Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suuri syy pienten lasten ylipainoon on neuvolan aatamin aikaiset ohjeet!

Vierailija
06.10.2009 |

En ole koskaan ymmärtänyt miksi neuvolassa vielä edelleenkin tuijotetaan tiukasti kasvukäyriä eikä hyväksytä sitä, että terveitä lapsia kasvaa myös miinuksella tai jopa käyrien ulkopuolella? Jos lapsi kuitenkin johdonmukaisesti kasvaa niin miksi hän ei saa kasvaa omaa tahtiaan vaan kesketään lisäämään rasvaa ja tuputtamaan lisää ruokaa? Miksi pientä lasta pitäisi alkaa lihottamaan rasvalla ja sotkea hänen luontaista kasvuaan? Näin luodaan jo varhaislapsuudessa oiva pohja sille, että lapsen oma ravinnonsaannin säätelykyky häiriintyy.



Itse luotan siihen, että terve lapsi ei itseään nälkään tapa, ja tästä olen vääntänyt kättä neuvolassa useampaan kertaan, mutta kaveri-/tuttavapiirissä on useampikin perhe, joissa lapsen kasvuun on puututtu kun lapsi on kasvanut hitaanlaisesti, mutta kasvanut kuitenkin koko ajan. On suositeltu rasvalisää ruokaan, laittamaan reilusti levitettä leivälle, täysmaitotuotteita jne jne. Nyt kun nämä lapset ovat jo isompia niin useamman kohdalla onkin nyt sitten lapsi liian lihava neuvolan mukaan. Onko ihme kun lapsi on tottunut normaalia rasvaisempaan ruokaan ja ruokaa on tyrkytetty isoja annoksia?



En väitä, että kaikki lasten ylipaino tästä johtuisi, mutta aika selkeä syy- ja seurassuhde tässä mielestäni vallitsee.

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

pitkiä ja laihoja. Pituuskasvu jossain +10 ja paino - 10--20. Kaikilla kasvu niin tasaista kuin olla ja saattaa, käyrästöllä nättiä viivaa. Eikä ikinä, koskaan kenenkään lapsen kohdalla ole käsketty antaa mitään rasvalisiä tms. Eikä ole tuttavapiirin lapsille myöskään. Ainoan tapauksen muistan vuodelta -94 kun kaverin pojalle neuvottiin aloittamaan kiinteät 2,5kk iässä kun oli niin laiha... Mut ei kannata niin kauheasti yleistää...

Vierailija
2/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kasvukäyrät eivät ole niin tiukkia etteikö sinne mahtuisi hyvin monelaista lasta ja täytyyhän lapsen kasvua seurata esim ihan vaan sen takia, että mahdolliset sairaudet havaitaan ajoissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

8 rkl rasvaa lisätkää päivässä.

Lisäksi kalorisia ruokia jne



Vanhemmat olemme ylipainoisia

Vierailija
4/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esikoinen aina ollut pituus plussalla ja paino miinuksella, tokalla molemmat reippaasti plussalla. Enkä katso, että neuvolan ohjeista johtuisi lastemme koko!

Vierailija
5/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

isompi ongelma kuin alipaino, joten hän ei huomauta miinuskäyrästä, jos käyrä kuitenkin on tasainen.

Vierailija
6/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

minäkin olen 7v nyökytellyt nlan tätösen ohjeille kolmen lapsen kanssa ja yhdellekään en ole mitään lisärasvaa antanut. Enkä anna. Kaikki voittaa: täti kuvittelee olevansa korvaamaton, lapsi saa kasvaa rauhassa ja mun ei tarvitse riidellä kenenkään kanssa noin mitättömästä aiheesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei pari lusikallista ruokaöljyä tai lasi täysmaitoa ketää alipainoista lasta lihota, jos ei muuten muuteta radikaalisti ruokavaliota epäterveelliseksi... kyl ne mäkkäriateriat, kebabit, pitsat, limut ja venhähöttöleivät tekee tehtävänsä... vanhemmat syöttää, ei neuvola. turha ettiä syntipukkia.

