Miten meidän äidit selvisivät lasten hoidosta,

Ja kaikenlisäksi oli isäni isä vielä äidillä hoidettavana kun isä oli reissutöissä. Äidillä navettatyöt ja lapset ja vaari hoidettavana. Ei tukiverkkoja. Kummasti opittiin silti sosiaalisiksi ja keksittiin itse virikkeitä.

Ja meidän äidillä oli kaksoset. Eikä minkäänlaisia tukiverkkoja ympärillä! Ihme, että ollaan kaikki hengissä! :D

meillä oli kotiapulainen siihen saakka, kunnes me lapset olimme 6 v ja 3,5v. Sen jälkeen muutimme ja apulainen jäi vanhaan paikkaan. Äitini sanoi olleensa täysin uusavuton, ja eräs viiden lapsen äiti tuli kolmeksi kuukaudeksi opettamaan hänelle taloudenpitoa.

Kyse 60- ja 70-lukujen vaihteesta.

Itse mietin aina mummoani, jos on raskasta. Jo tuntuu oma elämä helpolta. Seitsemän (+yksi kuollut) lasta, joista kahdet kaksoset, maalla, vesi kaivosta, juopotteleva aviomies, karjan- ja tilanhoito yms.



Meikäläinen makasi sairaslomalla kaksosista 3kk ennen lasten syntymää (ja rahaa kilahti tilille tasaisin väliajoin), mummoni teki 47 heinäseivästä ennen kaksosten syntymää. :D



Jotta asenne kohdilleen ja arki sujuu!

Olin 3kk, kun äiti laittoi mut hoitoon seimeen, ja kesäisin laittoi mut isovanhempien luokse hoitoon... Eli ihan hyvin on silloin selvitty, kuten nykyäänkin.

äiti teki hikihatussa graduaan. Olin 5-vuotias pikkuveljen syntyessä, joten ei kai toi nyt niin paha ollut enää. Apuahan musta jo oli. Isä oli opettaja, joten lyhyet päivät ja paljon lomia!

Meillä mummo hoiti lapset, äiti teki vaion pakolliset hommat lasten kanssa. olimme päivät, pitkät ulkona keskenämme, kukaan ei vahtinut sen kummemmin. Naapureilla ihan sama juttu.



Hyvään vanhemmuuteen riitti mainiosti se, että lapsilla oli ruokaa ja siistit vaatteet. Mitään muuta ei tarvinnut miettiä tai suorittaa. Ei ollut mitään nykyajan äitiyden paineita, eikä tarvetta päteä suoriutumalla yksin.



Eli: äidit EIVÄT todellakaan hoitaneet lapsia pääsääntöisesti yksin ja lisäksi vaatimustaso oli olematon.

Omat isoäitini (s. 1914 ja 1897) eivät omia lapsiaan ole hoitaneet oikeastaan lainkaan. V. 1897 syntynyt mummi oli boheemi, harrasti maalausta ja hengaili taiteilijapiireissä. Sai lapsia kyllä viisi, nuorimman ollessaan 40v (isäni). Vanhemmista lapsista yksi kuoli vuoden vanhana ripuliin, toinen n. 10v tuhkarokkoon. Vanhin tytär kuoli myös ennen äitiään, sydänkohtaukseen nelikymppisenä.

Lapsia kuitenkin siis oli, mummin panos niihin oli aamulla "vastaanottaminen" sen jälkeen kun talouden/lastenhoitaja oli heidät ruokkinut ja pessyt. Mummi sääli äitiäni, joka joutui ihan itse hoitamaan lapsensa. Hän joskus pahnanpohjimmaisen joutui itse laittamaan yöpuulle, yleensä unohti sen ja isän löysi sitten jonkun pöydän tai tuolin alle nukahtaneena. Mummi joutui huushollaamaan vasta, kun taloudenhoitajat pistettiin pois maailman muuttuessa 60-luvulla.

