G: Vanhempiesi ihmeelliset ratkaisut lastensa kanssa?

olin tosi laiha teininä ja luulen että se johtui siitä ettei meillä kukaan laittanut ruokaa. Varmaksi en muista, mutta ei minulla ole muistikuvaa että olisi syöty päivällistä.

iltakaakao yhdessä perheen kanssa, leipää silloinkin.

ei meilläkään ollut perinteistä perunat ja kastike- ruokaa klo 17 niinkuin "kunnon" perheissä.

äitini oli työssä josta pääsi klo 19 ja jäi yh:ksi 1977 (kun olin 10v), eli oltiin vähän outoja muutenkin... =)

Meillä kyllä oli joka päivä lämmin ateria, mutta se oli aina samaa eli perunaa ja jauhelihaa tai lihapullia ruskeassa kastikeessa.

- pakotettiin mukaan urheiluun, innostuin kyllä itsekin ja en pidä kovin pahana. Tosin olisi voitu kuunnella myös minun tahtoa, kuinka paljon haluan kilpailla jne. Olin kuitenkin erittäin järkevä nuori, ja kouluun halusin satsata erityisesti. Ihanaa kun pääsi pois kotoa 19-vuotiaana ja sai ihan itsekin päättää asioista. Muistan sen vapaudentunteen, se oli kuin vankilastapäässeellä. Ja kyllä, tein järkeviä päätöksiä, paljon parempia kuin vanhempani.



- koskaan ei kehuttu, haukuttiin ulkonäköäni ja luulin olevani maailmankaikkeuden rumin..sitten alkoivat pojat juosta perässä ja itsetunto kasvoi. Nykyään katsessani kuvia tuolta ajalta, en voi uskoa todeksi: Olinko minä tosiaan noin hyvännäköinen..



- vanhemmat nauroivat yhdessä veljeni kanssa minun kasvavia rintojani yms. vaikka nolotti todella paljon..muutenkin suhtautuminen siihen että minusta oikeasti tulee aikuinen nainen on ollut erittäin epäluontevaa, selvästi halusivat että olen ikuinen pikkutyttö vaaleanpunaoisissa vaatteissa (häpesin yläasteella vaatteitani, häpesin kehittymistäni naiseksi yli kaiken)



-

Minullakin oli jossain määrin omituinen lapsuus, sillä äitini kuoli kun olin 10-vuotias. Vasta jälkikäteen aikuisempana tajusin, että meillä ei tehty jotain asioita lainkaan tai sitten tehtiin ihan eri tavalla kuin muilla. Paljon joutui opettelemaan yksin. Ei siitä kuitenkaan traumoja jäänyt, tiedän että isäni yritti parhaansa ja arvostan häntä suuresti kun kasvatti kolme tytärtä ihan yksin aikuisiksi. Ihan täyspäisiä meistä tuli.



Ja siitä hän aina piti kiinni, että joka arkipäivä syötiin lämmin ruoka yhdessä klo 17 :D Muistan, miten se jossain vaiheessa teininä ärsytti, mutta jälkikäteen ajateltuna se oli todella hieno tapa.

Vanhempani ottivat minut joka paikkaan mukaan. Poliittisiin aikuisten tapahtumiin, taidenäyttelyihin. Käytiin useasti teatterissa ja aina esitys oli jokin aikuisille suunnattu. Tänä päivänä ei varmaan lapset saisi edes mennä katsomaan niin ahdistavia ja surullia esityksiä.

Ja jne.

Olin hoidossa vain silloin kun vanhempani olivat töissä.

Ikinä ei käyty missään lapsille suunnatuissa paikoissa, kuten Puuhamaa tai Linnanmäki. Ei edes missään lasten teatteri esityksissä.

ja jotenkin järkyttävää, että moni (kuten minäkin) tähän ketjuun kirjoittaneista sanoisi kuitenkin, että lapsuus oli onnellinen ja kokee saaneensa hyvän kasvatuksen. Pistää miettimään, mihin älyttömyyteen sitä itse sortuu...

ja sen takia ei saatu mm. käydä diskoissa, ei pelata korttia tai kuunnella rock-musiikkia (tai esim. sellaista musiikkia soittavia radioasemia). Hengellisissä tilaisuuksissa oli myös vähintään puolipakko käydä. Niissä puhuttiin usein mm. maailmanlopusta ja muista vastaavista asioista. Tästä huolimatta olen itsekin krisitty, mutta oman lapseni kohdalla aion olla silti suvaitsevaisempi.

