Onko kukaan irtisanoutunut ilman tietoa uudesta työpaikasta?

ja ollut ns. omalla lomalla eli en ole mennyt työkkäriin. 2kk olen ollut tuloitta ja etsint itse uuden työpaikan. hoitoalalla tämä onnistuu ainakin.

Jälkeen päin olen alkanut ajatella, että joustavuuttani ja vastuullisuuttani käytettiin vain hyväksi. Työ oli jatkuvaa, mutta minun asemani oli "kiireapulainen". Siitä huolimatta viimekätinen vastuu oli minulla, vaikka tiimissä oli ihan kokeneita vakkareitakin. Heillä oli turvattu asema vaan kieltäytyä joistain vastuista.



Otin "loparit", siis sanoin etten enää jatka. Silloin tosin sain työttömyyskorvausta, mutta sain onneksi 1 kk työttömyyden jälkeen uuden työn. Sen jälkeen vaihdoin vielä työtä, pätkätöitä kun teen. Minulle oli hyvä kokemus vähän nähdä maailmaa työelämän suhteen, erilaisia taloja ja johtamistapoja.



Minusta kuulostaa, että Sinulla on tosi hyvä tilanne jättää tuo kaikki henkinen kuorma taaksesi ja nauttia kesästä ja vapaudesta. Ei lapsia tai lainaa, nehän ne monet pistää jaksamaan huonoakin työpaikkaa. Sinulla on vielä toivoa työllistyäkin, minä taas lähdin aika heikkoon työmarkkinatilanteeseen, mutta yhteistä meillä on se, että minunkin mieheni oli "varmassa" työssä ja kannusti minua lopettamaan. Se se omakin halu oli, mutta piti kerätä rohkeutta siihen.



Tsemppiä!

Alle viikossa irtisanoutumisesta olin saanut uuden paikan. Pidin lomaa työsuhteiden välissä, ja nyt olen ollut uudessa paikassa pian vuoden ja viihdyn hyvin.

Siinähän on työkaverit sitten kusessa ja pakko heille ruveta kelpaamaan ne epämieluisatkin työt. Saavat tapella siellä keskenään. Pidät vaan huolen että esimiehesi kirjoittaa sinulle hyvän työtodistuksen josta apua sitten tulevaisuudessa.

Totta! Mäkin sain oikein hyvän ja laajan työtodistuksen, vaikka itse halusin lähteä. Pomo oli ehkä vähän yllättynytkin. Hän ei tainnut ihan tietää tai jaksaa tietää kaikista pikkujutuista, joita tuntui joka päivä tapahtuvan. Siis että monet hommat vain jäivät tai kasaantuivat mulle tai olivat tekemättä ja enhän mä sitten voinut asiakkaalle ruveta avautumaan, mikä olisi kuulunut jonkun muun tehdä. Ja oma vika, etten tarpeeksi korostanut pomolle omaa tärkeää rooliani (no köh, köh, virkayskä...;)

Eikä uudesta työpaikasta ole tietoa. Ala on aika hyvä, mutta asun sellaisella paikkakunnalla, missä meikäläisiä on liikaa...



Vähän kaduttaa, mutta ei paljoa. Ei ole kiva olla työtön, mutta kävi kuin kävi ja uskon yhä saavani töitä. Vähän oli järkytys tämä työn löytämisen vaikeus. Enkä ollut tajunnut, yli 10 vuotta vakipaikassa oltuani, että eläkkeet sun muut ei kartu ennenkuin pitkissä työsuhteissa. Joten lyhyiden sijaisuuksien tekeminen on (monin tavoin) aika turhaa. Toisaalta se on ainut tapa saada joskus pitempi työsuhde...

Sain uuden työpaikan kahdessa viikossa, tosin olin käynyt siellä jo haastattelussa aikaisemmin eli olin pistänyt haun jo alulle. Mut varmuutta mulla ei uudesta paikasta ollut, siellä oli nimittäin tosi hidas haku- ja täyttöprosessi.

ei tienee runsaasti, mutta ei ikinä tahtoisi samaan paikkaan takaisin.



Itse irtisanouduin myös enkä ole vieläkään töissä vaan panostanut perheeseeni ja tehnyt lisää lapsia.

Tosina aioin lähteä opiskelemaan, mutta mitään varmuutta ei ollut, että sen opiskelupaikan saisin, koska pääsykokeitakaan ei vielä oltu pidetty.



Irtisanouduin samantyyppisistä syistä kuin sinäkin asiaa harkitset enkä saanut karenssia työkkäristä, koska tein perinpohjaisen selvityksen työoloistani.



