mies ei halua naimisiin, vaikka siitä oli jo sovittu:/

Turha tulla minulle puhumaan leskeneläkkeestä, sillä en jäänyt sitä kaipaamaan, kun mieheni kuoli. Se ei todellakaan ole tärkeää, kun kyse on perheen ja lasten hyvinvoinnista.

Ai jaa, luulisi kyllä äkkiä, että nimenomaan leskeneläke vaikuttaisi suoraan perheen hyvinvointiin kuolemantapauksen jälkeen. Otan osaa.

että jos perheestä isä kuolee, niin se jo yksinään on aivan riittävän kamalaa. Pitääkö siihen päälle sitten vielä rahattomuuskin haluta.

Tuo avoliitto on turvaton, jos ero tulee. Mulla on useita esimerkkejä miten käy naiselle, joka on luottanut rakkauteen eikä ole miettinyt omaisuus asioita kun kaikki on hyvin. Miehet tuntuvat osaavan nämä raha-asiat luonnostaan. Eli pidä huoli että ostat osan omaisuudesta omiin nimiin, jos et naimisiin pääse. Jos maksat vaan ruokaa ja vuokraa, sulle ei jää mahd. erossa mitään käteen. Siksi on hyvä että haluat naimisiin. Siinä on reilu peli, jos ero tulee.

naisen kanssa, jonka kanssa asuu ja on lapsia, ei yksinkertaisesti rakasta naista tarpeeksi tai sitten on niin itsekäs pöljä ettei ajattele omaa nenäänsä pidemmälle. Minusta tuollainen mieheltä on raukkamaista vastuunpakoilua.

Mutta sehän tässä ärsyttää, jos jotutuu kiristämään/painostamaa. Kaipa sitä naimisiin pitäisi haluta ihan omasta tahdostaan. Jos olisin varma, ettei mies halua sitoutus, niin ottaisin ja lähtisin. Mutta toisaalta kyllä muuten suunnittelee yhteistä tulevaisuutta, on kiinnostunut syntyvästä lapsesta jne. Ehkä ei auta kun odotella, miten tilanne etenee.

nimittäin sen suhteen, että luopuisit avioliitosta. Tietysti laitat lapsen omalle nimellesi.

Suhde ihan varmasti muuttuu naimisiinmenon jälkeen (sen pitää muuttua!), eli ei ole olemassa sellaista päivämäärää, jolloin tietää, että tämä suhde on nyt tällainen lopun aikaa, eli silloin tietäisi kannattaako mennä naimisiin vai ei. Jos tietää, että haluaa olla aina yhdessä myötä- ja vastoinkäymisissä, niin se on avioliiton oikea hetki!

Minulla ihan ensimmäinen tunne välittömästi vihkimisen jälkeen oli että "eihän tässä mikään muuttunutkaan". Että elämähän jatkuu ihan samanlaisena. :) Muutaman kuukauden jälkeen fiilikset alkoivat tasoittua ja tajusin, näinhän se todella on - se isoin muutos, sitoutuminen ja valinta oli meillä jo se, että muutettiin saman katon alle asumaan ja yhteinen arki alkoi. Se oli se suurin sitoutuminen. Mutta nyt ollaan myös virallisesti pariskunta, ei vaan kämppäkaverukset.

Samaan aikaan tuntuu ihan älyttömän hyvältä, että onneksi ollaan naimisissa. Tiedän, että parisuhdettamme huonontaisi ja hermoja kiristäisi, jos pitäisi elää avoliitossa ja tapella jahkaavan miehen kanssa naimisiinmenosta. Juuri se erimielisyys ja jankkaus ja paha mieli sitä huonontaisi. Avoliitto kun on jo muuten avioliiton kaltainen tila, mutta jos se loppuu, on paljon isommin kusessa kuin avioliiton jälkeen.

Häät ovat vain yksi päivä, eikä niihin kannata järjettömiä rahoja laittaa kiinni tai pilata hermojaan ylettömillä järjestelyillä. Tämä naimisissa oleminen on oikein mukavaa. :)

Me ei eletä enää missään kivikaudella.

