mies ei halua naimisiin, vaikka siitä oli jo sovittu:/

eli lapsi omalle nimellesi. Näinhän se menee automaattisestikin: jos lapsi ei synny avioliitossa hän saa äitinsä sukunimen, joka sitten pitää erikseen vaihtaa miehen nimeksi jos näin halutaan.

Mutta sehän tässä ärsyttää, jos jotutuu kiristämään/painostamaa. Kaipa sitä naimisiin pitäisi haluta ihan omasta tahdostaan. Jos olisin varma, ettei mies halua sitoutus, niin ottaisin ja lähtisin. Mutta toisaalta kyllä muuten suunnittelee yhteistä tulevaisuutta, on kiinnostunut syntyvästä lapsesta jne. Ehkä ei auta kun odotella, miten tilanne etenee.

olla että miehes ei halua/jaksa jutella nyt naimisiin menosta kun vauva tulossa ja muut asiat pyörii mieles, miehet ajattelee kumman paljon noita raha asioita ja lastentarvikkeet kun ei ole ilmaisia, ja se naimisiinmeno/häät kun kans maksaa aika paljon, oletko varma ett miehelläs ei ole muita huolia, työ/rahahuolia?? kipeitä sukulaisia?? tämmöiset seikat saattaa huolestutta, silti luulis että se vois puhua niistä, mutta kun miehet on miehiä!

minä olen ottanut avioliiton jo monesti puheeksi ja mies siihen sanoo aina että "ei nyt vielä, katsotaan sitten myöhemmin" jne.



Me tosin olemme jo kihloissa (menimme lapsen kastepäivänä) mutta avioliittoa täälläkin kaipaillaan..



No eiköhän nuo meidänkin ukkokullat ajatukselle joskus lämpene ;)

Mutta olen sanonut, että minulle käy ihan pienimuotoinenkin vihkimistilaisuus omassa perhepiirissä, joten en oikein usko, että siitä on kyse.

ap

jos asian esille ottaminen aiheuttaa närää niin kirjoita kirje tai sposti näin nykyaikana. kysyt kysymykset mitkä askarruttavat ja kerrot oman mielipiteesi, perustelet kantoja jne. ja tietysti toivot keskusteluyhteyttä.

Minun mieheni oli se mietteliäämpi osapuoli, kun otin naimisiinmenon puheeksi. Muutaman kerran meinasin jo lähteä lätkimään, mutta rakastin kuitenkin sen verran paljon, että siihen jäin.



OStimme oman yhteisen asunnon ja sitten aloin uudestaan puhua avioliitosta. Mieskin vihdoin lämpeni ja sovimme päivämäärän. Emme halunneet mitään juhlia, joten kävin kirkkoherranvirastossa vain sopimassa vihkimisestä ja kun kaikki alkoi rullata, VASTA sitten meillä jäi ehkäisy pois ja lapsi sai luvan tulla. Syntyi 11 kk ja kolme päivää vihkimisen jälkeen. Joten siis kysyn vielä, että miksi pitää tehdä asiat tuossa järjestyksessä?

..ovat valmiita käyttämään kiristystä ja muita kepulikonsteja. Nolottaa olla nainen!

meni naimisiin 10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Lapsia oli silloin kaksi, toinen jo koulussakin. Tässä myös kyse siitä, että miestä jollain tavoin ahdisti ajatus avioliitosta.



Nyt muutaman vuoden naimisissaolon jälkeen mies on todennut, että olisihan tämän voinut aikaisemminkin tehdä... Vaimo vaan naureskelee miehensä hitautta kyseisessä asiassa =)

mutta haluan ihan oikeasti naimisiin ennen kuin vauva syntyy.

Sopiiko sulle että hommaan kuulutukset."



Naimisiin voi mennä myös kirkossa vaikka ruokatunnilla ilman mitään juhlallisuuksia, todistajatkin voi tulla kirkkoherranvirastosta.

Eli sellainen nautiskelija joka tyytyy vähään? Tiedän muutaman tällaisen tyypin, ihania ihmisiä ja parisuhteeseensa tyytyväisiä, mutta kaikki kunnianhimo ja uutteruus uupuu. Näin ollen myös hääjuhlien järjestäminen ja koko avioliitto vain lykkääntyvät ja lykkääntyvät. Aika surullista avovaimoja kohtaan.

me olimme avoliitossa ensin 15vuotta ja 2 lasta. nyt ollaan naimisissa oltu venähtäneen seurustelun lisäksi 7 vuotta ja lapsia 3. Ainoa/tärkein syy naimisissa ololle on kaikki sidokset ja vastuukysymykset jos jommalle kummalle sattuu jotain, niin yhteiskunnan säännöt ja lait selkeemmät.

Ja sano, että haluat naimisiin ennen vauvan syntymää (tai vaikka ensi kesänä).



Jos asia on sinulle tärkeä, niin sitten kiristät. Eli sanot lähteväsi lätkimään jos ei ole valmis sitoutumaan.