Nyt olen valmistumassa opinnoistani (joihin siis pääsin heti) ja jälleen työnhaussa. En siis voi vielä arvioida "miten minun kävi". Uskon, että tilanteeni on silti parempi kuin mitä se olisi ollut, jos olisin jäänyt kyseiseen työpaikkaan.

Se on muuten useassa työpaikassa noin, että loman jälkeen tilanne on tollanen kuin sulla. Minä myös sain tapella lomista. Ainoana pienten lasten ja koululaisten äitinä minun olisi pitänyt lomailla touko- tai syyskuussa.

Kun vaan uskaltaisi tehdä sen ratkaisun... Kun tuota ikääkin on jo 42 v... Teen myös kolmen ihmisen työt; kaksi henkilöä lähtenyt ja koska työt oli tehtävä, niin tein ne ja jotenkin vain jäivät mulle... Ja tämä taloushallinnon puoli kun on tällaista tukitehtävää vain (pomon sanat) niin palkankorotustakaan en saanut. Vankka ammattitaito on (tilinpäätökset, konsernilaskenta, yritysjärjestelyt jne normirutiinien lisäksi)ja korkeakoulututkinto mutta uskallus lähteä puuttuu. Mitäs sitten jos en työllistykään... Yksinhuoltajalla kuin ei ole kuin oma palkkatulo.



Mutta ap:lle tsemppiä!!!!!

Mutta rohkeus ei riitä. Riippu alastakin. Nyt on irtisanottu paljon työntekijöitä, joten ainakin miesten alalla voi olla vaikea työllistyä. Yritysten on nimittäin ainakin vuoden ajan palkattava ensisijaisesti joku irtisanotuista, uutta verta ei saa taloon ottaa, jos on ollut yt-neuvottelut irtisanomisineen. Mutta jos on nuori, niin mikäs siinä. Nuoret ja lapsettomat työllistyvät paremmin.

minulla on yli 40 vuotta vakituista työtä takana. Ilman työttömyyttä. Ja tänä kesänä mä sen tein. Sanoin itseni irti. Vakituisesta työsuhteesta. IHan sen takia, että jokainen päivä tuntui aina vain pahemmalle, yrityksen henki on mennyt ja keväällä irtisanomiset ja lomautukset olivat arkipäivää. Nyt jos koskaan minulla on mahdollisuus toteuttaa itseäni, tehdä mitä haluan. Ja tunsin olevani kuin uudestisyntynyt kun päätöksen tein. Ja nyt alan vielä opiskelemaan, ihan siksi, että jos vielä oppisin jotain uutta. Ja olen kesän vapaan aikana huomannut eläväni täysillä-nauttineeni luonnosta, linnuista ja puutarhasta. Eikä mihinkään ole tarvinnut raportteja tehdä :) voi tätä onnea.

Ei kannata tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä, vaan oma selusta kannattaa turvata mahdollisimman hyvin. Uuden työn hakeminen ENNEN irtisanoutumista on perusasia. Sitä paitsi työnantajienkin näkökulmasta työssä oleva henkilö on houkuttelevampi kuin työtön.

Eikä uudesta työpaikasta ole tietoa. Ala on aika hyvä, mutta asun sellaisella paikkakunnalla, missä meikäläisiä on liikaa...

Vähän kaduttaa, mutta ei paljoa. Ei ole kiva olla työtön, mutta kävi kuin kävi ja uskon yhä saavani töitä. Vähän oli järkytys tämä työn löytämisen vaikeus. Enkä ollut tajunnut, yli 10 vuotta vakipaikassa oltuani, että eläkkeet sun muut ei kartu ennenkuin pitkissä työsuhteissa. Joten lyhyiden sijaisuuksien tekeminen on (monin tavoin) aika turhaa. Toisaalta se on ainut tapa saada joskus pitempi työsuhde...

minulla on yli 40 vuotta vakituista työtä takana. Ilman työttömyyttä. Ja tänä kesänä mä sen tein. Sanoin itseni irti. Vakituisesta työsuhteesta. IHan sen takia, että jokainen päivä tuntui aina vain pahemmalle, yrityksen henki on mennyt ja keväällä irtisanomiset ja lomautukset olivat arkipäivää. Nyt jos koskaan minulla on mahdollisuus toteuttaa itseäni, tehdä mitä haluan. Ja tunsin olevani kuin uudestisyntynyt kun päätöksen tein. Ja nyt alan vielä opiskelemaan, ihan siksi, että jos vielä oppisin jotain uutta. Ja olen kesän vapaan aikana huomannut eläväni täysillä-nauttineeni luonnosta, linnuista ja puutarhasta. Eikä mihinkään ole tarvinnut raportteja tehdä :) voi tätä onnea.