Toinen isoäitini, mumma taas oli nelikymppisen miehen parikymppinen nuorikko, jonka ei tarvinnut rikkaa ristiin laittaa. Esikoistaan hän kuulemma hoiti jonkun verran, mutta nuorempia ei lainkaan (joihin äitini kuului). Hänellä oli myös palvelusväki. Hän harrasti työntekoa, oli johtajattarena tehtaalla ja edustusrouvana.

Mumman äidillä oli ollut kova elämä, mutta mummi oli siinä hyväosaisessa osassa väestöä, joka nautti vapaaherrattarena eikä juuri tarvinnut itseään työllä tai lapsenhoidolla vaivata.

Itse mietin aina mummoani, jos on raskasta. Jo tuntuu oma elämä helpolta. Seitsemän (+yksi kuollut) lasta, joista kahdet kaksoset, maalla, vesi kaivosta, juopotteleva aviomies, karjan- ja tilanhoito yms.

Meikäläinen makasi sairaslomalla kaksosista 3kk ennen lasten syntymää (ja rahaa kilahti tilille tasaisin väliajoin), mummoni teki 47 heinäseivästä ennen kaksosten syntymää. :D

Jotta asenne kohdilleen ja arki sujuu!

päivähoitoon vauvan synnyttyä. Mikset ihmettele miten ne nykyäidit pärjäävät jotka hoitavat kaikki lapsensa itse?

Tämä tilanne on meillä edessä kesällä. Eiköhän asiat suju aivan hyvin! Olen kyllä havainnut, että tuttavaperheissä on hyvin tavallista, että pienikin esikoinen on päiväkodissa, jopa toisen lapsen odotusaikana.

Itse olen syntynyt vuonna 1980. Tällöin äitini kyllä hoiti meitä kotona, mutta hänen mukaansa kun vertaa nykyäiteihin, ei paineita äitiydestä ollut samalla tavalla. Asuimme elementtikerrostaloyhtiössä ja olimme kaikki päivät pienestä asti pihalla. Kaikki lapset leikkivät keskenään ja äidit katsoivat ristiin toistensa lapsia.



Ei ollut täysimetysvouhotusta, kestovaippoja, jatkuvaa viriketulvaa, sormiruokailua.. Tuntuu, että tavallaa äidit pääsivät helpommalla.



Oma äitini sitten on syntynyt 50-luvulla ja hänen vanhempansa eivät heitä juurikaan hoitaneet vaan hoidattivat isovanhemmilla. Kesät äitini vietti aina kokonaisuudessaan mummolassa jne.



Että en usko, että nykyisin äidit pääsisivät jotenkin helpommalla. Päinvastoin.

ellei äidit itse?

Voihan nytkin viedä 3kk vanhan vauvan hoitoon ja mennä töihin ja kokeilla, onko se sitten niin helppoa, kuten muutamat kirjoittivat.

Minulla on kolme lasta lyhyillä ikäeroilla, enkä todellakaan valita osaani, vaikkei mummoja apuna olekaan.

Naapurilla oli omiakin lapsia ja hän hoiti minua siinä samalla, kun äiti ja isä kävivät töissä. Vähän myöhemmin muutimme yhteen isovanhempieni kanssa, jolloin mummo hoiti minua arkisin. Välillä myös kiltti naapurin mummo, joka ei ollut sukulainen, otti minut hoiviinsa. Kesäisin olin paljon sukulaisten luona ja toisten isovanhempieni luona maalla.



Olen laskenut, että muistan olleeni ainakin kuuden vieraan perheen tai mummelin luona hoitolapsena plus sitten tuo vauva-ajan hoitaja, jota en itse muista.



Tuskin tuokaan toisaalta oli äidille helppo järjestely. Hän on kertonut nyt myöhemmin, että aamuisin tuntui ikävältä jättää pieni lapsi vieraalle.

ensimmäiset elinvuoteni.

Esimerkiksi lastensuojelu. Aika moni tämänkin ketjun lapsista huostaanotettaisiin tänä päivänä oitis.

