G: Vanhempiesi ihmeelliset ratkaisut lastensa kanssa?

sellaista perhettä. Se oli kai hienoa olla niin kiireinen ettei ehdi/viitsi/tarvitse laittaa lämmintä ateriaa illalla. Esim omat appikseni, he kyllä tekivät ja tarjosivat aikoinaan hienoja dinnereitä firman edustuksena mutta omille lapsille ei tehty ruokaa kotona. Mieheni on tutustunut mm itsetehtyyn makaronilaatikkoon, lihapulliin ja makkarakeittoon vasta yli kolmekymppisenä minun kanssani:) Nyt ei enää luopuisi kunnon ruuasta millään!



Omissa tutuissa ehkä tyhmintä on lapsilta "salaa" tupakointi. Ei ne lapset ole niin tyhmiä ettei tajuaisi tai haistaisi. Mitä lie ajattelevat kun vanhemmat valehtelevat aina pihalle mennessään??



Omassa elämässä ei kai ole ollut mitään hirveän outoa kun mitään ei tule mieleen:)

Esim. televisiossa näytettiin lihavaa ihmistä ja äitini totesi, että heheh, tuohan on kuin X.



Tai mummolasta tullessa: "Kyllä sä olet taas LI-HO-NUT siellä maalla!"



Minulta saatettiin myös kysyä jotain mielipidettä vain, että saataisiin naureskella vastaukselleni. Jos suutuin tai pahoitin mieleni, olin herkkänahkainen.



Isäni jatkaa tätä edelleen. Hän sai typerillä puheillaan ja loukkauksillaan minut vierailulla suuttumaan, ja totesi sitten, että olen yliherkkä eikä pääni selvästikään kestä lasten kanssa olemista (tämä lasten kuullen).



Nostipa taas kesäloma ihanasti koko lapsuusajan helvetin mieleen sekä sen, miksi minulla edelleen nyt 35-vuotiaana on syömishäiriöisiä piirteitä ja vinoutunut kehonkuva.

Joulunakin oli seisova pöytä -tyyppinen ratkaisu, josta jokainen haki ja meni syömään minne meni.



Luottivat muhun murrosikäisenä ihan liikaa. Mulla ei ollut minkäänlaista kuria ripille pääsyn jälkeen. Onneksi oli edes vähän järkeä päässä, muuten olisi voinut käydä tosi hullusti.

Äiti jäi mun kans kotiin ja ei koskaan palannut työelämään. Ymmärsin tämä ihan hyvin alle kouluikäisenä ja vielä varmaan pikkukoululaisenakin, mut itse en osaa ymmärtää, että miksi hän jäi vielä senkin jälkeen kotiin. Mutta onhan se elämä hällä noin mennyt hyvin ja ei mulla siitä asiasta ole mitään pahaa sanottavaa!

meilläkään syöty yhdessä muuta kuin joskus sunnuntaisin. Tuosta nyt ei ole mitään traumoja jäänyt, se kyllä vitutti, kun piti mennä välillä ulos nukkumaan kun isä riehui kännissä. Omituinen valinta minun mielestäni siis, alkoholi ennen lapsia.

Itse olen jälkeenpäin (ja itse asiassa jo lapsena) ihmetellyt sitä, että meillä ei koskaan, IKINÄ syöty lämmintä ruokaa arki-iltaisin vanhempien tultua töistä. Syy oli kuulemma se, että he söivät töissä ja minä koulussa, joten se riitti lämpimäksi ruoaksi. No, itse muistan olleeni lapsena usein nälkäinen, ja kompensoin näitä ruoka-aikojen puuttumisia syömällä hemmetisti epäterveellisiä välipaloja. Olen varmaan ainoa Suomessa, joka eli koko 70- ja 80-luvun ilman perheen yhteistä ateriaa.

