Kuinka monta päivää pidät peräkkäin samaa paitaa.
Itse panen joka päivä puhtaan paidan päälleni. Ei tulisi enää mieleenikään panna kertaalleen pidettyä paitaa päälle. Alkkarit vaihdan myös luonnollisesti. Mutta housuja pidän pidempään.
:)
Kommentit (23)
Työpuseroa saatan pitää joskus pari päivää jos ei ehdi illalla pesemään puhtaita paitoja.
ja ehdin joka ilta pestä sen. Päivän pitämisen jälkeen paita menee pesuun.
mutta näin pienten lasten äitinä tulee usein kuolaa tai muuta itsestäni riippumatonta sotkua joten päivässä voi lentää pyykkikoriin kolmekin paitaa.
En nimittäin hikoile ollenkaan, edes kesällä. Mutta yleensä vaihdan joka toinen päivä, ihan vain vaihtelun vuoksi.
Minä olen aika tarkka, etten pidä töissä samoja vaatteita kahtena päivänä peräkkäin, mutta en kyllä joka käytön jälkeen välttämättä niitä pese, elleivät ole tunkkaisia tai likaisia. Paitapuserot kyllä usein ovat... Eli puolipitoisia vaatteita on kaapissa ja tsekkaan pyykkikonetta käynnistäessäni, mikä niistä joutaisi jo pyykkiin.
Työvaatteita minun ei tarvitse miettiä, koska meillä on erikseen työpuvut, joten omia vaatteitani käytän vain iltaisin, eivätkä siis hiostu juurikaan. Urheiluun on eri vaatteet...
minusta kerran päällä ollut pesemätön paita tuntuu likaiselta, vaikka ei olisi hikinen tai tahrainen. En siis ymmärrä sitä, joka vaihtaa paitaa joka päivä, mutta ei kuitenkaan pese paitoja. Mitä järkeä siinä on?
Jos pidän jotain jakkua tai neuletta t-paidan päällä, voin pitää sitä muutaman päivän.
juuri siksi ettei tarvitsisi vaihtaa kauluspaitaa kuin joka toinen päivä. Kesäsin toki vaihdan joka päivä.
aina on puhdas paita. Silti takki alkaa väkisinkin vähän haista tunkalle ajan kuluttua. Tuuletusta. Ja talvella pakkaskäsittely.
Musta on jotenkin noloa olla monta päivää samoissa vaatteissa samojen " asiakkaiden" edessä. Taustalla ehkä pari vuotta jenkeissä, jossa olisi ollut suunnattoman hirveää näyttäytyä peräkkäisinä päivinä samoissa rytkyissä. Ajatusmalli tarttui, vaikka olinkin vain kotona eikä ketään siellä todellakaan kiinnostanut, mitä minun päälläni oli suurimman osan aikaa.
Sitähän ne " asiakkaat" tuskin ajattelevat, että olenko pessyt vaatteitani välissä vai en. Mutta siis kyllä T-paidat ja paitapuserot menevät mullakin päivittäin pesuun, mutta esim. neuleita on puolipitoisina hyllyssä enkä pidä niitä silti samoina päivinä peräkkäin.
1-2pv. Riippuen hikoilun määrästä.
Mökillä tai muussa erityistilanteessa voin pitää vaatteita pidempään.
Jos nyt siis työpukeutumisesta kyse, niin mulla on yleensä ma-ti ja ke-to sama paita. Perjantaisin sitten vaan yksi päivä käytössä.
Meillä kyllä töissä moni nainen on jopa koko viikon samassa paidassa. Itse lukeudun eniten vaatteita vaihtaviin.
Hikistä tai tahraista paitaa en tokikaan käytä ja työpaidan vaihdan heti kotona pois. Eli se on sen 8,5h päivässä päällä.
Nyt äitiyslomalla vaihdan paitaa useammin, kun kotona vaateet likaantuu/hiostuu enemmän kuin viileässä tomistotyössä.
Töissä/koulussa voisin kyllä pitää 2, jopa 3 päivää, kun yleensä se kuitenkin on käytössä vain työpäivän, ja vaihdan heti kun tuun kotiin. Tietysti sillä edellytyksellä, että se on puhdas eikä " haiskahda" , pieni tuuletus parvekkeella riittää. Tosin olen sen verran sottapytty, että kyllä paidat yleensä joutaa pesuun aina päivän lopussa... :)
Nyt olen äitiyslomalla, kotona kahden pienen lapsen kanssa ja paidat kyllä sotkeentuu hurjaa vauhtia!
niin ja kesäkuumalla ne puhtaankin näköiset paidat on niin hikisiä, ettei viitsi uudelleen pukea päälle.
Tosin jos en ollut hikoillut paita päällä, pidin sitä ehkä myöhemmin toisen kerran. Nyt kotona ollessani pidän monesti kaksi päivää samaa paitaa, kun harvoin missään ihmisten ilmoilla tulee liikuttua. Hikistä paitaa en nytkään toki päälleni laita.
Tietty pesen välillä viikon välein, no, joskus menee kaksikin ;)
Joka päivä vaihdan uuden paidan. Muutenkin pidän mahdollisemman pitkän välin ennen kuin puen ko. vaatteen uudestaan päälle. Mua ei haittaa jos joku pitää samoja vaatteita vaikka viikon, kunhan ei haise. Mä vaan kyllä kiinnitän huomiota siihen ketkä vaihtaa vaatteet päivittäin ja ketkä ei, ihan tahtomattani...
Riippuu siitäkin olenko menossa samaan paikkaan kuin edellisenä päivänä.
nyt kesällä vauvan ja taaperon kanssa menee kolmekin paitaa päivässä. Mutta jos on kyse päällyspaidasta, niin se menee pari-kolme päivää.