Äiti hoiti meitä kotona. Ruokaa ja vaatteita sai, mutta siihen ne virikkeet jäivät. Äiti teki omia kotitöitään ja me lapset pyörimme siinä sivussa keskenämme. Ei ollut kavereita lähellä, joten lapsuus oli aika yksinäistä ja tylsää. Isovanhemmat hoitivat meitä viikonloppuisin. Eivät hekään meitä leikittäneet tai muutakaan.



Mieheni syntyi 70-luvulla duunarivanhemmille. Lasten turvallisuus oli täysin tuntematon käsite. Ihme, että molemmat lapset ovat hengissä! Vanhemmat tekivät omia hommiaan eivätkä välittäneet mitä lapset puuhaavat. Mieheni muistaa miten kouluaikoina ei aina ollut edes ruokaa kotona, kun vanhemmat olivat omissa menoissaan.



Eli ainakaan 70-80-luvuilla ei vanhemmuuden suhteen ollut minkäänlaisia odotuksia eikä vaatimuksia. Riitti, että lapset säilyvät hengissä ja saavat edes välillä ruokaa ja vaatteita.

jossa suurin työllistäjä oli iso tehdas. Koulukaverit kertoivat, että olivat tehtaan tarhassa ilmaisessa hoidossa päivät, vaikka äidit olisivat olleet kotona. Kesällä taas samaiset lapset roudattiin tehtaan kesäpaikkaan viikoiksi.



Mun isä ei ollut tehtaalla töissä, joten kotona olin isoveljen kanssa, äiti meni töihin vasta ollessani ekaluokkalainen. Kesät me lapset oltiin mummulassa sadan kilsan päässä ja ennen kouluikää muulloinkin viikkoja kerrallaan. Viimeisenä vapaana keväänä 6-vuotiaana olin yhteen putkeen 6 viikkoa mummulassa, vanhemmat eivät käyneet katsomassa. Mummulassa oli kyllä isovanhemmat ja eno perheineen, mutta ei minulle mitään kivoja muistoja sieltä ole jäänyt. Veljeä lähes palvottiin, mutta minä tyttönä olin lähinnä riesa.



Isä ei piitannut meistä pätkääkään, piiskasi jos meluttiin. Äiti ei lukenut eikä askarrellut meidän kanssa. Ruokana oli makaronivelliä tai näkkileipämaitoa (= kuumaa maitoa, johon murenneltiin näkkäriä), pottuja ja ruskeaa kastiketta.



Vapaasti sai olla ulkona, mutta kavereita ei saanut meille tulla tai me mennä kavereille. Sen sijaan 7- ja 6-vuotiaat päästettiin yksin pyörällä viiden kilometrin päässä olevalle uimarannalle uimaan.



Joo, kyllä ennen pärjättiin paljon paremmin lasten kanssa.

Äidinäiti hoiti minua ensin, mutta ei jaksanut. Sitten kiersin lukemattomia hoitopaikkoja, siis ihan vauvana, aivan hirveää ajatellakin. Kun olin 3, syntyi seuraava. Sama homma taas, mutta silloin minä pääsinpuolipäiväkotiin, ja isoäiti hoiti loppupäivän.

Joka aikakaudella on omat haasteensa, joita ei aina voi verrata keskenään.

Isoja perheitä oli minun kaveripiirissäni alakoulussa, samoin on tuttavapiirissä nykyään.

Omien lasten kanssa pärjää jokainen äiti omalla tyylillään.

Isompana leikittiin pihalla ilman aikuista kaikki päivät. Samalla pihalla oli paljon lapsia ja kavereita riitti. Aikuisten panos oli paljon pienempi kuin nykyisin, vaikka äiti kyllä askarteli ja retkeili meidän kanssamme. Enimmäkseen muistelen että äiti puuhaili omiaan ja me oltiin pihalla tai kaverin kanssa kotona.

käytännössä olemme mummon kasvattamia. Äiti teki töitä.