Ei tulis mieleenkään mennä naimisiin rahan takia. Jos sen takia naimisiin menee, on se väärä pohja rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Itse jos menen naimisiin aion ehdottomasti tehdä avioehdon. Ei tulis mieleenkään antaa toiselle puolia OMASTA omaisuudesta jos ero tulis. Miks pitäis? Enkä kyllä itekkään haluis toisen omaisuutta.Eri asia on yhdessä hankittu ja maksettu omaisuus.

että asiasta on jo SOVITTU ja nyt hän rikkoo lupauksen kun tietääkseni kihloihin meno vasta on lupaus avioliitosta ja tehän ette kihloissa ole. sinuna lopettaisin sen asian jankuttamisen ja odottaisin että mies siitä alkaa puhumaan(jos alkaa). et sinä sitä lasta saa tekemättömäksi enää joten ihan turha erota. ihme "kaikkimullehetijanyt"-asenne.

Sinä olisit halunnut kkihloihin jo ennen kuin lasta yritettiin, mutta mies ei suostunut. Suostuit kuitenkin yrittämään lasta ilman kihlausta, joten mielestäni olet siinä vaiheessa hyväksynyt avoliiton. Jos avioliitto olisi ollut sinulle todella tärkeä, lapsen yrittämistä olisi odotettu kihlaukseen saakka. Asia olisi pitänyt tuolloin puida perusteellisesti. Miksi avioliitto on sinulle tärkeä, miksi miehesi ei halua naimisiin. Jotenkin teidän pitäisi pystyä keskustelemaan asia selväksi. Kysy suoraan, etkö sinä ole se, jonka kanssa hän haluaa avioitua. Miksi olisi sitten halunnut kuitenkin lapsia kanssasi?



Kysyit, pitäisikö uhata erolla. Riippuu siitä, miten tärkeä asia avioliitto sinulle on. Jos et kertakaikkiaan voi hyväksyä avoliittoanne, ei ole muita vaihtoehtoja. toisaalta muistuttaisin, että tavallaan olet hyväksynyt tilanteen, kun olet alkanut tehdä lapsia ennen avioliittoa. Et voi yhtäkkiä vaatia tilanteeseen muutosta.

kihlausta ja lapsen yrittämistä. Kyse on kuitenkin jo kolmekymppisistä ihmisistä, harva nainen siinä iässä haluaa enää ihan kamalasti odotella, kun ei voi tietää tuleeko lapsia helposti vai ei.



Ja mikä siinä on, että nykyiset kolmekymppiset miehet ei vielä siihen ikään oo ehtineet elää vapaata nuoruuttaan riittävästi. Kuinka paljon ne sitä nuoruutta oikein tarvivat ennen kuin uskaltavat sitoutua. Nuo miesten vaatimukset odottamisesta ovat oikeasti nykyään aivan kohtuuttomia naisen biologian kannalta.

Esim. minä. Ollaan oltu avomieheni kanssa yhdessä yli 10 vuotta, meillä on kaksi lasta ja kolmas tulossa, kohta kokonaan maksettu asunto ja ihan ok suhde. Salamat ei enää lentele, mutta ei kai ne useimmissa yli 10 vuoden suhteissa suhahtelekaan joka päivä. Mutta siis, mulla ei ole ikinä ollut eikä ole nytkään mitään halua mennä naimisiin. Ei siihen ole mitään kummempaa syytä, mä vaan en halua. Piste.

Mutta siis, mulla ei ole ikinä ollut eikä ole nytkään mitään halua mennä naimisiin. Ei siihen ole mitään kummempaa syytä, mä vaan en halua. Piste.

AP:n mies on selvästi ainakin joskus halunut naimisiin: "Alusta asti on puhuttu, että avioliitto ja perheen perustaminen kuuluvat elämäämme. Minä olisin kovasti halunnut kihloihin jo ennen kuin alettiin yrittää lasta, mutta asia sitten vain jäi, kun ei mieheni oikein tuntunut innostuneelta."

