Miten meidän äidit selvisivät lasten hoidosta,

vanhemmillanni oli reissutyö ja meitä hoitajat hoiti kotonamme. äiti saattoi olla viikonkin poissa toisella puolella maapalloa. keskenään leikimme pihalla. ei meitä vahdittu.

päivähoitoon vauvan synnyttyä. Mikset ihmettele miten ne nykyäidit pärjäävät jotka hoitavat kaikki lapsensa itse?

Haluatko mitalin?

äitini on myöntänyt, etteivät sen takia tehneet minulle sisarusta. Ehkä sillon ei ollut tietoa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Tai äitini ei vaan ole "äitityyppi", kovin empaattinen ja lapsirakas. Menin hoitoon 3kk, niinkuin useimmat.

meillä tullut edes lämmintä vettä sisään.



Minua ei hoitanut mummit, niitä ei ollut. Eikä kyllä isäkään. Ei isät silloin vielä juuri osallistuneet kotitöihin. Ja silti äiti jaksoi askarrella meidän kanssa, osallistua luokkatoimikuntiin jne.



Uskallan väittää että rankempaa hänellä oli kuin minulla suurperheen äitinä tällä hetkellä. Iso helpotus yksinäisyyteen on tämä nettikin, saa jotain kosketusta ulkomaaílmaan=)



Mistä ne vaatimukset hyvälle äitiydelle syntyy. Miksi lapsilla täytyy olal julmettu määrä virikkeitä. Miksi ei saisi ollakin tylsää, jolloin mielikuvitus kehittyy ja lapsi keksii itse tekemisensä?



Tänä päivänä kasvatetaan lapsia jotka ovat tottuneet saamaan kaiken, joiden elämä ei saa olla koskaan tylsää jne. Mistäköhän johtuu nuorten rajusti lisääntyneet mielenterveysongelmat?

...meininki oli vähän niinkuin että "herran haltuun", eli pienet lapset pihoilla ilman valvontaa, ei ollu takapenkin turvavöistä kuultukaan turvaistuimista puhumattakaan. Lapset vaan takapenkille irralleen ja menoksi.



Ei ollu pyöräilykypäriä, sitä fillaroitiin ja lasketeltiin ja luisteltiin ilman kypärää.



Jotenkin helpompaa ja huolettomampaa.

Miksi se oli ennen sellaista ja nyt on toisin? Siihen haluaisin vastauksen.

ja meillä ei ollut pesukonetta, hella ja jääkaappi olivat ainoat kodinkoneet. Köyhiä oltiin, eli ei varmana ole ollut purkkiruokiin äidillä varaa.



Meillä hoidettiin lapset siten, että kaikki kävelytaitoiset nakattiin pihalle leikkimään keskenään. Ne ketkä ei kävelleet, pantiin kerrostalon pihalle vaunuihin nukkumaan ja käytiin joskus vilkaisemassa nukkuuko vielä. Äiti teki sisällä omia hommiaan. Toisinaan ruokittiin ja ehkä pestiin vähäsen. Toki oltiin keskenään vahtimatta ammeessa.



Kyllä ehti äiti hoitaa kotityöt :)

Henkiin jäätiin ja ihan täyspäisiäkin ollaan, vaikkei käyty vauvajoogassa, muskarissa, sanataidekerhossa, taidekoulussa.

Mun äiti oli kotona 10 vuotta 80-90-luvulla, meitä lapsia oli kolme. Minä olen esikoinen ja menin alakerran tädille hoitoon 10-kuisena. Toisen lapsen kohdalla ei enää kannattanut pistää hoitoon, joten hän jäi kotiin. Ei puhettakaan mistään tukiverkostosta ja toisaalta silloin ei vielä puhuttu isän roolista samalla tavalla: ei saanut käytännön apua isältänikään. Olen usein ihmetellyt miten hän jaksoi. Ruoat teki itse, vaatteet ompeli myös - mutta ei yleisen paineen alla, se oli silloin vain selvästi edullisempaa. Äitini on kuitenkin monta kertaa ihmetellyt, miten MINÄ jaksan. Hän on ääneen todennut, että on onnellisessa asemassa kun ei tarvitse olla äiti 2010-luvun Suomessa. Paineet on kovat, työelämä on kovaa, lisäaineita pitäisi varoa, lapset ampuvat kouluissa jne. Siis hiukan karrikoidusti sanoen. Ja tosiaan: ei äiti istunut hiekkalaatikolla, se oli sitä "Äiti tuu ikkunaan"- aikaa. :)



Sen sijaan äidinäitini äitiys oli hyvinkin samanlaista, mistä moni täällä puhuu. 50-luvun lopulla syntynyt äitini oli aikoinaan viety parikuisena seimeen, häntä ei imetetty (eikä ollut korvikkeita!) hänen äitinsä ei tiennyt eikä edelleenkään tiedä pienistä lapsista mitään. Hoitopaikat vaihtuivat, lapset olivat paljon yksin, lapset kasvattivat aika lailla itse itsensä. Mummini ei osaa edelleenkään pitää vauvaa sylissä!

tukiverkostoa 3 alle kouluikäistä lasta ilman virikehoitoa (koin helpommaksi pitää lapset kotona, lasten mielipidettä en kysellyt) Mies reissasi työn puolesta ahkerasti. Nyt olen työelämässä lepäämässä itsekin.



