Miksi työyhteisössä joiltakin sallitaan vaikka
minkälaista käytöstä, mutta osalta vaaditaan aina asiallisuutta?
Kommentit (8)
virtahepo olohuoneessa. Kukaan, mukaan lukien esimies, ei vaan jaksa enää vääntää.
Omalla työpaikallani on kolme. Kaksi mököttää ja kolmas huutaa.
muut vain sietävät häntä, en tiedä miksi
muutama ihminen saa pitää ylimääräisiä ja ylipitkiä taukoja ja lopettaa työnteón vartti ennen työajan loppua ja istua sen aikaa tupakalla.
Tai ehkä me muutkin saataisi, jos kokeiltaisiin...
Ja toiset joutuu tekemään enemmän kuin muut, toisia määräillään enemmän kuin muita. Toisille sanotaan jopa rumasti mahdollisista virheistä tai turhastakin.Toiset saavat palkkansa eteen vain istua.
ei tarvitse kunnioittaa mitään käytöstapoja. On niin rasittava, että kukaan ei vaan enää jaksa vängätä sen kanssa, kun huutaa kaikki kumoon. Esimies mukaan lukien. Missään muualla tuollaista ei katseltaisi.
jotka kiukuttelee ja meuhkaa milloin mistäkin.
Jos joku tavallinen työntekijä korottaa ääntään kerran parissa vuodessa, tuntuu, että piru on irrallaan. Ei muut saa "oireilla" kuin vakijengi.
nainen joka elää yläasteen koulukiusaamistraumaansa uudelleen ja uudelleen vetäen kaikki mukaan siihen.
Työpaikalla pitäisi kaikille olla samat säännöt, mutta ei kuitenkaan ole! Pomo kyttäilee ja "kettuilee" vähäisistäkin asioista osalle porukalle (ahkerimmille ja nuorimmille työntekijöille), mutta sitten samaan aikaan ne ikuisesti työssä olleet keski-ikäiset saavat rauhassa lähes koko päivän nettailla, puhua keskenään, tai yksityispuheluita jne. Nämä henkilöt saavat valita töistä vain helpoimmat ja kivoimmat tehtävät, kun muut raatavat kuin orjat ja ottavat vaikeimmat ja v-mäisimmäit työt kantaakseen. Tästä on sanottu esimiehelle, mutta hän ei puutu asiaan. Ja asiantuntija-organisaatiossa ollaan töissä, papereita pyöritellään. Pomo kiukuttelee jos joku näistä ahkerista ja tunnollisista pyytää vapaapäivää, mutta nämä laiskat saavat rauhassa pyytää vapaata milloin haluavat, ja pomo myöntää AINA heille haluamansa vapaan. Kiva, että on tasa-puolista ja tasa-arvoista touhua!!!