Sopisimmeko sijaisperheeksi, jos haluaisimme mahdollisimman pienen ja vähäongelmaisen lapsen?

Myös me harkitsemme sijaisperjeeksi ryhtymistä. Omat lapset ovat nyt 2v ja 5 v. Meillä on prosessi itseasiassa jo käynnissäkin ja sossut ovat ensimmäisellä käynnillä jo meillä käyneet. Oikein hyvä kuva jäi ensimmäisestä kotikäynnistä ja nyt pohdimme Pride-valmennuksen aloittamista. Mies vielä hieman empii, siksi annamme ajan vielä hieman kulua. Jos tähän hommaan ryhtyy, on molempien oltava 100 prosenttisesti jutun takana, muuten voimavarat eivät riitä.



Täällä on kyllä kumman negatiivinen kuva annettu koko touhusta. Sijaislapsen valintaa saa ja pitää vaikuttaa itse. Ns. "vaikeammat" tapaukset menevät usein kokoneisiin perheisiin, joissa on myös ammatillista valmiutta. Monisijaislapsista on ihan perusterveitä normaaleja lapsia, joilla on vain ollut rankat lähtökohdat elämälle. Toki osalla nämä kiintymyssuhteen vauriot vaikuttavat siten, että terapiaa tai muuta kuntoutusta tarvitaan.



Ihan varmasti sijaislapsen voi ottaa kun omat ovat pieniä. Sijaislapsi sijoitetaan perheen nuorimmaki ja yleensä suositellaan, että oma kuopus on vähintään 2-3 vuotias. Sijaislapsen saa tavata ensin ja rauhassa tutustua, sitten voi ilmaista mielensä siitä, tuntuuko tämä lapsi sellaiselta, jonka haluaisin kotiini hoidettavaksi. Saattaa kuulostaa raa'alta, mutta itse asiassa ajatus tämän käytänteen takana on kaunis; lapsi on niin arvokas, että hänellä on oikeus päästä perheeseen, joka todella kokee hänet "omakseen" ja on siten valmis rakastamaan häntä niin paljon, että myös yhteydenpito biosukuun toimii hyvin.



Jos kemiat oman sossun kanssa ei toimi, voi pyytää toista sossua. Yleensä etenkin isommissa kaupungeissa tällaiseen pyyntöön suhtaudutaan suopeasti, sillä realiteetti on, etteivät kemiat aina vain yksinkertaisesti kohtaa. Sossun on kuitenkin tarkoitus olla hyvänä tukena ja turvana, joten hyvä puheyhteys on vaalmisen arvoinen.



Pienten kuntien ja kaupunkien kanssa sijoitukset takkuilevat yleensä enemmän kuin isojen kaupunkine. Pienillä paikoilla on harvoin kokemusta sijoitusprosessesita kovin paljon ja siksi toiminta niissä on joskus jokseenkin epäammattimaista ja lapsen etua tallaavaa. Isoissakin kaupungeissa voi olla huonoa "asiakaspalvelua", mutta riski siihen on vähäisempi.



Jos joku olisi innokas kokoamaan sähköpostilistan tai jonkun keskustelupalstan sijaisperheeksi aikoville tai sijaisperheinä jo toimiville, tulisin mielelläni mukaan. Vertaistuesta olisi aina apua. Suomi24 palstalla on oma osio sijaisvanhemmille, mutta valitettavasti palstan ovat vallanneet agressiiviset biovanhemmat, eikä asiallista keskustelua ole oikein mahdollista siellä käydä. Olisin iloines jos joku innostuisi listaa kyhäämään:) Koko prosessista ja kaikesta mieltä askarruttavasta olisi mukava turinoida yhdessä:)

sosiaalitoimeen ja keskustella heidän kanssa, että kannattaisiko teidän pyrkiä Pride- tai muuhun valmennukseen. Sen valmennuksen yksi tarkoitus on saada selville, onko sijaisvanhemmuus teitä varten. Valmennuksessa voitte huomata, ettei se olekaan teidän juttu, tai sitten voitte huomata sen olevan juuri se teidän juttu.



Kyllä vauvojen sijaisperheistäkin on pulaa. Ja toiveita sijoitettavasta lapsesta saa esittää, eikä tarvitse ottaa sellaista, joka tuntuu liian haasteelliselta teidän perheeseen. Haasteellisille lapsille on ammatilliset paikat, joissa heidän tarpeisiin pystytään ehkä paremmin vastaamaan.