Vierailija
8/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä tytöt on pitkiä ja tosi hoikkia. Kasvavat hyvin silti omilla käyrillään ehkä -15. Syövät hyvin, liikkuvat paljon.

Eivät näytä sairaan laihoilta, vaikka laihoja ovatki. Vanhin on mennyt pituudessa ehkä +3käyrällä, keskinmäinen +5 ja nuorin lähentelee +10

Poika siis vieläkin pitempi mitä tytöt ja painaa vähemmän mitä tytöt tässä iässä. Paino menee yli -20 käyrällä, siltikään lapsi ei näytä sairaan laihalta. Lapsi on tyytyväinen, touhukas. Syö nykyään ihan hyvin, painoa ei silti vaan tule.

Kukaan ulkopuolinen ei edes ole uskonut, että lapsi on noinkin "alipainoinen"



Kouluunlähtö tarkastuksessa neuvolan täti tuumas tytön kuullen et voisit syödä enemmän :( Tyttö sitten muutaman päivän veti ku pieni eläin ruokaa naamaansa..kunnes puutuin tähän. Lapsi oli onnellinen kun ei tarvinutkaan syödä enempää mitä jaksaa :( Järkyttävää, mitä alan ammattilaiset suustaan päästelee ja lapset ottaa sen sitten kirjaimellisesti..

Nuorimmalle on käsketty syöttää enemmän, öljyä ruokaan jne.. Mutta kukaan ei ole kertonut miten lapsi saadaan syömään enemmän mitä haluaa/jaksaa? ;D



Annetaan muksujen kasvaa omaa tahtia omilla käyrillä, jos syövät normaalisti. Näin saadaan lapselle terveet eväät ruoan suhteen.

Allergiat sun muut on hyvä selvittää, jos painoa/pituutta ei hyvästä syönnistä huolimatta tule. Nirsot lapset onkin sitten luku sinänsä ;) haasteellisia tapauksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

joita ahdetaan lapsiin..

Vierailija
10/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

kasviölyä esim.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaan virkaintoisissa ja höpsöissä tädeissä, jotka luulevat, että kakkien lasten pitää kasvaa keskikäyrää... Painoon voi vielä vaikuttaakin, mutta milläpä lyhennät sitä +20 -käyrää vetelevää ipanaa?



Onneksi suurin osa hoitajista on täysjärkisiä ja ymmärtävät, että tasainen kasvu on se normaali tilanne, oli käyrä mikä tahansa. Muutosten syy on hyvä selvittää. Ja lihavuus näkyy lapsen ulkomuodosta, pelkkä paino tai pituus/paino ei kerro onko kyse rakenteesta vai läskistä.

Vierailija
12/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

keskimmäinen lapsista on aina ollut laiha, vauvasta asti -10 paino käyrällä. silti neuvolassa aina muistutetaan että lapsillekin kannattaa antaa makeuttamattomia jogurtteja ja keinotekoisilla makeutusaineilla makeutettuja mehuja! minäkin kolmen lapsen äiti aina vain nyökyttelen vaikka ei tulis mieleenkään tarjota lapsille mitään makeutusaineita kun laihoja ovat muutenkin. sitä luonnonjogurttia eivät suostu syömään kun on liian hapanta, samoin ei tavallista viiliä. annan ihan normi sokeroituja jogurtteja ja itse tehtyjä marjamehuja, joissa sokeria, sekä tuoremehua. laihoja ovat silti. juuri tämä laihin on oikein herkuttelija luonteeltaan, silti ns. alipainoinen. en tietenkään tolkuttomasti anna syödä makeaa, että ruokakin maistuisi. rasvaakin käytän leivällä ja ruoanlaitossa, mutta vain kasvirasvoja. lapset juovat kevytmaitoa. epäilen että neuvolan täti pelkää että lihotan lapsetkin kun itse olen raskauksien jäljiltä ylipainoinen. saa nähdä loppuuko muistuttelu nyt kun laihdutan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun tuttavan vauvan maitoon oli neuvolassa käsketty lisäämään voita. Olen ihan maallikko, mutta aloinpahan miettiä, että onko sekään nyt niin terveellistä.