Et ollut ainoa. Meillä juotiin iltapäiväkahvit kun isä tuli töistä, kellään muilla ei iltapäiväkahveita juotu. Jotain ruokaa meidän äiti laittoi minulle, kun tiesi etten pitänyt kouluruuasta, mutta ei todellakaan mitään makaronilaatikkoja vaai voileipiä, munakkaita, pastaa tms. Maksalaatikkoa en ole edes eläissäni syönyt. Sunnuntaina syötiin sitten perheen yhteinen ruoka, usein kolmen ruokalajin päivällinen tai mentiin ulos syömään.

vaan aina jotain kirppikseltä tuotuja rytkyjä, jotka ei sopineet yhteen minkään kanssa. Häpesin ulkomuotoani opiskeluaikoihin saakka, jolloin saatoin ekan kerran kustantaa itselleni ihmismäiset vaatteet.



Oman lapseni kanssa olen turhankin tarkka vaatteista ja aina katson että on yhteensopivat ja siistit vaatteet kun mennnään ihmisten ilmoille.

minulla onkin aina ollut huono itsetunto, ja olen sairastanut syömishäiriöitä koko ikäni. Outoa oli minusta myös se, että meille ei saanut tuoda kavereita.

mutta äitini jätti meidät erossa isällemme ja muutti satojen kilometrien päähän. Pidimme tietysti yhteyttä äitiimme ja näimme säännöllisesti. Kun itse tulin äidiksi aloin pohtimaan asiaa (ja pohdin vieläkin) sillä itse en ikinä voisi jättää lapsiani! Lapsuudessani äidin ikävä oli kova.. koulun jälkeenkin ennen isän kotiin tuloa saatoimme vain itkeä ikäväämme :(

Esimerkki: perheessä oli kolme kouluikäistä, 7-v. tyttö, 9-v. poikaja 11-v. poika. Tyttö ei iästään huolimatta osannut vielä ajaa polkupyörällä, koska hän oli pienikokoinen ja tarjolla oli vain aikuisten pyöriä, joilla harjoittelu oli hankalaa.



Perheeseen ostettiin kolme polkupyörää: kaksi poikien nuorisopyörää ja yksi aikuisen naisten pyörä. Nuorisopyörät olivat näille vanhemmmille pojille, jotka osasivat jo ajaa. Naistenpyörä pikkutytölle, joka ei osannut.

mitään yhteisiä aterioita ollut. Kadehdin aina kun ystäväni äiti laitto herkullisia ruokia kun olin kylässä, ja he pyysivät mennä odottamaan kaverini huoneeseen siksi aikaa kun syövät. Tosi huono mieli oli usein asian takia. Jos mainitsin kotona asiasta, niin sain äidiltä kommentin "No ala tehä sitä ruokaa, mä käyn töissä ja siivoan kaiken niin en jaksa tehä ruokaa." Sitten istui illan katsoen elokuvia päissänsä ja söi karkkia. Ei järkevämpää tekemistä olis voinu kehitellä?

Isä oli aina töissä.



Itse ajattelen niin, että kun lapsia olen tehnyt, niin tehtäväni on joko sitten yksin tai mieluiten miehen auttamana (kuten ainakin nyt vielä) tehdä se hemmetin ruoka ja syödä edes melkein yhdessä, siten että vaikka kaikki perheenjäsenet ei söis minuutilleen samaan aikaan mut kaikki ollaan kotona kun ruoka on valmis ja syödään!



Joku kertoi että kulki aina kirppisvaatteissa. Mulla sama homma. Rumia ja sellasia. Mutta köyhääkin oli. Nyt kumminkin olen tarkka lapsieni vaatteista että ovat nättejä ja siistejä, sopivat edes jotenkin yhteen. Itsekin kulutan omiin ja miehen vaatteisiin kivasti, joku pakkomielle jäänyt lapsuusajoista...