Kulukorvaukset ovat kuntakohtaisia. Täällä meidän kaupunissa korvaukset ovat juuri nousseet.



Me olemme tukiperheenä ja käyneet kaupungin oman valmennuksen tähän työhön. Meille tarjottiin pitkäaikaiseen sijoitukseen vauvaa viime vuonna, mutta odotin silloin esikoistani, joten kieltäydyin. Monesti mietin, että mitähän sille vauvalle nykyään kuuluu...

Meille tarjottiin pitkäaikaiseen sijoitukseen vauvaa viime vuonna, mutta odotin silloin esikoistani,

Mutta kannattaa muistaa, että se pieni ja vähäongelmainenkin on yleensä 15 vuoden päästä paaaaljon isompi ja käytöshäiriöinen...

Mutta kannattaa muistaa, että se pieni ja vähäongelmainenkin on yleensä 15 vuoden päästä paaaaljon isompi ja käytöshäiriöinen...

vähän paremmat lähtökohdat, jos pääsee jo pienenä kunnon oloihin.

koska ei vähäongelmaisia sijoiteta.

ja paljon muutakin mättöä. Ei voi ajatella, että se pieni ikä pelkästään pelastaa.



t. 2, kahden vauvana tulleen adoptiolapsen äiti

nyt ole kamala pula juuri vauvoille sopivista sijaisvanhemmista? Vai koskiko hätä vain lyhytaikaisia sijoituksia, en muista...

vaan juuri vauvat yleensä jäävätkin sijaisperheeseen.



2

ja nyt tosiaan on perheistä vielä pulaakin. En ole 100% varma, haluaisinko ryhtyä sijaisvanhemmaksi, mutta kyllä se kiinnostaa.



Myönnän kuitenkin suoraan, että vierastan ajatusta erittäin vaikeasti ongelmaisesta lapsesta/lapsista. Sen toki ymmärrän, ettei kukaan sijoitettava lapsi tule täysin tasapainoisista oloista.



Ottaisin mieluiten ehkä alle 3-v. lapsen. Tilanteesta riippuen voisin harkita hieman vanhempaakin, mutta en teiniä. Omat lapset ovat 1-8-vuotiaita.



ap

haluta pieni, terve, normaali lapsi sijaislapseksi. Valtaosa sijaislapsista kuitenkin on Suomen oloissa niitä vähän isompia, vaikeista oloista tulleita lapsia, joilla monilla on myös omia neurologisia tai psyykkisiä häiriöitä ja niihin ja/tai olosuhteisiin liittyen paljon ongelmia sosiaalisissa suhteissa eri elämänaloilla (päivähoidossa/koulussa/kaveripiirissä/poliisin kanssa jne.).



Toki on myös niin, että mitä varhaisemmin tilanteeseen on puututtu, sitä paremmat mahdollisuudet on ongelmien korjaamiseen. Esim. FAS-lapsen kehityshäiriötä ei kuitenkaan voi sijaisperhekään korjata, ainoastaan auttaa lasta sopeutumaan tilanteeseen ja selviämään elämässä niillä eväillä, jotka on saanut. Ja Suomessa yleensä ei koskaan puututa riittävän ajoissa - pikemminkin aina ollaan vuosia myöhässä ja lasten kärsimät vauriot pääsevät aivan turhaan liian vaikeiksi ja laajoiksi.



Kai lapset myös pyritään sijoittamaan sellaiseen perheeseen, jonka elämäntilanne ja kyvyt parhaiten vastaavat lapsen tarpeita ja varmaan voitte toiveitakin esittää. Mutta toki on syytä ajatella rehellisesti, miksi sijaisvanhemmaksi haluaa ryhtyä: siksi, että haluaa oman tabula rasan, josta kasvattaa sellaisen kuin itse haluaa vai siksi, että haluaa auttaa nimenomaan sitä lasta kehittymään omista lähtökohdistaan tyydyttävään ja hänelle itselleen parhaaseeen mahdolliseen elämään. Ja muistettava on myös, että sijaisvanhempi ei muutu lapsen äidiksi tai isäksi. Sitä kasvatustyötä tehdään koko ajan yhteistyössä biovanhempien kanssa ja sosiaalityöntekijöiden, psykologien ym. avustuksella ja valvonnassa. Se biovanhempien oikeus vanhemmuuteen säilyy aina ja se on tärkeää myös lapselle itselleen, vaikka sijaisvanhemmille se on varmaan yksi hankalimmista asioista hyväksyä ja ottaa käytännön elämässä jatkuvasti huomioon.

