Onkohan täällä av:llä yhtäkään enää parisuhteessa elävää...
Kun noita aloituksia lukee joissa jollain on ollut hankala tilanne miehensä kanssa, yllättävän usein saa lukea vastauksia tyyliin "eroa". Sekö on nykypäivänä tyyli, että heti, kun jotain ikävää ilmaantuu, erotaan? Eikö jo vihkimisessäkin sanota, että niin ylä- kuin alamäessä? Eikö todellakaan asioista voida enää keskustella? Jos tulee se alamäki suhteessa, heti ollaan eroamassa? Aika surullista minusta. Jos (ja kun) meidän avioliitossamme tulee huonot ajat ja alamäkiä, en minä ainakaan aio ensimmäisenä luovuttaa ja erota, kuten täällä monet toitottavat. Kyllä minä ainakin koittaisin selvittää ongelman ja pelastaa suhteen jos se pelastettavissa on. Toki joskus suhde ajautuu siihen tilanteeseen, ettei mitään ole korjattavissa, mutta kyllä minä ainakin yrittäisin sen sijaan että ratkaisunani olisi ensimmäisenä eroaminen...
-tuutikki
Kommentit (3)
ymmärrän kyllä, että raja menee jossain. Itse en esimerkiksi hyväksyisi väkivaltaa missään muodossa. Mutta kun puhutaan sellaisista asioista, jotka eivät ole millään tavalla maailmaa kaatavia.
Aivan liian herkästi mielestäni nykyään erotaan eikä edes yritetä selvittää asioita. Toki osa eroista on varmasti aiheellisia, en minä sitä kiellä.
-tuutikki (ap)
kun Jeesus on elämässä mukana avioparin lisäksi, liitto on vahvemmalla pohjalla.
Niin olin minäkin vielä muutama päivä sitten. Minä olin samaa mieltä kuin sinäkin, avioliitto merkitsi minulle tosi paljon ja halusin kovasti taistella sen eteen. Yksin ei vaan pysty. Mieheni loukkasi minua ja lapsiamme niin törkeällä tavalla, etten sitä koskaan tule anteeksi antamaan. Nyt olen yksin, ja toivon että joskus pystyn yöni nukkumaan.