Mitä haittaa sinulle on ollut facebookista?
Kommentit (21)
Oppilaat lähettelevät kaveripyyntöjä ja loukkaantuvat sitten, kun en ota kaveriksi, vaikka lähetän ystävällisen viestin, jossa kiitän pyynnöstä ja sanon, etten periaatteesta ota oppilaita kavereiksi.
Hyötyäkin on tosin ollut, sillä kerran yksi oppilas otti fb:n kautta yhteyttä ja kertoi jotakuta oppilasta kiusattavan fb:ssä. Asia saatiin selvitettyä. Rehtori oli kyllä sitä mieltä, ettei asian selvittäminen olisi kuulunut koululle, koska fb on vapaa-aikaa. Jotenkin vain oli hankalaa ajatella, ettei kiusaamista muka olisi tapahtunut myös koulussa.
että ex häiriköi jonkun aikaa 3v sitten. nykyään en tosin käy siellä usein. ainoa mit' käyn on jutustelemassa kaukaiselle kavereille joita ei voi nähdä spontaanisti :) en kirjoittele tai mitään...
ja että sen kautta pitäisi viestittää ja olla mukana. Ystävät ihan raivostuneet. Käyn niin harvoin fb:ssä, että saan "tervetuloa takaisin" -viestin kun kirjaudun sisään. En millään viitsi käydä kuin parin kuukauden välein.
Tunnen ko. riippuvuussuhteen hoidosta moiseen järjestelmään henkistä väsymystä ja rasitusta. Painostavaa pakkopullaa siis mulle. En ole ns. Tamacothi-tyyppiä, huonekukkasiakaan en saa pidettyä hengissä. Enkä kuitenkaan haluaisi pahoittaa ystävieni mieltä.
Kokonaisuutena kuitenkin ehkä plussan puolella ollaan. Mutta syö aikaa, kun jää roikkumaan
kuin pohtia, kenet hyväksyy kaveriksi. Isossa työyhteisössä on kavereita ja sitten niitä, joita ei haluaisi listalleen, koska tietää näiden juoruilevan asiat edelleen. Sen jälkeen pitää entistä tarkemmin miettiä mitä kirjoittaa/ kertoo itsestään. Jutut kun vielä muuttuvat matkalla kuin "rikkonainen puhelin" -leikissä ikään:(
Sitten nämä jota ei hyväksi kaveriksi tietenkin loukkaantuvat.
Toistaiseksi on luovittu listojen ja estojen maailmassa suht menestyksekkäästi.
Olen yrittänyt asetuksista etsiä, mutta en löydä moista kohtaa...
ja ei voi aina kirjoittaa sitä mitä aattelee.
ja että sen kautta pitäisi viestittää ja olla mukana. Ystävät ihan raivostuneet. Käyn niin harvoin fb:ssä, että saan "tervetuloa takaisin" -viestin kun kirjaudun sisään. En millään viitsi käydä kuin parin kuukauden välein.
Tunnen ko. riippuvuussuhteen hoidosta moiseen järjestelmään henkistä väsymystä ja rasitusta. Painostavaa pakkopullaa siis mulle. En ole ns. Tamacothi-tyyppiä, huonekukkasiakaan en saa pidettyä hengissä. Enkä kuitenkaan haluaisi pahoittaa ystävieni mieltä.
Poistuin FB:sta kokonaan kun kyllästyin koko paikkaan. Moni ihmetteli miksi lähdin, jotkut loukkaantuivat!! Ärsyttää kun tuli sellainen olo, että piti selitellä jostain naamkirjasta poistumista. Hitto, se on VAIN fb. Joillekin näköjään siitä on tullut megatärkeä paikka. Ja nyt puhutaan kuitenkin yli kolmekymppisistä ihmisistä..
enkä kerro arjesta seinällä. Moni kaveri on laittanut mut pimentoon.
otat esille "yksityisyysasetukset" > alalaidasta kielletty ajosuunta -merkin kohdalta "Estolistat, muokkaa listojasi".
Tulet sivulle "Estolistat", mihin vaan yksinkertaisesti kirjoitat niiden käyttäjien nimet, ketkä haluat estää.
Olen ollut siellä vuodesta 2005
missä opiskelit tuolloin?
estää siis kokonaan sun näkymisen FB:ssa.
Jos vaan seinän haluat piilottaa, niin Yksityisyysasetukset > siinä ekalla sivulla sen äsken mainitun liikennemerkin yläpuolella on aika huomaamaton linkki "muokkaa asetuksia". > Omat julkaisuni > "paitsi XX."
Teet siis listan henkilöistä, joille et halua seinän näkyvän ja se on tuo xx.
Olen ollut siellä vuodesta 2005
missä opiskelit tuolloin?
hups, siis tuo vuosi olikin 2007 eikä 2005 :I Mulla meni lasteni syntymävuodet sekaisin.
hups, siis tuo vuosi olikin 2007 eikä 2005 :I Mulla meni lasteni syntymävuodet sekaisin.
että ei se ole tietääkseni ollut kuin muutamien jenkkiyliopistojen opiskelijoiden saatavilla vielä vuonna 2005. Tai ehkä briteissä lisäksi. :)
2006 tuli kaikille avoimeksi.
miehen fb-viestittelystä ja -kavereista samoihin aikoihin, kun oli muutakin luottamuspulaa.
estää siis kokonaan sun näkymisen FB:ssa.
Jos vaan seinän haluat piilottaa, niin Yksityisyysasetukset > siinä ekalla sivulla sen äsken mainitun liikennemerkin yläpuolella on aika huomaamaton linkki "muokkaa asetuksia". > Omat julkaisuni > "paitsi XX."
Teet siis listan henkilöistä, joille et halua seinän näkyvän ja se on tuo xx.
mies on aivan raivona kaikesta FB:iin liittyvästä (ei ole itse siellä) ja kerran tuli morkkis kun olin siellä kännissä. En siis tehnyt tai sanonut mitään tyhmää, mutta silti :D
Olen käyttänyt erittäin aktiivisesti vuodesta 2007.