Mutta siinä 12-13-vuoden iässä äiti alkoi juosta vieraissa ja mm. käski mut vastaamaan puhelimeen ennen isääni, jos vaikka joku hänen panonsa soittaa. Lapsena se oli vain todella kiusallista, mutta nyt aikuisena ja äitinä en pysty käsittämään, miten äiti voi tehdä noin! Laittaa lapsen vehkeilemään omaa isäänsä vastaan!

Koulun jälkeen syötiin välipalaa ja sitten illalla iltapala. Viikonloppuisin yksi lämmin ruoka samoin.



Isä oli alkoholisti, eikä siitä asiasta puhuttu mitään, oltiin kuin ei oltais huomattu.



Kuukautisista ei puhuttu muuten kuin sanomalla, mistä siteitä löytyy.

-Menkoista ym. ei puhuttu koskaan. Arvatkaapa millainen järkytys oli herätä yks aamu 10 vuotiaana ja huomata pikkareissa verta?

-Koskaan ei halattu (tai ehkä joskus vauvana tai taaperona tai sitten en enää muista tuollaisia tilanteita). Tämän takia kartan ihmisten läheisyyttä, tunnen oloni epämukavaksi, jos tuttukin ihminen tulee lähelle.

-Koskaan ei sanottu "Rakastan sinua".

-Ulkonäköä arvosteltiin ja varsinkin äitini saattoi tokaista, että sä näytät ihan isältäs, samanlaiset kurpitsapäät ym. Juu, oltiinhan me molemmat läskejä, mutta.. Mummikin jaksoi joka helvetin kerta muistuttaa siitä; taasko sun takapuoles on levinnyt? Tota menoa sä et kyllä saa miestä itselles, ei kukaan huoli ton näköistä vaimoa.. Kiitos vaan mummi, kiitos!

-Siskoani jaksettiin ylistää maasta taivaaseen (meitä on kolme siskosta) ja kaikki mitä HÄN teki, oli kuin hän olisi löytänyt uuden planeetan, jolla on elämää. Ja siskohan oli tietty maailman lahjakkain taiteilija (kun kerta pääsi taidekorkeaan) ja maailman musikaalisin jne. Noh, kyllä mäkin olisin osannut soittaa jotain, jos olisin päässyt soittotunneille (ja olinkin hiton kade kavereille, jotka pääsi piano- ym. tunneille). Opin itse lukemaan nuotteja, ilman, että kukaan opetti ja osaan soittaa nokkahuilua, pianoa (muutaman kappaleen) ja kitaraa. Kaikkia olen itse opetellut soittamaan. Mulla on myös sisäinen nuottikorva. Harrastin lapsena (ja harrastan vieläkin) tanssia ja kertaakaan isäni ei tullut katsomaan esityksiä (äitini joutui "pakosti" tulemaan, koska oli kuskina). Siskoni kuoroesityksissä ym. isänikin kyllä ravasi.. Ja kyllä mä osasin piirtääkkin, mutta eihän ne nyt olleet yhtä hyviä kuin siskoni..

-Vanhempien ainaiset riidat. Ikinä en nähnyt heidän sopivan. Sanonpa vaan, että ei ole kiva herätä keskellä yötä yläkerrassa, kun alakerrasta kuuluu riitelyä (siskot olivat jo tuolloin omillaan, olen perheen iltatähti) tai toljottaa tuvassa, kun vanhemmat riitelevät keittiössä ja isä uhkaa heittää äitini pihalle (äidilläni oli ostomania) ja herätä seuraavana aamuna ja huomata, että äiti onkin "kadonnut" (vaikka hän oli tosiasiassa vaan käymässä kaupassa tms.) Tuo oli vielä ala-asteikäisenä pelottava tunne..