Ilmeisesti ap:n mies on mallia saamaton laiska vetelys, joka ei tiedä mitä tahtoo. Ja ap:lla on liian romanttinen käsitys naimisiinmenosta, jos ei ole osannut itse selvittää miehelle ajoissa, että haluaa tosissaan naimisiin tämän kanssa.

Kuinkahan kauan ap:n olisi sitten pitänyt odotella sitä kihlausta ja lapsen yrittämistä. Kyse on kuitenkin jo kolmekymppisistä ihmisistä, harva nainen siinä iässä haluaa enää ihan kamalasti odotella, kun ei voi tietää tuleeko lapsia helposti vai ei. .

No kyllä ennen lapsen tekoa on syytä miettiä, onko aika sopiva, mies sellainen, jonka lapselleen isäksi haluaa jne. Ei kai se, että biologinen kello tikittää, ole riittävä syy tehdä lapsia kenen kanssa tahansa tai missä olosuhteissa tahansa? Ap:n tilanteessa jo ennen lapsen yrittämistä oli tullut esille, että mies ei halua naimisiin. Jos naimisiinmeno on ap:lle tärkeää, olisi asia pitänyt selvittää silloin. Minusta hän on tyytynyt ja hyväksynyt avoliiton. Jos toinen ei avioon halua ja se on tullut esille ajoissa, niin ei häntä voi siihen pakottaa. Jos biologinen kello tikitti niin lujaa, ettei ollut aikaa odotella, olisi voinut silloin miettiä, onko tässä sitten syy erota. Ap on päättänyt tehdä lapsen avoliittoon. Ei ole sen oikeutetumpaa haluta naimisiin kuin olla haluamatta, tästä on pariskunnan itse päästävä yksimielisyyteen ja molempia jollain tavoin tyydyttävään ratkaisuun.

Eiköhän sen miehenkin pidä olla vastuussa sanomisistaan. Asiathan oli tehty selviksi jo suhteen alkumetreillä. Naimisiin on haluttu ja perhettä on haluttu perustaa.



Mutta nyt kun mies ei pidä puheitaan, niin se onkin sitten naisen vika, kun teki sille lapsen. Ei tuossa ole mitään logiikkaa.

Voi olla että saat unohtaa avioliittohaaveet jos mies noin suhtautuu. Toisaalta, olisiko elämä tuollaisenaankin kuitenkin ihan hyvää?

että se mies kosii? jos sillä on ollut suunnitelmissa tehdä niin mutta ärsyttää tuollainen jatkuva jankkaaminen ja on sen takia siirtänyt kosintaa? mä en ainakaan jaksaisi tuollaista kärttämistä. kosi itse jos siltä tuntuu, sitten ainakin saat vastauksen.

ennen sitoutumista. Pulla on uunissa niin mitä väliä miehelle onko naimisissa vai ei.



Sinuna laittaisin lapsen omalle sukunimellesi koska näinhän se menee kun on kyseessä au-lapsi. Voi olla että mies haluaa vihkimisen ennen ristiäisiä ja pääset (lue joudut) naimisiin.



Voi olla kova paikka äijälle kun huomaa ettei lapsi tule hänen sukunimeään saamaan.

en puhuisi naimisiinmenosta enää sanaakaan vaan toimisin näin mitä kirjoitin.

ennen sitoutumista. Pulla on uunissa niin mitä väliä miehelle onko naimisissa vai ei.

Sinuna laittaisin lapsen omalle sukunimellesi koska näinhän se menee kun on kyseessä au-lapsi. Voi olla että mies haluaa vihkimisen ennen ristiäisiä ja pääset (lue joudut) naimisiin.

Voi olla kova paikka äijälle kun huomaa ettei lapsi tule hänen sukunimeään saamaan.

Jätä lapsi omalle nimellesi mikäli hän ei halua oikeasti perustaa perhettä (lue: mennä naimisiin).