Miehenkin kanssa asiasta on keskusteltu. Meillä tällä hetkellä 2 teiniä ja yksi leikki-ikäinen.



Kertokaa kokemuksia jos täällä on sijaisvanhempia paikalla. Minua pelottaa lähinnä se että millaista yhteistyö lapsen biovanhempien kanssa on. Haluttais mielellään pitkäiaikainen sijoitus ja tietenkin toiveena olisi että hänestä olisi seuraa meidän nuorimmaisellekin. Onko mahdoton toive. Minkätasoisia ja hoidettavia lapset yleensä ovat?

yleensä sijoituksissa lähdetään siitä, että lapsi saa olla sijisperheessä se nuorimmainen, ikäänkuin luonnollisessa järjestyksessä uusi tulokas. Pikkulapsiperheeseen ei siksi sijoiteta teiniä.



Mutta sulla on siinä mielessä väärä kuva tästä hommasta että usein vauvat tulevat pahemmista oloista kuin teinit. Vauvat sijoitetaan, koska vanhemmat ei ole sen kuntoisiaettä pystyisivät lapsiaan hoitamaan. Teinit sensijaan sijoitetaan siksi, että he eivät ole sen kuntoisia, että heitä pystyisi hoitamaan. Usein teinit sijoitetaan siksi,e ttä he itse sekoittavat oman elämänsä, esimerkiksi päihteiden käytöllä tai lintsaamisella. Vanhemmat voivat olla ihan kunnollisia, mutta teinin murrosikä vaan on niin hirveä, että koko touhu pitää katkaista siirtämällä se teini jonnekin muualle. Sitä en sano, ettänäm olisivat helpompia hoitaa, mutta usein itse asiassa vähemmän traumatisoituneita, vaikka toisin luulisi.

haluaisin tarjota tukeani jollekin lapselle, jota elämä ei ole kohdellut ihan niin hyvin. Uskon, että meidän perheellämme voisi olla tällaiselle lapselle jotain annettavaa. Täydellisyyttä en kuvittele saavuttavani, mutta jos voisin olla edes yksi tärkeä lenkki lapsen elämässä, niin olisin iloinen.



Toinen motiivi on se, että ottaisin perheeseemme mielelläni vielä 1-2 lasta, mutta heidän ei olisi mikään pakko olla biologisia. Ja ymmärrän senkin, ettei sijoitettu lapsi olisi "meidän" samalla tavalla kuin biolapsi tai adoptoitu.



Ajattelen kuitenkin, että ensisijaisesti minun on huolehdittava niistä lapsista, jotka minulle on jo annettu (=biologiset lapseni). Minun on otettava huomioon heidänkin hyvinvointinsa. En oikein ymmärrä, miksi tästä näkökulmasta olisi väärin tai kiellettyä toivoa lasta, jolla ei ole ihan hirveän pahoja ongelmia. Kaikki kunnia niille sijaisvanhemmille, jotka ottavat vastaan vaikeimmat tapaukset, mutta jos kerran sijaisperheeksi kelpaa "tavallinen perhe", niin onko tavallisen perheen kriteerinä sitten se, että ollaan valmiita tanssimaan täysin uuden tulokkaan pillin ja ongelmien mukaan...?



En kysy ilkeilläkseni, vaan aidosta mielenkiinnosta. :)



ap

täysin samalla tavoin kuin biologinenkin.

12

Heilläkin oli ideana että halusivat mahdollisimman helpon lapsen. Kuulemma eivät tahtoneet enää tyttöjä, mutta koska minua sanottiin kiltiksi, suostuivat ottamaan.



Eihän siinä muuta ollut kuin tappeluita, jossen koko ajan käyttäytynyt kuin täydellinen nuori neiti. Perheen äiti kyttäsi minua ja huokaili ääneen miten olenkaan hankalampi kuin hänelle kerrottiin...



En sano että teillä, ap, olisi tämä tilanne. Tahdon kuitenkin muistuttaa miten vaativaa on kasvattaa toisen lasta ja miten paha olo voi sillä "harmittomallakin" lapsella olla (vaikkei siis oireilisi ulospäin juurikaan).

