenhalu; käydä töissä, saada virikkeitä, kuluttaa ja kuluttaa.

Kotohoidontuella eläminen kuulostaa täysihelvetiltä, koska rahaa ei riittäisi turhuuksiin.

Mitä sitten? Ehkä jollekulle ihmiselle on tärkeää saada elää mukavaa elämää. Se saattaa tarkoittaa, että neliöitä on tarpeeksi ja että on varaa hyvään ruokaan, laadukkaisiin vaatteisiin ja vaikkapa matkusteluunkin silloin tällöin. Mikä tässä on sinusta niin väärin? Se, että ihminen elää miltei köyhyysrajalla, voi olla todella todella stressaavaa - myös lapselle, joka ei koskaan saa mitään eikä koskaan pääse minnekään.

Asioita voi tehdä monella tavalla. Sinun ratkaisusi on hyvä sinulle. Jos olet sinut oman ratkaisusi kanssa, et tunne tarvetta arvostella muiden ratkaisuja. Mitäpä ne sinulle edes kuuluisivat.

Kotihoito ei tee ketään automaattisesti paremmaksi ihmiseksi. Kyse on monen asian summasta. Päiväkodissakin voi lapsella olla oikein hyvä olla.

Kaikki ihmiset eivät juokse uran perässä, vaikka lapsensa hoitoon laittavatkin. Osalle se on taloudellinen pakko. Toisille se työ on mielekästä ja sopivasti haasteista ja antaa itselle pärjäämisen ja hyvänolon tunnetta.



Osa työäideistä tekee lyhennettyä työpäivää tai lyhennettyä työviikkoa. Osa työskentelee kotoa käsin.



Kaikkia työssä käyvien äitien lapsia ei tungeta 1-vuotiaina päiväkotiin. Osa menee 2-vuotiaanakin. Ruotsin hieno malli perustuu siihen, että vanhemmat hoitavat lapsensa kotona 1,5-vuotiaiksi ja sen jälkeen laittavat lapsensa hoitoon. Näin myös lähes 90 prosenttia ruotsalaisista tekee. Vanhemmat ovat työelämästä suhteellisen lyhyen aikaa poissa, ja silti lapset hoidetaan kohtalaisen pitkään kotona tukien avulla. Ihan hyvä systeemi myös minusta.



Minutkin leimattiin uraäidiksi, kun kirjoitin aiemmin ketjussa perheiden oikeudesta valita itselleen sopivin malli. Yksikään työäitejä haukkuva kotiäiti (?) ei kommentoinut tätä oikeutta eikä sitä, miten isompien sisarusten elämä pitäisi mullistaa sen pienimmän takia eikä sitä, miten mielenterveysongelmien ehkäisynäkin se työnteko saattaa olla kannattavaa. Sen sijaan keskityttiin haukkumaan minua uraäidiksi, joka lykkää lapsensa 1-vuotiaana päiväkotiin.



Minä puolustin perheiden oikeutta valita se paras tapa heidän perheilleen. Korostin suvaitsevaisuutta ja sitä, että ne työäidit ovat töissä monista eri syistä ja perheet katsovat kokonaisuutta kun taas te arvostelevat kotiäidit tuijotatte aika kapeiden lasien läpi tätä tilannetta.



En ajatellut ryhtyä kertomaan omasta perhetilanteestani, koska penäsin tästä tasokkaampaa keskustella, jossa ei aina tarvitse mennä siihen minun tapani on parempi kuin sinun tapasi -argumentointiin. Ap ainakin väitti olevansa korkeakoulutettu ja hyvässä ammatissa, joten ajattelin hänen edes jollain tasolla tajuavan omien ja kaltaistensa kotiäitien argumentoinnin subjektiivisuuden ja suppeuden. Kun maailma ei ole mustavalkoinen...