No meillä syötiin yhdessä alkuillasta, hyvä niin. "Outoa" on ehkä se, että tuntuu että äiti ei mitenkään opastanut minua, ainoaa tyttöä, ulkonäön hoitamiseen. Siis kyllä suihkussa piti käydä ja deodorantit ja rintaliivit ostettiin, mutta semmoista "naisellista" neuvomista pukeutumistyyleistä tai meikkiharjoittelusta (edes peitepuikon laittamisesta finnien päälle) ei ollut ikinä. Edes silloin kun kyselin äidiltä meikeistä, ei ollut muka aikaa. Äiti siis meikkasi ja meikkaa kyllä itseään. Olinkin aika tyylitön teini ennen kuin aloin sitten omin päin opetella meikkaamista, laittautumista ja vaatevalintoja.

naisellisissa asioissa, kuten vaikka karvojen ajelemisessa tms.



Toinen outo juttu meillä oli, että mulle ei koskaan ostettu välikausivaatteita. Oli vaan kesävaatteet ja talvivaatteet. Esim. kesätakki oli sellanen ihan ohut, mitä pidetään sitten kun on noin 10 °C lämmintä. Keväällä oli aina inhottavaa, kun paksuja toppavaatteita piti pitää niin kauan, että tuli kunnolla lämmintä. Joku siltä väliltä paksuudessaan oleva takki olisi ollut sopivin.

Joku kertoi että kulki aina kirppisvaatteissa. Mulla sama homma. Rumia ja sellasia. Mutta köyhääkin oli. Nyt kumminkin olen tarkka lapsieni vaatteista että ovat nättejä ja siistejä, sopivat edes jotenkin yhteen. Itsekin kulutan omiin ja miehen vaatteisiin kivasti, joku pakkomielle jäänyt lapsuusajoista...

Tai sain kyllä ihan kaupankin vaatteita, mutta mun vaatteet ostettiin aina jostain valintatalosta ja kaverit sai tosi kalliita hienoja paitoja, joissa oli kaikkia kuvia yms. Yläasteellakaan en saanut mitään leviksiä, vaan aina jotain halpisfarkkuja, jotka oli musta ihan kamalia. Taisin olla jo ysillä, kun äiti suostui ostaa mulle kalliit ja aivan ihana Dieselit. Niitä käytettiinkin sitten hartaasti ja pitkään.

mulle myös on tästä jäänyt se, etät haluan olla tosi tyylikäs ja näteissä vaatteissa aina. En mielestäni mitenkään pröystäile, mutta mitään huonosti istuvaa, kulahtanutta tai väärän väristä en suostu lainkaan laittamaan päälleni.

antoi nisti isoveljeni asua kotona tosi pitkään ja salli kotonalle häneltä kaikenlaisen käytöksen ym, josta me kaikki muut kärsimme.



Kai se oli sitä äidin rakkautta, ettei hennonnut toista potkaista pellolle ja tulla takaisin sitten kun on päässyt kuiville..

Äitini on aina ollut liian kiltti, tässä asiassa niin, että muut jouduimme siitä kärsimään.

ei isä saanut kuunnella sellaista musiikkia jossa kiroiltiin ja äiti luonnollisesti sen kielsi, ettei me lapset opita vaan missään nimessä kiroilemaan.



Noh, hyvähän se on jeesustella tuollaisesta kun sitä vittusaatanaa itse sitten viljelee minkä ehtii ja kerkiää.



Ja meillä asiat hoidettiin puhumalla eli aina huutamalla oli sitten mikä asia tahansa.

isäni oli diplomaatti ja asuinpaikka vaihtui muutaman vuoden välein. Isällä oli ihme tarve saada minut sisäoppilaitoksiin. Ne olivat hirveitä. Onneksi äiti piti puolensa ja pääsin niistä "pois" ja tavalliseen kouluun.

Toisaalta mulla oli ihana ja antoisa lapsuus ja nuoruus, mutta varmaan aika monen näkökulmasta "erikoinen".

...Omasta lapsuudesta on monikin juttu jäänyt mieleen vanhempien puolelta huonosti hoidettuna (tai sitten niitä ei hoidettu ollenkaan).