Että tällaista, kiitos rakkaat vanhemmat, kun pilasitte lapsuuteni!

Asuin vielä 20-vuotiaana kotona ja en periaatteessa saanut lupaa mennä poikaystäväni luokse yöksi. Menin, koska olin täysi-ikäinen, mutta vanhempani paheksuivat sitä syvästi aina ja hirveän syyllisyyden saattelemana tulin kotiin aina aamukymmeneltä.



Kuitenkin pääsin vain ilmoittamalle menostani erilaisille leireille, viikonlopputapahtumiin jne. Olen kiertänyt festarit ja rockkonsertit kavereideni kanssa ja nukkunut ties missä... Huvittavinta on, että nyt 29-vuotiaana olen naimisissa saman pojan kanssa, jota tapailin jo teininä. Nyt äiti ja isä päästää meidät jo samaan vuoteeseen. :-)))



En vaan saata käsittää tuota vanhempieni täydellistä epäloogisuutta! Luottamusta löytyi, silloin kuin ei ehkä olisi pitänyt, mutta yöpymistä toisten luona pidettiin maailman suurimpana syntinä... No, tein sen kaiken mitä pelkäsivätkin, vaikka tulin aina yöksi kotiin!

teini-iässä, sain mennä ihan niinkuin halusin. Jälkikäteen ajatellen onni, että mitään kummempaa ei sattunut. Itse aion olla tiukempi.

mutta vertaan näitä asioita nyt omaan vanhemmuuteeni, mitä teen/haluan tehdä toisin:



-meilläkään ei halailtu, ei sanottu että rakastaa,

kaikenlainen tunteiden osoittaminen oli

harvinaista. olen jälkeen päin miettinyt, että se

jotenkin kuului tuohon aikaan. itse kyllä suukottelen, halaan, kerron rakastavani lapsia päivittäin -se on minulle luontevin tapa osoittaa välittämistä



-nöyryys, "anteeksi että olen olemassa"

asenne. en voi sietää sitä edelleenkään, siitä

tulee ehkä näin aikuisena eniten sanottua vanhemmille, joskus turhankin pistävästi..



-esim koulumenestyksestä ei IKINÄ kiitelty/onniteltu. oli itsestään selvää, että tuon kotiin pelkästään ysin/kympin papereita,

niinhän isosiskonikin oli tuonut



-päivällinen meilläkin tuntematon tapaus. joskus

viikonloppuisin syötiin yhdessä, silloinkin vain

kerran päivässä lämmin ruoka. koulun jälkeen

me lapset syötiin välipala ja vanhemmat joi

kahvinsa, iltapala ennen nukkumaan menoa



-tää on ehkä paras: välillä ei tarvinnut pestä

ollenkaan hampaita, jos olin tosi väsynyt.

sen sijaan äiti toi omenan syötäväksi sänkyyn,

kuulemma puhdistaa hyvin hampaat =D ei yhtään

happamia olekaan omput, noooup...



-epäterveellinen/yksipuolinen ruokavalio + liikuntaan ei

kannustettu. seurauksena syömishäiriöitä murkku-

iässä. lenkkimakkaraa laitettiin leivänkin

päälle, ja leivällä pitkälti elettiinkin.

vieläkään ei ole äiti "opetellut" muita ruokia

valmistamaan, kuin mitä on tehnyt viimeiset 30

vuotta



Mutta se kaikki oli silloin täysin normaalia, nyt mulle on normaalia toimia toisin =)

Kuten jolloin toisellakin ketjuun kirjoittaneella, äitini kuoli kun olin 10 vuotta ja isäni jäi kanssani yksin. Äiti ei ollut koskaan läheinen kanssani, turvaton ja väkivaltainen tapaus- mutta isäni jotenkin skarppasi vain muutaman vuoden kunnes sai tekosyyn alkavasta murrosiästäni antaa periksi kaikessa. Meillä siis näin:



- Minä päätin aina mitä syötiin, isäni siis kyseli ala-asteelaiselta että mikäs maistuisi tänään ja suuttui jossen tiennyt.