Ajattelen kuitenkin, että ensisijaisesti minun on huolehdittava niistä lapsista, jotka minulle on jo annettu (=biologiset lapseni). Minun on otettava huomioon heidänkin hyvinvointinsa.

Tämä on totta. Siksi sinun ei ehkä kannata ottaa sijaislasta, jos on odotettavissa, että lapsesi kärsivät siitä. Sijaislapsi VIE AINA aikaa ja voimia ja sen pillin mukaan joutuu enemmä ntai vähemmän tanssimaan. Eivät ne ole mitään nukkeja nekään. Ehkä sun kannattaa odottaa, että omat lapsesi kasvavat ikään, jossa sinulta riittää aikaa myös sijaislapselle.

[i) En oikein ymmärrä, miksi tästä näkökulmasta olisi väärin tai kiellettyä toivoa lasta, jolla ei ole ihan hirveän pahoja ongelmia.

No väärin ja väärin, mutta kauhean realistista se ei ole.

mutta jos kerran sijaisperheeksi kelpaa "tavallinen perhe", niin onko tavallisen perheen kriteerinä sitten se, että ollaan valmiita tanssimaan täysin uuden tulokkaan pillin ja ongelmien mukaan...?

Sun pitäis miettiä tätä siltä kannalta, että mitä te tekisitte, jos teidän omalla lapsella olisi ne samat ongelmat. Neurologisia ongelmia, adhdta, jumeja, vaikeuksia koulussa, sosiaalisissa suhteissayökastelua, pelkotiloja jne. Jos nämä kaikki olisi jollain sun nykyisistä lapsista. ETKÖ SÄ SILLOIN TANSSISI SEN LAPSESI PILLIN MUKAAN? Miksi sitten antaisit sijaisäitinä vähemmän, miksi se ennestäänkin huonommat lähtökohdat saanut lapsi pitäisi vielä teilläkin asettaa toisarvoiseen asemaan, ö-luokkaan oman perheen jäsenten jälkeen? Olisiko se hänelle hyväksi? Onko se oikein?

sijaisvanhemmillasi oli vähän epärealistinen ajatus kiltteydestä. :)



Minulle ei tulisi mieleenkään kaataa lapsen niskaan taakkaa siitä, ettei hän olekaan sellainen kuin luulin. Luottaisin enemmän sosiaalityöntekijöiden arvioon.



ap

Ajattelen kuitenkin, että ensisijaisesti minun on huolehdittava niistä lapsista, jotka minulle on jo annettu (=biologiset lapseni). Minun on otettava huomioon heidänkin hyvinvointinsa.

Tämä on totta. Siksi sinun ei ehkä kannata ottaa sijaislasta, jos on odotettavissa, että lapsesi kärsivät siitä. Sijaislapsi VIE AINA aikaa ja voimia ja sen pillin mukaan joutuu enemmä ntai vähemmän tanssimaan. Eivät ne ole mitään nukkeja nekään. Ehkä sun kannattaa odottaa, että omat lapsesi kasvavat ikään, jossa sinulta riittää aikaa myös sijaislapselle.

En oikein ymmärrä, miksi tästä näkökulmasta olisi väärin tai kiellettyä toivoa lasta, jolla ei ole ihan hirveän pahoja ongelmia.

No väärin ja väärin, mutta kauhean realistista se ei ole.

mutta jos kerran sijaisperheeksi kelpaa "tavallinen perhe", niin onko tavallisen perheen kriteerinä sitten se, että ollaan valmiita tanssimaan täysin uuden tulokkaan pillin ja ongelmien mukaan...?

Sun pitäis miettiä tätä siltä kannalta, että mitä te tekisitte, jos teidän omalla lapsella olisi ne samat ongelmat. Neurologisia ongelmia, adhdta, jumeja, vaikeuksia koulussa, sosiaalisissa suhteissayökastelua, pelkotiloja jne. Jos nämä kaikki olisi jollain sun nykyisistä lapsista. ETKÖ SÄ SILLOIN TANSSISI SEN LAPSESI PILLIN MUKAAN? Miksi sitten antaisit sijaisäitinä vähemmän, miksi se ennestäänkin huonommat lähtökohdat saanut lapsi pitäisi vielä teilläkin asettaa toisarvoiseen asemaan, ö-luokkaan oman perheen jäsenten jälkeen? Olisiko se hänelle hyväksi? Onko se oikein?