Mikä tekee ihmisestä kunnianhimoisen?

Itsekään en ole sellainen. Motiivini tulevat sisältäni. Pyrin siihen, että on aivan sama, että kehutaanko minua vai ei. Teen kaiken itseni vuoksi ja omasta halustani. Haluan tehdä toisille hyvää ja nautin siitä kun toiset nauttivat, mutta tärkeää on kyllä, että itsekin nautin.





Erityisesti vanhin lapsistani on kunnianhimoinen ja suorittaja. Haluaa olla kaikessa paras ja jos ei ole, niin haluaa uskoa, että hänestä tulee parempi ja paras. Vertailee itseään muihin. Onneksi on välkky ja liikunnallisestikin hyvä. Toivottavasti oppii olemaan rennompi kun huomaa, että on oikeasti hyvä monessa asiassa. Toivon, että luovuus kehittyy.

lapsuuskotini oli köyhä, vanhemmat huonosti koulutettuja. Itse päätin, että tuollaista elämää en aikuisena vietä, ja tein kaikki ratkaisut elämässäni niin, että pääsen parempaan. Menen korkeakouluun, hankin hyvän työpaikan, en huoli ketä tahansa miestä vaan miehen pitää olla vähintään yhtä kunnianhimoinen. Ja kunnianhimoni takia olen nyt tässä missä nyt olen, rikas, mitä aina olen halunnut olla, lapsuuteni takia. Ja tiedättekö mitä? Olen onnellinen, mulla on elämässä kaikki ihanasti :-).

jos se tulee sisältäpäin ja ymmärtää olla itselleen armollinen.

mutta jotenkin se hinta tuntuu kovalta. Yleensähän kunnianhimoiset ihmiset kompensoivat jotain lapsuuden traumaa ylisuorittamalla aikuisina. Se turvattomuudentunne pitää saada juurtumaan mieleen jo pienenä, että se kantaisi hedelmää. Tiedän kyllä miten sen voisi tehdä, mutten viitsi, koska en haluaisi lasteni elävän elämäänsä hakien jotain mikä ei kuitenkaan tee onnelliseksi.

Juttelen, että sinä tykkään ostaa kaikkea kivaa, etkös tykkääkin. Jos olet ahkera, pärjäät koulussa ja saat hyväpalkkaisen työn ja voit ostaa kaikkea kivaa. Sairasta, mutta näyttää tehoavan...

Juttelen, että sinä tykkään ostaa kaikkea kivaa, etkös tykkääkin. Jos olet ahkera, pärjäät koulussa ja saat hyväpalkkaisen työn ja voit ostaa kaikkea kivaa. Sairasta, mutta näyttää tehoavan...

Kamalaa. Olet hirveä aivopesijä :-) Jonain päivänä lapsesi ihmettelevät mihin he ovat hukanneet elämänsä, ja vastaus on: kaikkeen kivaan ja sen hankintaan.

Ehkä vaadin häneltä liikaa, kun sain lisää lapsia? Ehkä esikoistaan ohjaa ja opettaa liikaa ja vaatii häneltä enemmän kuin muilta lapsiltaan? Aivot ovat hänellä ikäänkuin maksimikierroksilla. On tottunut tiettyyn vaatimustasoon, jota uskoo vanhempien häneltä odottavan.



Toivon, että hän sietäisi paremmin pettymyksiäkin. Olkoon kunnianhimoinen, mutta terveellä tavalla. Ja joskus saattaa itkeä, kun huomaa aina välillä, että vaatimukset ovat hänen oman päänsä sisällä ja että esim minä vanhempana olisin valmis antamaan hänelle lisää vapauksia, koska toimii kuitenkin kivasti ja yrittää ihan riittävästi. Että on rakastettu, vaikka epäonnistuisikin!



2.

haetaan hyväksyntää ja paikkaa ryhmästä.

on psyykkinen riski.



Pliis, armahtakaa lapsianne omalta kuunianhimoltanne!