Minä olen ollut aikanaan 3 kuisesta asti hoidossa, kuten tuolloin oli tapana. Sitten syntyi pikkusisko ja sain olla kotona, mummot ja kummit olivat äidillä apuna. Yksi asuikin meillä. Oli siinä varmaan pärjäämistä kyllä.

80-luvun alussa. Äiti oli pari kuukautta kotona. Vuoden ikäisestä olin 5 yötä viikosta mummolassa, mutta en voi valittaa- oli paljon leikkikavereita, koska serkkuni olivat myös mummon luona :o Mitenköhän se mummo on jaksanut...



Olin siis ainoa lapsi. Mieheni äiti on myös hoidattanut oman miehensä äidillä lapset...

Niin sitä selvittiin. Ironista tässä on se, ettei kumpikaan vaivaudu auttamaan ikinä meitä :( Kerran on pakon edessä pyydetty, koska jouduin sairaalaan pariksi päiväksi. Nyt tuntuu, että olemme ikuisessa kiitollisuuden velassa, varsinkin anopilleni. Korvasin rahallisesti "vaivannäön", mutta ilmeisesti ei ollut riittävä korvaus...

Kohta varmaan ihmistä, joka tiskaa itse tiskinsä, pidetään jonakin sädekehänsä kiillottajana ja jaetaan ivallisesti mitaleita.

päivähoitoon vauvan synnyttyä. Mikset ihmettele miten ne nykyäidit pärjäävät jotka hoitavat kaikki lapsensa itse?

Haluatko mitalin?

ja kyllä me isoveljen kanssa menimme päiväkotiinkin, vaikka pikkuveli oli vielä kotihoidossa.

joista yhtä lukuunottamatta kaikilla oli enemmän kuin yksi lapsi eikä kenelläkään ole osa lapsista päivähoidossa. mene vaikka heille jakelemaan mitaleitasi.

1) ennen vanhaan sai usein kodinhoitajan (kunnallisen) kotiin vauvan synnyttyä (vielä 90-luvun alussa näin)



2) ennen vanhaankin oli puolipäiväryhmiä päiväkodissa. Oli kerhoja, oli puistotätejä. Toki riippui paikkakunnasta. Minä esim. (1967 syntynyt) olen käynyt 3-vuotiaasta lähtien puolipäiväisesti päiväkodissa.



3) meillä esim. oli apulainen. Eli sen lisäksi, että isommat lapset olivat siellä pkodissa 3-vuotiaasta, oli äidillä lisäksi kotiapua.



Myös mun mummoilla oli aikoinaan apulaiset. Toisella vain yksi, toisella useampi ihminen apunaan.



(minun lapseni muuten eivät ole olleet päiväkodissa uuden vauvan synnyttyä, vaan kotona + pari kertaa viikossa kerhossa. Eikä mulla ole ollut kotiapulaisia.)

itse syntynyt v-81. Maalla asunut, äiti piti sen äitysloma mikä siihen aikaan oli, kotona oli kotiapulainen, isä teki kotona töitä, täti oli välillä hoitamassa, ja aika paljon omin nokkineen oltiin veljen kanssa, siis pihalla yms. Oltiin varakkaasta kodista ja vanhemmat olivat aika vanhoja alkaneet lapsentekoon. Siihen aikaanhan oli tarjolla kotiapua, ei näitä perhetyöntekijöitä jotka tulevat juttelemaan, vaan oikeita kodinhoitajia.



Maailmakin oli silloin turvallisempi, eihän autojakaan ollut niin paljoa, ei ollut nettiä mistä tarkistaa mitä nyt kuuluu tehdä/harrastaa, ei ollut vaatimuksia mikä haalarimerkki on in jne jne. Elämä oli silloin huolettomampaa ja rennompaa. Nykyisin stananmoista suorittamista ja kilpailemista ja joka asiasta ollaan huolissaan, neuvola kyttää kasvukäyriä ja lapsen pitäisi oppia kävelemään vuoden ikään mennessä, jälkeenjäänyt jos ei opi. Tämän päivän äitys on vaatimuksineen rankkaa, mutta on ihan varmasti ollut omat vaikeutensa aiemmilla ikäluokillakin.

Ja meidän äidillä oli kaksoset. Eikä minkäänlaisia tukiverkkoja ympärillä! Ihme, että ollaan kaikki hengissä! :D

kun eivät saaneet isompia sisaruksia päiväkotiin uuden vauvan synnyttyä?

Isommat taisi senkin ajan olla naapurintädillä ihan normaalisti.

kun eivät saaneet isompia sisaruksia päiväkotiin uuden vauvan synnyttyä?

usein ja muutkin kodinkoneet olivat vähissä. ja einekset.

ja äitini kolme siskoa asuivat ihan naapurissa. Helppoahan siinä oli olla, ja silti äitini sanoi että joskus itketti kun väsytti niin ja oli yksinäinen olo.

kaipa se sen ajan jaksoi pikkusiskon ja minun kanssani ennenkuin lähti itse töihin ja me viettämään "mukavia" 10-tuntisia hoitopäiviä.