Suurin moka oli lähinnä äitini käytös murrosiän suhteen. Aihetta ei käsitelty meidän perheessä mitenkään ikinä; murrosikä ihan kaikkinensa kuukautisista, deodorantista ja rintaliiveistä lähtien. Voin kokemuksesta kertoa, että nämä on kaikki äärimmäisen ahdistavia asioita, jos äiti ei tyttärelleen näistä mitään puhu tai juttele. Kaksi ekaa vuotta meni menkkojen kanssa niin, että äitini ei edes tiennyt asiasta - ei koskaan mitään minulle puhunut menkoista ja minua asia tuon ikäisenä nolotti niin, etten tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa. Viikkorahaa en saanut, joten vessapaperia vain rullasin alkkareihin paksuja kerroksia...huh! Alkaa melkein itkettää, kun muistelen niitä aikoja =(



Rintaliiviasiat "käsiteltiin" vitseinä perhepiirissä perheen miesväen kuullen...Totta helkkarissa minäkin olisin rintaliivit halunnut, kun kaikilla luokkakavereilla sellaiset jo oli, mutta mitä epävarma nuori voi tehdä, kun koko perhe heittää vitsiä "tissiliiveistä"... Sextiin-seksivalistuskirje oli kans oikein "tapaus", kun se minun nimelläni postilaatikkoon ilmestyi. Äiti hihitteli ja kihersi keittiössä kuin keskenkasvuinen, aukaisi valistuslehteä suojanneen muovin ja antoi pakkauksessa olleen kondomin isälleni. Itse seurasin tyrmistyneenä vieressä. Että sellaista asiallista valistusta ja toimintaa meidän perheessä.



Itse odotan esikoistytärtäni ja omalle masuasukkaalle ja itselleni olen luvannut, että kerron ja valistan tytärtäni hyvissä ajoin aivan kaikessa, mitä suinkin vain huomaan. Pyrin myös pitämään tyttäreeni sellaisen keskusteluyhteyden, että tyttäreni voisi tulla kertomaan ja puhumaan minulle, olipa asia ihan mikä hyvänsä.

minulle keitettiin joka aamu puuro- suklaapuuro. Sain siis syödä joka ikinen aamu suklaapuuroa koko kouluajan. Syynä että en halunnut syödä muuta puuroa. Huh huh, ei kai lapsi sitä päätä.



Minun ei tarvinnut pestä hampaitani, koska en halunnut.



Minua ei ohjattu ja autettu siivoamaan huonettani, vaan esiteltiin vieraille aina, miten siivoton olen. Miten olisin voinut osata, kun ei kukaan auttanut? Lisäksi sain kaikkien tätieni vanhat tavarat, joten roinaa oli niin paljon ettei niille ollut todellakaan omia paikkoja. Minusta oli väärin syyllistää minua sitten huoneen sotkuisuudesta. En osannut muutakaan.



Saimme mennä ja tulla tosi vapaasti, vaikka niin kai kaikki muksut 80-luvulla. Hypin mm. katolta parimetrisiin lumikinoksiin...



Jos en ollut valmis ajoissa, minut saatettiin jättää pariksi tunniksi kotiin, kun muu väki lähti esim. kauppaan.



Ja olimme ihan normaali perhe. Vanhempani vain olivat tosi nuoria.

pakotti kuulemaan jumalanpalveluksen joka sunnuntai, ulos sai lähteä vasta klo 11 jälkeen.

Pakotti minut musiikkiluokan pääsykokeisiin vaikken ollut tippaakaan musikaalin, yllätys etten päässyt.

Pakotti osallistumaan kaikkiin taide- ja piirustuskilpailuin, jotka sitten itse piirsi ja aina voitin palkinnon.

Menkoista tms. ei puhunut, antoi jonkun esitteen vaan käteen.

äitini veli nälvi tissien kasvamisesta ja sitten aloin kävellä kumarassa.

asuin kotona 18-20 vuotiaana ja äiti ei päästänyt minua ulos. köytti ulko-ovet kiinni ja piti arestissa..