- Kuljin kirpparivaatteissa yläasteellakin, isäni tilillä makasi siinä vaiheessa puolen miljoonan euron omaisuus (selvisi jälkeenpäin ja nosti kyllä karvat pystyyn..!).



- En saanut apua läksyissä, siivoamisessa saati sukupuolijutuissa. Isäni ainoa neuvo hiprakassa taisi olla "jos joku yrittää jotain, potkaise munille".



- Olin erittäin kiltti (= nujerrettu) tyttö yläasteella ja silti isäni kuvitteli minusta pahoja ja levitteli juoruja kylällä(!), joiden mukaan seurustelin aikuisten miesten kanssa.



- Jossain vaiheessa isäni alkoi seurustelemaan yhden naisen kanssa ja jätti minut huomioitta tyystin. Nainen oli lapseton ja yritti tehdä minusta tytärtään, pakotti mm. pitämään keski-ikäisten kukkavaatteita...nolotti niin perkeelsti.

Sama nainen kävi käsiksi myöhemmin ja kun itkin isälleni tapahtunutta, isäni otti naisen puolen ja huusi että minä olen kamala lapsi. Turha kai edes sanoa tätä mutta sen jälkeen karkailin vähän väliä ja löysin itseni huolestuttavista paikoista.

Jaan elämäni aikaan alle 10v kun vanhempani olivat vielä yhdessä ja aikaan sen jälkeen yh-äidin kanssa.



Alle 10v oli vielä jotain aterioita. Äiti vuorotöissä ja kiljui jos päivällä hänen nukkuessaan päästi ääntäkään. Isä joi aika usein. Riitelivät usein ja kai väkivaltaisesti. Siskona vei minut ja itsensä joskus naapuriin turvaan, mistä meidät haettiin keskellä yötä riidan päätyttyä. Missään ei yhdessä perheenä käyty ja ei mistään lastenpaikoista tuolloin ollut puhettakaan. Kohokohta oli joskus yhteiset iltalenkit vanhempien kanssa!



-Harmittavinta oli kun äiti oli töissä ja isä lähti ravintolaan ja muistan olleeni 6v ja jääneeni kotiin illaksi yhdessä 10v siskoni kanssa.

-Pelottavinta oli toinen mikä jäi mieleen ainoita mökkireissuja äidin ja isän kanssa kolmistaan keskellä ei mitään ja saivat hirveän riidan aikaiseksi, äiti oli ulkona alasti ja rikkoi ikkunan. Pelotti kun lähimailla ei ollut ketään turvana.

-Nolointa oli kun olin isän kanssa risteilyllä (joku pieni parin tunnin sisävesiristeily) ja löysi naisen jonka kanssa suuteli ja kiehnäsi nähteni. Oli tuolloin vielä kyllä äitini kanssa.



Sitten yli 10v elämäni muuttui pahemmaksi. Äiti etsi urakalla uutta miestä ja oli usein ulkona. Siskoni tuli murrosikään ja oli todella vaikea. Rahasta oli myös joskus tiukkaa, mutta eniten vaikutti se kun äiti jotenkin "luovutti" meidän kanssa. Isääni näin ja parasta oli keskustelut hänen kanssaan! Mutta alkoholin käyttö oli hänellä liiallista ja hänen sanomisiin ei voinut luottaa.

-Äiti muutti käytännöstä pois kotoa miehen luo. Yläasteella 7luokalla laskin että oli vuoden aikana nukkunut 2yötä kotona.

-Elin täysin voileivillä ja valmisruoilla, mitkä tein itse.

-Äiti ei välittänyt alkoholin käytöstäni ala-ikäisenä. Kerroin siitä itse äidilleni ja totesi vain jaa.

-Pelkäsin voimakasluontoista siskoani.

-Siskoni ja äitini tappelivat enemmän kuin vanhempani aikoinaan.



Minulla ei siis pienin murhe ollut että äitini olisi leikkinyt kanssani tai opastanut naisellisten seikkojen kanssa yms. Jo perusturvallisuus oli ihan hukassa.