Mutta ei. Ei tajuttu. Väännetäänkö rautalangasta? Viitsisikö? Niin, kotiäitiys tarkoittaa yleensä sitä, että kotona ollaan useampia vuosia poissa työelämästä. JOs lapsia on esim. kaksi, on kotiäiti poissa työelämstä vähintään kuusi vuotta. Jos hän on korkeakouluopiskellut, on hän elämästään käyttänyt noin 24 vuotta yhteiskunnan tukemana esim. opiskeluun ja sen jälkeen kuusi vuotta kotiäitinä. JOs hän 30-vuotiaana menee töihin, hänellä on työuraa jäljellä saman verran tai enemmänkin, jos pysyy terveenä. Toisaalta eläkeikääkin on sitten saman verran eli ap ja kaltaisensa ovat poissa työelämästä elämänsä aikana 60 vuotta, työelämässä mukana he ovat noin 30-35 vuotta. Sinäkö aikana he kattavat yhteiskunnan mahdollistamat kotonaolovuodet opiskelun, lastenhoidon ja eläkeläisvuosien osalta? Voiko noin naiivia ajattelutapaa edes olla?



Keskimäärin yksi työssäkäyvä elättää työuransa aikana 1,7 ihmistä eli itsensä ja osan toista. Jos perheessä on lapsia, ei se yksi työssäkäyvä mies elätä tosiasissa perheestään kuin vain toisesta lapsesta osan, ei siis vaimon kotonaolovuosia eikä kumpaakaan lastaankaan kokonaan. On siis turha määkiä, että joku maksaisi oman työskentelynsä verorahoista kotonaolonsa. Höpöhöpö. Me kaikki maksamme työuramme alussa omaa peruskouluamme, lapsilisiämme ja opiskeluja. Ehkä jossain vaiheessa pääsemme eläkkeisiin asti, ehkä ei. Ap ei tasan tarkkaan ole päässyt vielä siihen pisteeseen, että olisi tehnyt töitä niin paljon, että niillä verorahoilla maksaisi oman kotonaolonsa. Verorahoista kun rahoitetaan tiet, katuvalot, uimahallit, kirjastot, lapsilisät, äitiyspäivärahat, terveyskeskukset, sairaalat, peruskoulun, päivähoidon, esikoulun jne. Et siis todellakaan maksa vain omaa kotihoidontukeasi.



Mutta oleellista tässäkään ei ole se, kuinka paljon töitä teemme ja mikä on Suomen tulevaisuus. Kyse oli vain siitä, että työssäkäyvät mahdollistavat hyvinvointipalvelujen tarjoamisen vielä toistaiseksi ja että sen sijaan että säälittäisiin, arvosteltaisiin ja haukuttaisiin työssäkäyviä äitejä, pitäisi osata tuntea edes jonkinlaista kiitollisuutta siitä, että teillä on mahdollisuus olla kotona lastenne kanssa. Jos voisitte elää pelkästään miehennekin palkalla, tehkää ihmeessä vastuullinen teko ja luopukaa lapsilisistä ja kotihoidontuesta. Sillä taataan ehkä yhdelle köyhälle perheelle mahdollisuus kotiin jäämiseen tulevaisuudessa, kun hyvinvointivaltion rahat loppuvat.



Kukaan ei mene töihin siksi, että yhteiskunnalla olisi rahaa. Mutta on naurettavaa arvostella työäitejä itsekkäiksi ja laiskoiksi. Täytyy tosiaan olla hiukan päästään vialla, jos kuvittelee, että perheen valinnat tekee vain se yksi äiti itseään ajatellen. Näinkö te teitte?



Meillä ainakin katsottiin koko perheen kokonaisuus (ja pakko kai päätyä tähän minun ratkaisuni on parempi kuin sinun -argumentointiin, kun se taitaa olla enää ainoa, mitä kotona olijat ymmärtävät), ennen kuin mietittiin, kuka on kotona ja kuinka kauan. En ole vienyt yhtäkään lastani 1-vuotiaana hoitoon mutta en myöskään ole ollut vuosikausia kotiäitinä. Olemme mieheni kanssa jakaneet vastuuta, esikoinen aloitti päivähoitouransa hiukan alle 2-vuotiaana, kuopus hiukan yli 2-vuotiaana. Emme käytä merkkivaatteita emmekä elä yli varojemme. Asuinpaikan valitsimme, koska emme halua lastemme joutuvat tekemisiin vaarallisten ihmisten kanssa. Esikoinen ei joutunut lopettamaan harrastuksia, jotta äiti voi olla pienten kanssa kotona eikä lastemme ruokavalio koostunut puurosta. Otimme huomioon perheemme kokonaistilanteen ja teimme ratkaisun, jossa kukaan ei saanut sitä parasta mahdollista mutta kaikki saivat riittävän hyvän elämän.



