30-v. ja todella hankala iho: erittäin kuiva ja näppyläinen. Apua!
Siis mulla nyt mennyt iho todella huonoksi. Kiristää ja hilseilee ihan koko ajan. On aivan järjettömän kuiva, ei auta, vaikka rasvaan millä, olen Bepantheniakin yrittänyt, mutta tuntuu ettei sekään ravitse tarpeeksi "syvältä". Mulla ihan normaali ruokavaliokin, syön sekä voita että öljyjä, eli ei voi siitäkään johtua, etten söisi rasvaa. Illalla puhdistan miedolla puhdistusaineella ja rasvaan tujakasti, aamulla huuhtasen vedellä ja rasvaan taas kunnolla.
Lisäksi mulla on sellaisia ihonalaisia näppylöitä, jotka ei punoita yhtään, mutta näkyy häiritsevästi. Ei varsinaisesti komedoita, koska ovat paljon pienempiä, mutta jotain talirauhasia uskon niiden olevan. Niitä on poskissa ja silmien ympärillä.
Mitä vinkkejä? Nytkin ihoa kiristää.
Kommentit (6)
Säästyt monelta kosmetiikkakokeilulta.
Säästyt monelta kosmetiikkakokeilulta.
Itselläni oli samanlainen, hyvin pintakuiva iho, johon tuli tukkeumia. Vuosi sitten ne riistäytyivät todella pahaksi akneksi, johon sain Roaccutania. Eli ap, älä turhaan odota, että tilanteesi pääsee yhtä pahaksi. Olet varmasti tehnyt voitavasi, mutta ihosi ei parane itsestään.
pois kaikki synteettinen kosmetiikka, ml suihkugeelit jne. saippuat Vihreältä kosmetiikalta, iholle vain seesamöljyä ja kookosöljyä
Aamulla rasvapesu Aqualan L:llä ja sen jälkeen sillä rasvaat kasvot kunnolla. Se muutenkin kasvojen voiteeksi, mitään kalliita rasvoja ei tartte. Sulla on pintakuiva iho varmasti, joten se on kosteutuksen puutetta ja juotko tarpeeksi vettä päivässä?
minä olen aqualanille niin allerginen, että en edes kantapäihin voi sitä laittaa. olen heittänyt tuo rasvat pois jo vuosia sitten. luonnonöljyjä vaan.
ja katso mitä ne ovat. tai lue kirja totuus kosmetiikasta. mieto kasvovesikin voi olla vaikka mitä....
Aamulla rasvapesu Aqualan L:llä ja sen jälkeen sillä rasvaat kasvot kunnolla. Se muutenkin kasvojen voiteeksi, mitään kalliita rasvoja ei tartte. Sulla on pintakuiva iho varmasti, joten se on kosteutuksen puutetta ja juotko tarpeeksi vettä päivässä?