18v opiskelija ja raskaana

Hei vaan kaikki..



Tunsin, että on pakko kirjoittaa tästä tilanteesta johonkin, jos vaikka saisi vertaistukea tmv (löytyykö?).



Eli tilanteeni on se, että ehkäisy petti ja nyt oltaisiin rv 6+5. Niin sekaisia ja omituisia ajatuksia nyt, koska heti kun miesystäväni (21v) sai kuulla raskaudesta, pakkasi hän kamat kasaan ja lähti, sitä ennen yrittäen painostaa minua aborttiin. Tämän jälkeen hän soitti vanhemmilleni, omalle perheelleen ja kertoi kenties myös kaikille kavereilleen, että olen raskaana. Vanhempani sitten soittivat ja kyselivät että mitä ihmettä. Vastasin että faktaahan tuo on, ja he sitten kyselivät että mitä aion. Kysymys on niin hankala, etten tiedä pystynkö milloinkaan vastaamaan siihen realistisesti tai muuten järkevästi. Ahdistun, kun ajattelen aborttia. Ahdistun myös siitä ajatuksesta, että olisin 24/7 pienen vauvan kanssa kotona ilman minkäänlaista apua ja opiskeluni venähtäisivät vuodella eteenpäin. Myöskään taloudellinen tilanteeni ei ole päätähuimaava, opiskelija kun olen. Aborttia olen miettinyt vain siksi, että haluaisin lapselleni parhaimman mahdollisen elämän, mitä vain pystyn antamaan; minulla olisi töitä, mies, koulutus ja muuta apua pikkuisen hoitamiseen. Pelkään, että lukuisien masennusjaksojeni jälkeen masentuisin vauvan kanssa uudestaan, enkä pystyisi hoitamaan häntä kunnolla ja hänet vietäisiin minulta pois.



Toisaalta, kun ajattelen omaa pientä lasta tuhisemassa vieressäni, tai odottaisin maha pystyssä pientä tuttisuuta maailmaan, on ajatus aivan mahdottoman mukava. Ristiriita tässä on vain se, että järki sanoo toista (abortti) ja tunteet toista (lapsi).



Olen yrittänyt kuvitella, että mitä jos olisin vaikka eilen tehnyt abortin, eikä sisälläni kasvaisi enää ihmisen alkua, niin en tunne mitään kamalaa, koska tiedän, että siellä oikeasti vielä kasvaa se oma lapseni, enkä pysty kuvittelemaan tilannetta toisin.

Pelkään, että jos teen abortin, kadun sitä loppuelämäni. Olen kurkkuani ja korviani täyteen buukattu abortin tekemien naisten nettikirjoituksia, kuinka he katuvat päätöstään, ja jostain myös luin että kolme neljästä sitä myös katuu.



Toisaalta ajattelen, että aborttikin olisi rakastava ratkaisu lasta kohtaan, koska rahaa ei ole, eikä hänellä olisi kunnollista isääkään. Olisin ikuisesti hänelle pahoillani, ja pelkään, että siitä se paha masennus taas vasta laukeaisikin uudestaan.



Tässä ei olisi mitään ongelmaa, jos minulla olisi koulutus ja rahaa muuten, lapsen isänkin kanssa jos olisin edelleen yhdessä, niin vielä parempi... Mutta kun niin ei ole, niin mitä ihmettä voin tehdä?

Tiedän, että se on oma päätökseni, nyt vain toivoisin, että saisin vertaistukea mikäli täällä joku samankaltaisessa tilanteessa oleva/ollut eksyy tekstejäni lukemaan, tai että olisi joku aikakone joka näyttäisi sen "mitä jos et pidä lasta" ja "mitä jos pidät", niin millaista olisi...



Tietämättömyys, ahdistus ja pelotus on se, mitä poden nyt.



Osaisiko joku antaa jonkinnäköisiä neuvoja?

Olisin hyvin kiitollinen ja kiitänkin jo etukäteen!



Rakkaudella, Vondee