En tee uraa vaan olen ammatissani eräänlaisessa urattomassa kuopassa. Pidän työstäni, mutta rakastan lapsiani. Emme matkusta tai aja jaguaareilla. Olemme melko tavallinen melko pienituloinen perhe, jossa on tehty meille sopivat ratkaisut. Emme koe tarvetta suomia toisten ratkaisuja, koska olemme tyytyväisiä omiimme.



Kukaan ei tule onnelliseksi pelkällä työllä, mutta onnettomaksi kyllä, jos sitä työtä ei ole. KUn ei osata arvostaa kuin omia valintoja, ei osata kasvattaa lapsistakaan kovin suvaitsevaisia ja muut huomioon ottavia. Näitä lapsia tapaan työssäni. Kotihoidettuja pieniä prinssejä ja prinsessoja, jotka luulevat, että maailma pyörii heidän napansa ympäri.



Olen nähnyt elämässäni kaksi tutkimusta siitä, kummat pärjäävät elämässä paremmin: 5 vuotta kotihoidettu lapsi vai jonkin aikaa päiväkodissa ollut lapsi (1 vuosikin riitti tutkimukseen). Arvaatte varmaan, miksi näitä tutkimuksia ei ikinä löydä eikä niistä pidetä kovasti meteliä. Päiväkotihoidetut lapset olivat selvästi menestyneempiä kuin kotihoidetut, mutta tämän lisäksi he olivat keskimäärin onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä.



Keskimäärin. Avainsana on tuo. Osa kotona olevista äideistä on todellisia superäitejä, jotka tuottavat tasapainoisia kansalaisia. Mutta osa taas onnistuu kätkemään kotiin kauheuksia, joista ei ole aavistustakaan. Päiväkoti pelastaa monet lapset sieltä kodin kauheuksista. Kannattaisi ehkä joskus miettiä sitäkin.

http://aniinalifestyle.blogspot.com/2011/12/taidampa-olla-parempi-aiti-…

enempää, mutta huvittaa kun tässäkin keskustelussa moni on sanonut ettei perhekerhot ja muskarit tunnu omalta jutulta, kun "siellä on vaan niitä mammoja joiden elämän ainoa sisältö on nicopetterin kakkavaipat" tms. Ei ehkä kannattaisi olla noin yksinkertainen, että luulee ettei niillä perhekerhon äideillä ole muuta elämää. Se on vain se osa heidän elämästään, joka näkyy muille samassa tilanteessa oleville perhekerhon äideille. Itse vein taaperon muskariin, koska HÄN nautti siitä. Että olenko nyt parempi äiti kuin sinä, joka et vienyt kun et kestä niitä nicopettereiden äitejä, olenko? Puistossa käyn, koska lapsi tykkää. Ja kotiäitiyttä inhoan. Että ei todellakaan ole niin yksioikoisia nämä asiat.

Ja kaiken lisäksi salaa kadehdit työssä käyviä äitejä. Jos oikeasti olisit sinut kotiäitiyden kanssa niin sinulle ei olisi väliä sillä, mitä muut päättävät tehdä elämässään.



Taitaa se pieni vihreä otus olkapäällä muistuttaa siitä, että oma elämäsi on jämähtänyt, kun paras ystäväsi sekä samalla työssä käyvä äiti on nykyään pomosi.

joista äiti välittää niin vähän, että työ on tärkeämpää.

Ja työäideillä on oikeus vältellä kotiäitiyteen jämähtämistä.

Elämä kun ei ole tässäkään asiassa vain mustavalkoista.

ja muut väärässä?

elä sä sitä omaa täydellistä elämääs ja annan muiden elää omaansa

kolmosta.

