Mä olen todella katkera omalle äidilleni!SURKEA äiti!

nuo asiat NÄTISTI ja sanonut että miksei äitini ole edes pyytänyt anteeksi sitä väkivaltaa, niin äitini aina suuttuu, alkaa haukkua minua jne.. kieltäytyy AINA puhumasta asioista tai ottamasta vastuuta tekemisistään.

ja menet vaan elämässäsi eteenpäin. Tuskin auttaa yhtään mitään mylviä vanhoista asioista ja ruotia niitä enää.

Oliko hän persu?

Toiset ovat heikompia kuin toiset. Äitisi on varmaan saanut myös huonon kasvatuksen ja kokenut kovia eikä hänen voimansa ole riittäneet siitä parantamaan.

käsitellä asia itse tai terapiassa. Jos äitisi ei vanhoja asioita tahdo käsitellä, eikä niistä puhua, et voi häntä siihen pakottaa. Etkä voi odottaa että äitisi muuttuisi tai pyytäisi anteeksi.

Se on sinun vastuullasi käsitellä asia itsesi kanssa selväksi ja tosiaan jatkaa omaa elämääsi.

Hän oli varmaankin onneton ja jäänyt itsekin ilman kasvatusta ja huolenpitoa. Tiedän, ettei anteeksi antaminen ole helppoa, olen itsekin äidilleni vihainen muutamista asioista tosi syvästi mutta tiedänmyös, ettei muuta keinoa ole.

Jos pystyt antamaan anteeksi, oma olosi helpottuu ja pystyt ehkä löytämään kaikesta huolimatta ilon äitiydestäsi, elämästäsi ja ennen kaikkea olemaan itse parempi äiti.

voisi keskustella asiasta. Mutta kun ei. Ja nyt kun on omia lapsia, niin oma surkea äiti muistuu mieleen, eikö se ole ihan luonnollista? Äitini on vielä aina syyttänyt olosuhteita kun on tullut puhe jostain teoista ("no minä olin stressaantunut, töissä oli vaikeaa jne.."), kuten väkivallasta, hylkäämisestä ulos jne.. ei koskaan ole myöntänyt, että hän on tehnyt todella väärin. ap

Tulis niin pitkä lista, että jätän kertomatta.

Jos miettisin niin voisinko tuntea muuta kuin katkeruutta? Olen siis miettimättä.



Kaiken lisäksi meillä on tainnut käydä niin, että minä olen se äiti äidilleni ja sisaruksilleni. Tämä on kyllä aika paksua.



En minäkään arvosta äitiäni. Nykyään mietin sitäkin, että missä hänellä mättää.



Äitini kavalsi minulta jokin aika sitten 8000 euroa kun luulin, että häneen voi luottaa.



Koen että hän aina valehtelee. Nykyään hän näyttelee kovin uskovaista. Koko ajan pitäisi jostain uskovaisten jutuista olla kiinnostunut. Muiden ihmisten asiat ovat aina tärkeämpiä puheenaiheita kuin omat asiat. Jotenkin on tuhonnut sisarukseni.

ja hyväkin asia että miettii omaa äitiään ja hänen äitiyttään, kun itse tulee äidiksi. Mutta kyllä minä koen että se on turhaa odottaa mitään anteeksipyyntöä tai muuta sellaista äidiltään. Parempi olisi jos itse käsittelisi asian ja antaisi äidilleen anteeksi vanhat asiat. Jos jäät vain vatvomaan asioita ja odottamaan äidiltäsi anteeksipyyntöä niin et pääse eteenpäin, etkä osaa päästää irti vanhoista asioista.

Ihan oman itsesi ja lastesi takia sinun pitäisi nyt käydä läpi vanhat asiat mielelläsi kuntoon, jotta et niitä vanhoja tunteita siirrä eteenpäin lapsiisi tiedostamatta.

voisi keskustella asiasta. Mutta kun ei. Ja nyt kun on omia lapsia, niin oma surkea äiti muistuu mieleen, eikö se ole ihan luonnollista? Äitini on vielä aina syyttänyt olosuhteita kun on tullut puhe jostain teoista ("no minä olin stressaantunut, töissä oli vaikeaa jne.."), kuten väkivallasta, hylkäämisestä ulos jne.. ei koskaan ole myöntänyt, että hän on tehnyt todella väärin. ap

Ikävä kyllä tuollaisia äitejä riittää. Minäkään en lähtisi odottamaan anteeksiapyyntöä - tiedätkö miksi? Siksi, että nyt sinä annat äidillesi edelleen vallan sinuun!

Roikut tavallaan äidissäsi kunnes hän pyytää anteeksi.

- Saatko kiinni tuosta ajatuksesta?

Tärkeintä on, että sinä saat itsesi kuntoon, sinun ei tarvitse parantaa äitiäsi.

Asia tulee silti sinun käydä läpi. Suosittelen jotain lyhyttä terapiaa. Erittäin hyvä vaihtoehto on myös kirjoittaa kirje äidillesi (jota ET kuitenkaan oikeasti anna äidillesi). Siihen purat kaiken vihasi, katkeruutesi, voit mielin määrin haukkua äitiäsi, kertoa miltä susta tuntui silloin ja miltä nyt, miten paska äiti hän olis sulle. Kirjoitat kirjeen ja sitten vaikka seremoniallisesti poltat sen.

Minusta sinun tulee myös jollain tavalla hyväksyä ja ehkä surrakin sitä, että sinä ET saanut lapsena sitä mitä tarvitsit. Mutta on tavallaan turhaa hakea enää aikuisena äidiltä hyvitystä huonoon lapsuuteen. Silloin tavallaan jatkat äitisi tiellä - eli roikut menneessä ja katkeruudessa. "En voi parantaa itseäni/en voi olla onnellinen, koska äitini oli huono äiti"-asenteesta sinun pitää päästää irti ja ymmärtää, että aikuisena olet itse vastuussa onnellisuudestasi.

Suosittelen sulle myös mm. Deepak Chopran, D.W. Dyerin tms. kirjoja. Ne ovat hyvin oivaltavia.

Väärin tehneelle ei ole mikään pakko antaa anteeksi, jos sen kokee kovin vaikeaksi. Näissä keskusteluissa löytyy aina sellaisia, jotka esittävät ikäänkuin pakollisena antaa anteeksi, että voisi päästä eteenpäin elämässään. Elämässään voi vallan mainiosti päästä eteenpäin myös ilman, että yrittää pakottaa itsensä antamaan anteeksi jollekin paskalle ihmiselle. Ottaa vain etäisyyttä ko. ihmiseen ja elää oman elämänsä ilman häntä ja paremmin kuin hän. Niin minä teen.

Itse en enää pysty olemaan äitini kanssa missään tekemisissä. Äitini pahoinpiteli minua pitkään (vyöllä hakkaamista, suun tukkimista tyynyllä..) eikä edelleenkään suostu myöntämään tehneensä mitään väärää. Pitkä terapia sai minut viimein oivaltamaan ettei minun tarvitse olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Se että on äiti, ei oikeuta väkivaltaan. Oma oloni on kohentunut huomattavasti tämän vaikean päätöksen jälkeen.

Suosittelen ap:lle vähintään etäisyyden ottamista äidistään.