Vierailija
14/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

No tarviiko olla niin typerä että purematta nielee kaiken mitä neuvolassa sanotaan? Kannattaa ajatella ihan itse ja vähän suhteuttaa asioita, ne ammattilaisetkin on vaan ihmisiä.



Vanhemmat sen valinnan kuitenkin loppupeleissä tekee että mitä lapsi syö (paitsi niissä curlingperheissä joissa lapsi tottakai päättää ja valitsee itse), ja vastuu ravitsemuksesta on viime kädessä vanhemmilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin ja kyl ne on karkit mitkä lihottaa, ja sipsit ja muut herkut! kaikki tuntemani lihavat lapset syövät jatkuvasti karkkia, keksejä ja sipsiä, juovat mehuja ja limppareita. meillä vaikka lapset ovatkin laihoja, karkkia syödään vain karkkipäivänä, sipsejä vain synttäreillä, keksejä silloin tällöin erikoisherkkuna. lapset ovat tottuneet tähän pienestä asti eikä heille tulisi mieleenkään pyytää karkkia kaupassa muulloin kuin lauantaina. jos näkevät vaikka jonkun uuden karkkipussin arkena kaupassa, pyytävät voitaisiinko se ostaa lauantaiksi. limua saavat joskus lauantaina saunan jälkeen, ei edes joka lauantai. sen sijaan naapurin lapset syövät karkkia vähintään kolmena päivänä viikossa (pe,la,su) ja isoja pusseja kerrallaan. muina päivinä muita herkkuja. vanhemmatkin ovat lihavia ja ruoka on aina uunimakkaraa, kermakastiketta, pitsaa yms. yksi naapurin tyttö oli jo 5-vuotiaana niin lihava ettei jaksanut juosta pihalla. vanhemmat osti sitten potkulaudan että pysyi toisten mukana!

Vierailija
16/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

asti ollut -25 painokäyrällä, joskin kasvaa sillä sitten tasaisesti. Karkkia ei kauheasti syö, mielummin syö karkkipäivänä sipsiä tai vaikka pistaasipähkinöitä. Limuista ei tykkää, ei pullista eikä kekseistä. Tavallista kotiruokaa syödään ja pojalle laitan rasvaa ruokaan lisää pikkuisen. Isot veljet ovat normaalipainoisia ja enemmän persoja makealle. Meillä on karkkipäivä kerran viikossa perjantaina, mutta yli jääneet karkit/herkut saa syödä lauantaina loppuun.

Vierailija
17/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

joku kasviöljy tai jopa voi ruoassa ei lihota lasta. Sen sijaan osittain kovetettu kasvirasva lihottaa varmasti ja tätä löytyy kekseistä, mikropoppareista, leivästä, sipseistä, jätskistä jne.



Välttäkää mieluummin noita! Opettakaa lapsillenne hyvät ruokailutottumukset jo pienestä niin ongelmia ei tule.

Vierailija
18/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keskimäärin.

Kyllä lapselle pitää ruokaa myös tarjota ja kehoittaa syömään. Toiset lapset ovat niin huonoja syömään, että jos äiti vaan luottaa siihen, että kyl se lapsi sit syö kun on nälkä, niin ei ole ihme jos lapsi laihtuu ja kasvu hidastuu.



Eihän se tietenkään ole mammaliinista kiva kuulla kun ammatti-ihminen sanoo, että nyt sulla olisi tässä parantamisen varaa mutta en ihan usko, että ne kiusallaankaan sanoo mistään.

Vierailija
19/19 |
06.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

että pieni öljylisä ruuassa johtaa lapsen ylipainoon.



Ruuassahan pitää normaalistikin olla rasvaa, eikä sitä nyt neuvolassa varmasti ohjeisteta litrakaupalla syöttämään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme kaksi