Mitä kadehdit lapsettomien ystäviesi elämässä?

sitä omaa aikaa...



t. totaali-yh

tosta vaa.

Ei sitä voi tajuta, kuinka paljon stressiä ja huolta voi lapsistaan ja heidän tulevaisuudestaan kantaa...



Ensin huolehtii että meneekö raskaus hyvin, kasvaako lapsi, onko terve, jos ei niin miten sairastaa, sitten miten pärjää päivähoidossa, eskarissa, koulussa, eihän vaan joudu kiusatuksi tai kaverittomaksi tai syrjityksi.. miten selviää teini-iän, mitäs aikuisuudessa, mille teille eksyy ja päätyy..



ja sitten ihan tätä arkista, ei pääse pikaiselle lenkillekään, jos ei ole mies kotona eikä lapsenvahtia (nimimerkillä aurinkoiset päivät neljän seinän sisällä, kun lapsi sairaana ja mies töissä)



ja tietysti huushollaamista on enemmän kuin lapsettomilla. Ei lapsettomien tarvitse kerätä neljättä kertaa rakennuspalikoita, pikkuautoja, legoja yms. tilpehööriä olkkarin lattialta päivän aikana...

heillä elämä on paljon vapaampaa. Voivat lähteä vaikka viikoksi kaveriporukan kanssa reissuun eikä tarvitse miettiä kuka hoitaa lasta. Toisaalta silloin kun mulla itsellä ei ollut lasta niin kaipasin lasta ihan hirveästi ja kadehdin niitä ystäviä joilla oli jo lapsi. Eli molemmissa on omat hyvät puolensa. Olen tähän elämäntilanteeseen tyytyväinen. Paljon se ottaa, mutta paljon myös antaa.

mahdollisuutta tehdä töitä kuinka paljon vaan, ja tienata näin enemmän.

ei tarvitsisi katsoa kellosta onko nyt ruoka-aika, mitä perhe syö, onko lapsille puhtaita vaatteita, onko hampaat pesty, onko suihkussa käyty, joko on nukkuma-aika, onko hampaat harjattu onko? Saisin vaan ajatella itseäni...vähän niinkuin minun mies tekee :D

ystäväni on yksin asuva erikoislääkäri. Hänellä on kaunis ja iso koti ja mahdollisuus laittaa sitä kauniiksi, matkustaa paljon. Edetä urallaan niin paljon kuin tahtoo.



Se kuulostaa minusta hienolta ja saavuttamattomalta, mutta silti nautin omasta tavallisesta omakotitalostani ja lapsiperheen arkisuudesta.

Kyllä lapsettomillakin on sidonnaisuuksia. Se ettei ole lapsia, ei vielä tarkoita, että voi tulla ja mennä mielensä mukaan.

ajankäyttö, tilankäyttö, rahankäyttö...



En kadehdi noita koko ajan, koska lapsi on niin tärkeä ja rakas, mutta välillä :)

Mutta en silti missään nimessä vaihtaisi osia. Olen elänyt lapsetonta elämää aivan riittävän kauan ja koin sen jo pitkään melko tyhjänä. Sitä paitsi ei tätä rajoittavaa pikkulapsiaikaa kestä kuin hetken ja sitten olen taas lähes yhtä vapaa kuin ennen lapsia, mutta rutkasti onnellisempi. :)

Tunnen kolme lapsetonta, kaksi heistä suree aidosti lapsettomuuttaan, joten miksi kadehtisin heiltä yhtään mitään?

Kolmannella naisella ei ole lainkaan "hoivaviettiä" - näin hän selittää asian, eikä missään nimessä halua lapsia. Mitä hän tekee elämässään? Käy töissä, jossa hän ei viihdy. Kun kaikki muut on niin tyhmiä. Käy kuntosalilla. Jossa kaikki muut haisevat niin hielle. Ja voisivat ne edes pukeutua siistimmin. Ja jaksaa arvostella kaikkia ympärillä olevia, kaikkien koteja, aviomiehiä, kavereita, autoja ihan mitä vain.

Näkee, ettei hänellä ole eläissään ollut OIKEATA vastoinkäymistä tai surua, ei huolta. Eikä siis iloakaan.



Miten voisin kadehtia ihmisen huoletonta elämää, josta tuo ei osaa edes nauttia vaan on kitkerä ja katkera, ja jonka kaikki kiertää kaukaa?

en ole ollenkaan varma haluaisinko olla enää naimisissa, ellei minulla olisi lapsia. Mitään hirveää avioliitossani ei ole, ei mitään sellaista että pitäisi "suojella lapsia lähtemällä", mutta noin omasta puolestani en esim. haluaisi enää harrastaa seksiä mieheni kanssa.

rakastan tätä elämääni ihan hurjana. Mutta olisi kyllä ihana päästä helposti lenkille ja saada lukea rauhassa ja nukkua pitkään. Kuitenkin niin paljon mieluummin olen näin, nukun se vauva kainalossa vaikkakin katkonaisesti kuin olisin ilman lapsiani.



Mutta niin varmasti kaikki vastanneet. Tuleehan niitä päiviä, kun on vaihtanut omatkin vaatteet neljättä kertaa puklun, ripulin tai ruokasotkujen takia ja miettii miten kiva joku siisti toimistotyö ja lapseton elämä voisi ehkä olla. :D