Meillä meni niin, että halusimme lapsen ja jätin ehkäisyn pois. Tulinkin heti raskaaksi, vaikka olimme kuvitelleet, että joudumme yrittämään monta kuukautta.

Emme edes asuneet yhdessä siinä vaiheessa.



Ensimäisenä tuli kiire hommata yhteistä asuntoa. Siinä jossain vaiheessa kysyin, että mites sen naimisiinmenon kanssa kun oli ollut puhetta ennen lasta, että vihillä käväistään tässä piakkoin.



Yhtäkkiä miehellä ei ollutkaan mitään kiirettä asian kanssa.



No, ajattelin, että ei sitten ja lapsi tulee minun nimiini, ei siinä mitään.



Kun oltiin päästy muuttamaan niin mies yhtäkkiä ehdotti sitä naimisiinmenoa pikaisesti parin viikon sisällä.



Sehän kävi minulle ja kävimme maistraatissa hoitamassa homman pois alta.



Joskus sitten kymmenen vuoden päästä kysyin, että mikäs muuten oli syy siihen empimiseen kun aloin odottamaan. Mies vastasi, että hän ei jotenkin tajunnut, kuinka äkkiä se aika kuluu ja se odotusaika. Hän hätkähti vasta siinä vaiheessa kun maha alkoi todella näkyä, että kiire tulee jos meinaa vihille ehtiä ennen lapsen syntymää.

Jotenkin se oli lillunut ajatuksessa, että lapsen odotus kestää ja kestää ja se maha pulpahtaa esille vasta sitten joskus ja syntyy sitten joskus. Tärkeämpänä piti sitä yhteistä asuntoa ja oli jotenkin unohtanut koko naimisiin menon.

Ei ole kiristämistä, asiat voi sanoa ääneen niinkuin ne on.



EI SE NYT MENE NIIN että syö rusinat pullasta eikä "lupaa mitään" vaan ON USKALLETTAVA sitoutua jos kerran yhdessä eletään.



Mun mielestä se että jänistetään viime metreillä on niille äijille kasvun paikka.



Ei naisen tarvitse suostua sellaiseen. NAINEN sitoutuu joka tapauksessa viimeistään kun tulee lapsi.



Voi olla että olen pikkasen vanhoillinen, mutta mun mielestä on naista nöyryyttävää että pitää pyydellä naimisiin. Omalle lapselle aion sanoa ettei mitään kotileikkejä eli avoliittoa kannata paljon harrastaa. Autoja koeajetaan, ei ihmisiä.



Minä ja mieheni asuttiin yhdessä puoli vuotta ennen kuin mentiin naimisiin, oltiin kihloissa. Olin sanonut että se uskalletaanko sitoutua toisiimme eli mennä naimisiin, on sen mittari, kannattaako edes ajatella hankkia lapsia.

...vaikka lapsemme tulee saamaan exäni sukunimen.

Ainiin. Pitäisi varmaan muuttaa yhteenkin?

t: rv28

Te olette jo perhe, ei siihen yhtä i:tä tarvita.



Me elimme mieheni kanssa lähes 20 vuotta yhdessä. Lapsia saimme neljä. Turha tulla minulle puhumaan leskeneläkkeestä, sillä en jäänyt sitä kaipaamaan, kun mieheni kuoli. Se ei todellakaan ole tärkeää, kun kyse on perheen ja lasten hyvinvoinnista.

Jotkut ihmiset eivät tahdo mennä naimisiin. Piste. Esimerkiksi minä.

testamentista + muista juridisista asioista (en edes oikeesti tiedä mitä kaikkea tähän liittyy).Että nämä täytyy nyt sitten hoitaa kuntoon. Onhan teillä yhteinen asunto.



Mitä, jos toiselle sattuu jotain. Teillä ei ole perimisoikeutta toisillenne, kun ette ole naimisissa. Asiat täytyy hoitaa muuta kautta. Lakimies maksaa, paljon paperisotaa ja ajateltavaa. Onko tämä pienempi vaiva kuin se maistraatissa pyörähtäminen?

tuli mieleen, että mies varmaan ajattelee jotain häähössötystä, eikä nyt ehdi ja jaksa. Monihan kumminkin haluaa hääjuhlat, pelkää että ihan minihäät harmittaa sitten myöhemmin.



Mutta kyllä minäkin olen vähän vanhoillinen, eli avioliittolupaus on lupaus siitä, että haluaa yrittää kaikkensa suhteen eteen - ei se liity hääkarkkien nykertämiseen ja pöytäjärjestyksen pähkäilyyn. Ei kaikkea voi ennakoida. Suhde ihan varmasti muuttuu naimisiinmenon jälkeen (sen pitää muuttua!), eli ei ole olemassa sellaista päivämäärää, jolloin tietää, että tämä suhde on nyt tällainen lopun aikaa, eli silloin tietäisi kannattaako mennä naimisiin vai ei. Jos tietää, että haluaa olla aina yhdessä myötä- ja vastoinkäymisissä, niin se on avioliiton oikea hetki!