Eivätkä kaikki nauti kotonaolosta samalla tavalla, ja joidenkin on hirveän tärkeä pystyä toteamaan tehneensä jotakin tärkeää, saavuttaneensa tulosta. Itse olen tarhantäti ja useinkin kuulee vanhemmilta, että "minun pääni ei kestäisi täällä" ja se on epäilemättä totta. Lapselle on parempi, että äidin pää on jotakuinkin kasassa, vaikka se sitten vaatisikin työntekoa. Turha on inhota ihmisiä, joilla on erilaiset ominaisuudet kuin sinulla. Inhoa mieluummin vaikka niitä, jotka laiskuuttaan eivät hoida lapsiaan.

mutta lapsia en vienyt hoitoon. Nyt odotan kolmatta, enkä kyllä enää keksi millä saisin itseni täällä kolme vuotta pysymään. Todennäköisesti laitan lapsen hoitoon 1,5 vuotiaana ja lähden töihin. Onneksi naapurustossa on hyviä perhepäivähoitajia :)

Fanaattisimmat vouhkaajat ovat yleensä niitä, joiden elämä on muuten tylsää ja virikkeetöntä. Sitten ruvetaan vouhkaamaan jonkun yhden asian ympärillä ja yritetään joka käänteessä päteä sillä.

Kyllä ne tarhantädit varmaan osoittaa rakkautta teidän Pirkkopettereille sillä välin kun te mielistelette pomojanne.

En tosiaankaan kestä sitä, että ainoa keskustelukumppani on tasoa "kakka" ja "eeeeeeeiiii". Jos minulla asuisi naapurissa pari hyvää tuttavaperhettä tai roppakaupalla tuttuja mukavia sukulaisia, ei kotona oleminen olisi lainkaan vaikeata. Nyt kun olen "yksin", eli ainoat kontaktit ovat ei-niin-tutut puiston mammat, niin päivät ovat pitkiä ja vaikeita.



Sanoin suoraan, etten kestä kotiäitiyttä juuri nyt (= enää), joten jatkettiin lasten hoitamista kotona ja minä pääsin töihin. Ei siinä sen kummempaa. Minusta on ihan ok sanoa, jos ei jaksa jotain ja sitten mietitään, että miten tilanne ratkaistaan. Ei se ole ensisijaisesti naisen homma hoitaa niitä yhteisiä lapsia.

mutten suinkaan ylpeillyt sillä, enkä ylpeile vieläkään. Olisin varmaan jaksanut olla kotona vielä jonkin aikaa, mutta tuskinpa kolmea vuotta kumminkaan. Olen osittaisella hoitovapaalla, ja suosittelen sitä muillekin alle kolmevuotiaiden vanhemmille.

mieltä aloittajan kanssa. Ne jotka laittavat äärimmäisen huonossa taloudellisessa tilanteessa 9kk hoitoon ovat täysin ymmärrettäviä, mutta ne joiden pää ei kestä, niin turha itkeä kun on paskat jo housussa (lapsi syntynyt, eikä kestä omaa lastaan hoitaa). Älkää ainakaan lisää lapsia "tehkö".

Kyllä ne tarhantädit varmaan osoittaa rakkautta teidän Pirkkopettereille sillä välin kun te mielistelette pomojanne.

mä taas väitäm, että kalikka osui sinuun ja ap:een. Asia on nimittäin niin, että minä kyllä ymmärrän heitä, jotka haluavat kotona olla. ITSE en vaan haluaisi elää kotiäitinä. Ensinnäkään en harrasta mitään käsitöitä jne. vaan haluan olla aikuisten ihmisten kanssa tekemisissä. Valitettavasti asumme niin sivussa, ettei mikään 1 kerta viikossa jumpassa riitä mulle, joten olen nyt osa-aikatyössä. Mulle olisi oikeasti kamalaa olla täysin vaan kotona. Silloin en pystyisi taloudellisesti edes käymään siellä jumpassa. Meillä matkaa lähimpään kauppaankin 20 km..

Omat lapseni ovat olleet hoidossa 1,5 -vuotiaasta, ja edelleenkin tuo pienempi haluaisi lähteä päiväkotiin silloinkin, kun meill äon kotipäivä. En tunne ollenkaan huonoa omaatuntoa.

kun et muutakaan osaa :)

Miksi edes hommata lapsia, jos ei niitä jaksa lainkaan hoitaa! Mitä iloa tällainen ihminen lapsista edes saa, jos ei jaksa yhtään niiden kanssa olla.

Taitaa lapset olla monelle vain se pakollinen statusjuttu mikä täytyy saada huvitti tai ei.